Jean Kwok: Käännöksiä

(Bazar 2011, alkuperäinen teos: Girl in Translation.
Suomentanut Ulla Lempinen)

"Tärkeintä on muistaa, että kukaan ei voi muuttaa sitä kuka olet, ei kukaan muu kuin sinä itse. " Äiti painoi minut hetkeksi rintaansa vasten.  "Anteeksi, että toin sinut tähän paikkaan ", hän kuiskasi.
Sen suoremmin äiti ei enää koskaan ilmaissut katuvansa Amerikkaan tuloa. Ymmärsin mikä oli tehtäväni ja painoin poskeni äidin olkapäälle. " Äiti, minä järjestän meidät pois täältä. Lupaan sen. "

Koskettava, elämänmakuinen Käännöksiä perustuu osittain kirjailija Jean Kwokin omaan elämään maahanmuuttajana. 11-vuotias a-Kim, Kimberly on tullut isän kuoltua äitinsä kanssa sydän toivoa täynnä Hongkongista luvattuun maahan Yhdysvaltoihin. Äidin sisko, Paula-täti on aikanaan muuttanut maahan mennessään naimisiin ja johtaa nyt miehensä Bobin kanssa suurta vaatetehdasta. Paula-täti järjestää heille kodin sekä työpaikan Chinatownista, mutta todellisuus molempien seinien sisällä on karu. Hylätystä talosta järjestetty asunto kuhisee torakoita ja rottia, lämmitys ei pelaa. Työ kuumassa ja likaisessa tehtaassa orjapalkalla on rankkaa, eikä Paula-tädille maksettavan velan jälkeen jää elämiseen juurikaan rahaa. Rahan arvo konkretisoituu hameissa, joita Kim äitinsä kanssa tehtaassa tekee.

Noihin aikoihin pelkkä edestakainen metrolippu tehtaalle maksoi 100 hametta, purkkapaketti 7 hametta, nakkisämpylä 50 hametta ja uusi lelu 200-300 hametta. Mittasin jopa ystävyyttä hameissa. Opin että ystäville piti ostaa joulu- ja syntymäpäivälahjoja, ja yksi lahja maksoi vähintään muutama sata hametta. Onneksi minulla ei ollut muita ystäviä kuin Annette.

Ahkera Kimberly uurastaa koulussa ja koulupäivän jälkeen auttaa äitiään tehtaassa. Vieras kieli tuo aluksi omat ongelmansa, varsinkin koulussa. Chinatownin kaduilla pärjää vielä hyvin kiinan kielellä, mutta koulussa opettaja ei juuri sympatioita tunne aluksi täysin kielitaidotonta Kimberlyä kohtaan. Hän ei kuitenkaan lannistu, vaan alkaa opetella sanakirjaa sana sanalta. Kimberlyn äiti ei tunnu oppivan kuin muutamia sanoja, joita hokee kuin hassu automaatti, ja Kimberly tajuaa kantavansa harteillaan vastuun viittaa heidän tulevaisuuden suhteen. Hän luovii koulun ja tehtaan väliä, hoitaa veroilmoitukset ja puhumisen kauppareissuilla. Kimberlyn ystävä Annette ei tajua, miksi Kimberly ei muiden nuorten tavoin vietä aikaa, miksei heillä ole ensin puhelinta tai miksei hän kutsu kotiinsa käymään. Häpeä käytännössä asuinkelvottomasta kodista on niin suuri, ettei Kimberly voi kertoa totuutta edes ystävälleen. Tehtaassa myöskin laittomasti työskentelevä nuori Matt ymmärtää Kimberlyn tilanteesta paljon sanomattakin, mutta Kimberly pitää rajoistaan tiukasti kiinni.

Vuosien edetessä Kimberly oppii kielen niin hyvin, että opinnot alkavat vihdoin sujua. Paula-tädin velka ei kuitenkaan tunnu lyhenevän ja vaikka he tiuhaan kyselevät paremman asunnon perään, Paula ja Bob ohittavat kysymyksen ylimalkaisilla heitoilla. Kimberly tuntee sisuuntuvan, mutta nöyrä äiti ei halua nousta siskoaan vastaan vaikka varmasti ajan myötä tajuaakin, että työ-ja asuinolot ovat käytännössä laittomia. Kimberly alkaa kaivata omaakin vapautta, mutta vastuuntunto istuu niin syvällä hänen sisimmässään, ettei hän kapinoi äitinsä ohjeita ja toiveita vastaan. Vasta lapsuusvuosien jäädessä taakse, Kimberly alkaa vapautua ja uskaltaa hetkittäin hakea elämäänsä sisältöä muustakin kuin kovasta opiskelusta ja työn teosta.

Lukija kulkee Kimberlyn rinnalla usein vuosien ajan ja seuraa, kuinka nuori urhea tyttö taistelee tiensä vaikeista oloista huolimatta kohti parempaa tulevaisuutta. Käännöksiä on jo kirjan kansitekstienkin perusteella selviytymistarina, joka kertoo karua tarinaa maahanmuuttajan arjesta. Kuvastavaa on, kun Kimberlyn ystävä Annette lopulta näkee Kimberlyn kodin ja toteaa, että eihän Amerikassa kukaan voi asua sellaisissa oloissa. Mieleen tulee väkisin, kuinka moni edelleen päätyy "unelmiensa maahan" suurin odotuksin, ja päätyykin epäinhimillisiin oloihin? Niin ettei lopulta ole kyse enää niinkään unelmien tavoittelusta kuin hengissä selviytymisestä? Käännöksiä ei kuitenkaan ole lohduton tarina, vaan sydämeen käypä, vangitseva tarina, joka antaa äänen maahanmuuttajille. Samaan aikaan se on kaunis nuoren tytön kasvutarina. Lukematta alkuperäisteosta, on pakko mainita, miten hienosti suomentaja on tuonut tekstiin sen, kuinka kielimuuri voi aiheuttaa puolin ja toisin huvittavia ja toisaalta kiusallisiakin tilanteita. Teksti elää sen mukaan, miten Kimberly oppii uutta kieltä. Vaikka hän ymmärtää jo hyvin englantia, jotkut sanat silti kääntyvät hänen mielessään joksikin muuksi.

Harrison on maan parhaimpia yliopistoja valmistavia kouluja, jos verrataan tarjoamiamme palvelijoita esimerkiksi Exitiin ja Sand Pauliin, sillä erotuksella ettei tänne tarvitse madoittua. Itse asiassa olemme sisäsappilaitos ilman madoitusta.

Vaikka itse tarina etenee usein ennalta-arvattavasti, se ei missään määrin himmennä tarinan loistoa. Jo kirjan alkumetreillä kiinnyin niin Kimberlyyn kuin hänen äitiinsä ja tunsin kirjan edetessä jopa vihaa Paula-tätiä ja Bob-setää kohtaan, joiden käsissä heidän kohtalonsa liian pitkään oli. Kimberlyn ääni jää mieleeni pitkäksi aikaa. Ja kohdalla, jolla Kwok aloitti kirjan, haluan minä lopettaa arvosteluni, sillä se sisältää niin paljon...

Morsiusliikkeen näyteikkunan takana näen pikkutytön; hän istuu liikkumatta, silmät ummessa mallinuken jalkojen juurelle ryöppyävän pukukankaan raskaiden laskosten saartamana, ja silloin ajattelen: Tätä elämää en tahtonyt lapselleni.

Käännöksiä ovat lukeneet myös ainakin Mari A., Katja sekä Hanna.

4/5