Joyce Carol Oates: Blondi

(Otava 2001, suom. Kristiina Drews)

" Olla miehisen halun kohteena - se on sama kuin tietää, että minä olen olemassa! Silmien ilme. Kalun koveneminen. Vaikka sinä olet arvoton, sinut halutaan.
Vaikka sinun äitisi ei sinua halunnut, sinut silti halutaan.
Vaikka sinun isäsi ei sinua halunnut, sinua silti halutaan.
Minun elämäni perustotuus- olipa se lopulta totta tai totuuden irvikuva - oli: kun mies haluaa sinua, sinä olet turvassa."

Kaunis pieni kiharatukkainen Norma Jeane eli lapsuuttaan epävakaan, ailahtelevan äitinsä Gladysin kanssa. Joinakin päivinä äiti oli iloinen ja vei Norma Jeanen elokuvateatteriin, jonka melkein satumaisessa omassa maailmassa kaikki tuntui hetken niin oikealta, toiveikkaalta. Kun Tumma prinssi suuteli Kaunista prinsessaa, oli maailma hetken raiteillaan.

Mutta mielenterveysongelmista kärsivä Gladys oli arvaamaton, kaihtoi kosketusta eikä osannut pitää huolta pienestä tyttärestään. Gladysin äiti, Norma Jeanen rakas Della-mummi koitti huolehtia pienestä tyttären tyttärestään silloin kun Gladys ei siihen kyennyt. Vaikka Gladys upotti Norma Jeanen tulikuumaan kylpyyn pestäkseen hänet "kaikesta liasta", niinä hetkinä Norma Jeane sai kuitenkin olla äitiään lähempänä kuin koskaan; normaalisti kosketusta kaihtava Gladys tuli itsekin kylpyammeeseen yhdessä Norma Jeanen kanssa. Vaikka myöhemmin tultaisiin sanomaan, että hänellä oli onneton lapsuus, niin he olivat väärässä. Niin kauan kun hänellä oli oma äiti, oli hän onnellinen - kaikesta huolimatta. Kuinka loputtoman anteeksiantavainen pieni lapsi onkaan.

Vuonna 1934 rajujen pensaspalojen raivotessa Hollywoodin laitamilla, Gladysin ongelmat olivat pahenneet. Hän oli yhä syvemmällä harhaisessa maailmassaan, kunnes eräänä päivänä pieni alaston Norma Jeane juoksi hädissään naapuriin sekopäistä äitiään pakoon. Äitiään, joka juuri oli aikeissa tehdä jotain, jotain peruuttamatonta.

"Koska hän rakasti lastaan ja tahtoi säästää häntä murheilta.
Koska hänet oli myrkytetty. Ja pikku tyttökin oli myrkytetty.
Koska hiekalle rakennettu kaupunki sortui liekkeihin.
Koska palaneen käry kyllästi ilman.
Koska horoskoopin mukaan kaksosten merkeissä syntyneen tuli nyt "toimia päättäväisesti" ja "osoittaa elämässään rohkeutta ja ottaa ohjat omiin käsiinsä".

Gladys päätyi mielisairaalaan ja Norma Jeanen lapsuus vaihtui orpokotien lohduttomaan maailmaan. Orpokodissa hän oli "Hiirulainen", jolta vietiin lempilelut ja jolle naurettiin, jota pilkattiin. Vuosien vieriessä vääjäämättömästi eteen päin, Norma Jeane lopulta lakkasi odottamasta, että äiti parantuisi ja hakisi hänet pois. Hän oli itkenyt kaikki kyynleensä, käyttänyt ne loppuun. Enää hän vain odotti, että joku tulisi, hakisi hänet pois. Mutta sairas, viekas Gladys ei ollut valmis luovuttamaan tytärtään adoptoitavaksi. Lopulta pelastus saapui ja hän pääsi sijaisperheeseen, jossa elämä tuntui hetken melkein hymyilevän. Kunnes sijaisperheen äiti, Elsie-täti lausui sanat, jotka sinetöivät sen, että Norma Jeanen lapsuus todellakin oli loppumassa: "Norma Jeane, arvaa mitä? Minusta sinun on aika mennä naimisiin."

Siitä alkaa tie, jota kulkiessa vielä niin viaton Norma Jeane väistyy ja tilalle tulee kaikkien palvoma, mutta myös niin monen riistämä upea Marilyn, Marilyn Monroe. Mutta sisimmässään hän on yhä sama Norma Jeane ja peiliin katsoessaan häntä katsoo edelleen se sama vanha Taikaystävä, joka on häntä auttanut elämässä eteenpäin. Kun Marilyn ei olisi jaksanut, peilissä näkyvä Taikaystävä tuli ja otti tilanteen haltuunsa.

"Me opimme katsomaan peilin. Peilissä minulla oli Peiliystävä. Melkein heti kun olin niin vanha, että osasin katsoa.
Oma Taikaystävä.
Siinä oli tiettyä puhtautta. En ole koskaan aistinut kasvojani ja vartaloani sisäpuolelta (sieltä olin turta, kuin unessa) vaan peilin kautta, missä oli selvyys ja kirkkaus. Sillä tavoin minä saatoin nähdä itseni. "
 
Vuosien vieriessä ja vuosikymmenten vaihtuessa Marilyn päätyy naimisiin, onnettomiin liittoihin, jotka ensin olivat niin täynnä rakkautta ja toivoa. Hän ajelehtii suhteesta toiseen ja voimakkaat miehet määrittävät hänen elämänsä suuntaan niin hyvässä kuin pahassa. Herkkä, hauras Marilyn, joka yhä sisimmässään on Norma Jeane, haluaisi pitää Marilynin vain roolihahmona, mutta se on mahdotonta. Hänet halutaan vain Marilyninä, säteilevänä ja hauskana blondina, jonka tehtävä on viihdyyttää. Vain muutama läheinen haluaa hänen laillaan Norma Jeanen, ei Marilyniä. Hollywoodyn paine on kuitenkin hellittämätön. Raskaana ollessaan hän on onnellinen, täynnä rauhaa ja elämisen vimmaa, rakkautta. Mutta elämä ei kohtele Marilyniä silkkihansikkain, kohdussaan kantamat lapset eivät päädy koskaan hänen käsivarsilleen.

Välillä Marilynkin päättyy hoitoon mielisairaalaan ollessaan itsetuhoinen. Mutta Fenix- linnun lailla hän nousee ja haluaa elää, elää! Onnettomat liitot, abortit ja keskenmenot, päihteidenkäyttö ja mielialanvaihtelut ovat jättäneet häneen jälkensä, mutta silti hän taistelee tiensä takaisin elämän syrjään kiinni. Kunnes hänen elämäänsä astelee mies, joka on lopullisesti muuttava Marilynin elämän suunnan. Mies.." dear mr. President". Mies, jota kansa katsoo ylöspäin, mutta mies joka panee Marilyniä huoraksi haukkuen uimarannan pukukopin lattialla. Ja jälleen Marilyn rakastuu, toivoo parempaa tulevaisuutta itselleen. Kohtalolla on kuitenkin varattuna Marilynia varten toisenlaiset kortit. Ja yllättäen, hänen kohtalonsa kudelmaan on kiinnittynyt myös toinen mies, mies jonka piti olla hänen sielunkaksosensa..

" Kuoleman kädestä minä otin lahjan vastaan. Luulen, että tiesin, mitä paketissa oli. Ja keneltä. Nähdessäni osoitelapun minä nauroin ja kirjoitin nimeni empimättä kuittiin."

En ikinä lainaa arvosteluissani lehtien arvosteluja, mutta nyt tunnen pakottavaa tarvetta siteerata Independentiä, sillä tässä kiteytyy tämän huikean melkein 1000-sivuisen teoksen syvin olemus:
" Tämän lähemmäksi ei voi päästä hengästynyttä, kaltoin kohdeltua ruskeaverikköä, josta tuli Marilyn Monroe."

Todellakin! Kun luin kirjaa, tuntuu kuin olisin välillä ollut tuolla peilissä katsomassa Norma Jeanea, Marilyniä, hänen taikaystävänään. Kun luin, kuinka Gladys pesi tulikuumassa vedessä pienen, melkein tunsin ihollani poltteen. Tässä kirjassa Marilyn tulee niin lähelle, että se melkein sattuu. Vaikka tarina on sisällöltään pitkälti fiktiivinen, on se kuitenkin kehykseltään totta. Oeates toteaakin Tekijän alkusanoissaan: "......ja sitä luettaessa on syytä pitää mielessä, että koko tekstin läpäisevänä periaatteena on synekdokeen käyttö. Esimerkiksi: Norma Jeanella oli lapsena useita sijaiskoteja, mutta Blondissa kuvataan vain yhtä, joka on lisäksi sepitteellinen; Marilynin lukuisista rakastajista, terveysogelmista, aborteista, itsemurhayrityksistä ja esiintymisistä Blondissa kuvataan symbolisesti vain harvoja ja valittuja."

Olen nuoresta tytöstä pitäen lukenut paljon juttuja Marilynistä, pohtinyt hänen kuolemansa mysteeriä ja tuntenut joskus suorastaan kipua katsoessani hänestä otettuja puhuttelevia, sielukkaita kuvia. Marilyn kuolemasta on pian 50 vuotta, mutta hänen loisteensa ei ole sammunut. Tämän kirjan rinnalla selailin aikaisemmin lukemaani Marilynin omista kirjoituksista koottua " Välähdyksiä, sirpaleita" ja se varmasti vain vahvisti tätä jo ennestään valtavaa lukukokemusta. Blondi on kirja, jonka luettuaan on toisaalta sanaton surusta, toisaalta kiitollinen, että joku on osannut kirjoittaa tällaisen teoksen, vaikkakin osin fiktiivisen, täydentämään tuon upean, herkän naisen myyttiä, tragediaa. Oates on ollut kyllä tämän vuoden yllättäjä käännöskirjallisuuden saralla ja Blondi nousee viime vuoden parhaimmaksi käännöskirjaksi. Ei epäilystäkään.

Yleensä, vaikka kirja olisi kuinka hyvä, sivumäärän lähennellessään tuhatta, koen jonkinlaista lukuväsymysytä matkan varrella. Mutta nyt putosin niin Marilyn traagisen elämän sisälle, että elin ja hengitin unissani kuin hän. Päivisin en saanut rauhaa vaan katselin jälleen kerran kymmeniä kuvia hänestä. Ja kuinka niistä alun kuvista näkee vielä sen ihanan viattoman elämäniloisen Norma Jeanen, kun taas viimeisimmissä kuvissa silmien katseesta näkee kovan elämän jättämät jäljet. Näkee miesten muovaaman Marilynin. Luin kirjaa hengästyneenä, sydän aroin tuntosarvin. Oates on vanginnut tähän kirjaan jotain todella merkityksellistä liittyen Marilyniin ja hänen elämäänsä. Olipa se faktaa tai fiktiota, on se lukijalleen totisinta totta.

"Me juoksemme huolettomasti rotkon reunalle sen jälkeen kun olemme pystyttäneet esteen, joka estää meitä näkemästä pohjalle."


5/5