maanantai 17. lokakuuta 2011

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Kustantaja: Wsoy 2011
Alkuteos: Best Friend Forever 2009
Suomentanut: Aila Herronen
Sivuja: 363

Niinpä olin tulostanut kahdeksantoista pisteen lihavoidulla fontilla lapun, jonka olin teipannut jääkaapin oveen: MENIN TAPAAMAAN MATTHEW SHARPIA PERJANTAINA 23.11. JOS MINULLE TAPAHTUU JOTAIN, SYYLLINEN ON TODENNÄKÖISESTI HÄN. Olin lisännyt miehen puhelinnumeron, ravintolan nimen ja osoitteen ja vakuutuskortistani otetun kopion. Hetken mietittyäni olin kirjoittanut vielä: P.S HALUAISIN SOTILASHAUTAJAISET...sillä kukapa ei olisi halunnut? Kunnon torvenpäräytys takasi vuolaan kyynelvirran.

33-vuotias Addie Downs elää hyvin yksinkertaista elämäänsä lapsuudenkotiinsa jämähtäneenä. Addiella ei ole muita läheisiä kuin hoitokodissa asuva, nuorena auto-onnettomuudessa vammautunut veli. Hän maalaa työkseen kauniita postikortteja, haaveilee parisuhteesta ja elämästä, jota hänen vanha lapsuudenystävänsä Valerie Adler tuntuu nykyään viettävän, ollessaan uutiskanavan paljon puhetta herättäneenä säätyttönä. Aikaisin kuolleet vanhemmat, sairas veli ja raju ylipaino, jota vastaan hän vihdoin on onnistunut taistelemaan, ovat muovanneet Addien elämästä yksinäisyyden tyyssijan. Myös eräs tapahtuma menneisyydessä, kun hän ja Valerie vielä olivat nuoria tyttöjä, erotti hänet ainoasta hyvästä ystävästään lopullisesti. Addie luulee olevansa jo säälittävän elämänsä pohjalla noloine nettitreffiyrityksineen, kunnes eräänä yönä joku koputtaa hänen oveensa. Yönä, jota edeltävänä iltana oli vietetty luokkakokousta, minne Addie ei halunnut mennä muistelemaan tuskaisia vuosia koulukiusattuna hylkiönä. Viidentoista vuoden erossa olon jälkeen hänen ovellaan kuitenkin nyt seisoo Valerie, vaatteet veressä, apua pyytäen.

Pleasant Ridgen poliisipäällikön Jordan Novicin tylsä arki saa uusia sävyjä, kun luokkakokouksen jälkeen parkkipaikalta löytyy verinen vyö. Ihmissuhderintamalla säröjä sydämeensä saanut Jordan alkaa keskittää energiansa verisen vyön omistajan löytämiseen, sillä jossain voi olla myös ruumis. Hän on itsekin ensin huvittunut "suuresta verisen vyön mysteeristä", mutta kun selviää, että yksi luokkakokouksen osallistujista on kateissa, Jordan tajuaa tilanteen vakavuuden.

Valerien astuessa sisälle Addien kotiin ja elämään uudestaan, hän palaa väkisinkin muistoissaan tuohon aikaan yli viisitoistavuotta sitten, kun he kaksi olivat juuri ystävystyneet, veli Jon oli terve ja elinvoimainen nuorukainen, ja kaikki oli vielä niin hyvin. Sitten kuitenkin jotain meni vikaan ikävällä tavalla ja heidän ystävyys katkesi tähän hetkeen saakka. Mutta miksi Valerie nyt on hänen keittiössään apua vaatimassa? Oliko Valerie edes nuorena se, keneksi Addie häntä luuli? Voiko menneet antaa anteeksi ja unohtaa, varsinkin jos totuus on aivan toinen kuin se mitä on vuosia luullut? Mutta missä on tuo luokkakokouksesta kadonnut henkilö....

HÄN OLI TAIVAASSA. Se selittäisi kaiken. Hän oli jäänyt tiellä kulkiessaan auton alle ja kuollut tai ehkä hän oli jäätynyt kuoliaaksi tienposkeen, ja nyt oli taivaassa, ja taivas oli valkoinen sänky, jossa oli valkoinen pitsikatos, ja seinään naulattu valkoinen, simpukoilla koristeltu piiristi, jota vastapäisen lipaston päällä oli pitsiliina ja maalattuja, koreapukuisia kipsinukkeja, jollaisia yksinäiset, kissojen kanssa asuvat naiset ostelivat iltaisin ostoskanavalta. "A new... day... has... come", suloinen sopraanoääni lauloi. Taivaassa taustamusiikkina soi siis Celiné Dion, Dan ajatteli.

Ikuiset ystävät on amerikkalaisen Jennifer Weinerin kuudes romaani, vaikkakin kirjan etukansilieve väittää edellistä, Tietyt tytöt, romaania ensimmäiseksi. Weinerin alkupään kirjat, Hyvä sängyssä ( 2002), Lainakengissä (2003), Pieniä maanjäristyksiä (2005) on kustantanut Otava, mutta seuraavat Rikoksia ja hiekkakakkuja (2008) sekä Tietyt tytöt (2010) kylläkin jo Wsoy. Olen lukenut kaikki Weinerin käännökset ja pitänyt erityisen paljon Hyvä sängyssä sekä Lainakengissä -teoksista. Myös Rikoksia ja hiekkakakkuja sekä Pieniä maanjäristyksiä ovat olleet ihan kelpoa viihdettä. Tätä edeltävä Tietyt tytöt, oli kuitenkin jonkin asteinen pettymys tylsyydessään. Ajattelin jopa, että näinköhän Weineriltä tulee enää sitä samaa tuttua tasoa vai onko aika vain ajanut chick lit:sä ohitse kohdallani. Onneksi tartuin tähän Weinerin uusimpaan, sillä nyt on Weiner palannut siihen tuttuun viihteelliseen ilotulitukseen, mitä alkupään kirjoissa oli. Tietenkin chikclittiä täytyy lukea tietyllä asenteella, eli hyväksyä se, että päähenkilöt ovat usein vähän hupsuja, yliampuvia ja juoni itsessään usein pääosin ennalta-arvattava. Weinerin teoksissa on kuitenkin usein kaiken sen viihteellisyyden taustalla todella isoja teemoja, kuten tässäkin: koulukiusaaminen, vanhempien kuolema, ulkonäköpaineet osana identiteettiä, avioero, lapsettomuus, syöpä, pettäminen. Weinerin ollessa parhaimmillaan hän osaa tarjoilla koko paketin suloiseen hömppään käärittynä niin, ettei lukemisen jälkeen jää raskas olo, muttei liian tyhjäkään, mikä taas on chick lit-kirjallisuuden kompastuskiviä.

Kiinnitän aika harvoin huomiota käännösten kieleen, mikä kuvastaa ehkä erityisesti sitä, että ne ovat useimmiten niin taidokkaasti tehtyjä, etten ne ns. tartu silmiin. Tässä kuitenkin paikoin huomasin jopa ihan pieniä kirjoitusvirheitä, mutta myöskin hieman tönkköjä lauserakenteita. Se ei kuitenkaan vie kirjasta sitä tärkeintä, hyvää lukukokemusta, mutta paikoin pysähdytti tuijottamaan jotain sanaa tai lausetta. Pääosin kieli on kuitenkin sujuvaa, ja uskoisin, että ihan kohtuu hyvin alkukielistä teosta mukailevaakin. Nautin kirjan lukemisesta, sillä tätä edeltävät chick lit-lukukokemukset ovat olleet vähän pliisuja. Nyt sain sitä, miksi yleensäkin aika ajoin hakeudun tämän gengren pariin: elämänmakuista hupsuttelua pilke silmäkulmassa, muttei kuitenkaan liian vaaleanpunaisten lasien läpi tarjoiltuna. Ja erityishuomiona on myös mainittava, että muutama isompi juonenkäänne pääsi todellakin yllättämään ja kirvoitti kesken lukemisen ihastuneen ooh -huudahduksen.

Myös Salla on lukenut tämän, kurkatkaa hänen arvionsa täältä!

3/5

2 kommenttia:

  1. Minusta olisi ihan mielenkiintoista tutustua Weineriin enemmän. Olen lukenut häneltä vain yhden teoksen, josta pidin yllättävän paljon. Se ei ollut yhtään niin hauska, kuin oletin, mutta en yleensä pidäkään huumoriteoksista tällaisena tosikkona. ;) Toisaalta vain yhden lukeneena, en osaa sanoa, oliko se yhtään tyypillistä Weineria.

    Jos joskus kaipaan erityisen sujuvaa luettavaa, ehkä etsin käsiini toisenkin Weinerin. :)

    VastaaPoista
  2. Mä pidin noista Weinerin ensimmäisistä kirjoista, mutta en niistä myöhemmistä. En usko, että jaksan tätä lukea, kun olen kasvanut vähän ohi näistä teoksista. Mutta oli kiva lukea, minkälainen tämä kirja on, kun se kuitenkin entisenä weiner-fanina kiinnostaa ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)