Kustantaja: Minerva 2011
Alkuteos: Die Dienstagsfrauen (2010)
Suomentanut: Maikki Soro
Sivuja: 311
Judith katsoi liikuttuneena rohkaiseviin kasvoihin ympärillään. Ystävien pyyteetön kiintymys pakahdutti hänen sydäntään. Jos he tutustuisivat toisiinsa tänään, he eivät varmastikaan ystävystyisi, mutta viisitoista yhteistä vuotta mitätöivät kaikki eroavaisuudet.
Viisi neljänkymmenen tienoilla olevaa saksalaisnaista tutustuivat toisiinsa viisitoista vuotta sitten eräällä ranskan kielen kurssilla. Viisikko otti tavaksi kokoontua ranskantunnin jälkeen läheiseen Lucin ravintolaan joka tiistai. Niin syntyi tiistaisiskot, jotka vielä viidentoista vuoden jälkeen uskollisesti kokoontuivat, tosin enää vain kerran kuukaudessa Lucin ravintolassa hyvän ruoan ja juoman äärellä.
Porukan nuorin Kiki oli tiistaisiskojen syntyessä vasta abiturientti, nyt villiä poikamiestyttöelämää viettävä muotoilija. Säntillisen järjestelmällisen asianajajan Carolinen lapset ovat jo aikuisia ja mieskin viettää aikaa työnsä nimissä paljon poissa kotoa. Lääkärinuran kotiäitiyteen vaihtanyt Eve on unohtanut tyystin itsensä passatessaan perhettään liiaalisuuksiin asti vuodesta toiseen. Apteekkarin puoliso Estelle puolestaan viettää loistokasta elämää eikä jaksa turhia suodatella sanomisiaan. Tiistaisiskojen viides jäsen, varsinainen draamakuningatar Judith rakastaa vatvoa ongelmiaan, joita hänellä tuntuu varsinkin ihmissuhderintamalla riittävän. Kun Judithin aviomies Arne kuolee sairauden murtamana, sulkeutuu Judith omaan maailmaansa. Puoli vuotta Arnen kuoleman jälkeen tiistaisiskot päättävät, että jotain on tehtävä ja alkavat yhteisellä lounaalla miettiä vuotuista tiistaisiskojen matkaa pois arjen ympyröistä. Judith yllättää muut kertomalla, että on päättänyt löytämänsä Arnen päiväkirjan ohjaamana lähteä tekemään Lourdesin pyhiinvaelluksen, mikä jäi Arnelta kesken. Mutta eiväthän tiistaisiskot olisi tiistaisiskoja, elleivät he tukisi toisiaan.
- Me emme mitenkään voi poistaa sinun murhettasi, Judith. Mutta voimme kulkea sinun vierelläsi.
Niin tiistaisiskot lähtevät urheasti Arnen jalanjäljille Ranskaan, pyhiinvaellukselle. Hyvin pian Ranskassa kuitenkin selviää jotain merkkillistä Arnen päiväkirjaan liittyen ja salaisuuksien vyyhti alkaa aueta pikku hiljaa. Kohti Lourdesin parantavaa lähdettä vaeltaen jokainen heistä joutuu kohtaamaan omia rajoittuvuuksiaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Onko kenenkään elämä ennallaan heidän palatessaan kotiin?
Tiistaisiskojen "aineksissa" oli jotain kovasti minua kiehtovaa, kun luin sen esittelyn jo kesällä. Joukko hyvin erilaisia naisia yhä ystävinä kokoontumassa uskollisesti aina samaan ravintolaan. Toisaalta Ranska kirjallisena miljöönä viehättää minua myös todella paljon. Hyvin pian kirjan aloitettuani tajusin kuitenkin olevani mukavuusalueeni ulkopuolella aika vahvasti. Tiistaisiskot on aikalailla puhtaasti viihteellistä kirjallisuutta. Henkilöhahmot ovat kaikki jotenkin hyvin kliseisiä rasittavuuteen asti. Toisaalta se on tämän genren ominaisuuskin. Peetz sinällään kirjoittaa sujuvasti ja paikoin huomasin hihitteleväni lukiessa. Vaikka kirja ei säväyttänyt minua oikeastaan missään määrin, uskon tämän silti olevan ihan kelpo gengrensä edustaja. Jos esimerkiksi saksalaiset saippuaoopperasarjat ja kevyt "kioskikirjallisuus" kiinnostaa, tämäkin varmasti uppoaa ja viihdyttää. Parhainta antia kirjassa minulle oli ympäristön ja ihmisten kuvaukset Ranskassa, ne piirtyivät elävästi mieleen lukiessa tekstin myötä. Pakko tunnustaa, että puolivälissä meinasin jopa lopettaa kirjan kesken, sillä yöpöydällä on iso pino odottamassa kirjoja, jotka ovat varmemmin minun makuuni, mutta Arnen arvoitus kiinnosti kuitenkin sen verran, että luin loppuun. Nopea, helppo luettava, josta ei tosin jää ns. jälkimakua. Pienenä ihmetyksenä katselin kirjan kantta, sillä siinä kirjailijan sukunimi on väärin. Kannessa sukunimi on Peez vaikka sen pitäisi olla Peetz. Sisäsivuilla sukunimi on kylläkin oikein. Voi toki olla, että minulle on nyt vain sattunut joku sunnuntaikappale.
Tämän jälkeen on pakko sukeltaa ainakin hetkeksi mukavuusalueelle, ainakin gengren suhteen, sillä kirjalija on minulle uusi tuttavuus. Mutta siitä myöhemmin ja sitä ennen luvassa juttua liittyen lukemiseen ja ehkä eräs lastenkirjakin!
1/5
Onpa kyllä harmillista, että kanteen on päässyt noin iso huolimattomuusvirhe ja kirjailijan nimi on kirjoitettu väärin!
VastaaPoistaUrheasti luit kirjan loppuun, vaikka se selvästi ei ollut sinun ominta lajiasi. Mie olisin varmaan jättänyt suosiolla kesken.
Hanna: Kirja ei tosiaan ollut minun mukavuusaluetta, ja sikäli harmittaa, koska odotin kirjan olevan kuitenkin sillä edes jossain määrin. Sen verran se kuitenkin kiinnosti, että oli tuon kuolleen miehen päiväkirjan/elämän arvoitus saada selville :)
VastaaPoistaSusa, tiedätkin,e ttä minä en lajityypitä kirjoja helpostikaan ja saan oikeastaan ihottumaa sanasta 'genre', mutta tämän kirjan aloitettuani koin, että on olemassa niin kevyt kirjallinen suuntaus, että se ei minuun kolahda. Sinä päätit nyt puolestani, sillä olen jahkannut tämän loppuunlukemista, enkä millään jaksaisi. Liin höttöistä makuuni. Sinänsä harmi, koska aiheesta olisi saanut irti mitä vain eikä kansikaan ole maailman huonoin.
VastaaPoistaKiitos pelastuksesta!
Leena: Uskallan kyllä väittää, että tämä ei ole sinun kirjasi missään määrin, vaan on liian höttöä, kun oli sitä minunkin makuuni ;) Vaikka en minäkään mikään ihan hötön ystävä ole, mutta luen valikoiden laadukasta Chick littiäkin, tosin pieninä annoksina.
VastaaPoistaKävin täällä juuri voimaantumassa, sillä selaan Minervan kuvastoa ja tajusin kaiken edellä luetun jälkeen, että en aio lukea Peetzin Seitsemän päivää ilman;-) Meinasin erehtyä, sillä nyt ollaan Skotlannissa ja tuo Ranskakin viehätti, mutta onneksi sinä luit kirjan ennen minua. Kiitos!
VastaaPoista