keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tess Gerritsen: Jääkylmä

(Otava 2010, suom. Ilkka Rekiaro)

Sen piti olla vain lyhyt mukava matka Wyomingiin lääkärien konferenssin merkeissä ja kenties samalla pieni irtiotto jo surullisiakin piirteitä saaneesta suhteesta pappi-Danielin kanssa. Miehen, joka julkisen rakkauden sijaan halusi pitää tunteensa kuolinsyytutkija Maura Islesiä kohtaan salassa muilta ihmisiltä. Konferenssin tarjonnan lisäksi Maura odotti näkevänsä paljon kaunista puuterilunta, vuoria ja ehkä biisoneita sekä susiakin. Tarttuessaan itselleen epätyypillisen spontaanisti vanhan luokkakaverinsa Dougin ehdotukseen lähteä konferenssihotellista hänen seurueen kanssa yönylireissulle, Maura ei voi kuvitellakaan, millainen matka häntä ja seuruetta lopulta odottaa. Matka, jossa kyyti on kylmää, suorastaan jääkylmää.

"Suostu nyt! Minun hullut päähänpistoni johtavat lähes aina hupaisiin hetkiin."
"Lähes aina?"
"Pitää ottaa huomioon arvaamattomuusmomentti, mahdollisuus, että sattuu jotain totaalisen yllättävää, jotain suurenmoista. Sellaisten hetkien takia elämä on seikkailua. Joskus pitää hypätä pää edellä ja luottaa maailmankaikkeuteen."

Lumimyrsky kuitenkin yllättää seurueen ja Maura, Doug, hänen tyttärensä Grace sekä ystäväpariskunta Elaine ja Arlo eksyvät päätieltä auraamattomalle reitille navigaattorin ohjeistaessa heitä väärin. Lopulta auton suistuessa ojaan, heidän mieliinsä alkaa hiipiä paniikki. He ovat "keskellä ei mitään", ympärillä vain ääretön hiljaisuus, pakkasta sekä loputtomasti lunta. He pakkaavat autosta mukaansa vain välttämättömimmät tavarat ja lähtevät tarpomaan lumessa toivoen löytävänsä edes jotain asutusta, suojaa itselleen. Pitkän, jäisen tarpomisen jälkeen he näkevät laakson, jonka pohjalla häämöttää rivi taloja, joiden piipusta ei nouse kuitenkaan savua eikä missään näy sähkölinjojakaan. He huomaavat laakson kupeessa lumisen kyltin, josta Arlo lumet pois pyyhittyään paljastuu teksti:

"Taivasten valtakunta"....

Pienen tarkastelun jälkeen he saavat huomata, että kaikki talot ovat tyhjillään, mutta minne kaikki asukkaat ovat lähteneet niin äkkiä, että monella on jäänyt lautaset kesken aterioinnin pöytään, lemmikit pihaan paleltumaan?

"Jokin oli saanut kylän asukkaat pakenemaan, jättämään ovat lukitsematta, ikkunat auki, ruoat pöytään. Jokin niin kamala,että he olivat jättäneet rakkaat lemmikkieläimensä paleltumaan ja nääntymään nälkään. Oliko se vielä täällä, mikä oli saanut heidät pakenemaan? "

Huonoista aavistuksista huolimatta heidän on pakko tehdä takkaan tuli ja kaivella kaapeista syötävää itselleen. Voimia kerättyään he alkavat tehdä suunnitelmaa, kuinka päästä takaisin ihmisten ilmoille. Lumiketjut ja auton löydettyään he melkein ehtivät päästä jo hilpeään tunnelmaan ja nauraa, että olisipa heillä tarina muille kerrottavanaan heidän pienestä reissustaan. Kohtalolla, vaiko kenties jollain muulla, on kuitenkin sormensa pelissä, ja he päätyvät takaisin hyljättyyn Taivasten valtakuntaan..Toisaalla Mauran ystävä, rikosetsivä Jane Rizzoli koittaa tuskaisesti selvittää, minne Maura on kadonnut hotellista. Missä on Maura ja kenen arkkua lopulta ystävät kantavat? Mitä järkyttävää on alunperin tapahtunut tuolla uskonlahkon pesässä, Taivaan valtakunnassa? Ja kuka kävelee tuolla hyljätyssä laaksossa lumikengillään, eksyneitä tarkkailemassa?

Tunnustan. Minun oli pakko lopulta tarttua tähän mm. Leena Lumen ja Kuuttaren arvostelemaan yhden lempidekkaristini viimeisimpään kirjauutuuteen, vaikka edellinen Maura Isles -sarjan osa on vielä lukematta. Vaikka jokainen kirja on oma tarinansa, Mauran ja Janen henkilötarinat kuitenkin etenevät kirjoissa ja siksi olen halunnut lukea ne järjestyksessä. Nyt en malttanut odottaa, sillä kaipasin jotain todella vetävää jännäriä ja Gerritseniin voi sen suhteen aina luottaa. Olin kuitenkin antanut tätä edeltävän Voitonmerkki-kirjan lainaan ja Jääkylmä odotti hyllyssä.  Jääkylmä ylitti odotukseni ja oli ehdottomasti tähän asti parhainta Gerritseniä! Jo juonen perusasetelma on kutkuttava; seurue saarroksissa lumen ja pakkasen keskellä, pelottava uskonlahko taustalla, hylätty kylä. Gerritsen osaa varsinkin tässä kirjassa luoda niin jännittävän tunnelman, että minun, paatuneen dekkareiden & jännäreiden lukijan, piti jättää kirjan lukeminen kesken yöllä, kun alkoi mielikuvitus laukata niin paljon ja suorastaan pelottaa. Usein pelottavinta on juuri se, mitä ei näe...

Ja kuin pisteenä iin päälle, juoni rakentuu niin ovelasti, että sen lopullinen koukku aukeaa vasta kirjan viime metreillä. Kirjan hyinen tunnelma sai ihokarvat nousemaan pystyyn ja väkisinkin kurkkimaan jopa olan yli, että eihän siellä oikeasti ole joku...joka tarkkailee..

"Se johtuu tästä paikasta. Se sorkkii meidän aivojamme, vie meiltä järjen..."


5/5

5 kommenttia:

  1. Tunnustan minäkin, että sen verran paljon luen dekkareita, että kovin moni ei enää herättämään pelon tunteita, mutta tämä oli kyllä juuri sellainen. Hrrr...vieläkin kylmää se saarroksissa oleminen niissä olosuhteissa.

    -Silla

    VastaaPoista
  2. Susa, eikö vain ollutkin...arktista elämystä kerrakseen. Tämä on ehdottomasti Gerritsenin paras ja minulle paras lukemani dekkari viime vuonna. Yllätyin itsekin;-)

    Katsoin jokin aika sitten Akateemisen myydyimpiä kirjoja viime vuodelta ja myydyimmät dekkarit olivat Tess Gerritsenin Jääkylmä ja Patricia Cornwellin Valokeilassa. Muita dekkareita en sillä listalla nähnytkään.

    En tiedä pystyisinkö katsomaan tämän elokuvana, mutta toisaalta...lumi viettelisi minut kyllä siihenkin.

    VastaaPoista
  3. Silla: Minulla oli viime vuonna vain yksi, joka karmaisi; Lars Keplerin Hypnotisoija. Ja nyt tänä vuonna en olekaan kovin montaa kunnon jännäriä lukenut, mutta tämä oli huippu!

    Leeba: Kyllä, arktista elämystä tosiaan...hrr..vieläkin vähän paleltaa sisäisesti! Minä mietin illalla samaa, että tästä tulisi kyllä aika hieno leffa, mutta varmasti sangen pelottava jos kirjan tunnelman onnistuisi siirtämään valkokankaalle.

    VastaaPoista
  4. Sitä vaan tulin sanomaan, että tosi hyvä tämä ulkoasumuutos blogissasi! Ja kiva kirjoittajan esittely. :) Minulla se on vielä vähän vaiheessa, mutta kun nämä välilehdet keksin, aion sellaisen tehdä.

    Ja miten ihanasti luonnehdit viime vuoden suosikkikirjaasi ♥

    VastaaPoista
  5. Katja: Kiva kun pidät ;) Kaipasin vähän yleisilmeen freesausta ja selkeyttä joten vihdoin loin nuo välilehtisivut. Saatoin siten keventää jo tuota sivupalkin infomäärää. Kesken tuo vielä vähän on, mutta tässä pikku hiljaa. Olisin kaivannut ihan valkoista taustaa, mutta kun jo niin monella teillä on valkoinen, päätin vähän vaan vaalentaa ruskeampaan sävyyn tätä pohjaa tässä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)