keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Sophie Kinsella: Minishoppaaja

(Wsoy 2011, suom. Kaisa Kattelus)

Sophie Kinsellan seitsemännessä Himoshoppaaja -kirjassa shoppausholisti Rebecca, tuttaville Becky, Brandon kohtaa melkeinpä vertaisensa shoppaajan, nimittäin oman 2-vuotiaan tyttärensä Minnien. Minnie tahtoo ja Minnie tahtoo paljon. Ennen kaikkea Minnie on sangen touhukas ja ehtiväinen tyttö. Kauppareissut päätyvät usein katastrofiin ja onpa heille Minnien tempausten myötä annettu jo joihinkin paikkoihin porttikieltoja. Minnie puetaan viimeisimmän muodin mukaisesti jahän onkin lienee kaupungin muodikkain 2-vuotias. Minnien villi käytös tuo kuitenkin huolta niin Beckylle kuin Lukelle, Beckyn rakkaalle aviomiehelle ja Minnien isälle. Becky ei kuitenkaan ole valmis myöntämään, että Minnien käytöksessä olisi mitään vikaa. Ei vaikka hän onkin alkanut saamaan usein "äitisilmäyksiä"..

"Minnien syntymän jälkeen olen tajunnut, että äitisilmäys on jopa raaempi kuin manhattanilaissilmäys. Äitisilmäys ei kohdistu pelkästään vaatteisiin, jotka äiti kyllä vilkaisee ohimennen läpi ja arvioi pennyn tarkkuudella. Ehei. Äitisilmäys kattaa myös lapsen vaatteet, rattaiden merkin, hoitolaukun, välipalavalinnat ja sen, onko lapsi hymyilevä, räkäinen vai rääkyvä."

Talouskriisin iskiessä Englantiin, se iskee erityisen henkilökohtaisesti myös tilapäisesti Rebeccan vanhempien luona asuvaan Beckyyn, Lukeen ja Minnieenkin. Luke vaatii rahan käytön järkiperäistämistä ja pistää jopa Beckyä tilille hänen älyttömästä vaatteiden osteluvimmastaan. Becky suivaantuukin ja aikoo käyttää kaikkia kaapissa oleviaan vaatteitaan kolme kertaa, ennen kuin ostaa mitään uutta vaatetta itselleen. Minnie onkin sitten eri juttu, kyllähän lapsi vaatteita tarvitsee. Neuvokkaana naisena Becky keksii keinot, kuinka voi shoppailla edelleen vaatteita, talouskriiseistä huolimatta.

"Voi taivas. Nyt minä keksin ratkaisun. Itse asuassa tämä voi ratkaista montakin pulmaa.
"Minnie."  Käännyn äkisti Minnien päin. "Rakas kallis pieni tyttöni." Kumarrun ja otan hänen kasvonsa hellästi käsieni väliin. "Kultapieni... haluaisitko Temperleyn puvun 21-vuotislahjaksi?"
Minnie ei vastaa, mutta se johtuu vain siitä, että hän ei käsitä, mitä hänelle tarjotaan. Kuka nyt ei haluaisi Temperleyn pukua 21-vuotislahjaksi?  Ja kun hän on kahdenkymmenenyhden, puku on jo vintage-harvinaisuus! Kaikki hänen ystävänsä ovat kateudesta vihreitä! Kaikki sanovat: "Hitsi, Minnie, kunpa minunkin äitini olisi ostanut minulle mekon, kun olin kaksivuotias." Häntä sanotaan tytöksi, jolla on Temperleyn vintage-puku.
Ja minä voisin lainata sitä Luken juhliin. Ikään kuin kokeilla Minnien puolesta."

Becky haluaa järjestää talouskriisista huolimatta työasioiden väsyttämälle Lukelle huikeat yllätysjuhlat, jotka saavat Luken suorastaan "lentämään persuuksilleen" ihmetyksestä. Hän on varma, että pystyy kyllä järjestämään juhlat pienellä budjetilla. Mutta Beckyn tyylille ominaisesti juhlien mittasuhteet saavat suorastaan ällistyttävät piirteet ja hän huomaakin pian olevansa syvällä suossa järjestelyjen kanssa. Huonoksi onnekseen hän on itsepintaisesti kieltäytynyt läheisten tarjoamasta avusta järjestelyjen suhteen, koska haluaa näyttää pystyvänsä muiden luuloista huolimatta kyllä järjestämään juhlat. Mutta kuka lopulta osoittautuukin kultaakin kalliimmaksi avuksi juhlien järjestämisessä?

Juhlien järjestämisen ohella huolta tuo myös Beckyn muuttuva työtilanne, näkemyserot Luken kanssa toisesta lapsesta, Minnien vauhdikas käytös ja ennen kaikkea juhlien salassapitäminen itse juhlasankarilta Lukelta. Becky keksii toinen toistaan hurjempia kuvioita varjellakseen salaisuuttaan, sillä kaikista tärkeintä juhlissa on saada Luke yllättymään perusteellisesti. Läheltä piti- tilanteita tuntuu vaanivan jokaisen nurkan takana.

Saako Becky järjestettyä juhlat ja yllätettyä Luken? Ja onko Minnie ylivilkas ja tarvitsee ns. kurileiriä, vai mitä Super-Nanny on mieltä tilanteesta; tarvitseeko apua kentis joku toinen kuin Minnie? Lämpiääkö Luke ajatukselle toisesta lapsesta vai joutuuko Becky luopumaan isosta haavestaan saada sisarus Minnielle? Ehtiikö Beckyn vanhemmat tulla hulluiksi ennen kuin Beckyn perhe pääsee muuttamaan omaan kotiinsa? Paljon kysymyksiä,  mutta ennen kaikkea paljon hauskoja käänteitä on siis luvassa himoshoppaaja Beckyn perheen parissa. Olkoon talouskriisi tai muu, mutta jos siellä ihanassa kaupassa on ale, niin olisihan se suorastaan hullua jättää laatumerkki ostamatta, kun melkein ilmaiseksi saa!

"Kas niin, Becky. Sano ei. Ole kunnon kasvattaja. Lähde pois kaupasta.
Käteni sujahtaa kuin omasta tahdostaan silittämään harjaa.
Poni on ihan mielettömän ihana. Voi tuota suloista pikku naamaa. Eikä poni ole mikään typerä villitys. Poniin ei kyllästy ikinä. Se on klassikko. Se on ikään kuin lelujen Chanel-jakku.
Ja nyt on joulu. Ja poni on tarjouksessa. Ja äkkiä mieleeni juolahtaa, että mistäs sen tietää vaikka Minnie osoittautuisikin ratsastajaksi. Ja..."

Olen lukenut kaikki aikaisemmat Himoshoppaajat ja minulle ne ovatkin edustaneet chick lit- kirjallisuuden kärkikastia. Kinsella osaa Beckyn myötä saada lukijankin mieleen sellaisen huikean shoppailun tuoman fiiliksen ja aavistuksen, miltä tuntuu jos shoppailusta on oikeasti tullut voimakas addiktio. Becky on äärimmäisen taitava keksimään selityksiä kulloisilleen ostoksilleen sekä myös itse uskomaan niihin. Minishoppaaja on yhtä hauska ja hulvaton kuin edeltäjänsäkin. Jostain syystä itsellä on kai jonkinlainen chick lit- kirjallisuuden väsyvaihe, enkä oikein enää jaksanut nauraa samalla tavalla Beckyn kohelluksille vaan enemminkin mietin usein, että oikeasti tuollainen shoppausholismi on jo vakava sairaus. Ja että eikö Becky aikuistuttuaan ja äidiksi tultuaan todellakaan ole yhtään kypsynyt? Toisaalta Becky on niin hyväsydäminen ja häneen on vuosien varrella kiintynyt kuin vanhaan lempipaitaansa, jota ei raski heittää pois vaikka tietää jo ajan ajaneen sen ohi, että jotenkin ei osaa olla lukemattakaan hänen uusista seikkailuistaan. Vaikka Himoshoppaajat ovat tavallaan hömppäviihdekirjallisuutta, niin kuitenkin taustalla on vakavuudenkin siemen itämässä. Beckyn hurjasta shoppailuholismista lukiessa tulee väkisin mietittyä myös omia ostotottumuksiaankin sekä tässä kirjassa myös vanhemmuuden roolin merkitystä lapsen käyttäytymiseen.

2/5

12 kommenttia:

  1. Kinsellan kirjat ovat minullekin parhainta chick litiä, mutta himoshoppaaja-sarja alkaa jo kyllästyttää. Kinsellan toiset teokset ovat mielestäni parempia, niiden päähahmoihin voi jopa jotenkin samaistua.
    Minä odotin jo Beckyn mentyä naimisiin, että hänen shoppailuvimmansa tyyntyisi, minä kun uskon siihen teoriaan, että ihminen shoppailemalla pyrkii täyttämään sisäistä tyhjyyttään.

    No, toivottavasti seuraava kirja esittää tähän ratkaisun ja sarja päättyy, itseäni ei ainakaan kiinnostaisi lukea Himoshoppaaja ja tyhjä pesä tai Himoshoppaajan hautajaiset -nimisiä kirjoja.. :)

    VastaaPoista
  2. Rea: Sinäpä sen "sanoit". Minäkin luulen, että jotenkin tuo Himoshoppaajan idea on nyt seitsemässä kirjassa jo niin loppuun koluttu, ettei niistä oikein saa enää mitään uutta irti. Eri asia ehkä, jos ei ole lukenut kaikkia tai vasta äskettäin ne muut, niin tämä menee kyllä siinä imussa vielä.

    Pahinta kai olisi, jos tulisi vielä Himoshoppaaja ja ero tms :)

    Sinällään kyllä tykkään Kinsellan tavasta kirjoittaa chick littiä ja Varsinainen talousihme oli aika hauska, joten ongelma varmaan on vain jo tässä moneen kertaan toistetussa ideassa.

    VastaaPoista
  3. Kinsella on Marian Keyesin ohella parhaita chick lit-kirjoittajia (tai Fieldingin Bridget Jonesit olivat ehkä genren huippua, mutta en ole seurannut, kirjoittaako Fielding enää). Olen lukenut vain yhden Himoshoppaaja-kirjan, sen jossa päähenkilö on raskaana. Kirja oli mielestäni hauska, mutta jo sen yhden perusteella mietin, miksi nauraa toisen riippuvuudelle?

    Siksi pidin enemmän Varsinaisesta talousihmeestä. Kevytkenkäisen kummituksen kuuntelin äänikirjana, mikä osaltaan vaikutti siihen, että en saanut kirjasta nauruja irti. Muuta Kinsellaa en ole lukenut, mutta luen yleensä yhden chick lit-kirjan keväällä ja toisen kesällä, joten pian voisi olla aika taas tarttua johponkin tällaiseen. :)

    VastaaPoista
  4. Mie olen lukenut vain yhden himoshoppaajan vuosia sitten, enkä oikein syttynyt sille kirjalle. Pidin enemmän siitä elokuvasta. En tiennytkään, että niitä on tehty näin paljon lisää!!

    VastaaPoista
  5. lumiomena: Marian Keyesit ovat kyllä myös ihan Chick lit-kärkeä, minullakin on kaikki hänen käännöksensä. Hänen kirjoista löydän vielä sen jonkun kipinän ja viihteen, mitä en enää oikein tuntunut Himoshoppaajasta löytävän. Ja totta, Fieldingin Briget on ihan omaa luokkaansa ;) Bridgetiltä olisin kaivannut vielä yhden osan lisääkin!

    Hanna: Minuun nämä silloin vuosia sitten kolahti kyllä sen keveyden ja huumorin, suorastaan hysteerisen sellaisen myötä, mutta kai aika on ajanut ohi näiden suhteen nyt minulla.

    VastaaPoista
  6. Tämä pitää jossain välissä ehtiä lukemaan! Mulla on kyllä lainassa nyt joku toinen Kinsella. En vain muista mikä...

    Ainakin monen muun kirjan kohdalla olen huomannut sen, että olen kasvanut ohitse parhaimmat (pahimmat?) chick litit. Ehkä se on tämä alkava keski-ikä...

    VastaaPoista
  7. Sinullakin on tuo Henna Helmi Heinonen. En ole vielä lukenut, mutta pitihän se sieltä Arktiselta tilata. Jännä nähdä, mitä pidit. Kansi on ainakin kaunis.

    VastaaPoista
  8. Sain luettua tämän "alkuperäiskielellä" joulunpyhien aikaan ja tunnustan kyllä pitäneeni kirjasta.

    Sarjan kaikille osille en ole syttynyt, varsinkin se missä pari oli vasta häitä suunnittelemassa; se se vasta oli pitkäpiimäistä luettavaa.

    Mutta, Beckyn odotusaika oli hersyvän herkullista luettavaa joten tavallaan odotin tätä kirjaa kovasti, ihan vain "kuullakseni" minkälainen persoona pikku-Minniestä kasvaa.. ihan kahjoja juttuja siinä oli; kauhistelin ja nauroin niitä ylilyöntejä, mutta näitä kuolemattomia juttuja voisivat olla mm. "porkkanoiden syöminen Super Nannyn selän takana" ja Minnien Ebaystä shoppaamaat "kuusitoista vihreää takkia";-). Eihän näitä kirjoja ole tarkoitus liian vakavasti ottaa, kevyttä hyvää matkalukemista, sanoisin.

    Mutta toisaalta, olihan kirjassa käsitelty Luken ja hänen biologisen äitinsä suhdetta varsin osuvalla tavalla ja mielenkiinnolla odotankin, mihin sarjan seuraava osa johtaa;-).

    Kauniita unia ja mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Mari A.: Luulenpa, että minulla on vähän sama ilmiö kyseessä;)

    Joana: Olen Helmisen kirjassa kohta puolivälissä ja pakko pienenä välikommenttina todeta, että...mielenkiintoista!! :)

    Aamunkukka: Pakko siis selventää, että kyllä minäkin pidin kirjasta, vaikkei se enäää mulle aiheutakkaan sitä samaa suorastaan hysteeristä kikatusta lukiessa niin paljon kuin ennen ;) Kuten kirjoittelin, sitä on jotenkin kiintynyt Beckyyn ja siksikin on kuin pakko lukea hänen uusimmatkin käänteet. Kirjassa on sen tutun kohelluksen ohella mielenkiintoista antia mm. juuri tuo Luken ja hänen biologisen äidin suhde jne. Minulla on vain jotenkin sellainen vaihe, että en samalla tavalla innostu nyt hyvistäkään chick liteistä, miten ennen. Mutta se ei tarkoita tietenkään, ettenkö kuitenkin pitänyt tästä kirjasta, koska kyllä tämä minun mittapuulla yltää samoihin kuin aikaisemmat.

    VastaaPoista
  10. Pakko korjata tuohon Joanalle tarkoitettuun kommenttiin, että siis Heinosen kirja ;)

    Ja lisätä Aamunkukalle, että mm. Se porkkanakohtaus oli kyllä hillitön ;)

    VastaaPoista
  11. Minäkin saan joka vuosi uuden Himoshoppaajan joululahjaksi ja aloin tätäkin lukemaan jo joulupyhinä. Se on vaan vielä kesken koska kirjastolainat on vanhenemassa ja ne on luettavan ensin. Minullekin Kinsella on chick-lit listan kärkeä, enkä lue oikeatsaan muuta hömppää kuin Kinsellaa. Varsinainen talousihme oli loistava ja Himoshoppaajat omasta mielestäni taattua hömppää;)

    VastaaPoista
  12. Sanna: Mukava joululahjaperinne tuo Himoshoppaajan saaminen ;) Minulla on oikeastaan sekalaisessa järjestyksessä Chick lit- kirjailijoiden kärki tosiaan Kinsella, Marian Keyes sekä myös Jane Green. Keyesin ja Greenin kirjoissa on kyllä aavistuksen vakavempi ote siellä hömpän taustalla, ja siksikin erityisesti pidän niistä yhäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)