Zdenek Miler: Myyrän satuaarre

Zdenek Miler: Myyrän satuaarre
Alkuteos: Detem Zdenek Miler a Krtek
Kuvittanut: Zdenek Miler
Kustantaja: Tammi 2011
Suomeksi sanaillut: Kirsti Siraste


Sydämestä löytyy syy, 
pian saadaan resepti: 
"Rohdoksi käy sokeri, 
sillä sairas tervehtyy." 
~ Josef Kozisek: Muurahainen sairastui ~



Ihastuttava tsekkiläinen myyrä on ilahduttanut meitä suomalaisia jo yli puoli vuosisataa. Myyrän "isä", tsekkiläinen kuvittaja Zdenek Miler täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ja sen kunniaksi julkaistaan ihastuttava Myyrän satuaarre, jossa äänensä saa niin myyrä kuin itse Milerkin. Miler esittelee kirjan sivuilla ystävälleen myyrälle huikean kuvittajataipaleensa hienoimpia tuotoksia. Myyrä ja kuvittaja käyvät humoristista, lämminhenkistä vuoropuhelua niin keskenään kuin lukijan kanssa. Myyrän ja Milerin suhde toisiinsa on leikkisä ja läheinen. Miler kertoo, että vaikka he ovat ottaneet mittaakin toisistaán, ei kummallakaan olisi hauskaa ilman toista.

Kirjan sivuilla seikkailee myyrän lisäksi utelias koiranpentu, laiska Reetta, eksynyt kananpoika, Jaakko Karhunen ja monia muita tsekkiläisistä kansansaduista tuttuja hahmoja, joita Miler on uransa varrella kuvittanut lasten ja aikuistenkin iloksi. Kirjan tekstisisältö on monipuolinen, sillä perinteisten satujen ohella se tarjoaa luettavaksi humoristisia tarinoita ja riimiteltyjä runojakin. Milerin värikäs ja vanhan ajan tenhoa hehkuva kuvitus on nykyajan lastenkirjakuvitusten 3-D maailmojen vilinässä virkistävää katsottavaa.


Jo ennen kuin kuin Miler piirsi myyrän, oli Jan Carekin Iloinen veturi saanut hahmonsa Milerin kynästä. Myyrän satuaarteessa myyrä miettii olevansa oikeastaan aika kuuluisa matkaaja, sillä onhan se elokuvissakin lentänyt, ajanut ja huristellut milloin mitenkin. Mutta Iloisen junan kyydissä myyrä ei olekaan matkustanut ja niinpä Miler tahtoo näyttää sen myyrällekin.


Kirjan monipuolisen tekstisisällön ja kuvituksen myötä kirja sopii monenikäisille lapsille. Pienempien kanssa voi katsella hauskoja värikkäitä kuvia ja vaikka lueskella lyhyitä riimiteltyjä runoja, kun taas isomman kanssa kirjasta löytyy useampikin ilta-satu luettavaksi. Myyrän auto- sadussa lukija näkee, kuinka neuvokas pieni myyrä loppujen lopuksi on, kun päättää rakentaa itselle menopelin. Laiska Reetta on hauska satu luettavaksi vaikkapa silloin, kun oikein laiskotuttaa, eikä huvita tehdä mitään kotitöitäkään. Silloin voi käydä hassusti, kuten Laiska Reetalle.


Myyrä tuli minulle tutuksi jo lapsena. Tuo välillä hieman kuritonkin, mutta kuitenkin niin hyväsydäminen myyrä onkin matkannut mukanani siitä asti, satumuistoissa ja sittemmin omille lapsilleni luettujen kirjojen myötä. Nyt aikuisena olen erityisen mieltynyt Milerin kuvituksiin ja onkin mielenkiintoista tutustua Myyrän satuaarteen myötä muihinkin hänen tuotoksiinsa kuin vain myyrään. Helmenä myyrän ystäville kirjassa julkaistaan ensimmäistä kertaa suomeksi satu, Miten myyrä pelasti jäniksen.

Mikä on sinun myyrä-satujen suosikkisi?



Onnea 90-vuotias Zdenek Miler!!

Kommentit

  1. Onpa symppis kirja :). Meidänkin perheessä tykätään Myyrä-kirjoista, niissä on ihanan värikkäät kuvat ja tarinat ovat kivasti yllätyksellisiä mutta silti turvallisia.

    VastaaPoista
  2. Voi ihana myyrä! Pitäisiköhän tätä kirjaa toivoa vaikka syntymäpäivälahjaksi..

    Minä muistan Myyrän parhaiten animaatioiden kautta lapsuudestani. Muistaakseni sellainen jakso, jossa metsään tulee jostain maalipurkkeja ja eläimet maalaavat toisiaan oli suosikkejani.

    Ja Myyrän housut on tietysti oma klassikkonsa. :)

    VastaaPoista
  3. Voi, miten sinä jaksat siellä tosi kipeänäkin meidän iloksi blogata! <3

    Meillä oli lapsena vain yksi Myyrä-kirja, muistan vain, että se oli tosi resuinen ja siinä oli muistaakseni keltaiset kannet. Sieltä on mieleeni jäänyt kohta, jossa mehiläiset ajoivat Myyrää takaa, taisivat pistääkin, koska mielessä on Myyrä täynnä kipeän näköisiä paukamia. :) Joka tapauksessa hän hyppäsi veteen mehiläisiä pakoon (tai joitakin vastaavia pörriäisiä).

    Meillä molemmat lapset, etenkin Stella, ovat rakastaneet Myyrä-animaatioita. Niistä useimmat tarinat ovat nyt minullekin tuttuja. Kirjojakin ollaan lainattu, mutta ne eivät ole ihan samalla voimalla iskeneet meidän lapsiin.

    Myyrä on kyllä tosi symppis, ja jotenkin on aina ihana, kun lapset tykkäävät jostakin vanhasta kaiken hulppean tietokoneanimoidun rinnalla!

    VastaaPoista
  4. Minulle ei koskaan lapsena luettua Myyriä, mutta löysin ne omille lapsille ja olen lukenut niitä ahmien. Ne ovat vaan niin hyviä! Suosikkini on se Myyrä ja housut.

    VastaaPoista
  5. Myyrä on ihana. <3 Minulle ei lapsuudessani luettu ollenkaan Myyrä-kirjoja, vaikka meillä muuten luettiin paljon. Eikä miehenikään muistanut kirjoja lapsuudestaan, kun eilen kyselin. Sen sijaan muistan kyllä Myyrä-hahmon jo lapsuudesta, että jostain se tuli tutuksi.

    Meillä lapset rakastavat etenkin Myyrä-piirrettyjä sekä Myyrä-hahmoja, pojan huoneessa on kehyksissä Myyrä-julistekin. Joitakin Myyrä-kirjoja olemme lukeneet, mutta ehkä meillä vetoavat kuitenkin enemmän ne piirretyt. Ja onhan meillä Myyrän siilihahmo piparkakkumuottinakin, sain sen Prahassa asuvalta ystävältäni. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)