keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6
Kustantaja: WSOY 2011
Sivuja: 168

Edessä aukeaa tuntematon jään jähmettämä Venäjänmaa, juna kiitää, uupunutta taivasta vasten piirtyvät kirkkaina loistavat tähdet, syöksyy luontoon, pilvisen, tähdettömän taivaan valaisemaan painostavaan pimeyteen. Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. Juna jyskyttää halki lumisen maan.

Parikymppinen Moskovalle sydämensä menettänyt suomalaistyttö ja nelikymppinen karkeakäytöksinen venäläisduunari. Juna Siperiaan ja hytti, joka tuon epäsuhdan kaksikon täytyy jakaa. Hytin ikkunasta ja välietappien asemilla ja kaupungeissa näyttäytyy jätin lailla jo maahan kaatunut Neuvostoliitto, joka ei kuitenkaan vielä ole luovuttanut. Rankan elämän elänyt karski venäläismies puhuu, ryyppää ja vonkaa, vetäytyvä tyttö kuuntelee tahtomattaan ja piirtelee muistikirjaansa välillä Moskovan muistoihinsa vetäytyen. Mies tulee välillä melkein iholle, kohtelee kuin niitä huoria, joita on hän sanojensa mukaan käynyt läpi hurjan määrän. Tyttö pakenee hytistä, mutta palaa lopulta ja yhdessä he sopuisasti keittävät teensä samovaarissa, jakavat eväänsä.

- Onko kaikki suomalaiset naiset noin kuivia ja kylmiä kuin sä? Venäläiset huorat ovat sellaisia, että heti kun niitä on nussinut, ne alkavat piereskellä. Mä tiedän ettet sä ole sellainen.

Tyttö miettii Mitkaa, tuota rujoa, huonoryhtistä rillipäätä, jonka kanssa hänen piti matkustaa yhdessä Ulan Batoriin, Mongolian pääkaupunkiin. Mutta sitten kävi niin kuin kävi ja nyt tyttö on kuin vankina hytissä nro 6 venäläismiehen kanssa matkalla kohti Ulan Batoria. Kaduilla kasvanut, ihmiseenkin puukkonsa terän upottanut mies on puolestaan matkalla Mongoliaan töihin. Miehen kertomien tarinoiden myötä kuitenkin näyttäytyy pala siitä pienestä pojasta, joka joutui pakenemaan omasta kodistaan kaduille. Tytön mietteistä rakentuu puolestaan kuva niistä olosuhteista, miksi hän lähti matkaan ilman Mitkaa ja mitä hän todella kantaa sydämessään.

Matka Mongoliaan on pitkä ja vivahteikas. Välillä juna etenee tasapaksujen harmaiden maisemien keskellä  kiduttavan hitaasti, välillä pysähtyy päiviksi vieraisiin kaupunkeihin, joissa tyttö ja mies koittavat molemmat saada etsimiänsä asioita: vodkaa, rauhallista yösijaa, näivettyvän maan katoavia maisemia. Päivän parin pysähdykset ränsistyvissä, korruptoituneissa kaupungissa näyttävät varsinkin tytölle erilaista länttä, kuin mihin hän Moskovassa on tottunut. Tytöllä on kuitenkin unelma, jonka päämäärä on Ulan Batorissa. Edes välillä törkeästi käyttäytyvä venäläismies ei estä tyttöä matkaamasta tuossa suorastaan ahdistavassa hytissä kohti Mongoliaa.

Hytti nro 6 on merkillinen kirja. Se on yhtä aikaa rumankaunis, ärsyttävä, kiehtova ja erityinen. Ronskin venäläismiehen hahmoon kiteytyy yhtä aikaa rumuutta mutta myös viisautta ja lempeyttä. Toisaalta nuoren suomalaistytön herkkyys ja mielenmaisema luovat jossain määrin omaa kaunista kasvutarinaa. Noiden kahden kohtaamiset ovat kaikessa hämmentävyydessään hyvin puhuttelevia. Hytti nro 6 on kuin pitkä novelli, jossa itse tarina on vähäeleinen mutta kangas, jota vasten  Liksom sen piirtää on kuin taideteos. 80-luvun lopun sortuva mahtivaltio ränsistyvine ja purevan talven värittämine miljöineen on melkein käsinkosketeltava. Liksomin omat kokemukset Venäjältä tuovat vahvan pohjan kirjalle.

En ole lukenut Liksomilta aikaisemmin mitään, joten oli miellyttävä kokemus tutustua tähän Finlandia-palkinnon voittaneeseen teokseen puhtaalta pöydältä. Toki Finlandia-palkinnon saaminen luo kirjalle tietyt ennakko-odotukset herkästi, mutta itse olen taipuvaisempi kokemaan, että ei Finlandia-kirjat silti välttämättä ole aina suurta yleisöä miellyttäviä, helppoja teoksia. Vaikka en ole lukukokemuksen jälkeen varsinaisesti missään kirjallisessa hurmostilassa, pidän kirjasta monestakin syystä. Siperian juna itsessään on minua erittäin kiinnostava elementti ja Liksom tarjoileekin sen lukijalle kuumana ja väkevänä laittamalla samaan hyttiin kaksi niin erilaista ihmistä. Juuri noiden kahden ihmisen kohtaamiset ovat erityisiä, hämmentäviä ja paikoin suorastaan koomisen absurdeja. Viimeisiään vetelevä Neuvostoliitto puolestaan miljöö- ja ihmiskuvauksineen on ehdottomasti Hytti nro 6 vahvimpia ominaisuuksia.

Tyttö mietti, miten hän saattoi rakastaa tuota taakse jäänyttä outoa maata, sen nöyrää, kapinoivaa, mistään piittaamatonta, sattumalta kaiken selittävää, kärsivää, kohtalonuskoista, ylpeää, vihantäyteistä, epätoivon lamaannuttavaa, murheellista, tyytyväistä, alistunutta, rakastavaa, sitkeää ja vähään tyytyvää kansaa.

Kurkatkaa myös Inan arvostelu Hytti nro 6:sta!

4/5

4 kommenttia:

  1. Tämä on juuri kesken, palaan lukemaan arviosi kun olen kirjan lukenut. Alku vaikuttaa ihan lupaavalta.

    VastaaPoista
  2. Liksomin kirjassa tuntuu olevan paljon houkuttelevia elementtejä: niin miljöö, aikakausi (kävin lapsena Neuvostoliitossa 80-luvulla pari kertaa) kuin asetelma vaikuttavat omaleimaisilta ja ehdottoman kiinnostavilta.

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea voittajasta. :) Minulla on sen verran vahva ennakko-odotus, etten ihastuisi Liksomiin, että taidan jättää hänet yhä muille. Olen hyvin (liian?) nuorena aloittanut Kreislandia ja todennut ainakin silloin, ettei uppoa yhtään. Olen silti tosi iloinen, että pitkään aivan omaa linjaansa vetänyt varmasti lahjakas kirjailija palkittiin.

    VastaaPoista
  4. Ai sinäkin olet lukenut tämän :) Tuo kahden hahmon vastakkainasettelu kiehtoi minuakin. Ja miksei tyttö sano koko romaanin aikana mitään..?

    Karoliina: Kreisland on ihan erilainen kirja kuin Hytti, paljon villimpi. Että kannattaa kyllä tutustua Hyttiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)