lauantai 7. toukokuuta 2011

Paljon vai vähän?


Kirjablogien kommenteissa on viime aikoina ollut pientä pohdintaa siitä, mikä on sopiva määrä kerrottavaksi kirjasta arvostelussa. Osa on tarkkoja, eikä halua missään nimessä tietää yhtään enempää kuin mitä takakansiteksti kertoo, kun taas osa nauttii saadessaan lukea vähän enemmänkin kirjasta, kuitenkin ilman, että juoni paljastuu tai tarina muuten aukenee liikaa jo arvostelua lukiessa. Toiset tykkäävät lukea aika asiapitoisia arvosteluja, jossa pitäydytään kirjan faktoissa, kun taas osa kaipaa enemmän niitä tuntemuksia, mitä kirja on lukijassaan herättänyt ja millainen kirjan ns. maailma on yleisellä tasolla.

Olen itse aika rönsyilevä kirjoittaja, ja usein pohdinkin, kirjoitankin välillä tavallaan liikaa arvosteluihini. Että vaikka en paljasta juonta, kertooko runsas tunnelmien kuvailu kuitenkin liikaa etukäteen kirjaa vielä lukemattomalle? Kirja kun on kuitenkin niin henkilökohtainen kokemus, niin leimaako liian vahva tunnepitoinen analyysi ennalta arvostelusta luettuna omaa lukukokemusta?

Olen koittanut itse ajatella, että kirja-arvostelu ei ole kuitenkaan kirjaesitelmä. Mutta koska luen siksi, että saan tunne-elämyksiä, haluan sen myös näkyvän arvosteluissani. Haluan jossain määrin voida jakaa sitä kokemusta, mikä kirjan lukemisesta on syntynyt, sen lisäksi että kerron tarinan lähtökohdat. Tässä syntyy sitten se riski, että esimerkiksi hyvää kirjaa hehkuttaa tavallaan liikaa. Muille syntyy tiedostamattaankin ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan. Vaikka itse erityisesti nautin lukiessani arvosteluja, jossa on niitä tunnepuolen kokemuksiakin ja kuvailua mukana, en kuitenkaan halua liian valmiiksi pureskeltua kirja-arvostelua. Haluan, että kiinnostavasta kirjasta jää itsellekin jotain oivallettavaa ja löydettävää sen pääjuonen ohella.

Koska kirjoitan blogia ennen kaikkea teille lukijoille, vaikka lähtökohtana onkin jakaa omia lukukokemuksia ja antaa siten lukuvinkkejä sekä herättää kirjakeskustelua, niin haluaisin silti kuulla aiheesta mielipiteitänne. Haluatteko lukea kirjablogien kirja-arvosteluissa "paljon vai vähän"? Mikä on se kultainen keskitie ja mitkä asiat saattavat häiritä omaa suhtautumista kirjaan kirja-arvostelussa?

19 kommenttia:

  1. Minä pidän siitä, että vaihtelevuutta on. Toisinaan jätän lukematta jostakin kirjasta tehdyn arvion, koska sama kirja on minulla kesken tai ihan kohta lukuvuorossa. Palaan sitten lukemaan jutun myöhemmin.
    Jos taas kirja on TBR-listallani jossakin kauempana (vielä kirjastossa/kirjakaupassa), niin luen jutun mielelläni, koska luultavimmin unohdan yksityiskohdat siihen mennessä kun saan kirjan käsiini :D

    Itse laitan takakansitekstin juttuuni siksi, ettei minun tarvitse kuvailla juonta juurikaan. Voin siis keskittyä tuntemuksiini.
    Mutta arvostan niitä, jotka kertovat juonesta jotakin, koska ne ovat yleensä rehellisempiä kuvauksia kuin takakansitekstit (joissa on yllättävän usein suorastaan virheitä!).

    VastaaPoista
  2. Minä pidän enemmän "paljon" kuin "vähän" ajatuksesta. Ne pelkät takakansiteksti kun eivät yksinään valota minulle, joka mahdollisesti harkitsen kirjaan tarttumista, yhtään muuta kuin sen, mitä kustantaja on päättänyt kirjan taakse painaa. Hyvänä esimerkkinä tästä vaikkapa Rakkauden aikakirja; en olisi koskaan tarttunut siihen pelkän nimen ja takakansitekstin vuoksi, mutta muutamat blogiarvostelut saivat minut kiinnostuneeksi ja tarttumaan kirjaan.

    Siinä suhteessa on siis hyvä, että kuvaillaan myös niitä omia tuntemuksia, mitä kirjan lukeminen on nostanut esiin: oli se sitten surua, iloa tai pahoinvointia. Noistakin kun saa vähän jo kuvaa siitä, millaisella mielialalla kirjaan kannattaa tarttua, jos se on entuudestaan tuntematon.

    Muutenkin puolestani näissä blogauksissa saa olla runsaadti kuvailua kirjasta. Siinä vaiheessa tosin en minäkään enää laajasta kerronnasta välitä, kun lukijan eteen tuodaan murhaaja/suuri käänne juonen kannalta ilman varoituksia. Mielenkiintoisiin juonenkäänteisiin on hyvä viitata, mutta tuollaisia suoria paljastuksia pitäisi välttää. Menee sen jälkeen joko lukuhalut blogista tai kirjasta.

    VastaaPoista
  3. Minä hyppään monesti arvosteluja lukiessani suoraan sinne loppuun, missä on arvostelijan oma mielipide ja tuntemus lukemastaan kirjasta. Kovin tarkkoja tai pitkiä juonikuvauksia en tykkää lukea, koska haluan lukea kirjani melko puhtaalta pöydältä. Joskus noissa juonikuvauksissa paljastetaan mielestäni ihan liikaa, ja lukunautinto kärsii. Usein riittäisi mielestäni ihan vain yhden tai kahden lauseen tiivistys kirjan juonesta tai aihepiiristä. Sen sijaan mieleenpainuneet sitaatit tai muut tekstiesimerkit ovat ihan kivoja, ja niistä saa myös hyvin kuvan minkätyyppistä kieltä ko. kirjailija kirjoittaa, jos ei tunne entuudestaan.

    VastaaPoista
  4. Mä hyppään mutun tavoin sinne loppuun. En jaksa lukea kirjan juonesta selostusta, jos olen kirjan jo lukenut niin tiedän mitä tapahtuu ja jos en ole lukenut, niin en halua etukäteen tietää.

    Kiinnostavampia musta ovat ne lukijan/kirjoittajan ajatukset, jotka heräävät kirjasta. Siksi vähän luen myös tuttuja blogeja, koska osaan suhteuttaa tuntemukset aiempiin lukukokemuksiin, ja sitten tiedän, että jos joku samoista kirjoista nauttiva on saanut jotain uutta ja innostavaa kirjasta irti. Ja taas toisinpäin, en ehkä hanki niitä kirjoja, jotka eivät ole innostaneet.

    Mukavaa on, jos lukija ja kirjasta kirjoittava löytää jotain yhteyttä aiempiin kirjoihin, niin tiedän missä mennään.

    Itse en jaksa kirjoittaa esim. niistä kirjoista, jotka on kaikissa blogeissa jo olleet esillä. Laitan vain linkkejä ja Franzenin kirjan kohdalla vain vinkkasin, mitä muut ovat kirjoittaneet. Myönnän, olen totaalisen laiska. Joskus kirjasta ei vaan voi kirjoittaa mitään, esim. Rauman kirjasta. Kirjalla on aina jotain sanottavaa lukijalle ja itse kirjotian lainauksia niistä kohdista, joissa kirjan olennaisin sanoma näkyy. Näin koodaan vähän itselleni.

    VastaaPoista
  5. Hyvä aihe jälleen!

    Morren sanoihin on helppo yhtyä. Jos kirja on juuri lähilistallani, en lue vaan palaan juttuihin myöhemmin. Muutoin luen pääasiassa kirjoittajan omat ajatukset, tunnelmat, analyysit ja yhtrydet muuhun kirjallisuuteen. Juonitiivistykset eivät kiinnosta niinkään. Ne selviävät helposti muutenkin. Mitä enemmän kirjoittajalla on oma lukukokemus ja ajattelu läsnä, sitä enemmän minä nauliinnun lukemaan koko jutun. Muuten saatan olla se hypähtelevä lukija.

    Minua ei häiritse, jos samasta kirjasta on monta postausta. Päinvastoin, on mielenkiintoista, jos kirjoitukset ovat erilaisia. Silloin kirjasta saa aika nopeasti monipuolisemman käsityksen ja tietää, onko kirjan itseä varten vai jättääkö suosiolla välistä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä keskustelunaihe ja sellainen, joka takuulla askarruttaa kaikkia kirjabloggaajia.

    Minä pidän eniten siitä, että kirjoittajan oma ääni kuuluu blogien kirja-arvioissa. Sillä, kirjoittaako joku pitkästi vai lyhyesti ei ole niinkään väliä, jos kirjoittaja on taitava. Joku kertoo pitkästi ja kiehtovasti, toinen niukasti ja silti niin houkuttelevasti. Huudahtelukin on ihanaa, jos sen tekee taiten. Kaunokirjallisuudessakin pidän sekä rönsyilystä että niukasta tyylistä niin kauan kuin se on "omaäänistä".

    Mistä en pidä, on joko pelkkä takakansitekstien tai liepeen lateleminen, koska silloin blogikirjoituksessa ei ole mitään uutta ulottuvuutta. Samoin yli menevät vuodatukset saattavat väsyttää (mutta sellaisia ei tästä blogista löydy, älä huoli!), koska ne eivät jotenkin anna tilaa.

    Tärkein on bloggaajan oma ääni. Olisi hurjaa ja kurjaa, jos kirjablogeilta odotettaisiin jotain formaattia. Hyvä kirjoitus on bloggaajansa näköinen. Paras blogiarvio saa lukijat keskustelemaan eikä aina tarvitse olla samaa mieltä.

    Itse kirjoitan pitkästi, mutta en kerro kovin paljon juonesta, vaan esittelen keskeisteemat, henkilöt ja kerron kielestä, kerrontatekniikasta ja omista tuntemuksistani kirjan äärellä. Koetan olla mahdollisimman varovainen juonen suhteen. :)

    Mari A:n linjoilla olen siitä, että linkittäminen on hyväksi. Ainakin itse pyrin harrastamaan sitä. Ja minä olen nyt rikkonut itselleni aiemmin asettamani säännön siitä, etten lukisi muiden kirjoittamia arvioita sellaisesta kirjasta, jonka tiedän lukevani. Luenhan arviot tuoreeltaan Hesaristakin, miksi en sitten blogeista?

    VastaaPoista
  7. Minä en yleensä jaksa lukea pitkiä blogikirjoituksia, ellei iitä tehty taiten. Olen siksi enemmän "vähän" kannalla. Kuitenkin tykkään siitä, että kirjasta kerrotaan ihan oikeasti jotakin eikä vain kuiteta, että luettu on, olipa hyvä. :-) Vähän, mutta riittävästi, on minun makuuni!

    Juonesta en välitäisi paljoa uulla. Mieluummin jotakin muuta, kuten kokemuksia, näkemyksiä, kirjan taustoja. Joskus juonta tietysti joutuu avaamaankin.

    Pidän selkeydestä, otsikoista ja erityisesti siitä, että jos juonta kerrotaan paljastuksiin asti, siitä varoitetaan ensin. Pidän paljastuksista silloin, jos en itse aio lukea kirjaa, mutta jos kirja on itseä kiinnostava, silloin en paljastuksia halua missään nimessä pilaamaan omaa kokemustani.

    Parasta on, että blogeja on paljon ja tekstejä sen(kin) vuoksi paljon erilaisia!

    VastaaPoista
  8. Heips täältä reissusta!

    Oletpa nostanut mainion ja paljon mietityttävän aiheen esille! Olen samoilla linjoilla Katjan(kin) kanssa siitä, että ei se määrä vaan laatu. Takakansiteksteistä en pidä minäkään, ja oma tyylini on lyhyt, tunnelmiin keskittyvä, paljastuksia välttelevä, huudahteleva. Pääasiassa edelleenkin bloggaan kirjoista, joista PIDÄN. En siis koe tekeväni kirja-arvosteluitakaan, vaikka luen niitä mielelläni sekä lehdistä että blogeista. Joskus välttelen lukemasta liikaa tietystä kirjasta, jotta lukuodotukset eivät kääntyisi ennaltamääriteltyyn suuntaan.

    Ja kuten Marikin sanoo, minä myös olen aika laiska. Jos "luotettava" :) blogikaveri on jo jostain sanansa sanonut, en niin välitä enää lukea muita.

    Muiden postauksia itse lukemistani kirjoista yritän yleensä etsiä ja linkittää. Minusta se on tavallaan lukijoiden palvelemista: näin he löytävät helposti myös muiden mielipiteitä samasta kirjasta.

    Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että kirjoittajalla on oma tyylinsä. Parhaassa tapauksessa kirjapostauksen lukeminen voi olla jopa kaunokirjallinen elämys, mutta en odota sitä, vaan vinkkejä, mielipiteitä, elämysten erittelyä.

    Sinun tyylisi on tosiaan aika monisanainen, mutta sellaisenaan nautittava. Arvostan myös sitä, kuinka keskenään erilaisia kirjoja luet. Ja mitä tahtia, hui! :) Hyvää äitienpäivää huomenna ja kiitos vielä paketista, siitä oli paljon iloa jo matkalla tänne!

    VastaaPoista
  9. Mie luen mielelläni myös samoista kirjoista arvosteluja, sillä jokainen lukija tuo tekstiin mahdollisesti jotain uutta ja omaa. En pidä "vääriä jumalia", enkä odota kenenkään sanovan teoksesta tyhjentävästi kaikkea. Mieluiten vähemmän kuvailua ja enemmän arvottamista. Lukukokemuksia, fiiliksiä, taidekokemuksia, vertailua muuhun lukemiseen, yllättäviä juttuja.

    Itse kirjoitan melko pitkiä postauksia, ellen tee jotain kokoavaa kirjoitusta, esimerkiksi sarjakuvasuosituksia, jolloin kuvat puhuvat puolestaan aika paljon.

    Täällä on tullut jo aiheeseen tosi hyviä vastauksia, mutta yhden lisäyksen vielä teen. Minulla blogien lukeminen menee myös kausissa, välillä luen mielelläni kaikkea. Välillä olen jotenkin "tukossa" ja väsyttää koko nopeasti etenevä maailma. Silloin mieluiten syvennyn muutamiin teksteihin. Säästän itseäni ja aikaa. Välillähän sitä ei jaksa lukeakaan mitään.

    Ei tähän ole mitään sääntöjä, pidän niin monista blogeista ja koska olen ystävystynyt monien kirjabloggaajien kanssa, on ihmisistä tullut erityisen tärkeitä ja sitten sitä tuntee erityistä intoa toisen hyviä tekstejä kohtaan.

    VastaaPoista
  10. Minulle kävikin juuri näin Annan unelmavuosista kirjoittaessani - toisen mielestä paljastin liikaa juonesta ja toisen mielestä en ollenkaan. Klassikoista ja muista, jotka (yleistäen) kaikki tietävät, on hankala kirjoittaa. Periaatteessa juonipaljastusten kirjoittaminen ei pitäisi olla vaarallista, koska niin moni juonen tietää, mutta ymmärrän nyt, että on niitäkin, jotka eivät esimerkiksi Anna-kirjoista tiedä juuri mitään. Vastaisuudessa aion olla varovaisempi tai ainakin laittaa varoituksen heti tekstin alkuun, jos se sisältää juonipaljastuksia :--)

    Minulle on tullut sellainen tapa, että kirjoitan mahdollisimman lyhyesti siitä, mitä kirjassa tapahtuu, ja sen jälkeen omia tuntemuksiani. Joskus selostus tapahtumista voi venyä pitemmäksikin ja joskus omat tuntemukset ovat melkein muutamalla lauseella sanottuja - riippuu niin kirjasta! Pidän itse samasta tavasta muillakin kirjabloggaajilla. On mukavaa tietää ensin, että mistä koko kirja edes kertoo (harvoin jaksan alkaa googlettaa) ja vielä mukavampaa lukea kirjoittajan omia fiiliksiä.

    Kirjojen jatko-osien arvioita en yleensä lue ollenkaan jos siis aikomuksenani on myös lukea kyseinen sarja. Niissä aika usein ei voi välttyä paljastuksilta. Muuten kyllä luen arviot aikalailla alusta loppuun, jos kirja on vähääkään kiinnostava.

    Mutta kuten edelläkin on jo sanottu, oma ääni on tärkeä ja on mukavaa, että on monentyyppisiä bloggaajia!

    VastaaPoista
  11. Tässä on tullut monenlaisia hyviä ja erilaisiakin kommentteja, ihan kuin meitä bloggaajiakin! :D

    Mä en yleensä edes avaa kirjoituksia sellaisista kirjoista, jotka aion itse lukea, koska en halua että muiden mielipiteet vaikuttavat lukemiseeni yhtään. Joskus saatan pikaisesti vain vilkaista. :D Jälkeenpäin tulen sitten lukemaan juttuja, mutta silloin hyppään juonikuvauksen yli.

    Sen sijaan, jos kirja ei kiinnosta niin paljon, että sen itse lukisin, saatan lukea juonen hyvinkin tarkkaan. Esimerkiksi oli kiva lukea Henna Helmi Heinosen kirjan arvioita, koska eri bloggarit kuvasivat juontakin eri tavalla. Sain omasta mielestäni aika hyvän ja kattavan kuvan siitä kirjasta, vaikken sitä halunnut lukeakaan. :)

    Juonikuvaus on tärkeää varsinkin silloin, jos kirja alkaakin kiinnostaa blogarin arvion ansiosta. Eli miten tästä nyt voi vetää johtopäätöksen? Juonikuvaukset ovat ok, koska halutessaan niiden yli voi hypätä? :D

    Ja haluan vielä loppuun sanoa, ettei kaikkien kirja-arvostelujen tarvitse olla samanlaisia edes samassa blogissa. Joskus kirja puhuttelee paljon, jolloin tekstiin tulee tietysti helposti fiilistä mukaan. Joskus taas arviota on vaikea kirjoittaa, jos kirja ei tuntunut missään. Silloin tulee ehkä jäätyä enemmän sellaiselle faktojen pohtimisen tasolle. Ja kirjoittaminenhan riippuu muutenkin fiiliksestä, niin kuin lukeminenkin. :)

    VastaaPoista
  12. Päivä on vierähtänyt lasten kanssa ulkona, Tivolissa ja syömässä. Olettekin sillä välin ihanan moni jo kommentoineet ja pohtineet asiaa monelta kantilta. Päätäni nyökytellen olen lukenut kaikkien kommentteja! On mukava kuulla useammalta eri kantilta näkemyksiä asiaan.

    Kommenteissa nousee esille hyvin se, että ehkä kaikista tärkeintä on kuitenkin se bloggarin oma ääni ja tunne siinä arvostelussa. Pelkkiä kirjan takakansi-tekstejä ei ehkä kiinnosta lukea, vaan mukana täytyy olla muutakin.

    Morre kirjoitit muuten tärkeästä asiasta, tuosta kirjojen takakansitekstien "oikeudellisuudesta" (liekkö ihan oikea sanamuoto..). Voi että se ärsyttää hyvässäkin kirjassa, jos kesken lukemisen tajuaa, että takakannen esittelyssä on selvä asiavirhe!

    On tämä kirjablogien maailma monella tapaa niin hieno paikka, vai mitä tuumaatte ;)? Lukuvinkkien ja kirjallisten keskustelujen lisäksi voi saada jopa ystäviä, aivan uusia mahdollisuuksia yllättävissäkin asioissa elämässä ja ennen kaikkea sitä elämystä!

    VastaaPoista
  13. Kaikki on varmaan jo sanottu, mutta sanon silti jotakin. :D

    Teen samaa kuin Morre, tai oikeastaan yleensä vain linkitän luetun kirjan kustantajakuvailuun. Sieltä lukijat voivat käydä kurkkaamassa, mistä kirjassa on kyse ilman, että minun tarvitsee syventyä siihen. Olen muutenkin niin monisanainen, että jätän mielelläni juonikuvailut pois lyhtentääkseni tekstejäni edes jollakin lailla järkevään mittaan.

    Juonipaljastuksista tulee mielestäni varoittaa, mutta muuten minua ei haittaa, jos kirjasta kerrotaan paljonkin. Ihailen kyllä lyhyen ytimekkäitä arvioita, jos ne ovat hyviä. Vaikka kirjoitan itse pitkästi, jaksan lukea pitkiä arvioita yleensä vain, jos olen jo kirjan lukenut. Minä en pelkää lainkaan arvioiden lukemista etukäteen, mutta silloin kirja ei vielä ole niin lähellä, että jaksaisin lukea siitä paljon. Silloin vilkaisen yleensä vain alun ja lopun saadakseni selville, pitikö kirjoittaja kirjasta ja miksi. Tästä syystä olen tosi iloinen, jos kirjalle annetaan ihan rehellinen arvosana tai "tähtiä", tai siitä on muuten lopussa (tai alussa) selkeä yhteenveto, että oliko hyvä vai ei, ja miksi näin. Suomalaisista bloggaajista alkaa jo tietää, kenen makuun voin omassa tapauksessani (yleensä) luottaa.

    Joka tapauksessa on hirveän hyvä, että on paljon erilaisia tyylejä ja blogeja, sillä niin on lukijoitakin, ja näin löytyy helpoiten jokaiselle jotakin.

    VastaaPoista
  14. Kiva kun avasit tämän aiheen, olen itse (aloittelevana bloggarina ja kirjablogien innokkaana lukijana) miettinyt tuota asiaa.

    Kirjaahan on aika vaikea analysoida tai ylipäätään sanoa siitä mitään, jos ei kerro yhtään mitään juonesta (siis aiheista ja teemoista, joita juoni välittää). Varsinaiset spoilerit (dekkareiden tms. kohdalla) ovat tietenkin asia erikseen, enkä muutenkaan halua lukea kaikkia juonenkäänteitä tai juonisynapsista kirjasta, jos aion sen vielä itsekin lukea.

    Tykkään lukea niin tunnepitoisia kirjabloggauksia tyyliin "tätä kirjaa lukiessani haistoin suolaisen meren ja tempauduin taysin Hellevin ja Reinon intohimoiseen rakkaustarinaan" kuin vähän analyyttisempiakin arvioita, joissa pohditaan, miksi kirja viehätti/ei viehättänyt. Joskus vähemmän on enemmän, mutta hyvästä (tai herkullisella tavalla huonosta) kirjasta hyvin kirjoitettuna jaksaa lukea pitkästikin.

    Sellaiset bloggaukset ovat vähän pettymyksiä, joissa on selostettu vain juonta ja oma lukukokemus on kuitattu sanoilla "ihana" tai "tämä ei ollut minun kirjani". Siis pelkästään noilla sanoilla ja juonireferaatilla.

    Itselläni on vielä oma kirjapostauksen tyylilaji hakusessa. Toisaaalta haluaisin kirjoittaa pohdiskellen ja toisaalta on kiva tunteillakin. Eiväthän ne sulje toisiaan pois, mutta oma linja olisi kiva löytää.

    Nyt luen, mitä muut ovat vastanneet, kiinnostavaa keskustelua varmasti :)

    VastaaPoista
  15. Minusta kirjan tunnelman välittäminen on tärkeintä ja juonestakin on hyvä paljastaa ainakin pääkohdat, jotta lukija tietää kiinnostaako aihepiiri vai ei.

    Yleensä mua ei haittaa vaikka lukisinkin juonesta etukäteen, muisti on semmoista laatua että unohdan kumminkin ennen kuin itse pääsen kirjan kimppuun. Dekkarit on ehkä poikkeus, niissä kun se ratkaisun jännääminen on aika oleellinen osa lukukokemusta.

    Omassa kirjoittamisessa mulla on se ongelma, että toisaalta kirjoitan muistikirjaa itselleni ja toisaalta tykkään kovasti kuulla mitä muut on samasta kirjasta ajatelleet, eli yritän tavallaan kirjoittaa kahdelle kohderyhmälle samanaikaisesti.

    Tekstin pituudella ei ole väliä. Kun sanottavaa riittää, niin kuin sullakin aina, voi hyvin rönsyillä ja kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi.

    VastaaPoista
  16. Todella hyvä aihe! Lukuisa-Lauran Annan unelmavuodet -keskusteluun osallistuin ehkä vähän kipakastikin. On älytöntä, jos juonesta ei muka voisi kertoa mitään spoilauskommenttien pelossa.

    Minun blogissani on melkoisia ääripäitä. Olen joitakin vanhoja juttujani sensuroinut jälkikäteen kun olen huomannut kertoneeni joitakin yksityiskohtia liiaksi. Sitten taas on niitä kirjoituksia, joissa ei kerrota juonesta paljon mitään, nekin olen huomannut vasta jälkikäteen.

    Nykyisin yritän muistaa kirjoittaa juonesta jotain, jotta lukija saisi kuvan, mistä kirja kertoo. Minä kun olen sitä koulukuntaa, jolle useimmat takakansitekstit ovat liian ylimalkaisia.

    Mielestäni hyvissä kirjoissa ei haittaa, vaikka juonen tietäisi etukäteen, näinhän usein on esimerkiksi klassikoissa. Tuntemattomassa sotilaassa hyökätään Neuvostoliittoon, miehiä kuolee ja lopussa sota loppuu. So what? Kirjan ansiot ovat aivan muualla kuin tässä juonessa.

    Hyvä esimerkki juonen houkuttelevuudesta oli Erjan kirjoitus Valkoisesta naisesta (Päivi Alasalmen kirja). Jonkun toisen mielestä juonikuvaus saattaisi olla spoilaavaa, mutta minä kiinnostuin kirjasta Erjan kirjoituksen perusteella juuri siksi, että juoni kuulosti kiehtovalta. Eikä lukunautintoani vähentänyt vähääkään se, että tiesin juonesta jo jotain etukäteen.

    Mutta kyllä sellaiset oikein töräytysspoilerit minuakin häiritsevät. En nyt viitsi linkittää mihinkään, mutta muistan että sellaisiakin on tullut vastaan. Ja olenpa minäkin saanut palautetta joihinkin juttuihin että juonesta on kerrottu liian tarkkaan. Nykyään ainakin yritän olla möläyttämättä liikaa. Juonen alkua on hyvä kuvailla, silloin lukija saa kuvan kirjasta, mutta mitään "spoilaavaa" ei toivottavasti silloin ehdi kertoa.

    VastaaPoista
  17. Pakko vielä jatkaa, että osa kirjajutuista on mielestäni tietoisesti suunnattu niille, jotka kirjan ovat lukeneet. Silloin juonenkäänteiden analysointi on nautinnollista luettavaa, ja tämän tyylin juttuja eivät "spoilaussyytökset" koske. Koska on aivan oma alalajinsa käännellä ja väännellä kirjaa, pureutua juonikuvioihin ja purkaa niitä auki.

    VastaaPoista
  18. Minustakin on jotenkin hullunkurista, jos juonesta ei saisi sanoa mitään! Kun joskus joillekin jo se takakansitekstin sisältämä tieto kirja-arvosteluun tuotuna on liikaa.

    Olen joskus miettinyt, että laittaisin tänne blogiini tuonne että kirja-arvostelun kommenteissa ns. spoilaaminen on sallittu, sillä siellä voisi keskustella kirjan tapahtumista jms vapaammin. Itse nimittäin tykkään todella paljon keskustella kirjan lukeneiden kanssa kirjan jutuista.

    VastaaPoista
  19. Sellainen palsta olisikin kiva, johon voisi koota kaikki kirjakeskustelut. Välillä on vähän tuskaista, kun bloggaajat lukevat kirjoja peräjälkeen, jaksaa enää kommentoida kuin yhteen tai kahteen sitä kirjaa. Tai sitten voisi ehkä omassa blogissa miettiä, mitä joku toinen sanoi kirjasta ja mitä itse löysi. Paitsi että tämän saman kai ajaa se, että kirjoittaa ensin itse ja sitten linkkaa toisiin. - Ajatus joka syntyi ja sammui... heh.

    No, mutta tuosta juonesta vielä, että tietenkin Sallan mainitsema Tuntematon on sellainen, jonka juonen kaikki tietävät ja joka ei yllätä ketään. Mietin tuota, että itse taidan olla niin tyly, että jos itse en lue kirjaa, niin en lue myöskään juoniselostuksia. Sinällään, sälyttäisin vastuun lukijan puolelle: jos lukee kirjoista kirjoitettua tekstiä, niin asettaa itsensä siihen vaaraan, että joku saattaa kertoa juonestakin asioita, joita ei halua kuulla.

    Meillä kaikilla taitaa olla aika erilainen lukija silmissämme, kun kirjoitamme tekstiä. Neutraali tyyli ei yleensä ärsytä ketään, mutta ei myöskään aiheuta hirveän paljon keskustelua, vaan päännyökkäilyjä. Onneksi bloggaajia on erilaisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)