Kustantaja: Otava
Kansi: Kirsti Maula
Sivuja: 287
Oliko ääneni taas tekopirteä? Yritänkö liikaa? Ja toisaalta: mitä väliä? Jos hän näkeekin lävitseni, niin entä sitten? Hän näkee aikuisen, joka yrittää. Niitäkin on, jotka eivät yritä. En minäkään lapsena piitannut siitä, oliko joku aikuisen hymy tai kysymys epäaito vai ei. Pääasia että ne tapahtuivat.
Anna-Leena Härkönen pureutuu uusimmassa romaanissaan Onnen tunti täydellisen vanhemmuuden illuusioon ironisesti, mutta samalla hellästi ymmärtäen. Kuitenkin tärkeimmän sijan kirjassa saavat lapset, nuo elämässä satutetut, jotka piiloutuvat komeroihin, käyvät yöllä tarkistamassa, onko jääkaapissa ruokaa tai onko aikuinen yhä tallella. Ruoskan lailla se paikoin sivaltaa avaamaan silmät Suomessakin liian laajalti esiintyvään ilmiöön, lasten heitteillejättöön, kaltoinkohteluun sekä sijaisperheen haastavaan arkeen niin oman kodin seinien sisällä kuin sosiaalihuollon paperi- ja lainsäädöntöviidakossa.
En jaksa vastata. Todennäköinen on aina totta.
-Tuntuu, että teidän asenne on se että tuupataan nyt lapset johonkin hyväuskoiseen perheeseen ja jätetään kaikki pärjäämään joten kuten, sanon hiljaa. - Eikö me ansaita parempaa kohtelua? Onko meidän työ niin vähäpätöistä.
Ompelija -Tuula ja tatuointiyrittäjä- Harri elävät onnellista uusperheen arkea Tuulan kymmenvuotiaan Roope-pojan kera. Kun Tuula lukee lehdestä huostaanotetuista lapsista ja sijaisperheistä, ajatus hänen ja Harrin yhteisestä lapsesta alkaa itää. Ja koska Tuulan sisällä ei hänen menetettyään kohtunsa, voi itää enää mikään, sijaisvanhemmuudesta alkaa tulla Tuulalle melkein pakkomielle. Hän haluaa antaa kodin ja rakkautta jollekin niistä monista, liian monista lapsista, jotka ovat joutuneet omassa kotonaan kokemaan asioita, mistä ei kahvipöydissä puhuta. Mutta mikä on oikeaa rakkautta, mikä väärää?
Koska haluan Harrille ja minulle lapsen, joka on yhtä paljon kummankin. Koska haluan varmistaa, että pysymme yhdessä. Koska vanhuus tulee vääjäämättä kuin hirvi metsästä. Koska minä en tiedä.
Sijaisperhevalmennuksessa erityisesti Tuula joutuu palaamaan omaan lapsuuteensa muistoissaan. Elämä huikentelevaisen boheemin äidin rinnalla tarjosi kaikkea muuta kuin tasapainoisen lapsuuden. Kipeät muistot komerossa vietetyistä hetkistä satuttavat, mutta Tuula ymmärtää, että täydellisyys syntyykin ehkä epätäydellisyydestä. Vaikka hän ei itse ole täysin ehjä, kuka meistä sitten on? Riittääkö se, että haluaa rakastaa ehdoitta toisen lasta, antaa itsensä ja kotinsa jollekin, jolla sellaista ei ehkä koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä ole ollut? Voiko olla riittävän hyvä sijaisäiti jos ei ole omalle biologiselle lapselleenkaan aina niin hyvä kuin haluaisi? Kuka määrittää hyvän vanhemmuuden rajat vai piirtääkö jokainen ne itse sisimpäänsä vahvalla tatuointimusteella värittäen? Härkönen tuo tekstissään ymmärrystä niin sijaislapsen vanhempia kuin sosiaalityöntekijöitäkin kohtaan, mutta myös kritiikkiä. Kerta toisensa jälkeen juomaan sortuva äiti herättää vihan tunteita, mutta toisella hetkellä kun näkeekin edessään vain elämän potkiman nuoren naisen eikä alkoholistin, on helppo ymmärtää ja tuntea empatiaa. Toisaalta sosiaalityöntekijän rooli on kaksijakoinen. Härkönen kritisoikin kirjassa sitä, että lapsia kyllä sijoitetaan uusiin perheisiin, mutta tuetaanko noita sijoitettua lapsia varsinkaan riittävästi? Entä kun sijoitettu lapsi tarvitsisi terapiaa, sosiaalityöntekijä voi vain levittää kätensä ja kertoa pitkistä jonoista.
Kun kovia kokoneet sisarukset Luke 8v. ja Venni 5v. saapuvat lopulta Tuulan perheen arkeen, tajuaa varsinaisen tulikokeen olevan vasta edessä päin. Ei riitä, että he ottavat osaksi elämänsä Vennin ja Luken, sillä heidän täytyy tulla myös toineen heidän moniongelmaisten vanhempien kanssa. Kuinka rakastaa lasta vahvaksi, kun side biologiseen vanhempaan on yhä kuin avoin haava? Voiko ketään rakastaa ehjäksi? Onni pilkahtelee jo lettukestien tiimellyksessä, mutta kun naulakossa roikkuu hirtetyt pehmoeläimet, tajuaa Tuula, että kyse on paljon isommista asioista. Riittääkö rakkaus, voiko kukaan koskaan täysin sulkea lapsuutensa komeron ovea niin, ettei itse istu enää siellä sisällä?
Siinä se nyt on. Kolmen vuoden odotuksen jälkeen uunituore Anna-Leenan romaani. Kun takakansiesittely sanoo..:
"Miltä tuntuu hoitaa
varastettuja lapsia?"
Rehellinen romaani epätäydellisen äidin varovaisesta rakkaudesta
...tiesin, että jälleen kerran sukelletaan aihepiiriin, joka ei jätä kylmäksi. Sijaisvanhemmuus, lapsuuden traumat ja se iän ikuinen täydellisen äitiyden myytti, ovat teemoiltaan iso kokonaisuus, jossa Härkösen lempeän ironinen ja selkeä taustatutkimus sijaisperhe-aiheeseen liittyen takaavat sen, että kolmen vuoden odotus on palkittu. Härkönen on aikaisemminkin, mm. Heikosti positiivinen -teoksessaan tuonut esille ns. epätäydellistä äitiyttä ja halunnut ravistella tuota raskaan viitan painoa, jonka moni äiti harteilleen ottaa. Onnen tunnissa mennään vielä syvemmälle ja pohditaan mm, voiko olla äiti sijaislapselle, jos ei aina jaksa sille omallekaan olla se Hyvä Äiti. Riittääkö se, että omine vajavaisuuksineen kuitenkin yrittää parhaansa ja asettaa lapsen edun etusijalle? Tarvitseeko vielä jaksaa suu hymyssä päivästä toiseen keksiä yhteistä tekemistä vai voiko joskus sanoa, että nyt ei jaksa?
Härkösen aikaisemmistakin kirjoista ja kolumneista tuttu elämänmakuinen verbaliikka pistää tirskumaan, jopa vakavienkin tilanteiden äärellä. Kun sijaislapsi aamupalalla kutsuu kauniilla äänellä sijaisäitiään huoraksi, tajuamatta että siinä on jotain outoa tai väärää, kurkkuun pulpahtaa kuitenkin kylmä nauru, samalla kun kyyneleet pyrkivät silmäkulmiin. Kirjan aihepiiri koskettaa minua monella tapaa, ja varmasti siksikin tuli jälleen kerran niin lähelle. Olen lukenut Härkösen koko tuotannon, Sotilaan tarinaa sekä Vääränlainen mies-lauluja, lukuunottamatta. Pidän valtavasti Anna-Leenan omasta äänestä joka kuultaa hänen tekstiensä läpi. Vaikka paikoin kipeidenkin asioiden ympärillä on ironiaa, melkein hirtehistä huumoria, hän osaa tarjoilla sen ilman, että itse aihetta kuitenkaan vähätellään. Rehellisen rosoinen kuvaus epätäydellisestä äitiydestä moneltakin kantilta on yhtä aikaa uskottava ja puhutteleva.
Tiedän, tiedän..yhtä ylistystähän tämä taas on, mutta antakaa anteeksi, tämä on ollut tähän mennessä tämän vuoden odotetuin kirjani ja olen kieltämättä hieman liikuttunut, kun saan todeta, että odotukseni on lunastettu. Kirjablogistaniassa on nyt pitkin syksyä kuhistu monestakin asiasta: kuka saa kirjoja mistäkin ja voiko olla puolueeton jos saa arvostelukappaleita. Tai miksi joidenkin blogeissa on aina vain kehuvia arvioita, ja vaikka kuinka moni koittaa puolustaa, että kauan lukeneena osaa ja ennen kaikkea jo haluaa valita luettavat kirjat mukavuusalueeltaan, niin sekään ei tunnu riittävän. Mutta hei, kyllä minä keksin tästä yhden ja sitäkin vakavamman kritiikin aiheen:
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä kirja loppui ihan liian pian!
5/5
Minun piti vain ylimalkaisesti silmäillä kirjoitustasi, koska sain tämän Härkösen uutuuden sattumalta tänään kirjaston pikalainatiskistä (mikä säkä!! olisit nähnyt millaisella loikalla syöksyin nappaamaan kirjan ennen kuin kukaan muu ehtii! :D), mutta en sitten malttanutkaan mieltäni vaan luin arviosi kokonaan. :)
VastaaPoistaHieno, sydämellä tehty arvio, ja nyt pitää kyllä sanoa että odotukset kirjan suhteen nousivat tosi korkealle!
Kiitos Susa! <3
Sara:Hih, voin mielessäni nähdä superloikkasi kohti Onnen tuntia ;)
VastaaPoistaJos pitää Anna-Leenan tästä ns. nykytuotannosta, olen melko varma, että pitää tästkin ja kovasti! Tiedän kyllä, että Härkönen, kuten moni muukin kirjailija, jakaa mielipiteitä. Osa on tykännyt vain Häräntappoaseesta tai Anna-Leenan kolumneista, mutta itse olen oikeasti pitänyt kaikesta hänen tuotannostaan. Ainoastaan Juhannusvieras oli ehkä hieman laimea ja Ei kiitos..no hyvä se oli sekin, mutta kaikki muut ovat kyllä korkealla suosikkikirjalistallani ;)
Kiitos esittelystästi ja arviostasi! Miekin tykkään Härkösestä, ihan kaikkia en ole lukenut, mutta suurimman osan kuitenkin. Ja tämähän kuulostaa varsin luettavalta!
VastaaPoistaEn ole perillä noista viittaamistasi blogikeskusteluaiheista, mutta ihmettelen, että miksei saisi vain kehua lukemiaan kirjoja? Mie en ainakaan saa huonoksi kokemaani kirjaa edes alkuun, saati että lukisin sen loppuun ja saisin vielä esittelyn aikaiseksi. Tokihan sitten on kyllä niitäkin, joissa on onnistuttu jotenkin koukuttamaan lukija, vaikka aihepiiri tai päähenkilö ärsyttäisi suunnattomasti, kuten esim Elina Tiilikan Punainen mekko. Niin, onko se sitten hyvä kirja kuitenkin omalla tavallaan... kas siinäpä vasta pulma! ;)
Mie ite: Kirjablogistaniassa, kuten varmaan muissakin, aina välillä on joku ns. kuuma peruna, mitä sitten pallotellaan keskustelusta toiseen tovi.
VastaaPoistaMinä itse esitän kyllä kritiikin jos koen siihen aihetta, mutta edelleenkään en ole kriitikko, jonka tehtävä on tuoda suht objektiivinen näkemys kirjasta sitä kriittisesti tarkastellen. Toki jos kirja ei ole niiiiin hyvä, tuon esille asioita, mitä minua ovat häirinneet, mutta hyvässä kirjassa harvoin on mitään sellaista ja pitäisi melkein alkaa tekemällä tekemään sitä kritiikkiä sitten vain kritiikin takia.
MUTTA, tästä on keskusteltu tosiaan useammassa blogissa jo, joten en aio itse tähän tämän enempää ottaa kantaa, vaan keskityn edelleen lukemaan mitä huvittaa ja lupaan kyllä aina kertoa, jos joku kirja ei sitten sytytäkään ;)
Susa, minäkin olen kyllä tykännyt lähes kaikista lukemistani Härkösen kirjoista. Ainoastaan Ei kiitos ei jostain syystä sytyttänyt, enkä tiedä olisiko Häräntappoasekaan enää tässä iässä ihan niin hyvä jos sen nyt lukisi uudestaan... :D Mutta yllättäen Juhannusvieras nousi minulle suosikkikirjakseni Härkösen tuotannosta, kun sen nyt kesällä luin. Tykkäsin siitä ihan hirmuisesti! Sen ohella suosikkejani ovat elämäkerralliset Loppuunkäsitelty ja Heikosti positiivinen. Tästä uusimmasta uskon kyllä myös kovasti pitäväni, ainakin aiheen perusteella.
VastaaPoistaIhanaa, että luit nyt tämän. :) Aika rankkoja teemoja. Luulen, että heti alussa esiintuomasi seikka on minulle sellainen. Mutta kirja vaikuttaa kyllä juuri sillä tavalla sydämeenkäyvän koskettavalta, sopivasti hauskalta ja ennen kaikkea ajattelemista antavalta, että se on lukemisen arvoinen ja mieleenpainuva. <3
VastaaPoistaHuh, onpa rankka aihe. Menee minun mukavuusalueeni ulkopuolelle, en nim. lue mielelläni aiheista, jotka liippaavat kovin läheltä työasioita (enkä katso tv:stä jne.). Härköstä pidän yhtenä kotimaisista kärkinimistä, joten ehkä jossakin vaiheessa sittenkin...Mutta lasten heitteillejättö koskettaa ihan liian monia lapsia, eikä läheskään kaikkia edes yritetä auttaa. Toisaalta meilläkin päin lehdissä jatkuvasti kuulutetaan, kuinka sijaisperheistä on pulaa, ja sitten kuitenkin eräskin äiti kertoi, että he ovat jo vuoden jonottaneet päästäkseen edes haastatteluvaiheeseen pyrkiessään sijaisvanhemmiksi.
VastaaPoistaTekstistäsi huokuu, miten olet kirjaa odottanut ja että se puhuttelee sinua, mutta silti se on analyyttinen ja tuo esiin kirjan teemat hienosti.
VastaaPoistaItse pidän Härkösestä ja vaikka koko tuotantoa en ole lukenutkaan, tämän aion kyllä lukea.
Onnen tunnin kirjoitusprosessista oli muuten mielenkiintoinen artikkeli Oliviassa, jos kiinnostaa! :) En ole itse paljoa hänen kirjojaan lukenut, mutta olen kyllä pitänyt niistä, mitä olen lukenut (Häräntappoase, Ei kiitos). Pitäisi lukea hänen kirjojaan enemmänkin. :)
VastaaPoistaMä kuulun kanssa niihin, jotka ovat lukeneet kaikki Härkösen teokset. En edes osaa sanoa, pidänkö niistä, mutta kirjat ovat aina nopealukuisia ja miellyttäviä kieleltään. Olen viimeisen Härkösen lukenut yhdeltä istumalta alusta loppuun. Siis varmaan pidän kirjoista =)
VastaaPoistaTämänkin siis varmaan luen. Mulle tuli heti tuosta tekstistä mieleen, että lapset eivät aina ole sijaisperheissä vain sen takia, että omassa perheessä olisi kaltoinkohtelua, vaan myös yksinhuoltajaperheiden lapset käyvät sijaisperheissä, ettei äiti (tai yksinhuoltaja, voihan se olla isäkin) palaisi loppuun eli ennaltaehkäisevästi.
Joo, varmaan luen. Aihe on kiinnostava.
Ja kirjoittamisesta: kaikki varmasti kirjoittavat omalla tyylillään, jotkut haluavat nähdä positiiviset asiat ja toiset kaivautuvat siihen, mikä häiritsee kirjassa. Minusta se on mukavaa, että kirjasta saa monipuolisemman kuvan, kun jokainen ei nosta esiin samoja asioita.
T. se, joka lukee aina vain ja ainoastaan täysin subjektiivisesti ;D
Onpa hieno arvio tästä kirjasta, Susa!
VastaaPoistaMinäkin luin tämän loppuun juuri eilen, ja voi että kuinka harmitti kun viimeinen sivu oli käännetty! Härkönen on kyllä loistava kotimainen kirjailija:) palailen tarkemmin omien ajatusteni kanssa blogissani viikonlopun aikana;)
Minulla ei lapsettomana ole tähän kirjaan oikein mitään siteitä (lapsia ei ole kaveri- eikä sukulaispiireissäkään erityisesti), joten kirja jää automatic väliin. Toisaalta jos kukaan osaisi kirjoittaa tästä aiheesta minulle, niin ehkä Härkönen, mutta silti. öhh, ei kiitos. Toivottavasti seuraava kirja ei liity lapsiin, fingers crossed.
VastaaPoistaHmm, kinnostava, joskin rankka aihe... Ymmärsinkö oikein arviostasi, että tyylilaji on hirtehisestä huumorista huolimatta pääasiassa vakava, ei siis sellaista hulvatonta parodiaa kuin romaani Ei kiitos?
VastaaPoistaIhanaa että tosifanin odotus palkittiin! ;)
Sara: Minunkin Häräntappoaseen lukemisesta on jo viitisentoista vuotta, olisikin hauska lukea se nyt aikuisen silmin. Juhannusvieras ei tosiaan ollut missään nimessä huono, mutta jäin sen kanssa kuitenkin jotain vaille. Loppuunkäsitelty sekä Heikosti positiivinen puolestaan ovat minunkin lempi-Härkösiäni!
VastaaPoistaKatja: Ei tosiaan mitään keveitä teemoja ja sen erään kohdalla mietinkin sinua ♥ Ehdottomasti sydämeenkäypä kirja!
Kirsi Hietanen: Voisin itse "luennoida" valitettavan omakohtaisesti lasten heitteillejätöstä lapsen näkökulmasta ja siksikin sydän jäytäen luin paikoin kirjaa :(
Minusta on hienoa, että Härkönen kirjassaan nosti tämän asian esille, koska se on yhteiskunnallisesti merkittävä aihe. Ja juuri tuotakin näkökulmaa, että oma Suomemme on ihan liian täynnä lapsia vaikka kunnon kotia ja toisaalta koteja vaikka lapsia, mutta silti joku tuossa välillä tökkii.
jaana: Tämä oli tosiaan tämän vuoden eniten odottamani kirja, ja melkein jo pelkäsinkin, että ovatko odotukseni nousseet jo liian korkealle.
Jossu: Kiitos vinkistä, täytyykin kirjastossa käydessä katsella uusin Olivia käsiin siellä!!
Mari A.: Sinälläänhän Härkösen teksti ei ole mitenkään vahvasti normaalista poikkeavaa, että se tekisi kirjoista jotenkin erityisen ainutlaatuisia, mutta se hänen omaleimainen tapa tuottaa tarinaa ja tarkastella kipeitäkin kohtia ihmisissä ja elämässä pienen ironian ja kuitenkin rehellisyyden valossa, niin se...se kolahtaa.
Totta, tosin sijaisperheen sijasta kyse on lienee enemmänkin siitä tukiperheestä. Sijoituksessa lapsi sijoitetaan uuteen perheeseen, ja asuu siellä, vaikka välillä kävisikin vanhassa kodissaan. Tukiperhetoiminta on sitten juuri sitä, että esimerkiksi yh:n lapsi käy säännöllisesti toisen perheen luona.
Olen ihan samaa mieltä, että kirjablogien jutuissa on mukavaa, kun samastakin kirjasta on monenlaista tekstiä. Itse lähinnä nyt kritisoin sitä, että kirjablogisteiltakin vaaditaan kriittisempää otetta omiin teksteihin ja kun sitä ei ole, oletetaan sen johtuvan siitä, ettei uskalleta kirjoittaa kritiikiä ;)
Sanna: Kiva lukea siis pian sinunkin arviosi tästä!
Anne Tammelin: Kirja on kyllä tosiaan vahvasti lapsi/vanhemmuuskeskeinen, mutta toisaalta minusta tämä olisi ilman omaa interssiä tai taustaa lapsiin/vanhemmuuteen mielenkiintoinen kuvaus yhteiskuntamme yhdestä ilmiöstä.
Oi, seuraava Härkösen kirja..Toivon mukaan sitä ei joudu odottamaan kolmea vuotta ;)
Maria: Ymmärsit oikein, eli vaikka kirjaa lukiessa saa naurahdella, ei se ole samanlaista parodiaa kuin oli Ei kiitos- kirjassa. Anna-Leena käsittelee vaikeaa aihetta mielestäni taidokkaasti ja nauru syntyy lähinnä sellaisesta itselle armollisesta arjen tahattomasta komiikasta ja toisaalta sitä ns. kylmää naurua, tilanteissa joissa ei tiedä, itkisikö vai nauraisiko.
VastaaPoistaTuskin maltan odottaa, että saan tän käsiini. Pitänee liittyä jonon jatkeeksi kirjaston varauslistalle. Oon kans vannoutunut Härkös-fani ja niin ilahduin, kun tää(kin) kirja ilmestyi. Miusta tuntuu, että oli aihe mikä tahansa, siitä lukee mielenkiinnolla hänen kirjoittamanaan. Kiitos arvostelustasi!
VastaaPoistaIhanaa, että tuot Susa esiin omat mieltymyksesi! Se on meidän bloggaajien etuoikeus. Voidaan olla ihan just sitä mieltä kun ollaan, haukkua ja hehkuttaa. Kävin haastattelemassa Härköstä eilen ja viimeistelen juuri omaa pientä arviotani hänen kirjastaan. Toivon mukaan Anna-Leenan haastattelu ilahduttaa - kunhan saan se kirjoitettua. Täytyy sanoa, että hän oli hirmuisen symppis henkilö. Mukavaa lauantaita! :-)
VastaaPoistaMinullakin tämä odottaa jo vuoroaan, ja aion katsoa tämän myötä, syttyisinkö Härköselle romaanikirjailijana enemmän. Rakastan hänen ns. asiatekstejään, eli kolumneja ja Sopan syvin olemus -keittokirjaa, mutta romaanit eivät toistaiseksi ole ihan osuneet ytimeen Häräntappoasetta lukuun ottamatta (jonka minäkin olen lukenut parikymmentä vuotta sitten).
VastaaPoistaEhkä minulle voisi sopia paremmin ne omaelämäkerralliset Heikosti positiivinen tai Loppuunkäsitelty, mutta kokeilen nyt tätä. Ainakin sinun arvioimanasi tämä kuulosti tosi hyvältä!
Kaisa: Liity ihmeessä varausjonoon, kyllä se sinunkin vuoro sieltä tulee ja pääset nauttimaan :)
VastaaPoistaNora Exlibris: Kiitos! Nimenomaan, se on meidän kirjabloggaajien oikeus, että me saamme lukea ihan mitä haluamme ja kirjoittaa niistä vaikka kuinka tunteella ;)
Olen seurannut Anna-Leenaa mediassa vuosikaudet, mm. katsonut sarjoja joissa hän esiintyy, haastatteluja jne ja pidän kovasti ainakin siitä persoonasta, joka niiden ja kirjojen kautta välittyy! Odotan kovasti jo haastattelustasi koostetta ;)
Karoliina: En muista enää, olenko jo suositellut sulle jotain tiettyä hänen teosta, mutta suosittelen vaikka aloittamaan tällä tai sillä Heikosti positiivisella ;)
Susa, pidän kovasti Härkösen kolumneista ja muutenkin siis hänen tyylistään, mutta olen pari kirjaa ostanut, enkä syttynyt. Annoin ne Merille.
VastaaPoistaSinänsä tämän kirjan aihe on rankka ja tavallaan olen kokenut osan tästä omakohtaisesti, sillä olemme iso uusioperhe, jossa saimme mukaamme molempien häiriköivät exät, joten kaikki on koettu. Kostoa ja härintää lasten kautta etc., jolloin kärsijä oli aina lapsi. En halua tämän asian tiimoilta mitään huumoria, en edes hirtehistä, sillä minulla on jo lupa unohtaa.
Arvostelusi oli Susamaisen innoittunut, kuten kiva aina onkin! Minä pidän siitä että annat palaa. Jos kirja tuntuu, se saa näkyä ja kuulua.
Kiitos!
Joo, tosiaan, kyseessä tietenkin pari eri asiaa tuossa sijoitus- ja tukiperheasiassa. En ihan syvällisesti ole perehtynyt asiaan muuten kuin etäämmältä katsoen.
VastaaPoistaLeena: Oman osani olen minäkin noissa asioissa valitettavasti saanut, mutta en koe, että tässä kuitenkaan missään määrin lasten kustannuksella nauretaan.
VastaaPoistaKolumneissa Härkönen on kyllä melkeinpä parhaimmillaan, mutta niin moni hänen romaaninsakin on kyllä minulle rakas.
Mari A.: Tajusin kuitenkin, mitä tarkotit, ja kiva kun toit tuonkin näkökulman esille! Tukiperhetoimintakin on omanlaisensa viidakko ja varmasti sisältää joskus osin samoja piirteitä mitä siijoituksiinkin liittyy.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKaisa R: Olen poistanut kommenttisi, koska olit linkittänyt siihen Suomi24- palstan keskustelun, jossa puhutaan herjaavasti itse kirjailijasta eikä suurin osa ollut edes lukenut kirjaa.
VastaaPoistaKriittinen keskustelu on kirjasta kuin kirjasta sallittua tietenkin, mutta en aio jatkossakaan julkaista blogissani suosituksia linkkeihin, missä käydään tuon tasoista keskustelua ja kuten kyseisessä ketjussa, herjausta toista ihmistä kohtaan.
Joten kommentoitko Kaisa R uudestaan, mutta ilman tuota linkkiä?
Huomasin myös, että arvosteluni oli linkitetty tuonne ketjuun. Näinhän se menee, kun on julkinen blogi, sitä saa linkittää, mutta en kieltämättä itse pidä siitä, että se ns. liitetään tuollaiseen keskusteluun.
VastaaPoistaKritiikkiä vastaan en ole, mutta mielestäni on aika ikävää käytöstä herjata muita ihmisiä, olipa syy mikä tahansa, ja verhotaan se ns. kritiikkiin. Onnen tunnin aihepiiri ei varmasti ole mikään kepeä aihe ja herättää monissa voimakkaita tunteita. Silti pitäisi muistaa netti-etikettikin noissa keskusteluissa.