perjantai 23. syyskuuta 2011

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja
Kustantaja: Avain 2011
Alkuteos: The Golden Mean 2009
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Kansi: Satu Konttinen
Sivuja: 310

Poika on nyt hankkeeni, ensimmäinen ihminen, joka minulla on koskaan ollut työn alla. Ongelma, koetus, minulle uskottu; metafora, jonka varaan olen laskenut elämäni. Kolmetoistavuotias poika.

Annabel Lyonin historiallisessa romaanissa, Aleksanterin opettaja, lukija sukeltaa erikoiseen antiikin Kreikan maailmaan omalaatuisen filosofin Aristoteleen tarinan myötä. Suuri ajattelija, Aristoteles päätyy lapsuudenystävänsä, Makedonian kuninkaan Filippoksen poikien opettajaksi. Vanhempi veljeksistä, Arrhidaios on lapsi nuoren miehen ruumiissa, ja monen hyljeksimä. Aristoteles suhtautuu Arrhidaiokseen ymmärtävästi ja lämmöllä. Nuorempi, kiivassieluinen Aleksanteri tarvitsee lopulta kuitenkin enemmän ohjausta ja Aleksanterista tulee merkittävä osa Aristoteleen arkea.

Kurkistus nuoren Aristoteleen elämään näyttää pojan, joka kaipaa isänsä hyväksyntää ja imee itseensä lääkäri-isänsä kaikki opetukset. Aristoteles haluaa yrittää jo nuoresta pitäen ymmärtää ympäröivää maailmaa kyselemällä, havainnoimalla, tutkimalla. Kun isä huomaa, ettei Aristoteleesta ole sotilaaksi, eikä ehkä seuraamaan hänenkään jalanjälkiään, hän palkkaa Aristoteleelle opettajan, Illaioksen, joka sai omat oppinsa aikanaan Platonilta.

"Hän on merkillinen poika", kuulin isän kerran sanovan äidille, kun hän oli yhä pidempien matkojensa välillä käymässä kotona. " Olen hänestä huolissani. En hänen terveydestään vaan hänen mielestään. Hänestä ei tiedä, onko hän täysin kuriton vai onko hänellä kuria liikaakin. Hän menee ajatuksissaan sinne, minne minä en voi seurata."
"Hänen on ikävä sinua", äitini sanoi.

Ruton nujerrettua Aristoteleen vanhemmat, hän on omillaan ja lähtee opiskelemaan ja ottamaan selvää, mitä tulevaisuudella on hänen varalleen suunnitteilla. Vuosien päästä hän on jälleen ratsailla, tällä kertaa nuoren vaimonsa Pythiaan kanssa kohti Pellaa, Makedonian pääkaupunkia. Lyhyeksi vierailuksi ajateltu pysähdys Pellassa muuttuu kuitenkin sinne aloilleen asettumiseksi. Aristoteleen melankolinen mieli ailahtelee hänen pohtiessaan elämäänsä ja maailmaa ympärillään.

Tälle sairaudelle ei ole nimeä, ei diagnoosia, ei hoitoa isäni lääkärikirjoissa. Minun vieressäni voi seistä tietämättä oireistani mitään. Metafora: minua kiusaavat värit - harmaa, kuuma punainen, kidanmusta, kulta. En aina tiedä, miten voisin jatkaa, miten voisin elää sellaisen taudin kanssa, jota en osaa selittää enkä parantaa.

Kun Aristoteles tutustuu Aleksanteriin paremmin, hän saa elämälleen taas selvän tehtävän ja suunnan: opettaa tuolle kunnianhimoiselle, sotaan kaipaavalle nuorelle prinssille jotain olennaista sekä tärkeää elämästä ja auttaa löytämään kultaisen keskitiensä. Filosofisten keskustelujen ja oppituntien myötä Aristoteleen ja Aleksanterin välille syntyy luottamus, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Aristoteles kuitenkin näkee, että Aleksanterin sisimmässä kiehuu voimakkaana tuo kuuma musta sappi, josta hänen isänsä aikanaan kertoi, ja se tekee nuoresta prinssistä välillä pojan, jota Aristoteles ei välittäisi tuntea.

...mutta hän katsoo minua nyt niin kirkkain silmin ja odottavana, ylistyksen toivossa, että tulen toisiin ajatuksiin. Pikku hirviönpentu kaipaa silitystä. Esittelenkö hänelle yhä arvoituksia, jotta hänestä tulee entistä nokkelampi hiviö, vai teenkö hänestä ihmisen?

Aleksanterin opettaja on kuin historiallinen taulu, jonka Lyon on värittänyt omilla väreillään elävästi. Oikea historia tarjoaa raamit ja tarinan ääriviivat, mutta Lyon luo oman maailma ääriviivojen sisälle sukeltamalla kuvitteellisesti Aristoteleen mieleen ja elämään. Myös Aleksanteri Suuri näyttäytyy ensin tavallisena poikana, joka juoksee sisään sadetta pakoon, mutta päätyy lopulta taistelukentille silpomaan ruumiita. Antiikin Kreikan historia on kiinnostanut minua aina, mutta loppujen lopuksi olen perehtynyt siihen yllättävän niukasti. Suuren ajattelijan Aristoteleen olen nähnyt mielessäni vakavailmeisenä miehenä, mutta Aleksanterin opettaja avaa aivan uudenlaisen maailman noiden aikansa suurmiesten mieleen ja elämään. Erityisesti Aristoteles näyttäytyy melkein humoristisena miehenä, mikä ei ehkä niinkään johdu luonteenkuvauksesta, sillä hänhän oli melankoliaan taipuvainen, vaan siitä kontekstista, mihin Lyon hänet ajatuksineen laittaa. Toisaalta tuon ajan kielenkäyttö oli yllättävän roisia ja se tuo kirjaan tietynlaista tahatontakin komiikkaa. Kun Aristoteles ensimmäisen kerran kirjassa sanoo vittu, tirskahdin yhtä aikaa huvittuneena ja järkyttyneenä. Sanoiko suuri ajattelija oikeasti joskus niin? Toisaalta tuohon aikaan avoin seksuaalisuus oli arvostettua ja luonteva osa arkea, homoliitot sallittuja ja jopa arvostettuja. Siihen liittyen roisilla kielenkäytöllä on oma historiaan pohjaava viitekehyksensä.

Kiehtovinta kirjassa oli ajankuvaus, mutta erityisesti kurkistus Aristoteleen mieleen ja hänen ns. konkretisoituminen hyvinkin tavallisena miehenä suuren historiallisen mystiikkansa takana. Lyon kuvaa hänet miehenä, joka suuria totuuksia ja vastauksia etsiessään oli kenties kuitenkin sokea oman elämänsä mielekkyydelleen, onnelle. Hän pystyi luoennoimaan onnesta ja oikeanlaisen elämän elämisestä, mutta kuinpa pitkälle hän itse pystyi murtamaan omia rajojaan? Historiallisesta otteestaan huolimatta Aleksanterin opettaja ei ole tarina pitkiä kyllästyttäviä fisolofisia pohdintoja, vaan päinvastoin. Lyon tuo noiden suurten ajattelijoiden, kuninkaallisten, huorien, orjien elämän samalle tasolle ja tekee siitä siten hyvin kiinnostavan. Tarinan Aristoteles voisi olla kuka vain tavallinen kadun kulkija sangen arkisine ongelmineen ja mietteineen, vaikka toisaalta on oikeastikin yksi suurimpia länsimaiseen ajatteluun vaikuttaneista henkilöistä. Ehkä se salaisuus piilee juuri siinä? Aleksanterin opettaja vei minut todentuntuiselle aikamatkalle antiikin Kreikkaan, ja nautin lukukokemuksesta täysin siemauksin.

Me kaksi ymmärrämme, kuinka ihmeellistä kaikki on. Me kävelemme aivan asioiden reunalle, sellaisina kuin muut ne tietävät ja ymmärtävät, ja sitten otamme seuraavan askeleen. Me menemme sinne, missä kukaan ei ole koskaan käynyt. Sellaisia me olemme. Sellaiseksi sinä olet minut opettanut.     

3/5

12 kommenttia:

  1. Oooooooooooh, miten hurmaava kirja, mikä kansi ja etenkin, miten sen tarjoilet! Kiitos Susa!

    Miksi minä en huomannut tätä Avaimen katalogissa...Olen hirveän heikkona filsofiaan, antiikin Kreikkaan, muinaiseen Egyptiin, koko historiaan.

    Olet oikeassa: seksuaalisuus on aikakautensa käyntikortti ja usein, vaikka emme sitä hevin heti usko, on ollut aikoja, jolloin ei ollut mitään tabuja ja meno yltyi hurjemmaksi kuin hippiliikkeen aikoina.

    Täydellinen arvostelu ilmeisen upeasta kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Leena: Minultakin tämä olisi saattanut mennä ohi ilman ystävän vinkkausta. Sinä pitäisit tästä varmaan myös!!

    VastaaPoista
  3. Minunkin on tarkoitus lukea tämä kunhan saan sen, aihe on vain niin kertakaikkisen kiehtova!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kuten Maria, minäkin aion lukea tämän. Ja aloittelen varmaan aika pian. :)

    Kirjoitit kauniisti, kiinnostavasti ja ennen kaikkea houkuttelevasti. Olen kokenut monet historialliset romaanit vähän - ilkeänkö edes tunnusta, sanon kauniisti - ylitunteikkaiksi ja siksi vain nuorempaan minään vetoaviksi, mutta tässä on selvästi jotain, josta uskon pitäväni.

    VastaaPoista
  6. Tämä odottaa minulla vuoroaan :) Kuulosti todella kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  7. minulla on tämä kesken, joten silmäilin vain arviosi... tuli yksi toinen kirja tähän väliin, joka vei mennessään. tämä kirja ei ole ihan vastannut kaikkia odotuksia, mutta luen ehdottomasti loppuun ennen kuin muodostan kokonaiskäsityksen. minusta aristoteles ja kumppanit tosiaan voisivat sanoa vähemmän että vittu ;)

    VastaaPoista
  8. Maria: Aihe on tosiaan kiehtova ja aika vähän olen tällaisiin kirjoihin nyt edes törmännyt, eli sikälikin kiva uusi tuttavuus.

    Katja: Minusta tämä ei ollut liian tunteikas, joten uskoisin, että puhuttelee siis nyt aikuista sinua ;)

    Morre:Jännä kuulla, mitä pidät tästä sitten :)

    anni.M: Minä en oikein edes tiennyt, mitä odottaa tältä, kun luen tämän tyylisia kuitenkin aika harvoin. Tai tämän aihepiirin/aikakaudesta kertovia teoksia. Tuo vittujen/mulkkujen jms vastaavien sanojen käyttö oli ainoa, joka itsellä ns. särähti korvaan ja aina hetkittäin vähän "ulkoisti" itse tarinasta, kun mietin, että onko tuohon aikaan tosiaan puhuttu noin.

    VastaaPoista
  9. Kiroilusta: Ainahan katukieltä on puhuttu ja kiroiltu. On vaikea löytää täysin sopivia kirosanoja, mutta päättelisin, että mulkut ja muut ovat sopineet myös sen ajan kirosanoiksi.

    Pitäisi päästä Antiikin Kreikkaan, että tietäisi täysin millaisia sanoja on käytetty, mutta ihan varmasti on aina kiroiltu. :)

    VastaaPoista
  10. Hanna: Totta, pitäisi päästä oikealle aikamatkalle antiikin Kreikkaan, kärpäseksi kattoon katsomaan, mitä ne siellä oikein todella puuhasivat ja miten kirosivat :)

    Kyllä minäkin uskon, että kun se ilmapiiri oli tuolloin tietyllä tapaa yhtä aikaa hyvin vapautunut mutta myös "karski", että se näkyi kielenkäytössä. Kuitenkin sitten lukiessa olikin jotenkin vaikea yhdistää nykykielistä kiroilua tuohon aikaan, vaikka varmasti sitä ovat tehneet, jopa itse Suuri ajattelijamme Aristoteleskin ;) Kai ne ovat ne jotkut sisäiset, tiedostamattomatkin mielikuvat, mitkä sitten alkavat lukiessa elää ja yllättävät joskus lukijansa itsensäkin.

    VastaaPoista
  11. Minullakin on tämä odottelemassa lukuvuoroaan. Kuulostaa todella kiehtovalta kirjalta! :) Ja kansikin on ihan hurjan kaunis.

    Luin arviosi kevyesti silmäillen, palaan tähän sitten kun saan itsekin kirjan luettua. :)

    VastaaPoista
  12. Kannattaa muuten lukea noita antiikin komedioita, jos haluaa kauhistella kirosanoja ja alapääjuttuja. Niissä sitä vasta sellaisia riittääkin. ;) Suosikkini on Aristofaneen joku näytelmä, jonka suomennokesessa käytetään naisesta muistaakseni sanaa pimppu. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)