maanantai 30. toukokuuta 2011

Zeina Abirached: Pääskysen leikki

( Like 2011, alkuperäinen teos: Mourir partir revenir - Le de jour des hirondelles. Suom. Aura Sevon)

Libanonilaissyntyisen Zeina Abirachedin  Pääskysen leikki on omaelämänkerrallinen sarjakuvaromaani, joka näyttää yhden päivän tapahtumisen sisällissodan lukijalle lapsen silmin. Abirached syntyi 1984 keskelle sisällissodan jakamaa Libanonia. Tuolloin Yhdysvaltain rauhanturvajoukot vetäytyivät maasta ja Libanonin oma armeijakin kaatui. Eri maiden välillä solmitut sopimukset sodan säännöistä eivät aina pitäneet ja jopa eri muslimijärjestöt taistelivat keskenään. Vuonna 1984 aselepolinja jakoi Beirutin kahtia. Aselepolinjan viereisillä katujen rakennuksista moni oli kuin hautautunut betonisäkkimuurien ja peltirynnyreiden taakse. Asukkaiden arkea hallitsivat pommikoneet, tarkka-ampujat, kaduilla tapahtuvat aseelliset yhteenotot.

Pääskysen leikki kuvaa yhtä päivää Itä-Beirutilaisessa huoneistossa, aselepolinjan kupeessa. Tuolloin neljävuotias Zeina asui perheensä kanssa pääasiassa kotinsa eteisessä, joka oli huoneiston ja itse asiassa koko talon turvallisin paikka. Aina pommitusten alkaessa naapuritkin kokoontuivat tuohon eteiseen turvaa hakemaan. Eräänä päivänä kun Zeinan vanhemmat olivat menneet kylään Zeinan isovanhempien luokse, vain kivenheiton päässä heistä, alkoi taas pommikoneet lennellä katujen yllä. Zeinan vanhemmat jäävät jumiin Annie-mummin luo. Vaikka he olivat niin lähellä, jokainen tiesi, että yksikin askel tuolla lyhyellä matkalla saattoi olla viimeinen.


Abirached kertoo tarinaa yksinkertaisin kynänvedoin ja välillä hyvinkin pelkistetyin kuvin, jotka kuitenkin kertovat vähäeleettömyydessääkin usein paljon. Ulkona riehuvasta sisällissodasta huolimatta ihmiset urheasti ovat kehittäneet kukin oman keinonsa selvitä arjesta ja jopa välillä nauttia siitä. Hartaudella nautitut viinapaukut, yhdessä luetut kirjat, hienosti pukeutuminen tai hetki vedelle kylvyssä leikkien. Nuo sinänsä arkiset asiat pitävät heitä kiinni järjellisen elämän syrjässä, kun ulkona vallitsee usein epätodellisuus.

Tarinassa näyttäytyvät Zeinan naapurit ovat sympaattisia, todentuntoisia. Pommitusten kestäessä he huolehtivat Zeinasta ja hänen veljestään. Vanha Anhala leipoo tyttöjen kanssa kakkua, entinen ranskanopettaja Ernest esittää katkelmia Cyrano de Bergeracista. Pieneen eteiseen mahtuu koko maailma, jota naapureiden elämän tarinat värittävät eletyn hetken ohella. Äsken koettu ilo saattaa vaihtua hetkessä pommikoneiden ylilennon kuuntelemiseen, odotukseen, kun kellon sekunttiviisarin lyöntikin on ikuisuus..tik..tak..tik..tak. Naapuruston yhtenäisyys on melkein käsin kosketeltavaa.

Aiheena sisällissota ei tietenkään ole kevyimmästä päästä. Sodan keskellä vuodesta toiseen eläminen jättää jälkensä ja tekee lukijaa ehkä kauhistuttavistakin asioista normaaleja. Naimisiin on päästävä, vaikka sitten pitäisi juosta luotisateen pelossa kotoa vihkipaikalle ja takaisin. Pääskysen leikki ei kuitenkaan ole raskas tai ahdistava kokemus. Se on ennemminkin täynnä toivoa ja elämänhalua. Se ei keskity sodan julmiin puoliin vaan näyttää toivon eri väreineen, lapsenomaisin silmin. Se näyttää, että kovien koettelemusten keskelläkin on mahdollista löytää palanen onnea ja iloa. Sarjakuvat kerrontatapana tällaisessa aihepiirissä toimii todella hyvin, paikoin voimakkaastikin. Sanonta " yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" näyttäytyy tässä toteen. Tiettyihin kuviin palaa uudestaankin ihaillen, miten yhteen kuvaan on niin hienosti usein kiteytetty se kaikista olennaisin. Myös Kirjavan kammarin Karoliina on kirjoittanut tästä blogissaan.

7 kommenttia:

  1. Minulle tuli heti mieleen Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuvaromaanit, oletko lukenut? Teemoiltaan ja jopa kuvalliselta ilmaisultaan mielestäni samankaltaista. Kiitos tästä arvostelusta Susa, pidän varmasti silmäni auki tämän varalta!

    VastaaPoista
  2. Linnea: Olen kuullut ja hämärästi muistan jonkun kannen jopa kirjastossa nähneeni, mutta lukenut en ole. Tähän kyllä ihastuin sen verran, että kiitos vinkkisi, aion tutustua Satrapin tuotantoonkin varmasti!!

    VastaaPoista
  3. Niin kuin tiedät, minäkin teen tämän tänään, mutta kävin silti lukemassa juttusi, johon kiteytit hyvin kirjan olemuksen ja tunnelman. <3 Lisää sitten omassa blogissani!

    VastaaPoista
  4. Susa, miekin kannustan sinua lukemaan Marjane Satrapin Persepolikset, Luumukanaa ja Pistoja. Piirrostyylikin on melko samanlainen. Voit vilkaista blogistani näytteitä, mikäli sinua kiinnostaa.

    VastaaPoista
  5. Karoliina: Kävinkin juuri lukemassa sinunkin juttusi, mukavaa, että sinäkin pidit tästä!

    Hanna: Kiitos Hanna vinkistä, aion ehdottomasti tutustua Satrapin tuotantoonkin!!

    VastaaPoista
  6. Tää pitäisi kyllä lukea! Hesarissa oli tästä juttua muutama viikko sitten ja silloin Abirached sanoi ettei ole ottanut vaikutteita Satrapilta ja sanoi ettei ole edes lukenut Persepolista. About kaikki arvostelijat ovat kuitenkin verranneet teoksia toisiinsa. :)

    VastaaPoista
  7. Salla: Minäkin olen nyt lueskellut muutamaa arviota tästä ja kylläpä vaan se Satrapi niissä sitkeästi mainitaan. Jossain oli tosin sitten aukaistu kirjat kunnolla vierekkäin ja huomioitu eroavaisuudet selkeästi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)