torstai 1. syyskuuta 2011

Diane Chamberlain: Saran totuus

Diane Chamberlain: Saran totuus
Kustantaja: Wsoy 2011
Alkuteos: Secrets She Left Behind 2009
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Kansi: Seilo Ristimäki/Iloinen liftari/Plugi
Sivuja: 412

Näytin ihan samalta kuin muutkin, mutta kaikki varmasti tunsivat tarinani. Että olin pannut sytykkeitä kirkon ympärille, jotta palomiespoikaystäväni pääsisi näyttämään. Kun kuulin, että kirkossa olisi nuoria, olin perääntynyt, mutta Keith Weston oli sytyttänyt tulitikun ja viskannut sen maahan kaatamaani polttoaineeseen, josta ei tiennyt mitään. Ihmisiä kuoli ja paloi pahasti ja heidän elämänsä meni pilalle. Kaikki tunsivat tarinani, ja vaikka jotkut olivat murhanneet, ehkä iskeneet puukon parhaan ystävänsä sydämeen, tai myyneet huumeita yläkoululaisille tai ryöstäneet kaupan tai jotain sinnepäin, he pitivät yhtä ja hyljeksivät minua.

Diane Chamberlainin Saran totuus, jo kymmenes häneltä suomennettu teos, kietoo taidokkaasti kahden eri perheen menneitä ja tulevaa yhteen. Kahdeksantoistavuotiaan Maggien aiheuttama tulipalo, jossa menehtyi ihmisiä sekä monen muun joukossa myös hänen velipuolensa Keith loukkaantui hengenvaarallisesti, on vain jäävuoren huippu noiden perheiden tragedioille, joiden siemen kylvettiin jo eräänä kauniina aurinkoisena aamuna 1988, kun eräs nuori nainen asteli kappeliin, josta kaikki alkoi. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin tuo sama nainen, Sara, on lähtenyt kauppaan, palaamatta koskaan takaisin. Tulipalossa pahoin arpeutunut Keith, Saran poika, on varma, ettei äiti olisi jättänyt häntä, mutta miksei kukaan tiedä hänestä mitään, mihin hän on voinut kadota?

Maggie vapautuu vankilasta, eikä paluu tuttuun yhteisöön ole helppoa. Vihainen Keith ei ole ainoa, jonka kohtaamista Maggie pelkää, sillä moni kaupunkilainen osoittaa avoimesti vihansa ja halveksuntansa. Media parkkeeraa autonsa heidän kotitalon eteen ja haluaa saada skandaalin käryisiä juttuja tuhopolttajasta, murhaajasta. Suurin tuomitsija on kuitenkin Maggie itse. Hän tietää, että 12 kuukauden sijaan olisi ansainnut 12 vuotta. Oman leimansa vankilatuomion jälkeiseen elämään tuo Maggien perheen jo ennalta hauras tausta: FAS-syndroomasta kärsivä pikkuveli  Andy, omia sisäisiä arpiaan kantava äiti Laurel, sekä isän kuoleman jälkeen perheen arkeen mukaan astunut Marcus-setä. Erityisesti Laurel tuntee vastuuta Keithistä ja tarjoutuu jopa ottamaan Keithin heille asumaan kunnes Saran kohtalo selviää. Vihainen Keith ei kuitenkaan ole valmis kohtaamaan Maggieta, ei vielä. Maggien ja Keithin perheiden kohtalot ovat kuitenkin kietoutuneet yhteen niin monin tavoin, joita he eivät vielä edes tiedä.

Ehkä kaikki olisi järjestynyt, jos en olisi jalallani astunut kappeliin. Olisin oppinut tyytymään siihen, mitä minulla oli. Kun nousin penkistä, tiesin, että oli jo liian myöhäistä. Kaiken tulevan siemen oli jo kylvetty. Vahinko oli jo tapahtunut.

Diane Chamberlainin kirjat edustavat kustantajan sivujen mukaan romanttisen kirjallisuuden kärkikastia. Olen itse hieman allerginen pelkästään romanttiselle kirjallisuudelle ( vrt. harlekiini-kirjallisuus, romanttiset lääkäriromaanit yms.), vaikka muutoin ripaus romantiikkaa ei ole koskaan pahitteeksi elämässä, päin vastoin! Kirjoissa haluan kuitenkin sen sisällön rakentuvan enemmän muista teemoista, kuin pelkästä romantiikasta. Olen lukenut useita vuosia sitten pari Chamberlainin käännöstä ja pidin silloin niistä aika kovastikin, enkä muista kokeneeni niitä missään määrin romanttisena hömppänä tms. Sosiaalityöntekijän taustan omaavalla Chamberlainilla on kyky luoda moniulotteisia ihmissuhdetarinoita. Varsinkin Saran totuudessa on teemoja, mitkä eivät ole missään määrin kevyitä: syyllisyys, anteeksianto, häpeä, viha, vaietut totuudet ja ihmisten väärät teot. Saran totuudessa Chamberlain antaa kertoja-äänen niin Saralle, Keithille, Maggielle kuin Andyllekin ja tekee sen onnistuneesti. Esimerkiksi vihaisen Keithin "ääni" on aivan erilainen kuin FAS-syndroomaa sairastavan Andyn. Romanttisen kirjallisuuden sijaan itse luokittelisin varsinkin Saran totuuden hyväksi lukuromaaniksi, jossa on monenlaisia elementtejä mukaan lukien jopa aavistus psykologista jännitystä erään juonenkäänteen myötä. Chamberlainen luomat henkilöt ovat jotenkin samalla aikaa niin puutteellisia väärine tekoineen ja valintoineen, mutta kuitenkin niin ymmärrettäviä ja helposti lähestyttäviä.

Hieman jännitin, onko Chamberlainin kirjoissa sitä jotain tenhoa, mikä saa kääntämään nopeasti sivun toisensa jälkeen, mutta turhaan. Saran totuus tempaisi mukaan alkumetreiltään ja luin kirjaa suorastaan ahmimalla. Kirja ei ehkä hätyyttele sijaa vuoden 2011 TOP 10 -listassani, mutta on ehdottomasti sellainen lukuromaani, jollaisia haluan jatkossakin lukea, varsinkin ns. rankempien kirjojen välissä. Vaikka kirjan sisältämät teemat ovat raskaitakin, Chamberlainin ote on jotenkin lempeä ja myötätuntoinen. Elämänmakuista lukunautintoa!

3/5

6 kommenttia:

  1. Susa, tämän minä luen!

    Kustantajat ovat itsekin myöntäneet, että kirjan luokittelu on vaikeaa. He osuvat aika usein harhaan. Yksi hyvä esimerkki MINUN MIELESTÄNI on Bolsoin perhonen, joka oli laitettu jonnekin romantiikkaan ja viihteeseen tms. Asia ei ole snnepäinkään!

    Myös on vaikeaa usein luokitella onko kirja dekkari vai romaani, jossa on jännitystä, jännitysromaani. Jännitystä oli kyllä kirjassa Paluu Rivertoniinkin...Tässä yksi syy, minkä takia en pidä luokitteluista, vaan haluaisin antaa kirjan puhua.

    Pidän kirjoista, joissa kirjoittajana on psykologi, sosiaalityöntekijä, lääkäri (Gerritsen) tai jopa patologi.

    Ja nyt lähden tilaamaan tätä kirjaa. Vakuutit minut heti. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Leena: Uskon, että pidät tästä! Tässä oli monia sellaisia elementtejä, että suosittelen!!

    Minulla on ollut sama, että näköjään moni psykologi tai sosiaalialan muu ammattilainen taikka lääkäri (Varsinkin Gerritsen)kirjoittavat usein kirjoja minun makuuni :)

    Tuota Bolsoin perhosen luokitusta mietin minäkin, että vähän on harhaanjohtava se luokitus ja siten moni saattaa jättää lukematta tosi hienon kirjan!

    VastaaPoista
  3. On kyllä jännä, miten kirjoja joskus luokitellaan. Itselläni olisi Bolsoin perhonen mennyt ohi, jos en lukisi niin monia hienoja blogeja. :)

    Elämänmakuinen lukunautinto on ihana luonnehdinta kirjalle.

    VastaaPoista
  4. Tämä kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus! Kuulostaa tosi hyvältä, pitääkin katsella kirjastosta sillä silmällä, kiitos Susa! :)

    Minkä nimiset kirjat olet tämän lisäksi kirjailijalta lukenut? Suosittelisitko niitä myös?

    VastaaPoista
  5. Katja: Se(kin) hyvä puoli kirjablogeissa on, että saa tietoa sellaisista kirjoista, joista on saanut alunperin ehkä vähän vääränlaista tietoa!

    Sara: Olen lukenut mm. Sypressiniemen ja Majakan varjon, molemmat löytyy omasta hyllystä! Molemmista muistan pitäneeni, pitää ihan kurkata mitä kirjoitin tuolloiseen lukupäiväkirjaan..

    Niissä ei ollut noista mainintaa, sillä olen näköjään lukenut ne sen jälkeen, mutta muistan kyllä pitäneeni molemmista. Lukupäiväkirjan aikaan olen lukenut myös kirjastosta Chamberlainin Varjo sydämessä, jota olen kehunut!

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanaa, että voi löytää miellyttäviä yllätyksiä "vääristä genreistä". Minulle vähän tällainen kirjailja on Kristin Hannah, tai siis en ole häntä lukenut, mutta vierasta romantiikkaleiman vuoksi, mutta yksi ystävä väittää minulle, että kannattaisi lukea. Yksi Hannah odottaakin hyllyssä, että voisin ehkä todistaa ennakkoluuloni vääriksi. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)