Joulun 2011 järkäle

Viime vuonna nautin joulun pyhien aikaan Joyce Carol Oatesin upeasta järkäleestä, Blondista. Tuon melkein tuhatsivuisen kirjan lukemisessa vierähtikin vähän pidempi tovi, sillä halusin lukea nautiskellen ja toisaalta joulun ajan tohinat tietenkin veivät oman aikansa. Tänä vuonna olemme menossa perheen kesken kauniisiin maisemiin metsän siimekseen, kanavan kupeeseen mökkeilemään. Luvassa siis toivon mukaan neljä päivää pois kaupungin ja arjen tohinoista ja sitä myöten monia hetkiä mahdollisuus upota hyvän kirjan maailmaan. Jo viime jouluna päätin aloittaa oman perinteeni "Joulun järkäleestä", eli säästelen jotain tuhtia kirjaa juuri joulun pyhiksi luettavaksi. Ainoa vaatimus on vähintään 500 sivua, muuten aihepiiri on täysin vapaa. Seuraavia kirjoja olen nyt suunnitellut Joulun järkäle- galluppiini, jonka lopputuloksen saatte päättää te lukijat! Teen tänään blogini sivuun aiheesta gallupin, josta voi antaa äänensä yhdelle kirjalle. Ja tässä postauksessa otan toki ehdotuksiakin vastaan, sillä jos sama kirja tulee näissä ehdotuksissa useamman kerran, voi sekin päätyä valituksi. Tässä kirjat hyvin lyhyine esittelyineen:

Katherin Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
Bazar 2011
Sivuja: 690

Elämänmakuisia tarinoita Pariisista. Historiantutkija Joséphinen mies lähtee nuoremman naisen matkaan, ja Joséphine koittaa jatkaa arkea kahden tyttärensa kanssa. Joséphine tuntee alemmuutta suhteessa kauniiseen ja menestyneeseen siskoonsa Irikseen, mutta Irikselläkin on omat murheensa, joita muut eivät näe.











Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Otava 2009
Sivuja: 650

Rebecca syntyy laivalla, joka on pakomatkalla natsi-Saksan kauheuksista kohti Amerikkaa, uutta alkua. Nuoren Rebeccan elämä Amerikassa ei kuitenkaan ole helppoa ihmisten ennakkoluulojen ja perheen omien jännitteiden ja tunne-elämän ongelmien myötä. 












Stephen King: Kuvun alla
Tammi 2011
Sivuja: 1116

Pienen Chester's Millin kaupungin ylle laskeutuu yllättäen voimakenttä, kuin kupu, jonka läpi ei pääse sisältä eikä ulkoakaan päin. Kaupunkilaiset alkavat pian jakautua kahteen leiriin ja selviytymistaistelun keskellä esille nousee monia vaiettuja salaisuuksia. Hetkessä alunperin sivistynyt yhteistö ajautuu sekasortoon.











Julie Orringer: Näkymätön silta
Otava 2011
Sivuja: 740

Nuori unkarinjuutalainen Andras yrittää 1937 vuoden Pariisissa toimittaa perille salaperäistä kirjettä. Kun Andras ei saakaan Pariisissa opiskelustipendiä, hän ajautuu teatterin maailmaan, jossa kohtaa salaperäisen kirjeen vastaanottajan, itseään yhdeksän vuotta vanhemman naisen.











Anna Godbersen: Huumaa
Karisto 2009
Sivuja: 472 ( ei ole ihan viittäsataa, mutta annettakoon anteeksi!)

Vuosisadan vaihteen Manhattanin pukuloistoa, juonittelua ja hupsutuksia, seurapiirisäihkettä! Siskokset Elizabeth ja Diana Holland hallitsevat Manhattanin loisteliaita seurapiirejä, mutta saavat kuulla, ettei perheen asema olekaan niin vakaa kuin he ovat luulleet.














Tällaiset ehdokkaat minulla olisi ja teenkin nyt heti tuohon oikeaan sivuun sen gallupin, jossa voitte antaa ääniä ehdokkaille. Mukavaa, jos myös kommentoitte tähänkin suosikkejanne tai voi tosiaan myös ehdottaa jotain muutakin näiden sijaan! Aikaa äänestää Joulun järkälettä on tämän kuun loppuun!

Kommentit

  1. Julie Orringer: Näkymätön silta

    Mielestäni mielenkiintoisin ja aionkin sen lukea. Jotenkin esittelyn perusteella tuo King ei kiinnosta...Saattaa toki hyvä ollakin, mutta joku tökkää :)

    VastaaPoista
  2. Susa, ehdotin nyt Näkymätöntä siltaa, mutta Haudankaivajan tytär on myös ihan must. Luulin sinun sen jo lukeneen!

    Lue nyt kuitenkin joulun aikaan mieluummin Orringerin kirja..., jossa on aiheesta riippumatta käsittämätöntä, melankolista kauneutta ja koko ajan toivoa.

    VastaaPoista
  3. Nyt on tuolla sivussakin se gallup, joten muistattehan näistä antamistani ehdokkaista äänestää suosikkia sieltä, niin äänenne tulee varmasti lasketuksi mukaan!

    VastaaPoista
  4. Olen Leenan kanssa samoilla linjoilla siinä, että Haudankaivajan tytär on tosiaankin must. Se on lukemistani Oatesin kirjoista paras, ja ylipäätään tavattoman hieno romaani. Joulun ajan kirjana en sitä kuitenkaan lukisi.

    Hmm... En oikein tiedä, äänestäisinkö Krokotiilin keltaisia silmiä (koska olen sen lukenut) vaiko Näkymätöntä siltaa. Ehkä jälkimmäistä, koska vaikken ehkä itse sitä lue, haluaisin lukea sinun mietteitäsi kirjasta. :)

    VastaaPoista
  5. Tietysti Kingiä! Mukava vastapaino joulun 'hilipatihippan' -meiningille.

    VastaaPoista
  6. Äänestin Kingiä, koska muita en ole itse lukenut :)

    Tuo krokotiilikirjan kansi on minusta aivan ihana, mutta en kerta kaikkiaan lämpene kirjan aiheelle. Jos listan ulkopuolelta saa suositella, niin John Irvingiltä löytyisi monta mainiota tiiliskiveä. Paitsi tietysti, jos olet nekin jo ehtinyt lukea.

    VastaaPoista
  7. Mahtava äänestys, tälle peukku! Minulta lähtee ääni Haudankaivajan tyttärelle!

    Ja kyllä, järkäleet kuuluvat jouluun. Samalla lailla kuin konvehtirasiakin...

    VastaaPoista
  8. Haudankaivajan tytär on äärimmäisen hieno kirja, mutta sopiiko se joulun aikaan, sitä en tiedä. Mielenkiintoinen oli myös tuo Krokotiilin keltaiset silmät. Minäkin haluaisin siihen tutustua.

    VastaaPoista
  9. (Oi, niin Maija sen sanoi: John Irving on ihan parhautta ja suosittelen hänen kirjojaan aina. Tosin Neljättä kättä kannattaa välttää ;))

    VastaaPoista
  10. Tietenkin Kingiä, sama nimittäin on myös minun joulujärkäle-listalla. Haudankaivajan tytär saattaisi olla soveltuvainen johonkin muuhun pyhään kuin jouluun, on se aiheeltaan kuitenkin sen verran rankka.

    Julie Orringeriin ja Krokotiilin keltaisiin silmiin tahtoisin minäkni tutustua vielä, toivottavasti tämän vuoden puolella.

    VastaaPoista
  11. vaikea juttu kun en ole lukenut mitään noista! itse varmaankin lukisin krokotiileistä jouluna, vaikka kaikki siitä ei ole niin paljoa tykännytkään. ja haudankaivajan tytär on kai pakko lukea, vaikka ensi yrityksellä se jäikin kesken (se oli silloin kuin kaikki eivät vielä olleet kehuneet sitä, enkä ollut kuullut että alusta pitää päästä ohi.)

    VastaaPoista
  12. King saattaa kiinnostaa minua eniten. Tuli tunne että se kuvaa kaikessa KIGimäisyydessään silti juuri tätä aikakautta. Voi olla vain ajatus, mutta juonen rakenne viittaa siihen. Maailmahan on nyt jakautunut jo ties monenko kuvun alle. Ja mielikuvitus fantasiat puree minuun aina.

    VastaaPoista
  13. Äänestin Haudankaivajaa, koska muita en ole lukenut ja rakastin sitä. Suosittelen!

    VastaaPoista
  14. Mä taas suosittelen, että älä missään tapauksessa ota ainakaan Kingiä joululuettavaksi, sillä se sisältää niin paljon väkivaltaa ja eritteitä. Oikeasti epäilen, ettet tykkää siitä, vaikka tämä onkin ehkä vähän uskaliaasti sanottu :D

    VastaaPoista
  15. No okei, voit tykätäkin siitä, mutta ehkä et kuitenkaan _jouluna_. :D

    VastaaPoista
  16. Mukava kun moni on jo antanut galluppiin äänensä ja kommentoinut tännekin!

    Mietin tuota Marjiksen kommenttia, että jos Kingin kirja sisältää paljon "väkivaltaa ja eritteitä", ehkä se ei jotenkin ole sitten joulukirja. Toisaalta en välttämättä kaipaa mitään kovin kevyttäkään, vaan saa kirja olla eri tavoin rankkakin. Minua kyllä kiinnostaa tuo Kingin kirja, olenhan lukenut monia hänen aikaisempiaan ja pitänyt kovasti, mutta listassa kaikki muutkin kiinnostavat toki, ovat vain keskenään hyvin erilaisia.

    VastaaPoista
  17. Arvasin, että menee mäkeen, kun noin uskaliaasti arvioin. Ei vaan, oikeasti muistin, että et olisi tykännyt niin paljon esim. Kultatukka tähtösestä, mutta kävin lukemassa arviosi siitä uudestaan. :)

    Tuossa Kingissä on paljon hyvää ja se antaa ajattelemisen aihetta, mutta siitä jää vähän sellainen nihkeän likainen olo. Mutta en tiedä, ehkä sun pitää raahata mukaan jouluun kaksi järkäletä. :D

    VastaaPoista
  18. Joo siis tykkäsin Kultatukka tähtösestä todella paljon kokonaisuutenakin. Mutta jotenkin tuosta Kingin uusimmasta tuli mieleen, että se olisi sellaista psykologista, scifi-vaikutteista enemmän kuin väkivaltaa jms, mutta niinhän ei siis taida olla. Luen sen kyllä jossain vaiheessa kun sen jostain käsiini saan, mutta galluppi ratkaiseen, luenko jouluna ;D

    VastaaPoista
  19. Voi ei! :D
    Minä tulen äänekkäästi väittämään vastaan tässä eriteasiassa! Minusta kultatukka, tähtösen kohtaukset olivat paljon raaempia kuin tuossa Kingin uusimmassa kirjassa! Totta kai kyseessä on makuasia, mutta minä koin näin :)

    VastaaPoista
  20. Minä en anna puoltoääniä, annan vastaäänen Krokotiilin keltaisille silmille. Pidin kyllä kirjasta, mutta mielestäni se ei ole yhtään joulukirja, vaan kesä- tai matkakirja pikemminkin. Saat silti lukea sen, jos haluat. :)

    (Blogger on muuten samaa mieltä kuin minä, sanavahvistus on later!)

    VastaaPoista
  21. Annan ääneni Näkymättömälle sillalle! Kansi väittäisi sen olevan oikein ihana joulun ajalle :) Kun taas esim. Krokotiilin keltaiset silmät on aivan liian räiskyvä ;)

    VastaaPoista
  22. Minä aloitin syyslomalla tuota Haudankaivajan tytärtä ja yritän (Katjan vinkistä viisastuneena) saada kirjan loppuun ennen joulua..

    Pelkästään kansikuvan perusteella valitsisin Näkymättömän sillan, kaunis!

    VastaaPoista
  23. Äänestin Oatesia sitä lukematta. Haluaisin lukea itsekin!

    Krokotiili kiinnostaa myös ja odottaa omassa hyllyssä, mutta minäkin miellän sen enemmän kesäiseksi - ehkä värikkään kansikuvan ja sen krokotiilin vuoksi. :)

    Listan ulkopuolelta voisin suositella esimerkiksi näitä paksukaisia (kaikkien yli 500-sivuisuutta en mene vannomaan, ja anteeksi jos olet osan lukenut enkä muista!):

    Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar
    Katriina Ranne: Minä, sisareni
    Jonathan Franzen: Muutoksia
    Adam Langer: California Avenue
    Kate Morton: Paluu Rivertoniin
    Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

    Ja sitten tietenkin monet klassikot. :)

    Olen aina vähän kateellinen rauhallista joulua viettäville noista lukuhetkistä, mutta kaikkea ei voi saada. Rakastan kuitenkin myös reissaamista kotikonnuille ja sukulaisten tapaamista. <3

    VastaaPoista
  24. Kiitos kommenteista ja äänistä! Nyt näyttäisi Haudankaivajan tytär johtavan aika selkeästi ;) Mutta vielä on aikaa koko marraskuu, eli mielenkiinnolla seuraan tilannetta!

    Karoliinan ehdokkaisiin pitää kommentoida, että melkein laitoin listalle Kate Mortinin kirjan, sillä se on odottanut jo pitkään yöpöydällä ja kiinnostaa sekin kovasti.

    VastaaPoista
  25. Haudankaivajan tytär on upea kirja, suosittelen sitä ehdottomasti minäkin. Tuon Orringerin nappasin mukaani kirjastosta tänään, se vaikuttaa lupaavalta. Ja ihanan paksulta :-D

    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)