tiistai 4. tammikuuta 2011

Laura Honkasalo: Eropaperit

(Otava 2009)

1966 & 1976
  ~Sinikka~

"Ilo tykytti ihon alla väkevinä sykäyksinä. Hänellä oli koti eikä se ollut ahdas asunto Messeniuksenkadulla, vaan tuo mies ja pieni tyttönen, hänen omansa. He olivat paksu paalujuuri, joka sitoi hänet elämään. Paha olo oli poissa, murhe joka kietoi hänet itseensä, kun hän seisoi koulun jälkeen tiskin takana."

Maalta köyhistä oloista, ankaran ja katkeroituneen äidin uskonnollisen paatoksen  puristuksesta lopulta vapautunut, nyt lääkäriksi opiskeleva Sinikka kohtaa huolettoman toimittaja-Joken, jonka myötä kurja lapsuus ja nuoruus tuntuu kaukaiselta, kun tilalle vaihtuu raukeat kesäpäivät Joken ihanien vanhempien, Leean ja Klausin huvilalla Jollaksessa. Kaminan lämmössä laverilla tiukasti kiinni Jokessa Sinikka ei meinaa itsekään ymmärtää, miten niin onnellinen voikaan olla.

Sinikka ja Jokke avioituvat ja pian Sara-vauva ilmoittaa tulostaan. Sinikan onnea täydentää ystävyys Leea-anopin kanssa, joka on hänelle enemmän äiti kuin oma äiti koskaan. Tomin syntymän jälkeen joku kuitenkin muuttuu ja eräänä päivänä Sinikka tajuaa menettäneensä Joken ja sen unelman, joka hänessä kymmenen vuotta takaperin kesäisessä saaressa Joken sylissä syntyi.

"Hän katseli niitä kun ne nukkuivat. Tomi nukkui aina peppu pystyssä. Sara seinässä kiinni niin että oli vähällä vajota vuoteen ja seinän väliseen rakoon. Hän siirsi Saran parempaan asentoon, peitteli molemmat ja meni parvekkeelle. Joken lähdön jälkeen hän oli polttanut liikaa, mutta hän sytytti taas. Taivas oli vaalea, kuusenlatvat alapuolella tummia kärkiä. Hän sulki silmänsä ja puhalsi savua. Paljaat jalat vasten vanhaa tukkitietä, kun hän juoksi metsään. Nousi lammenrannan kalliolle. Siellä hän oli ollut turvassa, koska oli yksin, mutta hän ei voinut olla yksin enää, hänen piti suojella lapsia."


1966 & 2009  ~ Leea~

"Leea istuu korituolissa neulomassa. Hän on sellainen äiti, josta lapsena haaveilin. Vaikka hänellä on yllään vanha villatakki ja haalistuneet kesähousut, hän on tyylikäs. Kaksi jaderannerengasta kilahtelee hänen neuloessaan. Hän on nuori, vaikka hänellä on kaksi aikuista lasta. Olen nähnyt miten hän juoksee siskonpoikansa kanssa kilpaa, pelaa suvun nuorten miesten kanssa lentopalloa, tanssii mamboa Klausin kaitafilmikameralle. Lapsena hän oli poikatyttö, nyt hän on seurapiirirouva, mutta hän on vieläkin villi."

Voimanainen Leea, joka nauroi ja leikki lasten mukana, otti miniänsä alusta asti siipiensä suojaan. Hän oli nainen, joka oli poikansa paras ystävä, huolehti niin kodistaan kuin läheisistään. Kun Jokke hylkäsi perheensä, Leeankin sydän särkyi. Hän rakasti Sinikkaa kuin tytärtään ja lapsenlapset Sara sekä Tomi olivat koko maailma. Niinpä Leea ja Klaus pitäisivät huolen heistä, perheestä jonka oma poika oli rikkonut. Hän halusi antaa varsinkin Saralla ja Tomille kaiken, koko maailman, onnellisen.

Mutta nyt tuon ennen niin elinvoimaisen naisen tilalle on tullut vanha, masentunut erakko, jolta irtoaa niin hampaat kuin hiukset. Juuri sellainen nainen, joita Leea itse lapsena pelkäsi. Nauravaiset vuodet saaressa perheen kera ovat muuttuneet katkeriksi muistoiksi ja kolme vuosikymmentä jättäneet jälkensä. Enää ei mikään ole kuin ennen, kun päivät olivat vielä täynnä iloa ja yhdessä oloa. Kaiken hän antoi ja melkein kaiken hän menetti. Vain Sinikan hän sallii tulla mielisairaalan kalseiden seinien sisällä pitämään häntä kädestä ja kuuntelemaan.

"Hänet suljettiin lasiovien taa, ovi laitettiin lukkoon ja aivain valkean nutun taskuun. Siellä hän makasi ja huuhkaja raapi koukkuisilla kynsillään hänen sydäntään. Rakennus oli hiljaa, vain ilmastointi kohisi, se ei ollut painajaisten hullujenhuone täynnä mielipuolten kirkumista ja laahaavia askeleita. Lämpöpatterit kohisivat, hänen sydämensä takoi liian lujaa ja veri kohisi ihon alla."


1970 & 1976  ~Sara~

" Sinikka otti Saran Jokelta ja meni kauemmas imettämään. Sara oli vankka ja voimakas, silmät olivat tutkivat ja tukka tumma kuten Leealla ja Jokella. Suloinen lapsi, hänen omansa. Sara imi ensin ahnaasti, sitten hitaammin, silmät hakeutuivat naurun suuntaan ja käsi haroi Sinin paidan nappeja. Utelias, ihmisrakas lapsi, hän kasvattaisi sen turvassa, ei sellaista pelkoa kuin hänen lapsuudessaan, vaan lämpöä, kauneutta, turvaa, isä aina lähellä.


Kuusivuotiaan Saran siihen asti tuntema todellisuus järkkyy, kun isä kyllästyy perhe-elämään ja äitiin ja tilalle tulee Joken toimituksessa kohtaama erikoinen Raisa, johon hän palavasti rakastuu. Äiti muuttuu surulliseksi varjoksi parvekkeella illan hämyssä. Pikkuveli Tomi ei vielä ymmärrä kaikkea, mutta suru on jo muuttanut hänenkin silmäkulmiinsa. Leea-mummi näkee heidän hädän ja tulee avuksi, kuten aina, samoin kuin äidin sisko, Päkä. Mutta maailma on jo revennyt kahtia ja Sara koittaa parhaansa mukaan selvitä molemmissa. Isän ja Raisan luona ei saa puhua äidistä, tai jos puhutaan, puhutaan Paskiksesta. Raisa on nyt Uusi Äiti, jonka mieltä ei kannata pahoittaa. Revenneen maailman toisella laidalla, kotona, äiti itkee ja on väsynyt. Jos Sara vain osaisi olla jotenkin parempi, hyvempi tyttö, ei äiti varmasti olisi niin surullinen.

"Hän oli Tirlittan, isä ja äiti olivat palaneet poroksi eivätkä tulisi koskaan hakemaan häntä, kotikin oli palanut, Tirlittan käveli avojaloin pyjama päällä soratietä ja puhalsi okariinaan, yksinäinen likainen orpolapsi, josta kukaan ei välittänyt. Sara itki kun mummi luki ja mummi otti kainaloon, sanoi itke vain, se tekee hyvää. Se oli totta, harakka nousi siivilleen ja lensi Saran sisästä pois."


Eropaperit on erään avioliiton loppumisen jälkeisen maailman kuvaus omassa pienessä viitekehyksessään. Kuinka yhden perheen elämä suistuu raiteiltaan, hajoaa sirpaleiksi, joita ei saa enää liimattua yhteen. Sen sijaan, että se keskittyisi tarkasti läpikäymään rikki mennyttä parisuhdetta, se näyttää kipeimmät kohdat usein sivustakatsojaksi jäävän lapsen silmin, joka kuitenkin on kaiken keskellä ja kokee kaiken kivun siinä missä aikuinenkin. Saran silmin näemme, kuinka perheen rikkoutuminen voi musertaa pienen, herkän sielun. Kuinka kivuliasta on koittaa miellyttää molempia vanhempia ja tässä tapauksessa myös isän uutta, selvästi häiriintynyttä ilkeää puolisoa. Kun ei voi enää voi olla lapsi vailla huolta, kun sydän on jo täynnä surua ja huolta.  Eropaperit on myös kahden naisen henkilökuvaus: Sinikan rankka lapsuus on tehnyt hänestä mukautujan, joka ei useinkaan osaa toimia kuin haluaisi. Eron tullessa hän huomaa jälleen olevansa tuuliajolla.  Vahva Leea puolestaa kantaa sisimmässään omaa tragediaansa muun muassa ajalta, jolloin Jokke syntyi, mutta muut näkevät hänet suvun voimanaisena, kantavana voimana.

Kolme vuosikymmentä, kolmen sukupolven naiset, äidit ja tyttäret, anopit ja miniät. Honkasalo kutoo tarinaa sujuvasti hypähdellen vuosikymmeneltä toiselle. Käydään välillä Leean muistojen myötä jopa sota-ajalla, mutta pääasiassa liikutaan 70-luvun ja 2000-luvun välimaastossa. Alun onni vaihtuu pian musertavaksi suruksi, joka hyökyaallon lailla meinaa upottaa alleensa vuorollaan heistä jokaisen. Ennen kaikkea tarina antaa äänen lapselle, joka jää usein avioeron jalkoihin. Olen lukenut kirjaan liittyviä arvosteluja jonkin verran ja osa on kritisoinut sitä, että tässä avioeron seuraukset on viety aika äärimmilleen, kuin liioilteltuna. Ja kuinka isän uusi nainen voikaan olla niin kauhea ja miksi isä ei näe enää lastensa tuskaa? Totta on, että jokainen avioero on varmasti oma tarinansa, toisilla onnellisempi loppu kuin toisilla. Mutta minusta on jotenkin outoa väittää, että tällainen tarina antaisi vääristyneen kuvan avioeron kokemisesta lasten silmin. Tämä on vain yhden perheen tarina, mutta ei sen väärempi kuin sekään, missä avioeroperheen vanhemmat ovat sulassa sovussa ja lasten elämä pysyy onnellisena. On niin helppo tuomita joku asia absurdiksi, jos ei itse ole sitä kokenut lainkaan tai oma kokemus on päinvastainen. Tuomatta omia taustojani sen enempää esille, voin kertoa, että Saran silmin ja mielin koetut asiat voivat todellakin olla totisinta totta. Kirjan isän uusi puoliso Raisa on hyvin vahvasti negatiivsia tunteita herättävä persoona, niin että osissa arvosteluissa ihmeteltiin, voiko oikeasti tuollaista ollakaan. Mutta kyllä vain hänenkinlaisiaan niin uusperheen kuin ydinperheen äitejä on, uskokaa tai älkää. Ja samalla tavalla on isiä, jotka jättävät perheensä kun uusi rakkaus sokaisee silmät. Ja on muistettava, että lähtöjäänkin kaikki vain eivät ole hyviä vanhempia, satuttavat tavalla tai toisella perheenjäseniään. Niin se vain maailmassa on, halusipa sitä ajatella tai ei. Siksi minusta on hienoa, että on kirjoitettu tällainen tavallaan ääripään kertomus eräästä erosta, sen seurauksista. Ei se tarkoita sitä, että kirja olisi julistus sille, että kaikki avioerot tuhoavat lapsen ja että siksi olisi parempi pysyä yhdessä. Jotenkin koen ihan hullunkuriseksi edes tuollaisen ajattelutavan tästä kirjasta.

Tavallaan olisi mielenkiintoista lukea vielä eri tarina, missä olisi syvennytty Joken taustaan, miksi hänestä tuli sellainen "isä" kuin tuli. Tai miksi Raisa oli sellainen kuin oli, pieni vihje tyttökodista tarinassa lisäsi kiinnostusta kuulla enemmän, niin raivostuttavan psykopaattinen kuin hän minun silmin olikin. Kaikista eniten kuitenkin kaipaisin lukea Saran tuntemuksia aikuiseksi kasvaneena, omien lastensa äitinä. Mutta kaikki nuo olivat oma tarinansa jo. Ainoaa pientä "kitinää" esitän siitä, miten esimerkiksi Leean nykyistä olemusta ja tilaa tuotiin monta kertaa esille. Kun olin kolmannen kerran lukenut kohtaa, missä mainitaan Leean "hampaattomuus", meinasin jäädä itse junnaamaan, että miksi tätä nyt pitää jatkuvasti kerrata, kun alussa tuli selväksi jo hänen nykyinen tilansa. Mutta sitten mietinkin, että olikohan se kirjailijan keino koittaa tuoda sitä todentuntoisesti esille, millaista se on, kun on juuttunut menneeseen ja elämä on yhtä tuskaa, melkein kuin hidasta kuolemaa? Kun oma fyysinen muuttunut olemus on kuin omista nuoruuden painajaisista. Niin tai näin, tuo oli ainoa hieman häiritsevä seikka. Saran toistuvissa ajatuksissa koin sen olennaisena, ilmentämässä juuri tuota lapsen mielen myllerrystä.

Olin ajatellut kirjoittaa tästä huomattavasti lyhyemmin, mutta huomaan nyt lähenteleväni kohta kai omaa ennätystä arvostelun pituudessa. Eropaperit oli lukukokemuksena rankka, ahdistavakin, mutta juuri siksi niin voimakas. Välillä melkein tärisin raivosta lukiessa kuinka Raisa kohteli lapsia ja muita, välillä pyyhin kyyneliä lukiessa Saran tunteista ja hädästä. Paikoin teki mieli heittää kirja käsistä ja huutaa suoraan huutoa. Samaan aikaan nautin erityisesti Leean lukijalle pala palalta avautuvasta historiasta, joka oli osittain yllättäväkin. En voi suositella kirjaa ihmisille, jotka haluavat uskoa aina onnellisiin loppuihin, mutta erityisesti suosittelen kaikille, ketkä uskaltavat avata silmänsä kunnolla sille, että Saran kokemia asioita tapahtuu, tänäänkin jossain, aivan varmasti, jollekin. Pahoja äitipuolia on muuallakin kuin sadussa, rikkimenneitä pieniä sieluja lähempänä kuin moni uskookaan.

"Sillä noidan kiukku lauhtui ja hän sanoi miehelle: "Jos niin on laita, saat ottaa persiljaa niin paljon kuin tahdot, mutta yhdellä ehdolla: sinun on annettava minulle lapsi, jonka vaimosi saattaa maailmaan. Lapsi saa luonani hyvät oltavat, ja minä huolehdin hänestä kuin äiti ikään."


4/5

10 kommenttia:

  1. Honkasalo vain paranee vanhetessaan. Oikein odotan seuraavaa kirjaa, kun tuntuu että niistä teinimäisyyksistä, joita siinä Sinun lapsesi jne. -kirjan lopussa oli, on päästy.

    Eropaperit oli mieleen jäävä lukukokemus. Siinä oli kaikki se rumuus ja ilkeys ja vastenmielisyys, josta sinäkin kerrot, ja sitten kuitenkin se alun valo, joka säilyy lukijan mielessä loppuun asti. Rakastin niitä merelläolokuvauksia ja saarielämää...

    Kyllä, varmasti ero voi olla tällainenkin. Tämän kirjan erokuvaus on ihan yhtä uskottava (mitä sanot niistä "dokumenteista"? häiritsivätkö jotenkin vai oliatko hyvä lisä?) kuin jonkin muunkin, olen siitä ihan varma.

    Olipa hurja arvostelu, mutta hurja on kirjakin! Huh, mitenhän nyt saan unta? :)

    VastaaPoista
  2. Ilse: Rakastin niitä alun kesäisen raukeita, onnellisia kuvauksia meren ääreltä, saaresta!! Ne oli niin ihanan todentuntoisesti kirjoitettu ja itse muistoissani palasin lapsuuteen, kun Saran ikäisenä istuin rantakalliolla auringossa isovanhempieni kanssa, kaadoin vettä pienestä keltaisesta kastelukannusta päälleni, tunsin aurinkovoiteen tuoksun...

    Ne dokumentit, ne tosiaan..Miten ne unohdinkin mainita! Ne avioeroon suoraan liittyvät oli minusta turhia, mutta ne Raisan kirjeet olivat kaikessa kauheudessaan järisyttäviä ja toivat oman lisäsyvyyden kirjaan.

    Kauniita unia, kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  3. Hienosti rytmitetty, hengästyttävä arvio, Susa! Mietin kesällä tätä lukiessani, että en tiennyt, pidinkö kirjasta vaiko en. Nyt tiedän, että pidin. Oman aikansa se otti! Honkasalon kirjoitustyylistä olen pitänyt aina, mutta kirjan aihe ja jotkut henkilöt eivät tietenkään ole "pidettävissä". Ja hyvä niin.

    Pidin muuten niistä dokumenteista. Ja viitaten yhteen sinulle mainitsemaani asiaan, haluaisin todellakin lukea tämän uudelleen.

    Luulen, että Honkasalosta saattaa hyvinkin tulla eräs kotimaisista suosikkikirjailijoista, koska olen pitänyt kaikista hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista
  4. Luin kirjan syksyllä ja kirja herätti tunteita, vaikka ei olekaan omakohtaista kokemusta asiasta, ja silloin musta kirja on hyvä.
    Jotkut henkilöt aiheuttivat punaista (Jokke ja Raisa) ja sitten taas Sinikka yrittää parhaansa. Itse olen tulkinnut niin, että lapset joka tapauksessa selviävät. Tämähän oli karmea kirja sikäli, että tuntuu, että kaikki sukupolvet kokevat kamalia...
    Minua myös miellytti ajankuva, jonka kirja esitteli 70-luvusta, ja erosta. Siihen aikaanhan avioerot olivat enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä.

    VastaaPoista
  5. lumiomena: Kiva jos onnistuin tuomaan vahvasti esille fiiliksiä, mitä kirja herätti! Ja voit vain kuvitella, kuinka mielessäni vielä kaiken lisäksi pyöri se kertomasi asia...joten suosittelen, lue ihmeessä uudestaan;)

    Ne dokumentit niiden oikeusasiakirjojen kohdalla koin toisaalta jotenkin ns. turhiksi, vaikea selittää. Mutta ne henkilökohtaiset kirjeet olivat hieno lisä!

    Olen lukenut Honkasalolta muutamia vuosia sitten Tyttökerhon ja silloiseen lukupäiväkirjaani olen kirjannut, että mielenkiintoinen..erilainen tarina!


    Mari A.: Tuo on totta että todella hyvän kirjan kriteeri on se, että lukija pystyy menemään ns. sisälle kirjaan, vaikkei olisi asioista kokemustakaan, että se ei tee asioista kirjassa jotenkin epäuskottavia vaan pystyy silti eläytymään.

    Sinikasta minäkin pidin, mutta Raisan lisäksi myös Jokke raivostutti ja usein jopa hän enemmän, sillä olihan hän kuitenkin lasten oikea isä!

    VastaaPoista
  6. Hieno arvostelu Susa, kiitos:) Sait minut kiinnostumaan kirjasta, täytyy lisätä Honkasalo lukulistalle:)

    VastaaPoista
  7. Sattuipas, minulla on ihan vähän kesken sama kirja. Kuten kesällä lumiomenan arvosteluun kommentoin, on Eropaperit ollut jo pitkään pääni sisäisellä lukulistalla, mutta en ole uskaltanut/halunnut sitä tietoisesti kirjastosta etsiä. Nyt se tuli palautettujen hyllyssä vastaan...

    Rankka on. Itkin illalla jo nuhasta vähän toipuneen nenäni ja silmäni aivan turvoksiin. Omien vanhempieni ero oli "siisti ja nätti" kirjan kertomaan verrattuna ja itse olin jo teini-ikäinen. MUTTA voin silti täysin samaistua Saran tunteisiin mm siitä ristiriidasta kumman vanhemman kanssa haluaisi olla...

    Ja järkyttävää kuinka tosiaan voi olla noin sadistisia aikuisia kuin Jokke ja Raisa... siis kun tietää, että on ihan oikesti, vaikka siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

    Minuakin häiritsee hieman Leean tilan samankaltainen kuvailu. Hetken tuntui myös siltä, että Saran ahdistusta ja Raisan&Joken ilkeyttä kuvataan liikaa... mutta nytpä taidan saattaa kirjan päätökseen.

    Oho, tulipas vuodatus! Rankasta sisällöstään huolimatta koen jo nyt, että hyvä kirja. (Sinun lapsesi eivät ole sinun-kirja odottaa kierrätyskeskuksesta löytyneenä pokkariversiona hyllyssä...)

    VastaaPoista
  8. Sanna: Mukava kun tykkäsit! Kyllä Honkasalo osaa kirjoittaa kiinnostavaa tarinaa, suosittelen!

    Mie ite: Ihana kun vuodatit;)
    Nimenomaan, rankkuudesta huolimatta tärkeä ja hyvä kirja!

    Minä jo hipelöin kirjastossa tätä lainatessa (minullakin osui sattumalta käsiin, olin ajatellut juuri lumiomenan arvostelun jälkeen, että pistän päähäni muistiin ja luen kyllä joskus) myös "Sinun lapsesi etc..", mutta päädyin tähän.

    Kieltämättä välillä tuli ehkä liiallisen "alleviivaamisen" maku siinä, miten Honkasalo toisti noita tiettyjä piirteitä ihmisissä, mutta toisaalta ehkä se on ymmärrettävää kun kirjoittaja on itsekin kokenut ainakin osan kirjan tapahtumista tai tunteista. Että kuinke ne ikävät asiat saattavatkin jäädä päähän junnaamaan aina vaan uudestaan ja uudestaan, kuinka se ahdistus palaa vaan ja kuinka ei lopulta voi tietyistä ihmisistä enää nähdä kuin ne rumat ja ilkeät puolet. Tai Leean tapauksessa itsestäänkään.

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs kirjoitit hengästyttävän hyvän arvostelun tästä kirjasta! Itse en ole lukenut kuin pari Honkasalon teosta (tämän ja tyttökerhon) ja tykkäsin molemmista.

    Osasin hyvin samaistua eropapereiden ajankuvaukseen koska olen samanikäinen kirjailijan kanssa ja "muistin" samoja asioita;-) olen myös itse avioerolapsi, tosin oma caseni ei nyt ole lähellekään tätä mutta jotenkin pääsin pienen Saran tunteisiin hyvin sisälle sen takia.

    Raisan kamaluutta jaksan vain edelleenkin hämmästellä, mutta nykyaikana saa lukea niin paljon järkyttävimpiä asioita, sellaisia mitä ei osaisi kuvitellakaan...

    Jokatapauksessa, kirja oli hyvä ja bloggauksesi teki sille oikeutta!

    Mukavaa ja pirteää pakkaspäivää sinne!

    VastaaPoista
  10. Aamunkukka: Varmasti Honkasalo onnistui juuri Sarassa tavoittamaan jotain kaikille avioerolapsille tuttua, olipa se oma tarina sitten samanalainen tai aivan toisesta päästä.

    Tuo on niin totta, että nykyaikana saa lehdistä lukea Suomessakin tapahtuneista järkyttävistä teoista, mitä aikuiset tehneet lapsille, eli sikäli Raisa on kaikessa kauheudessaan kuitenkin vielä aika "lievä" tapaus..

    Kiva kun pidit arvostelusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)