Claudie Gallay: Rakkaus on saari

( Avain 2011, alkuperäinen teos L'amour est une ile, suom. Titia Schuurman)

Pienessä ranskalaiskylässä, Avignonissa paahtava helle ei ole ainoa, mikä saa teatterinjohtaja Odonin hikoilemaan. Jo vuosia festivaaleja varjostaneet erimielisyydet ovat lopulta puhjenneet lakkoiluksi ja nokitteluksi puolin ja toisin. Pätkätyöläisten lakkoillessa festivaalin johto on päättänyt perua osan festivaalin näytöksistä. Avignonin kaduilla vaeltaa niin näyttelijöitä kapinahenkeä uhkuen kuin tyytymättömiä turisteja odottaen näytäntöihin pääsyä. Kaupungin muurien ulkopuolella, jokilaivassa asuva Odon on pitänyt viisi vuotta laivansa ovessa olevassa pienessä ristikkolyhdyssä valoa elämänsä naista varten, joka on nyt palannyt festivaalin myötä kaupungiin. Mathilde, joka vaihtoi nimensä La Jogariksi, on nainen, jota Odon ei voi unohtaa, vaikka virallisesti onkin yhä naimisissa tyttärensä Julian äidin kanssa. Tosin vain paperilla. 

Festivaalit tuovat kaupunkiin myös nuoren naisen, jonka kasvoja koristavat lävistykset ja käsissä, hihojen alla piilossa, on arpeutuneita naarmuja ja kaulassa nahkapussissa kuolleen veljen tuhkaa.  Marie on tullut Ranskan toiselta laidalta asti tuohon pieneen Avignonin kaupunkiin vain nähdäkseen viisi vuotta sitten kuolleen veljensä Paulin kirjoittaman näytelmän, Punainen yö. Näytelmää esitetään Odonin teatterissa, Hullun koiran teatterissa. Kaiken tuon lävistysten ja arpien takana on kuitenkin hauras sielu, joka ikävöi yhä veljeään.  

Hän sipaisee huulirengastaan, lävistys on tehty Barbesissa, renkaan sisäpintaan on kaiverrettu Paulin nimi. Silmäkulman naula on sekin Barbesista. Ja sitten rivi pieniä renkaita korvalehdessä. Yksi jokaista Paulin kuoleman vuosipäivää kohti. Sen Marie on vannonut itselleen, uusi rengas joka vuosi, kaikkialle kasvoihin. Kun hän joskus kuolee, hänet poltetaan ja jäljelle jää kasa rautaa.

Kun Odonille selviää Marien henkilöllisyys, hän hämmentyy, eikä tiedä, kuinka tuohon merkilliseen tyttöön tulisi suhtautua. Marie alkaa pyöriä teatteriväen lähettyvillä ja haluaa istua katsomossa katsomassa Paulin luomaa näytelmää. Niin hän voi kokea edes hetken olevansa yhä lähellä Paulia. Odon neuvoo Marien kysymään yösijaa toistaiseksi hänen ystävänsä, vanhan Isabellen luota.

Paahtavan kuumuuden ja lakkoilun jatkuessa Odon lopulta kohtaa myös Mathilden. Naisen, joka päätti aikanaan uhrata heidän rakkautensa, tavoitellakseen suurempaa kuuluisuutta. Menneitä läheisesti muistellessaan kuitenkin käy selväksi se, että paluuta entiseen ei ole. 

Mathilden kasvoilla häivähtää hymy. Toisinaan hän kaipaa Odonia, tämän hellyyttä, rakasteluakin, miehen raskaita syleilyjä.
Hän sivelee leipäviipaletta lusikallaan.
-Rakkaus on saari: kun sen kerran jättää taakseen, ei sinne enää palaa.

Sattumalta Marie löytää eräänä päivänä jotain sellaista, joka käynnistää hiljalleen traagisten tapahtumien ketjun. Ja kun oikukas tuuli, Mistraali, saapuu kaupungiin, tulee tilinteon hetki, itse kullekin.

Rakkaus on saari on tarina uhratusta rakkaudesta, syyllisyydestä ja vastuusta tekojemme takana. Pitääkö meidän ottaa vastuu teoistamme kuinka pitkälle asti? Se on myös tarina siitä, kuinka vahva side vielä kuolemankin jälkeen sitoo ihmisen etsimään vastauksia, oikeutusta, kostoakin. Gallayn kieli on pääosin sujuvaa, joskin usein käytetyt lyhyet lauseet tuovat paikoittain hivenen töksähtelevän tunteen. Helteinen Avignon festivaaleineen piirtyy tarkasti lukijan mieleen ja melkein voi tuntea tuon paahtavan kuumuuden. Pieniäkin yksityiskohtia kuvataan jotenkin sellaisella lämmöllä, että ne tuovat oman tarttumapinnan tarinalle. Teatterin ulkopuolella oleva Odonin kaikkien käytettäväksi jättämä shakkilauta, Isabellen talon yhdessä ikkunassa olevat erikoiset esineet, lamppu Odonin laivan ovessa.

Tapahtumat etenevät usein ulkoisesti verkkaalleen, suurempi tarina käydään usein päähenkilöiden mielissä. Itse nautin siitä kiireettömyyyden tunnusta, mikä kirjaa lukiessa tuli. Aina välillä kuitenkin tapahtuu jotain, joka tempaisee hetkellisesti nopeasti eteen päin, kunnes taas palaamme toviksi pidätellympään hetkeen. Kaiken taustalla on selittämätön tunne, että jotain traagista tulee tapahtumaan, mutta kenelle? Erityisesti yhdistelmänä ranskalaisuus, teatterimaailma ja syyllisyyden tematiikka tekevät tästä kiehtovan lukukokemuksen.

Kirjan henkilöissä on päähenkilöiden lisäksi muitakin mielenkiintoisia hahmoja. Kukin tahoillaan kerii auki omaa historiaansa ja toivetta tulevasta. Vanha Isabelle, Iso-Odile, Jeff, pappi. Läheisimmäksi minulle kuitenkin tuli Marie. Tuo merkillisen hauras Marie. Kuinka paljon elämässä on sattumaa, kuinka paljon kohtaloa? Ja kuinka se, mitä me päätämme juuri tällä hetkellä tehdä tai jättää tekemättä, voi vaikuttaa toisaalla?

Muuta ei ole, vain elämä ja kuolema, ne väistämättömyydet! Ja utopia on se mitä ihminen keksii pyrkiessään niistä irti.

PS: Jos kiinnostuit kirjasta, kannattaa käydä osallistumassa Kirjavan kammarin arvontaan tästä kirjasta, täällä.

4/5