Peter Franzén: Tumman veden päällä

Peter Franzén: Tumman veden päällä
Kustantaja: Tammi 2010
Sivuja: 320

Avaan silmäni ja tuijotan kattoon. Annan katseeni liukua alas seinää, johon on sinitarralla kiinnitetty valkoinen paperi. Paperiin on piirretty talo, kaksi isoa ihmistä ja kaksi pientä. Pienempi on minun siskoni, joka nukkuu pinnasängyssä vuoteeni jalkopäässä. Minä ja Suvi, minun piirtämä kuva. Tuntuu, että pitää nousta ylös ja mennä katsomaan onko äiti nukkumassa, tiedän, että minun täytyy.

Peter Franzénin esikoisteos, Tumman veden päällä, maalaa lukijan mieleen tarkkanäköisesti 70-luvun kaupunkilaislapsen mielenmaisemaa. Keminmaalla uusioperheen arkea elävä viisivuotias Pete havainnoi ympärillään tapahtuvia asioita ja ihmisiä lapsenomaisella tavallaan; yhtä aikaa viisaasti sekä naiivisti. Lapsen usko ja luottamus vanhempiinsa on voimakas ja sydäntä riipaisevan   horjumaton. Kunnes tapahtuu jotain, joka tuo ensin pienen särön luottamuksen lujaan kilpeen, ja lopulta särkee sen kokonaan.

70-luvun arki on täynnä ainakin minun ikäiselle lukijalle ihanan tuttuja asioita. Franzen nojaakin paljon tarinassa eläväisiin tuokiokuviin, jotka omalla osallaan tuovat tarinaa enemmän liki: talviset hiihtoretket kuuman termarikaakaon ja lauantaimakkaraleipien kera, äidin paistamat letut, papan kanssa nautitut saunalimonadit, sähköautoradat. Pienen kunnan sisäänpäin lämpiävyys ja osittainen ahdasmielisyys tulee hyvin esille hirtehisesti, kun Pete on lähdössä äitinsä kanssa Israeliin ja tarvitsee koulusta luvan lomaa varten.

"Ollaanko me sitten juutalaisia?"
"Juutalaisia? Miten nii?"
"No ko, opettaja sano, ettei minun tarvi mennä uskonnontunneille, ko kristityillä on erit opetukset ku juutalaisilla", selitän.
" Siis, mitä ihimettä ne on saaneet päähänsä? Voi helekkari, tämon justiinsa näin pikkunen paikka, että jos meinaa tehä jotaki erilaista, nii heti veetään ihimeelliset johtopäätökset!" äiti kiehahtaa. 

Ihana Keminmaan murre soljuu Peten ja muiden puheissa kuin keväinen puro ja tekee muutoin hyvin vähäeleisestä ja yksinkertaisestakin kerronnasta eläväistä, tarttuvaa. Franzenin valinta pitää kertojana vain nuori Pete, on riskialtis, mutta toimii. Lapsen silmin katsottuna korostuu monien asioiden yksinkertaisuus mutta toisaalta syvemmät tulkinnat pinnan alla, mitä lapsen mieli ei näkemisestä huolimatta vielä ymmärrä. Lukijalle välittyy se aito kokemisen riemu, mitä lapsi kokee hyvin arkistenkin asioiden äärellä.

Arjen onnelliset hetket saavat tummia sävyjä, kun isä, joka ei edes ole se oikea isä, se joka asuu siellä etelässä, alkaa muuttua omituiseksi. Takkahuoneesta tulee paikka, jonne ei saa mennä, eikä siellä olevaan tuohikonttiin saa missään nimessä koskea. Öisin keittiöstä alkaa kuulua kiivaan riitelyn ääniä, äidin itkua ja yhtäkkiä on lähdettävä keskellä yötä mummolaan pakoon. Isovanhemmat eivät hätkähdä keskellä yötä oven taakse ilmestyviä tulijoita, vaan ottavat heidät aina suojiinsa kyselemättä. Papan kanssa touhutessa elämä tuntuu olevan hetken aina raiteillaan.

Olisi mahtavaa, jos kaikki papan sanat voisi säilyttää täällä ladossa ja kuunnella niitä aina, kun haluaisi. Peltojen takana kuuluu auton nastarenkaiden murina.

Tumman veden päällä perustuu osin Franzenin omiin lapsuusmuistoihin ja se varmasti tekee tarinasta monin paikoin kouriintuntuvan todellisen. Pienen pojan pelko isän muuttuessa väkivaltaiseksi viinapiruksi tulee lukijan sydämeenkin. Hienovireinen pienen pojan kasvutarina parin vuoden ajalta, kun se tuttu turvallinen maailma järkkyy. Tarina ei kuitenkaan ole lohduton, sillä monessa kohtaa välkehtii toivon ja selviytymisen säteet. Turvallisten isovanhempien, rakastavan äidin ja lapsuuden kaveruuksien luja verkko pitää pienen pojan kiinni elämässä. Elämä kantaa, sittenkin.

Kuuma kaakao maistuu mahtavalta ulkona. Istumme kaikki kolme retkipatjan päällä pienen saaren rannassa, keskellä jokea. On kylmä päivä ja vaikka on kirkasta, ei aurinkoa juurikaan näy puiden latvojen yli. Nyt on viikonloppu ja joen jäällä hiihtää paljon ihmisiä, silti kaikille on tilaa olla omissa oloissaan. Äiti on tehnyt myös lauantaimakkaravoileipiä, joita siskon kanssa nassutamme onnellisina.

Franzenin esikoisteos sai ilmestyttyään niin paljon huomiota, että päätin jättää kirjan lukemisen tuonnemmaksi. Myönnettäköön, että olin skeptinen yhdistelmälle "näyttelijä ryhtyy kirjailijaksikin", mutta muutaman luottoystäväni arvion jälkeen tiesin, että pidän tästä kirjasta. Valitettavan hyvin pystyn eläytymään pienen Peten pelkoihin monessa kohtaa ja se teki tietenkin lukemisesta tavallaan raskasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kokisin sen huonona asiana, sillä rankan kirjan tuleekin tulla lähelle lukijaa, koskettaa ja joskus jopa raapaista sielun pintaa. Kaikkinensa tämä oli mielestäni vahva näyttö siitä, että Franzenilla on lahjoja tälläkin saralla. Mielenkiintoista olisikin lukea häneltä seuraavaksi jotain täysin fiktiivistä.

Franzenin esikoisteokseen ovat tutustuneet myös ainakin KatjaJoriKaroliina, Sanna ja Booksy.

4/5


Kommentit

  1. Odotinkin jo aika kauan, että milloin mahdat lukea tämän. Puhutteleva ja harvinaisen vahva esikoinen tämä Franzenin kirja. Se on paikoin raskas, mutta Franzen onnistuu siinä, että Peten maailma on myös valoisa. Hänellä on lapsuus, vaikka se on lasinen ja pelottavakin.

    Tätä lukiessa tuli sellainen olo, että tekisi mieli ottaa pieni Pete syliin.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin tästä vaikka sinun tapaasi olin hieman skeptinen näyttelijä ryhtyy kirjailijaksi -jutussa. Mutta mainio esikoinen tämä oli, vaikka aihe onkin rankka.

    VastaaPoista
  3. Minustakin tämä oli briljantti esikoinen! Harvinaisen uskottavaa lapsen näkökulmaa...ja aivan samaten nautin paluusta 70-luvun arkeen :-)

    VastaaPoista
  4. Katja: Tähän oli kirjastossa aika kauan pitkät jonot, että tämä siksikin tavallaan unohtui välissä jo. Onneksi ihana kaveri tarjosi tätä lainaan!

    Sanna: Moni on sanonut samaa, että tuo yhdistelmä tuo tietyn skeptisyyden, eikä toisaalta ihmekään. Pidän esimerkiksi Tiina Lymistä paljon näyttelijänä, ja hänen teoksensa Susi sisälläni oli ihan hauska, muttei sinällään kirjallisesti kyllä merkittävä. Onneksi Franzén onnistui! ps: Linkitin sinunkin arviosi, kun en heti googlen tuloksissa sitä nähnyt!

    Booksy: Franzen kyllä osasi niin hyvin "puhua" lapsen äänellä, että!! Hei linkitin sinunkin arviosi!

    VastaaPoista
  5. Mäkin myönnyin joskus viime kesänä (vai keväällä?) tähän kirjaan ja piti toistaa sitä samaa, mitä muutkin, että hyvähän tämä oli ja Franzen sai kyllä paljon lisäsympatioita multa. Niin kuin sillä nyt ei muuten olisi tarpeeksi mun symppispisteitä ;D

    Mä en tiedä, miksi mun 70-lukuni tuntui niin erilaiselta kuin tämän kirjan, mutta ehkä siitä puuttui viina ja isovanhemmat, mitkä olivat tämän kirjan avainteemat. Kyllähän siinä kirjassa muutenkin oli paljon sitä lukua, mutta mä en varmaan vaan sitten muista niitä(kään) asioita. Tai ainakaan samoin.

    VastaaPoista
  6. Kirjan maailma tuntuu niin tutulta, värimaailma, mummola ja jopa talven pimeys ja pakkanen tuntuu kirjassa ihan seitkytlukuiselta.
    Peten pappa on hieno tarinankertoja. Tuollaiset tarinankerrontaan liittyvät tunnemuistot ovat arvokkaita.

    VastaaPoista
  7. Mie luin tämän viime syksynä ja sinun laillasi suhtauduin skeptisesti. Mutta pakko oli ajatuksensa pyörtää, koska Franzén kirjoittaa hyvin. 1970-luku avautuu kyllä kirjasta uskottavasti. Paljon on tuohon aikakauteen liittyviä tuttuja asioita, vaikka Peter onkin minua jonkin verran nuorempi.

    Lapsuuskuvaukset ovat erityisesti sydäntäni lähellä enkä tunnu kyllästyvän niihin koskaan (varmaan johtuu tutkimusaiheestani eli muistetusta lapsuudesta). Lasisen lapsuuden teema on hyvin koskettava ja tässä kirjassa sen kuvaus onnistuu.

    VastaaPoista
  8. Minulle kävi tämän kirjan kanssa, kuten monien muidenkin eli lainasin sen kirjastosta, enkä ehtinyt lukea. Pitäisi varmaan yrittää uudelleen.

    Suloista sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  9. Susa, olen juuri eilen vuodattanut Erjalla, mitä olen mieltä julkkiksista, jotka ryhtyvät kirjailijoiksi tai enemmänkin siitä, että heitä kustannetaan, koska ovat esiintyneet Playboy -lehdessä tai olleet pääministerin morsiamena tms. Se on aina pois todellisilta lahjakkuksilta. Minua ei ole helppo vakuuttaa että joku tv-pelle on yhtäkkiä uusi Waltari...

    Toisaalta tämä mitä luin nyt sinun kirjoittamana tästä kirjasta ei ollut täysin toivotonta ja kansi on mielettömän kaunis ja kohden-

    VastaaPoista
  10. Mari A.: Minusta tässä oli erityisen tuttua nuo tietyt ajan ilmiöt ja asiat, mutta myös tuo tietyn taustan valitettava tuttuuskin.

    Johanna:Peten pappa oli aivan ihana ja jotenkin tuntuu, että tuon sukupolven mieheksi erityisen lämminsydäminen ja tunneviisas!

    Anna Elina: Lapsuuskuvauksissa on jotain erityisen kiehtovaa ja varsinkin sellaisissa, missä on viitekohtia omaan lapsuuteen!

    Kirjailijatar: Ei muuta kuin lainaat vielä uudestaan tämän ;) Ihanaa sunnuntai-iltaa sinullekin!

    Leena: Minullakin on omat, todella vahvat angstini niitä ns. ihan turhia julkkiksia kohtaan, joiden hengentuotoksia julkaistaan kirjallisuutena, esimerkkinä tuo eräs pääministerin morsiamen titteliäkin kantanut henkilö. Mutta, sitten nämä pitkän linjan taiteilijat, artistit jms, keihin Franzenkin lukeutuu, joilla osalla on oikeastikin lahjakkuutta myös kirjallisella saralla. Luen Franzenin kuuluvan heihin ;)

    VastaaPoista
  11. Mukava kuulla tästä taas. Minä en ole vielä lukenut tätä, mutta tästä on kuullut nyt niin paljon hyvää, että eiköhän jossain vaiheessa. Harkitsen tämän kuuntelua äänikirjana.

    Kirjoitit todella kauniisti ja lupaavasti, Susa. :)

    VastaaPoista
  12. Mie luin tämän talvella ja blogissanikin vähän siitä kirjoittelin yhden toisen haasteen innoittamana kun kirjoitin jo yhden "arvion" /esittelyn :)

    Pidin hyvin paljon tästä, vaikka ehkä myös ennakkoasenne vaivasi hiukan. Kuitenkin oli erittäin koskettava kirja. Elokuvaakinhan tästä on kai kehitteillä tai ainakin löysin googlettamalla semmoista tietoa.

    VastaaPoista
  13. linnea: Voihan äänikirja! Minulla olisi edelleen tavoitteena saada tänä vuonna kuunneltua edes yksi äänikirja. Tämä kirja muuten varmaan sopisi hyvin juuri kuunneltavaksi!

    Mie ite: Taitaa olla suurimmalla osalla ollut tosiaan tuo ennakkoasenne, jonka onneksi Franzen on todistanut turhaksi :) Toki eihän tästäkään kaikki ole tykänneet, mutta pääsääntöisesti tätä on vain kehuttu.

    VastaaPoista
  14. Ihana, kun luit tämän ihanan kirjan. <3 Rankkahan sen monella tapaa on, mutta minulle nyt noin 1,5 vuotta lukemisen jälkeen ovat jääneet päällimmäisiksi mieleen lapsen toiveikkuus, havainnointi, sisarusrakkaus ja ihanat isovanhemmat. Äitikin hoiti olosuhteisiin nähden tonttinsa hienosti.

    Niin, ja tässä oltiin muuten myös todella ruumiillisia, mitä usein karsastan, mutta lapselle sopi hyvin reagointi fyysisesti, sekä asioiden kuvailu niiden reaktioiden kautta.

    En ollut ehkä niin skeptinen kuin moni muu tämän suhteen (uskon lahjakkaiden taiteilijoiden olevan usein monella tapaa luovia, ja Franzén on kuitenkin hyvä näyttelijä - ei pelkästään kaunis poika), mutta olin silti yllättynyt esikoisen erinomaisesta laadusta. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta vähän minua vain pelottaa se, kuinka hyvin Franzén jatkossa kirjoittaa jostakin muusta aiheesta, nyt kun oma tarina on vuodatettu.

    VastaaPoista
  15. Karoliina: Peten isovanhemmat olivat kertakaikkisen ihanat ja toivat tarinaan sitä valoa ja toivoa!

    Samaahan minäkin mietin, että miten hyvin Franzen kirjoittaa fiktiivistä tarinaa..Mielenkiinnolla odotan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)