perjantai 4. marraskuuta 2011

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Kustantaja: Siltala 2011
Kansi: Elina Warsta / Solmu
Sivuja: 327

Kun kolikko putosi, kiitollisuus piti ilmaista minimaalisella päänliikautuksella. Ei sanoja, ei etenkään englanniksi, näin Jegor oli opettanut. Oli pysyttävä roolissa, esitettävä ihmistä, joka ei ole mistään kotoisin, joka ei mitään ymmärrä eikä osaa. Oli säilytettävä yhden käsivarren ja kahden kulttuurin mittainen etäisyys, kerjäläisen ja almun antajan oli oltava toisilleen toiset. Tuttuudesta seuraisi sopeutuminen, molemminpuolinen ymmärrys ja ratkaisu. Bad for business.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun huomasin, että kirjastosta tämän kirjan oli varannut jo viisikymmentä ennen kuin ehdin edes ajatella sen varaavani. Sitä oli jo kehuttu Ilselässä, Morren maailmassa sekä Amman lukuhetkessä. Ja kun kohta julkaistaan se kuuluisa F-lista, josta vainuni sanoo, että Kyrön kirja on listalla, tuo kirjaston jonokin vain pitenee. Ei tulee kesää, sanoin minä ja tilasin kirjan Adlibriksestä. (Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos..) Kirja tuli muutamassa päivässä, etten edes ehtinyt mieltäni pahoittaa liian hitaasta toimituksesta.

Isot ovat saappaat, mihin Kyrö uskaliaasti jo kymmenennellä romaanillaan päätti hypätä. Kyrö haluaa kunnioittaa Arto Paasilinnan elämäntyötä luomalla modernin version Paasilinnan vuonna 1975 julkaistusta Jäniksen vuodesta, josta muuten mm. Booksy on kirjoittanut blogissaan. Olen nähnyt Jäniksen vuoden aikanaan elokuvana ja se tavallaan loi raameja lukukokemukselle. Oli minulla toki epäilyni sen suhteen, onko lukukokemys yhtä nautinnollinen kuin se oli Mielensäpahoittajaa lukiessa. Olin itse asiassa vielä parinkymmenen sivun jälkeen hieman vastahakoinen, "onhan tämä hyvää, mutta onko nyt kuitenkaan niin hyvää.." Mutta niin se vain tuli ja tempaisi mukaansa, enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistä lainkaan. Nauroin, liikutuin ja vaikutuin!

Romanialainen Vatanescu matkustaa Kleinbussin kyydissä maalla ja meressä kohti Suomea, kohti parempaa tulevaisuutta. Rikollisjärjestön tarjous tienata Suomessa elantoa oli kaikista huonoista se parhain. Vatanescun mielessä oli vain yksi iso haave, minkä hän halusi pojalleen tarjota,  jalkapallokengät, nappulakengät. Ihmiskauppias Jegor Kugarin alaisena Vatanescu aloittaa työt kerjäläisenä, mutta se ei olekaan niin yksinkertaista, kuin voisi olettaa kerjäläisiä kadunkulmilla kippo edessään istumassa nähdessään. Vaikka kerjäläisen työssä ei sairauspäiviä tai lomarahoja tunneta, työtä leimaa tiukat säännöt. Vessassa ei käydä kuin kerran työvuoron aikan, ihmisille ei hymyillä ja pahin synti on pukeutua liian lämpimän näköisiin vaatteisiin. Vatanescun ura kerjäläisenä tyssää kuitenkin hyvin lyhyeen hänen saadessaan pienen yhteenoton jälkeen Jegorilta potkut. Nappulakengät siintävät jälleen kauempana Vatanescun mielessä, mutta hän ei lannistu.

Sellaisia päivät ovat. Ne tulevat emmekä me tiedä mitä niiltä saa. Tai mitä niiltä saa ottaa.

Vatanescu kohtaa Helsingissä toisen kohtalotoverin, eläinmaailman lainsuojattoman kerjäläisen, citykanin, jonka kanssa heille syntyy heti sanaton yhteys. Työtä ja apua etsiessään Vatanescu saa huomata, että kova on vapaan eläimenkin osa Suomen kaupungeissa. Sattumuksien ja liekkö osaksi kohtalonkin johdattelemana Vatanescu ja jänis päätyvät yöjunaan kohti pohjoista ja sen hillasoita. Hillasoiden keskeltä Vatanescu melkein kuin tempaistaan työmieheksi Kansallis-Idea-Parkin työmaalle ja lopulta takaisin junaan kohti etelää. Matkan varrelle mahtuu monenlaisia ihmisiä, jotka tavallaan auttavat Vatanescua kohtalonpolullaan eteenpäin. Ja kun Vatanescu kohtaa paluumatkalla junassa Sanna Pommakan, oman elämänsä taikurin, on ilmassa hetken aikaa sadun tuntua. Rikollisjengin ja lopulta mediankin jahtaama Vatanescu yhdessä ystävänsä jäniksen kanssa koittaa luovia asiat parhain päin, sillä hänellä on loppujen lopuksi edelleen vain yksi tärkeä toive, nappulakengät pojalle.

Kerjäläinen ja jänis on kuin tietynlainen läpileikkaus Suomeen ja ennen kaikkea meihin suomalaisiin. Toisaalta se heijastaa yleismaailmallisiakin ilmiöitä, jotka ovat usein polttavia puheenaiheita myös meillä Suomessa. Kirjan henkilöt ovat tietty, mutta sitäkin antoisampi otanta ihmisistä Suomen sisällä. Tavallisten Ihmisten Puolue Simo Pahvi johtohahmonaan ilmentää erityisen osuvasti oman maamme sisäistä politiikkaa. Se ajatus, mikä minulla syntyi jo Mielensäpahoittajaa lukiessa, vahvistui entisestään: Kyrö on suomalaisten ihmisten ja ilmiöiden, syvimpien kansantuntojen tulkki omalla hirtehisellä, mutta silti äärimmäisen tarkkanäköisellä tavallaan.

Renkaat silmien alla, renkaat leasing-auton alla, tuli perseen alla, liekki lusikan alla, täällä pohjantähden alla.    

Kyrön tekstiä lukiessa tulee sellainen melkein hurmoksellinen tunne monien lauseiden ja oivallusten keskellä, että tekisi mieli ottaa ja paukauttaa kirjalla lujaa itseä päähän ja huutaa aamen!


4/5

8 kommenttia:

  1. Olipas hyvin tiivistetty tuossa lopussa Kyröstä :)
    Juuri sitä hän tuntuu olevan. Hänen huumorinsa on yllättävän hienovaraista ja pidän siitä, ettei sitä vitsiä väännetä lukijalle rautalangasta.

    VastaaPoista
  2. Siis juuri tuota lopun tiivistystä minäkin olen pyöritellyt mielessäni, mutta en ole osannut pukea sanoiksi. Tuomas Kyrö on vähän niinkuin nykyajan kansalliskirjailija mielestäni. Ja tuo viimeinen lainaus, klassikko jo syntyessään!

    VastaaPoista
  3. minäkin juuri lopettelen tätä kun onnistuin saamaan käsiini. ja alun olin tiukastii sitä mieltä, ettei tämä vaan ole niin hyvä kunnes kävi kuten sinullekin. satiiri on vaikea laji ja kyrö on siinä ihan omaa luokkaansa. kieli ja ilmaisut on vaan käsittämättömän kekseliäitä!

    hieno arvio!

    VastaaPoista
  4. Tämä on kirja, joka kuuluu omallekin lukulistalleni ihan ehdottomasti sitten, kun kirjan käsiini saan. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin arvioitu kirja! Tämä oli tosiaan melko hyvä, voisi ehkä uudestaankin joskus lukea :)

    VastaaPoista
  6. En uskaltanut lukea kauhean tarkkaan, koska toivon saavani tämän piakkoin luettavakseni, mutta huomaan että olet aivan ihastunut! Eikä ihme, Kyröllä on sellaista sydämen viisautta ettei sitä voi kuin ihailla. Monen kehuvan blogiarvion myötä minäkin olen taipuvainen uskomaan, että Kyrö on tosiaan osunut napakymppiin jo toisen kerran reilun vuoden sisällä!

    Ja tuo lopun lause - erinomaisen hauskasti sanottu!! :D

    VastaaPoista
  7. kyllä minä mieleni pahotan, jos tämä ei ole F-ehdokas! Hieno romaani. Itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  8. Morre: Totta, Kyrö ei liikaa alleviivaa ja osa huumorista saattaisi mennä jopa ohi lukijalta, ellei ajatuksella lue.

    Amma: Tuo viimeinen lause kiteyttää minusta niin tajuttoman hyvin isoja asioita meidän suomalaistenkin elosta, että voisin alleviivata sen sata kertaa ;) Se on niin nero!

    anni.M: Totta, se eka parikymmentä sivua meni vähän sellaisissa epöluuloisissa fiiliksissä, kunnes tuli elämys ja sitten se olikin menoa ;)

    Katja: Mukava sitten kuulla sinunkin ajatuksia tästä!

    ANNI: Tässä oli aika paljon sellaisia syvempiä ajatuksia ihmisistä ja ilmiöistä, joiden myötä tosiaan voisi lukea pian toisenkin kerran.

    Sara: Kyllä, kaksi napakymppiä Kyrö on tehnyt lyhyen ajan sisällä, ehdottomasti!

    Ina: Jännitys tiivistyy, ylihuomenna se nähdään, tarviiko tässä ihan alkaa mieltänsä pahoittamaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)