John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

( Bazar 2008, alkuperäinen teos:  The Boy in the Striped Pyjamas, suom. Laura Beck)

Jos avaat tämän kirjan, lähdet matkalle Brunon kanssa. 
Ennen pitkää saavutte Brunon kanssa aidalle. 
Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. 
Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa.

Kun tartuin vihdoin John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa ( Bazar 2008) kirjaan, tiesin, ettei aihe ole lukijalleen helppo. Nyt kirjan lukemisen jälkeen tuntuu, että olen melkein sanoton, samaan aikaan kun rintaa puristaa. Vaikka olen jo kääntänyt kirjan viimeisen sivun, mielessäni istun yhä tuon erään piikkilanka-aidan reunalla, sormet tiukasti aidan pienien aukkojen ympärille kiertyneenä, suu huutoon valmistautuen. Tästä kirjasta ei voi kertoa paljoa etukäteen. On vain otettava luku kerrallaan vastaan kaikki se, mitä tulossa on. Koitankin kertoa teille nyt tästä hienosta, sisintä ravisuttavasta kirjasta lyhyesti. Säästänkin omat syvemmät tunnot ja ns. juonen analyysit tämän postauksen kommenttiosioon siksi, etten paljasta liikaa.

Yhdeksänvuotiaan Brunon perheen elämä muuttuu, kun eräänä päivänä hänen koulusta kotiin tullessaan, perheen kotiapulainen Maria pakkaa Brunon tavaroita laukkuihin. Myös niitä salaisia kaapin perällä olevia, joita kenenkään ei kuuluisi nähdä. Brunon äiti selvittää, että isän uuden tärkeän työtehtävän vuoksi koko perhe muuttaa muualle. Niin Bruno kuin hänen 12-vuotias siskonsa " Toivoton tapaus" Gretelkään eivät ole riemuissaan. Kaiken täytyy johtua siitä erikoisesta vierailusta eräänä iltana, kun "Hilleri", tuo synkeä, hassuviiksinen mies kävi heillä illallisella. Isä saa ylleen entistä komeamman uniformun ja häntä aletaan kutsua komendantiksi. Brunon isä on niin tärkeä mies, että Hillerillä on isälle erityinen tehtävä. Niin jää Berliiniin heidän hieno viisikerroksinen talonsa, isovanhemmat ja Brunon kolme parasta ystävää, joiden piti olla ystäviä elämänsä loppuun asti. Tilalle tulee uusi koti, jossa Brunon huoneen ikkunasta näkyy jotain merkillistä.


Kaikkialle minne he katsoivat he saattoivat nähdä ihmisiä, pitkiä, lyhyitä, vanhoja, nuoria, ja kaikki liikkuivat ympäriinsä. Jotkut seisoivat aivan hiljaa ryhmissä kädet sivuilla roikkuen ja yrittivät pitää päänsä pystyssä, kun joku sotilas äkseerasi heidän edessään suu avautuen ja sulkeutuen kuin hän olisi huutanut heille jotakin.

Bruno oppii, että paikka jossa he asuvat, on "Aus-vitsi". Heidän talonsa läheltä alkaa loputtomiin jatkuvat piikkilanka-aidat, joiden sisällä on ihmisiä samanlaisissa vaatteissa, raidallisissa pyjamoissaan. Bruno koittaa ymmärtää, miksi ihmiset ovat aidan toisella puolella, miksei hän voi mennä sinne leikkimään noiden pienten poikien kanssa, joita ihmismassan joukossa surullisin silmin kuljeskelee. Äiti ja isä eivät kerro mitään, ja Greteliltä, jonka suurin tehtävä tuntuu usein olevan Brunon kiusaaminen, on turha edes kysyä. Yhdeksänvuotiaan silmin hän koittaa jäsentää kaikkea outoa ympärillään näkemäänsä, parhain päin selittäen. Toisaalta Bruno jo Berliinissä tottui, että liikoja ei pidä kysellä ja varsinkaan isän työhuoneeseen -joka oli Kiellettyä Aluetta Aina ja Ilman Poikkeuksia - ei pidä mennä. 


Kun Brunolle lopulta valkenee, että paluuta Berliinin kotiin ei ole luvassa pian, ehkei koskaan, hän alkaa lapsen tavoin miettiä tekemistään itselle. Kotiopetustuntien jälkeen hän eräänä päivänä päättää lähteä Löytöretkelle, joita hän Berliinin isossa kodissa rakasti tehdä aikana ennen Aus-vitsiä. Mutta koska uudessa kodissa ei ole Löytöretkiin sopivia nurkkia ja piiloja, hän päättää lähteä aidan viertä pitkin kulkemaan.  Aita tuntuu jatkuvan loputtomiin, kunnes..


Mutta samalla kun hän ajatteli tätä, hänen jalkansa veivät häntä samalla askel askeleelta yhä lähemmäs kaukaisuudessa olevaa pistettä, joka oli muuttunut täpläksi ja alkoi sitten osoittaa merkkejä muuttumisesta läiskäksi. Ja vähän sen jälkeen läiskästä tuli.........


5/5