Eppu Nuotio: Varjo

(Otava 2009)

"Varisparvi lehahtaa lentoon, mutta tytöt eivät kiljahda ihastuksesta kuten tavallisesti lintujen noustessa kohahtaen ilmaan. He ovat vaiti. He tuijottavat kallion takana makaavaa valkopukuista naista, jonka varpaankynnet on lakattu. Naisella on prinsessapuku päällään ja kumpikin tytöistä tietää heti, että se on morsiuspuku. Juuri tuollaisissa maailman ihanimmissa puvuissa mennään naimisiin. Puku on likaantunut ja märkä. Aallot lipovat helmaa, ne tahtoisivat omia mekon kokonaan. Nainen makaa liikkumatta ja tuijottaa taivasta, ei räpäytä silmiään, ei vaikka kärpäset työntyvät sisään silmiin ja sieraimiin."

Päiväkodin lapset löytävät retkellään veden rajasta morsiuspukuisen nuoren naisen. "Merenneito! Ei kun joku juoppo!", lapset arvelevat, kunnes yksi keksii, että eivät juopot lakkaa varpaankynsiään. Nuoren morsiamen suu on ommeltu tiukasti kiinni ja nimetön leikattu irti. Kuinka tuon lahjakkaan, nuoren naistutkimusta opiskelevan Shabinan kenties elämänsä onnellinen päivä on muuttunutkin samalla hänen viimeisekseen? Miten hän on päätynyt häistään tuolle kylmälle rannalle ja missä on hänen tuore aviopuolisonsa?

Kun ylikomisario Juha Heinolle selviää, että murhattu nainen on poliisien käyttämän vakipitserian omistajan tytär ja taustalla muslimiperinteet, nousee kunniamurha väkisinkin hänen mieleensä. Oliko jollekin liikaa, että muslimitaustainen nuori nainen meni naimisiin suomalaisen kanssa eikä muutoinkaan suostunut alistettun naisen asemaan? Heino työkavereineen aloittaa laajat tutkimukset Shabinan elämästä ja samalla koittavat löytää kadoksissa olevan Shabinan sulhasen. Tutkimukset eivät tunnu etenevän, kunnes löytyy jotain muuta...jätevesipuhdistamon altaassa kelluu uimakellukkeen sisällä käsi, joka kurottaa kohti taivasta...

Toimittaja Pii Marin on palannut kaupunkiin Afrikasta, jonne hän seitsemän kuukautta sitten lähti yhdessä Juha Heinon kanssa selvittämään sukujuuriaan. Suhde Juhaan kuitenkin kokee käänteen, kun Pii tökerösti hylkää Juhan yllättäen esille tuomat haaveet lapsesta. Juha pakkaa laukkunsa ja palaa Suomeen. Pii tulee perässä kuukauden päästä, mutta kaikki heidän väliltään oli muuttunut. Muutama vaivaantunut tapaaminen virallisissa merkeissä sai Piin suunnittelemaan paluuta Afrikkaan. Ja tässä hän nyt on, seitsemän kuukautta tuosta hetkestä, kun jotain heidän välillään särkyi ja silti hän ei edelleenkään pääse yli Heinosta.

"Seitsemän kuukautta! Pii ajattelee taksia maksaessaan. Ja hän on vielä elossa. Yhtä elossa kuin pakastekala. Miten kauan voi pysyä hengissä ilman kosketusta? Miten kauan kaipaus voi kestää?"

Kotiin palatessaan Pii järkyttyy kun hänelle selviää kenen tytär on raa'asti murhattu. Vuosien varrella hän on tutustunut pitserian omistajaan Fethiin haastatellessaan häntä maahanmuuttajan kokemuksista. Samaan aikaan Pii saa järkyttävän viestin tuntemattomalta, missä väitetään, että hänen isänsä ei kuollutkaan aikanaan auto-onnettomuudessa vahingossa, vaan hänet murhattiin. Kun viestejä tulee lisää, Piin on pakko ottaa yhteyttä Heinoon. Vaikkei hän luottaisi Heinoon miehenä, poliisina senkin edestä. Mutta onko heidän välinsä niin selvät kuin Pii kuvittelee?

Eppu Nuotion Varjo:ssa pureudutaan niin yhteiskuntamme ilmiöihin, kuten rasismiin, mutta erityisesti päähenkilöiden välisiin suhteisiin. Erityisesti lukija pääsee lähemmäksi Juha Heinoa ja hänen ajatusmaailmaansa. Piin ja Juhan päättynyt suhde on myös tarinan keskiössä vahvasti. Yllätyin valtavasti kun aikanaan luin tämän sarjan ensimmäisen teoksen, Musta:n. Kuinka suomalaisen naiskirjailijan kynästä voi syntyäkin niin taidokasta dekkaria, jännäriä? Jo Musta:ssa tarina tempaisee mukaansa ja Pii Marinin omalaatuinen hahmo koukuttaa. Nyt tässä neljännessä teoksessa mielestäni Nuotio on entisestään harjaantunut jännärijuonen kertojana, mutta myös muun tarinan kehyksen rakentajana. Kunniamurhat, muslimien asema Suomessa ja rasismi yllättäviltäkin tahoilta tuo lisäsyvyyttä tarinaan. Kirjan loppuun liittyy ainoa pieni kritiikki, sillä se oli mielestäni jotenkin kliseinen tai tuli tunne, että "tässäkö se nyt olikin?" Kaiken sen taitavan juonen rakentamisen ja jännityksen jälkeen olisin odottanut jotain yllättävämpää tai monimutkaisempaa. Kuitenkin nautin siinä määrin kyllä tästäkin Nuotion dekkarista, että edes lopun pieni harmitus ei latista lukukokemusta kokonaisuutena. Hyllystäni löytyy myös viides Pii Marin-jännäri, jonka aion pian lukea, sekä sarjan viimeinen kirja on tulossa nyt tänä vuonna Otavalta. Minkälaisiin seikkailuihin niin Heino kuin Pii vielä päätyvätkään ja ennen kaikkea mitä tulevaisuudella on heidän kahden varalle suunnitteilla?

"Kortit on katsottu, peli pelattu, ovi suljettu, silta poltettu. Paluuta ei ole. Miksi se koskee niin, ettei henki kulje?"


3/5

Kommentit

  1. Kuten tiedät, en ole viime vuosina juurikaan dekkareita lukenut, mutta Leena Lehtolaisen ohella juuri Eppu Nuotion kirjoja voisin lukea. Kiinnostava aihepiiri ja tarina varmasti vie mukanaan.

    VastaaPoista
  2. lumiomena: Uskoisin sinun kyllä pitävän näistä Nuotion kirjoista!

    VastaaPoista
  3. Susa, en tiennytkään, että Eppu Nuotio on dekkaristi...

    (Arvaa hukunko lumitöihin ja Lumimies reissussa...Piti tehdä seuraava kirja wordille, mutta ei tule mitään.)

    Mukavaa viikonloppua, Susa!

    Ja odotan ihan hurjan paljon, mitä sanot Meriharakoista.

    VastaaPoista
  4. Leena: Hänhän teki näillä Pii Marin-dekkareilla aivan uuden aluevaltauksen aikanaan ja minä olin todella, huom. TODELLA skeptinen, mutta ällistyin ja ennakkoluuloni lensivät jonnekin kauas.

    Minä aina suoraan suhaan kirjoittaa tänne bloggeriin omat tekstini ja ihailenkin sua kun jaksat ensin ajatuksella wordille rauhassa kirjoittaa. Minä istun sen pari tuntia koneella putkeen ja elän jossain ihan omassa maailmassa sen ajan, kun "puran" kirjan ulos mielestäni.

    Hyvää viikonloppua sinullekin, huomenna pitäisi lumentulon hellittää!!

    VastaaPoista
  5. Susa, siis suhaat suoraan bloggeriin! No kyllä minäkin muuta asiaa, mutta en kirjoja;-)

    Juu, aivan muissa maailmoissa olen minäkin. Joskus tuntuu, että muu maailma häiritsee mun kirjakeskittymistäni. Minäkin sanon että 'puran' kirjan. Tänään piti aamulla purkaa yksi ja nyt tuli sitten parin vuorokauden väli eli jännä nähdä, mitä se vaikuttaa tekstiin, kun haluaisin niin, että luen kirjan loppuun yöllä ja aamulla puran. Sitten se menee aika nappiinsa.

    VIISI kertaa olin sitä tänään lykkimässä. Arvaa tuntuuko paikoissa. Menenkin nyt nauttimaan dekkaristani...Aamulla varhain Päämiehen kyydissä kaupungille.

    Kiitos samoin♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)