Niina Hakalahti: Aavasaksa

(Tammi 2010)

"Seppoa huimasi. Hänen rauhallinen elämänsä, paskahousuillat Jonin kanssa, lempikomediat, ruoan kanssa puuhailu keittiössä, ruoanvalmistukseen liittyvät äänet, sihinät, rasahdukset ja kolahdukset, lasi Baileysia, se kaikki oli hävinnyt jonnekin, ja tilalle vyöryi asioita, joita hän ei ollut itse valinnut eikä hallinnut millään lailla."

Pizzabuffetissa työskentelevä Seppo on yksinkertaisten, perusasioiden myös. Mukava työ ja omat tutut kuviot pienessä "tehoneliökämpässä", peli-illat Jonin kanssa ja haaveissa matka Jonin kanssa Aavasaksalle. Sellaista on Sepon elämä, selkeää ja mielekästä. Toisin kuin Seppo, hänen äitinsä ei ole tyytyväinen poikansa elämään tai usein tuntuu, että ylipäätänsä koko poikaansa. Marita soittelee Sepolle vähän väliä ja muistaa ohjeistaa Seppoa milloin minkäkin asian suhteen. Marita-äidin mielestä Seppo tyytyy elämässä liian tavallisiin asioihin, mutta toisaalta:

"Jos on lusikalla annettu, ei tietenkään voi kauhalla ammentaa. Sepolla kaikki on vaan niin siinä hilkulla. Jos Seppo vaatisi itseltään enemmän, hän saisi jo normaaliuden reunasta kiinni."

Sepon tuttu ja turvallinen arki kokee muutoksen tuulia, muuttuen lopulta suorastaan myrskyisäksi, kun hän hyvää hyvyyttään majoittaa pieneen asuntoonsa työkaverinsa poikaystävän, jolla ei ole muuta majapaikkaa. Pikku hiljaa Aleksi ujuttautuu Sepon arkeen ja alussa harmiton hetkellinen kämppäkaveruus uhkaa muuttua aivan joksikin muuksi.


"Yhtäkkiä hänen omassa valtakunnassaan vallitsivat oudot säännöt, joita hän ei hallinnut."

Sepon sisko Sarita on ainakin äidin silmissä onnistunut elämässään. Elämä Italiassa, upea paikallisissa lehdissäkin esitelty "kartano", italialainen rikas aviomies ja pieni Roberto-poika. Maritan silmiin kaikki näyttää täydelliseltä, mutta todellisuus on toisenlainen. Ennen niin innokas teatterilainen on haudannut minänsä jonnekin syvälle ja vieraantunut niin omasta itsestään kuin pienestä pojastaan. Yltäkylläinen elämä Giancarlon rinnalla ja työ italialaisrouvien Personal Tranerina alkaa maistua puulta ja Sarita alkaa kaivata Suomeen. Mukanaan kotiapulaiseksi palkattu Teresa, hän päättää Roberton kanssa matkustaa lomalle kotikonnuille, Giancarlon pienistä vastalauseista huolimatta. Teresa on hoitanut Roberton vauvasti asti, eikä Sarita nytkään kuvittele pärjäävänsä kahdestaan Roberton kanssa.

Sarita saapuun Suomeen ja pistää vierailullaan niin Marita-äidin kuin Seppo-veljen pohtimaan elämäänsä ja menneisyyttäkin. Sarita näkee, kuinka ilkeästi ja vähätellen Marita kohtelee Seppoa, eikä sulata sitä enää. Vaikka Sepon mahdollinen diagnoosi olisi mitä tahansa, Seppo on heistä ainoa, joka todella elää aidosti elämäänsä, kuten kuuluukin. Siinä missä Seppo nielee äidin käytöksen, ei Sarita enää jaksa.

Silloin Seppo osoitti itseään sormellaan, nyökkäili Teresalle ja hymyili.
"Jumalauta miten sinä ymmärsit, mitä minä sanoin Teresalle. Ethän sinä osaa italiaa."
"Katsos Seppo on tottunut komminukoimaan vähäeleisesti. Meidän Seppo ymmärtää nonverbaalista ilmaisua, kuten vaikka jos Raxin asiakas oksentaa, niin se on täynnä", Marita pisti väliin.
"Älä nyt viitsi." Sarita yritti hymyilllä.

Aleksin tilapäismajoitus ei enää tunnu tilapäiseltä ja Seppo huomaa joutuvansa mitä kummallisimpiin tilanteisiin Aleksin myötä. Suomeen lomalle tullut Sarita puolestaan alkaa nähdä elämänsä Italiassa eri silmin, ja etäinen suhde omaan poikaankin hämmentää. Mutta Seppo on sentään sama tuttu veli, kuin aina ennenkin.

Kuka määrittää mielekkään elämän standardit? Saammeko päättää ne itse vai annammeko läheisten muokata ne sellaisiksi kuin he parhaaksi katsovat? Missä menee kilttiyden raja? Hakalahden Aavasaksassa pureudutaan näihin isoihin elämän tärkeisiin kysymyksiin sinällään leppoisan tarinan sisällä. Ystäväni käyttää termiä "välipalakirja", eli kirja joka on ihan viihdyttävä mutta ei aiheuta suuria tunnekuohuja tai elämyksiä, ja juuri siksi sopii ns. välipalakirjaksi esimerkiksi rankan lukukokemuksen jälkeen. Tämä kirja on sellainen kirja. Tärkeintä kuitenkin on se, että Aavasaksan Seppo on hyväsydäminen mies, joka saattaa opettaa meille jokaiselle jotain olennaista elämästä. Samalla se peilaa suhteita läheisiimme, siihen miten paljon olemme valmiita sietämään huonoa kohtelua ja toisaalta siihen, kuinka surullista on jos vieraantuu omasta elämästään saati sitten lapsistaan. Tarina on tragikoominen, mutta samalla tarkkanäköinen.

3/5

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä välipalalta. Itse kokeilin aikanaan kehuttua Hakalahden Uimataitoa enkä sitten saanut sitä kuitenkaan luettua. Mutta ehkä tätä voisi kokeilla...

    VastaaPoista
  2. anni.m: Minä luin aikanaan Hakslahden Hengenahdistusta ja en jotenkin saanut siitä irti kauheasti. Luin kuitenkin viime vuonna sitten sen Uimataidon ja siitä pidin, vaikkei sekään mikään sinällään ihmeellinen ole. Tämä on minusta aika lailla samaa tasoa kuin Uimataitokin. Vertaan usein tällaista kirjallisuutta jostain syystä naistenlehtijatkiksiin. Se ei siis ole huono juttu, on niiden joukossa joskus helmiäkin, mutta itse harvemmin niistä kauheasti innostun. Kyllä näissä on aina taustalla se hyvä ajatus tärkeistä asioista elämässä, mutta itse tarina tai ihmiset ovat jotenkin pinnallisia ja tragikoomisuus paikoin kääntyy itseään vastaan. Mutta, kuten sanoin, oiva välipalakirja;)

    VastaaPoista
  3. Välipalakirja on hyvä termi. Sellaisia tarvitaan ja varmasti sinulle nyt paikalleen, kun ajattelen edellisiä lukemiasi kirjoja Blondi ja Eropaperit.

    Tämä vaikuttaa sympaattiselta. Aika mukavakin ajatella, että suomalainen naiskirjailija on nostanut päähenkilökseen miehen.

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja kiinnostaa kirjailijan vuoksi! Suosittelen lämpimästi Hakalahden vetämää Natalie Goldberg-kirjoittamiskurssia niille, joita kirjoittaminen kiinnostaa. Pidin valtaisasti! Tämän kirjan haluan lukea.

    VastaaPoista
  5. Oli mukava lukea kirjoitustasi. Aavasaksa on muutenkin kiehtova paikka, onhan se yksi Struven ketjun mittauspisteistä. Hyvää lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
  6. lumiomena: Totta, Blondi sekä Eropaperit molemmat olivat niin intensiivisiä, rankkojakin lukukokemuksia, että niiden jälkeen on hyvä vähän hengähtää tällaisten kevyiden kirjojen parissa.

    Valkoinen kirahvi: Kiitos kirjoittamiskurssivinkistä!

    Tuure: Mukavaa kun pidit! Kivaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)