Ja he elivät onnellisina...Uusia loppuja vanhoille saduille - toimittanut Sanna Kiiski

(Minerva 2010)

" Tovin matkaa kuljettuaan he näkivät piparkakkutalon häämöttävän edessään. Se näytti ihan samanlaiselta kuin vuosia sitten. Hannu ja Kerttu menivät varovasti sisään. Ovi narahti ja joka puolella oli hämähäkin seittejä. Hannu taittoi palan seinästä ja maistoi. -Onpa edelleen hyvää. Nam. Vaikka vähän homeista. 
Kerttukin maistoi. Talo oli ihan yhtä hyvää kuin ennenkin. Hannu kurkisti varovasti uuniin, jossa noita oli edelleen poroksi palaneena. He nostivat noidan tuhkat jätesäkkiin ja heittivät biojäteastiaan. Sitten kerttu otti kännykän ja soitti."

Mietittekö koskaan, mitä tapahtui noille lapsuuden satujen hahmoille? Elivätkö he todellakin onnellisina elämänsä loppuun asti? Juontaja ja toimittaja Sanna Kiiski kertoo kirjan alkuteksteissä miettineensä tätä ja ajatus kirjaan on lähtenytkin siitä. Kustantajan löydettyään hän alkoi etsiä tunnettuja suomalaisia kertomaan saduille erilaisia loppuja. Kiiski halusi myös alusta asti ohjata kirjan tuotot hyväntekeväisyyteen ja päätyi siten yhteistyöhön Hope.n kanssa, Hope - Yhdessä ja Yhteisesti  ry:stä löydät tietoa lisää tästä linkistä. Koska omaa sydäntäni lähellä, tai paremminkin osana sitä, ovat lapset ja lapsiperheiden asiat, on erityisen hienoa saada pidellä käsissään tällaista kirjaa, jossa lukijan hyvän mielen lisäksi moni saa konkreettista apua Hope:n myötä.

Kirjan kauniista ja myös hauskasta kuvituksesta vastaa Laila Nevakivi. Esimerkiksi Pieni merenneito- sadun kuvat ovat herkkiä, kuin tauluksi sopivia kun taas pyöräilykypärä päässä polkeva punahilkka hauskan nykyaikainen. 


"Peikko istui ihmeissään meren rannalla. Se oli edelleen ruma ja tyhmä, mtta nyt se oli myös vihaisempi kuin koskaan ennen. Nuo kolme jukuripukkia olivat jujuttaneet sitä pahanpäiväisesti. Ne olivat häätäneet sen pois sillalta, ja isoin niistä oli puskenut sitä kipeästi mahaan. Peikko oli lentänyt iskun voimasta taivaalle ja vuorten yli horisonttiin."

Satujen erilaisia loppuja kertoo mm. Marco Hietala, Juha Vuorinen, Paola Suhonen, Dome Karukoski ja Viivi Pumpanen. Osa saduista jatkaa siitä, mihin alkuperäisessä sadussa on jääty, kun taas osa sijoittaa tuttua satua uuteen ympäristöön tai osaksi jotain toista satua. Miss Suomi Viivi Pumpanen jatkaa Tuhkimon tarinaa ihastuttavan oivaltavasti ja kauniisti. Juoppuhullu-kirjojen kirjailija Juha Vuorinen puolestaan kertoo tutulla humoristisella otteella Lumikin seitsemästä kääpiöstä samalla peilaten yhteiskuntamme ilmiöitä. 

Tässä on kirja niin meille aikuisille kuin lapsillekin luettavaksi. Siinä missä lapsi kuulee jännän ja hauskan sadun, aikuinen näkee sadun monisyisempänä ja osaa tulkita hauskat ja oivaltavat nyanssit rivien välistä. Lueskelin kirjaa ensin myöhään sängyssä, mutta sain sellaisia hihityskohtauksia, että jätin lukemisen suosiolla päiväsaikaan, etten herätä muuta perhettä. Erityisesti Juha Vuorisen versio Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä sekä Paula Norosen versio Hannusta ja Kertusta olivat kaikessa oivaltavuudessaan ja hauskuudessaan hilpeitä lukukokemuksia. Toisaalta taas Paola Suhosen tarina Pienestä merenneidosta oli siirappia sielulle. Saduissa on voimaa, sen saa huomata vielä näin aikuisenakin.

" Hän tiesi nyt totuuden. Kaikki oli selvää. Ei ole onnellisuutta ilman totuutta, ei ikuisuutta ilman rohkeaa sielua. Sen tiesivät tuulet, meret, maa ja Jumala jo aikojen alussa. Rakkauden voima on voimista suurin. "

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen satukirja. Me aina joskus leikimme ajatuksella siitä, miten sadut muuttuvat, jos niitä tarkastelee eri näkökulmista. Esim. onko se ilkeä äitipuoli oikeasti ilkeä jne. Joskus olen myös kauhistellut vanhojen satujen raakuutta, tässä kirjassa tosin paha taitaa edelleen saada julmalla tavalla palkkansa. Täytyypä katsastaa kirjaa ensi viikolla kirjastosta. Kiitos vinkistä! : )

    VastaaPoista
  2. Joana, tämä on todellakin mielenkiintoinen satukirja monella tapaa! Itsekin olen joskus miettinyt noita vanhoja satuja, että ovatko ne liian pelottavia pienille lapsille, mutta joskus luin aiheesta artikkelin, että ne sellaisetkin sadut ovat ihan tärkeä osa lapsen kehitystä, mielikuvitusmaailmaa ja monen asian ymmärtämistä.

    VastaaPoista
  3. Hauska idea ja menee hyvään tarkoitukseenkin, kauniit kuvatkin. Sellainen kirja, jota aion ainakin selata kirjakaupassa ja päättää sitten, että ostanko vaiko en.

    Muuten: Vanhat sadut ovat usein kansansatuja eri maista ja niiden eri variaatioissa voi olla hyvinkin erilaisia loppuja. Jostain syystä - kiitos Grimmin veljesten ja erityisesti Disneyn - tietyt loput ovat meille niitä "oikeita". Tämä kirja oikeastaan jatkaa perinnettä, jokainen voi luoda oman variaationsa saduista, joiden motiivit ovat yhteisiä ja yleisiä, eivät kenenkään omittavissa.

    Taidan siis tykätä tästä :)

    VastaaPoista
  4. lumiomena: Nimenomaan, jokainen voi halutessaan keksiä vaikka lempisadulleenkin ihan omanlaisen lopun;)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo sininen kuva! Minunkin piti kuvauttaa illalla lisäkuvia Supportilla, mutta hän ei jaksanut 'työskennellä' enää klo 23 jälkeen;-) Minä en osaa tehdä niille otetuille sitten mitään, joten sen takia olen tässä riippuvuudessa.

    Jos puhutaan todella julmista 'saduista', muistan tietysti Hannun ja Kertun, jossa itsekin näyttelin, mutta etenkin sen Aapisen, jossa Jöröjukalta katkaistiin sormet, kun ei leikannut kynsiään...

    Satujen maailma on kuitenkin minun mielestäni lapsille tärkeä: Kehittää mielikuvitusta ja tuo sitä jotakin, mitä ei ole sitten enää aikuisena.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)