Helmi Kekkonen: Valinta

Helmi Kekkonen: Valinta
Kustantaja: Avain 2011
Sivuja: 160

Kuvat lainehtivat minussa, ne ovat toisista paikoista, toisista taloista ja huoneista, ja vaikka nämä ovat viimeiset päivät täällä en ole enää varma, onko se sittenkään kovin surullista.

Talo meren rannalla. Pihalla ikivanhoja omenapuita, seinustan edustalla tuulessa heiluvat siankärsämöt. Kaltevat portaat ja vuotavat rännit. Kuitenkin, yhä niin kaunis talo, yön jäljiltä jotenkin kallellaan. Siellä talossa Aava ja hänen äitinsä Ruut tekevät tiliä menneisyyteen, niin yhteiseen kuin omaankin, tyhjentäessään taloa tavaroista Elias-isän kuoleman jälkeen.

Elias-isä ei ole ainoa, joka on poissa. Poissa, mutta kuitenkin läsnä, ovat myös viisitoista vuotta sitten oman valintansa tehnyt isoveli Ilja, sekä isosisko Helena, joka yrittää elää yksinhuoltajan arkeaan ajattelematta lapsuudenperhettään. Sekä Ruut että Aava kaipaavat Helenaa avuksi talon tyhjentämiseen, mutta puhelimessa Helena on vain ontuvia selityksiä täynnä. Minun ei tarvitse mennä sinne jos en halua. He pärjäävät siellä kyllä kahdestaan, ovat aina ennenkin pärjänneet. Aava ja Ruut vaeltelevat levottomina talossa ja pihalla osaamatta tarttua tuumasta toimeen. Isän työhuone, vanha villapaita...kaikki ne tuovat surun lähemmäs Aavaa samalla kun hän yrittää ymmärtää rikkonaista perhettään. Miksi Ilja on poissa? Miksi Helena ei halua heitä muita elämäänsä? Miksi äiti ei tullut kun piti? Mitä jos muistammekin juuri sen, mitä haluamme unohtaa?

Tyhjentäessään taloa, Ruut joutuu kohtaamaan menneen monella tapaa. Minulla on ollut jo alkuni, oikeastaan kaksi. Nuorta tytärtään katsoessaan Ruut ymmärtää, että menneisyyttä voi paeta tiettyyn rajaan asti, mutta ei loputtomiin. Se, mistä hän luuli voivansa vaieta, on noussut pintaan. Ja jos jollekin, niin Aavalle hän haluaa kertoa tarinansa, sen toisenkin. Rikkonaisen perheen monet säikeet nivoutuvat yhteen sitä mukaa, kun jotain jo ollutta muuttaakin muotoaan.

Olen halunnut suojella itseäni siltä kaikelta mikä kuitenkin on aina ollut, ja on yhä. Jokaisessa päivässä, huoneessa ja hetkessä. En vain ole ollut tarpeeksi vahva kantaakseni sen kaiken. Kuin olisin ollut jossain muualla, en aikoihin juuri tässä. Nyt.

Myös Aava joutuu lopulta katsomaan itseään peiliin, näkemään todellisen minänsä menneisyyden muistojen valossa, ja varjossa. Muistot palaavat mieleen varsinkin isän työhuonetta tyhjentäessä. Ne tulevat ensin kevyesti koskettaen kuin keväinen tihku, lopulta rankkasateen lailla voimalla päälle vyöryen. Ne tulevat, koskettavat ja lopulta puhdistavat.

Lapsena saatoin istua tuntikausia katselemassa äitiä, kun hän istui sohvannurkassa, kahvikuppi käsiensä välissä, kirja sylissään samalla tavalla kuin tuossa pöydällä olevassa valokuvassa, niin keskittyneenä kuin olisi unohtanut minun olevan siinä. Välillä hän veti jalat allensa ja hymyili, ja hänen huulensa liikkuivat, kuin hän olisi sanonut jotain lukenut tekstistä kohtia ääneen, itselleen.

Helmi Kekkosen Valinta on kertakaikkisen kaunis, viiltävän haikea tarina rikkonaisesta perheestä, muistoista joita on vaikea kohdata ja valinnoista, joilla on pitkät seuraukset vielä vuosikymmenienkin päähän. Olemmeko me valintojemme summia? Kekkosen kieli on isoilla merkityksillä ladattua, ja usein se olennaisin tapahtuu pinnan alla, pienieleisenkin arjen taustalla. Jenni K-blogista toivoi, että joku Riikka Pulkkisen Totta -teokseen ihastunut lukisi tämän ja kertoisi lukukokemuksestaan. Olen lukenut Pulkkisen molemmat kirjat ja pitänyt niistä varauksetta, kellunut kuin lumme kuulaan veden pinnalla nauttien siitä sanojen ja ajatusten soljumisesta. Pulkkisen tekstejä on kritisoitu liian kauniista kielestä, mutta minut se vakuutti ja samoin tekee Kekkosen Valinta. Myös Katja Lumiomena-blogista ihastui Valintaan.

Kirjassa on mielestäni myös samaa melankolista tunnelmaa kuin Joel Haahtelan Elenassa. Miljöö, jonka Kekkonen rakentaa sinällään pienieleisen tarinan ympärille, on voimakas. Vanha puutalo merenrannalla ja muistoissa yhä voimakkaasti piirtyvä nuhjuinen lapsuudenkoti Pihlajatiellä tuntuvat melkein omien muistojen paikoilta. Kirjan tematiikka on vahva; oikeat ja väärät valinnat, syyllisyys, anteeksianto, pettymys, hyväksyminen. Että on hetkiä joista on otettava kiinni ja toisia, sellaisia joista vain päästettävä irti. Puhuttelevista teemoistaan huolimatta kirja on myös jotenkin lohdullinen. Me jaksamme vielä tämän. Siksi me olemme täällä. Tarina ihmisineen tunkee ihon alle, eikä heti lukemisen loputtua päästä otteestaan. Tällaisiin kirjoihin jättää aina palan sydäntään.

Tähän viimeiseen ajatukseen ja tähän veteen minä voisin nukahtaa.
Tässä yö ei tunnu yöltä.

Oman huomionsa ansaitsee Valinnan kaunis ja yksinkertaisuudessaan nerokas takakansi. Joskus se kaikki tiivistyy niin vähään.

5/5