keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

(Minerva 2010)

"Pimeys.
Vesi loiskui aina kun hän liikahti.
Sitten Michael huomasi jotain. Vedenpinta ei ulottunut enää poskiin vaan oli laskenut niskan korkeudelle. "Se on kaulassani kuin kravatti", hän sanoi. "Voiko vettä pitää kravattina?"
Vapina alkoi taas ja sai hänen kyynärpäänsä hakkaamaan kylkiluita vasten. Hänen jalkansa kolahtelivat seiniin ja hänen hengityksensä kiihtyi kiihtymistään, kunnes hän hyperventiloi.
Minä kuolen tänne yksin, hääpäivänäni. Henget tulevat noutamaan minua, ne tulevat tähän laatikkoon ja -...."

Sen piti olla vain harmiton polttaripila Michaelille, joka itse oli mestari keksimään kiusallisiakin kepposia kavereilleen. Kerrankin kaverit saisivat antaa Michaelin maistaa omaa lääkettään, todellakin. Liian pitkälle viety hauskanpito saa kuitenkin järkyttävän käänteen, kun kohtalo puuttuu peliin. Neljä ihmistä on kuollut ja sulhanen on kadonnut, kuin maan nielemänä.

Rikosylikomisario Roy Grace, joka itsekin kantaa syvää menetystä sisimmässään, saa merkillisen katoamistapauksen tutkittavakseen. Pian on kulunut yhdeksän vuotta siitä, kun hänen rakas Sandy katosi Royn 30-vuotispäivänä kuin tuhka tuuleen. Sandyn muisto on yhä niin voimakas Royn mielessä, että hän ei ole voinut laittaa Sandyn tavaroita talosta pois. Muiden kehoituksista huolimatta Roy ei ole suostunut julistamaan Sandya kuolleeksi. Entä jos Sandy on kuitenkin elossa, jossain?

Roy kohtaa tutkiessaan tapausta surun murtaman morsiamen Ashleyn sekä kadonneen sulhasen bestmanin Markin, jonka alunperin piti myös olla polttareissa. Markilla ei tunnu olevan aavistustakaan, millaisiin suunnitelmiin muu polttariporukka oli lopulta päätynyt ja ennen kaikkea, että missä Michael nyt on.

19 vuotta poliisin töissä on luonut Roylle kuitenkin tarkan vainun ja hänellä on alusta asti aavistus, että joku ei täsmää. Murtunut Ashley vakuuttaa, että he olivat rakastuneita ja Michael ei missään nimessä olisi tehnyt katoamistemppua. Roy alkaa olla vakuuttunut, että Michael on jossain vasten tahtoaan ja aikaa hänen löytämisekseen ajoissa ei ehkä ole kauaa.

Royn ja kumppaneiden selvittäessä yhä merkilliseksi käyvempää katoamista, Michael on jossain, jossa on pimeää..märkää..ahdasta. Jossain, missä hänellä on mukanaan vain taskulamppu, radiopuhelin ja isopovinen nainen lehden keskiaukeamalla. Alun epäuskon jälkeen hän tajuaa, että onkin kyse elämästä..ja kuolemasta.

Kuinka selvittää Michaelin kohtalo ajoissa, kun mikään ei ole sitä miltä näyttää? Riittääkö Royn tarkka vainu selvittämään mysteerin?  Jääkö Michaelin viimeiseksi kuulemakseen ääneksi radiopuhelimesta yhtäkkiä kuuluva, henkisesti 6-vuotiaan Daveyn outo höpötys? Kuka pelaa, ja mitä peliä? Ja kenen kanssa?

"Voi tulkaa nyt jo, minulla on niin paljon tehtävää! Saitte jo kostonne, OK? Kaikesta siitä, mitä minä tein teille? Olette maksaneet minulle samalla mitalla takaisin ja vähän enemmänkin. Maksoitte kunnolla!"

Peter James on minulle täysin uusi dekkarituttavuus ja Leenan mielenkiintoisen arvostelun myötä kiinnostuin kirjasta. Kirja tempaa mukaansa heti ensimmäisillä sivuillaan ja sen jälkeen luvassa onkin vauhdikasta menoa. On kuin ajaisi entuudesta tuntematonta metsätietä; juuri kun luulet tietäväsi miten matka etenee, tuleekin yllättäen tiukka mutka oikealle ja taas suunta muuttuu. Peter Jamesin kirjassa ei ole mitään ylimääräistä, vain tyylilajilleen ansiokkaasti puhdas dekkaritarina, joka pitää otteissaan tiukasti. Dekkarin lukijana kehittyy sellainen tietty vainu kirjan juonikuvioiden kulkuun ja tämä kirja härnää lukijaa juuri tuolla asetelmalla. Juuri kun luulet tietäväsi, ähäkutti! James luottaa siihen, ettei tarina aina tarvitse yhteiskunnallistakin aspektia, vaan hyvään dekkaritarinaan riittää jännittävä juoni ja mielenkiintoiset päähenkilöt. Heistä puheenollen rikosylikomisario Roy Grace edustaa lajityyppinsä pehmeämpää osastoa. Tässä on mies, joka ei kaihda tapauksia tutkiessaan selvännäkijänkään apua. Oman mielenkiintoisen pienen vivahteen tarinaan tuo Royn rakastetun Sandyn katoaminen, viemättä kuitenkaan liikaa huomiota itse tarinalta. Juuri sen verran houkuttelevasti, että lienee pakko lukea seuraavakin Jamesin kirja, jos vaikka jotain selviäisi Sandyn kohtalosta ;)

PS: Julkaisen tämän pari päivää sitten koneelle kirjoittamani arvostelun nyt. Olin ajatellut tätä vielä vähän työstää, mutta meillä ollaan todella kipeitä, eli palaan ensi viikolla arvontatulosten merkeissä sitten. Toivon mukaan olemme sitten terveiden kirjoissa.  

3/5

4 kommenttia:

  1. Susa, ei tässä mitään työstämistä ole, tämä on hyvä arvostelu.

    Minä en voi enää olla lukematta Jamesia, sillä koukutuin kertaheitolla.

    Kärsin itsekin suljetunpaikan kammosta, joten...you know.

    Paranemisiin♥

    VastaaPoista
  2. Olen myyty... kun Minette Waltersin kirjat on käsitelty, täytyy ottaa seuraavaksi dekkaripläjäykseksi tämä :-)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa erittäin varteenotettavalta. Ehkä UV-lupaukseni jälkeen tartun minäkin tähän kirjailijaan.

    p.s. Lähiöneidon lokikirja -blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)