torstai 5. tammikuuta 2012

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö
Kustantaja: Gummerus 2011
Suomentanut: Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa
Sivuja: 305

Isä... kuiskasi ääni syvällä sisimmässäni. Ääni oli kuitenkin niin vaimea, ettei kukaan kuullut sitä. Vuonna 1989 isälle myönnettiin Vapaudenristin suurristi. Samana kesänä minä olin sairaalassa. Kaikista symboleista kyseessä oli juuri risti. Isä sai ristin, ja tytärkään ei ollut kaukana sellaisen saamisesta...

Vaikka Vinoon varttunut tyttö on ennen kaikkea kertomus tyttärestä äidin varjossa, on se myös kertomus tyttärestä perheessä jonka isä oli kuuluisa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth. Vinoon varttunut tyttö on omaelämänkerrallinen romaani on kuin kudelma erään lapsuuden ja nuoruuden tuokiokuvia, joiden keskiössä on näkymätön tyttö, joka vain halusi läheisyyttä ja tulla nähdyksi.

Karinin äiti on tanskalaissyntyinen kreivitär Karin-Birgitte Ehrnrooth, "Mehiläiskuningatar", jonka omalaatuisuus leimaa koko perheen elämää, mutta erityisesti esikoistytär Karinin. He asuvat Solgårdenissa meren rannalla, ihanassa kauniissa valkoisessa talossa, mutta Mehiläiskuningatar ei sitä arvosta, vaan suree entisen hohdokkaan elämäntyylinsä ja myöskin kotilinnansa perään, jota nyt asuttaa hänen veljensä. Mehiläiskuningatar ei huomaa tytärtään joka kaipaisi erityisesti äidin aitoa läsnäoloa ja läheisyyttä. Mehiläiskuningatar on itse kuin perheen vanhin tytär, josta kuitenkin pienempien pitää huolehtia. Perheen vaihtuvat au-pairit ovat Karinille kuin äidin korvikkeita.

Miksei Mehiläiskuningatar nouse aamulla ylös niin kuin kaikki muutkin? Miksi salaperäiset säännöt säätelevät hänen elämäänsä? Minkä takia hän saa tehdä mitä haluaa, vaikka se ei näytä tekevän hänelle erityisen hyvää? Mahtaako Mehiläiskuningatar olla surullinen...

Vaikka Karinin lapsuus ja nuoruus näyttäytyvät paikoin ahdistavan yksinäisinä ja taakka pienen tytön harteilla liian suurena, on joukossa myös valoisia päiviä, onnen hetkiäkin. Yhteiset hiihtoretket isän kanssa, oma koira, ratsastusretket, saaressa vietetyt onnelliset kesäpäivät. Vaikka Adolf-isänkin tekemisiä säätelee hyvin pitkälti Mehiläiskuningatar sekä sodan jättämät sisäiset arvet, hetkittäin hän pystyy kohtaamaan tyttärensä aidosti läsnäollen. Riitatilanteissa äidin kanssa isä on kuitenkin aina äidin puolella. Nuori Karin tunsikin usein, että hän oli kuin se nimeämätön vihollinen, jota vastaan isä vieläkin taisteli.

Lukija matkustaa vahvan ajankuvauksen siivittämänä pitkin poikin Karinin lapsuuden-ja nuoruudenhetkiä lapsuuden varhaisimmista muistoista rajun syömishäiriön syövereihin, lopulta kuitenkin kohti ehjempää minää. Karin kirjoittaa sujuvasti ja jo yksittäisten lauseiden painoarvo on usein voimakas. Mukana on suoria lainauksia Karinin nuoruuden päiväkirjoista, mutta pääosin kirja on rehellistä, suorasukaista kerrontaa siitä, miten hän kaiken koki. Tietyllä tapaa kirjasta henkiikin se, että tarinan kertominen on kirjoittajalleen eräänlaista terapiaa, puhdistautumista vanhasta. Vaikka Vinoon varttunut tyttö on "vain" yhden perheenjäsenen näkökulma elämästä kyseisessä perheessä, se ei tee siitä missään määrin vähempiarvoisempaa. Vaikka tarinalla on aina niin monta puolta kuin ihmistäkin, niin Vinoon varttunut tyttö on ennen kaikkea lapsen tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Lapsen, joka oli näkymätön niin monelle koko pienen ikänsä, ansaitsee tulla nyt nähdyksi. Taakka, mikä lapsen harteille asetetaan hänen joutuessaan ottamaan vastuuta omasta vanhemmastaan, on kohtuuton.

Aina joskus tulee eteen sellainen kirja, että sen lukukokemuksen jakaminen muiden kanssa on kuin jakaisi pienen palan omasta syvimmästä sisimmästään. Näin minulle kävi Vinoon varttuneen tytön kanssa ja pahoittelenkin, etten kovin monisanaisesti kykene jakamaan niitä tuntoja mitä kirja minussa herätti. Sanomalla jo tämän kerron tavallaan paljon enemmän. Paikoin mietin, luinko kenties otteita omasta päiväkirjasta. Monin tavoin niin erilainen, monin tavoin niin samanlainen. Vaikka kirja on monelta osin rankkakin, on se kuitenkin myös eräänlainen selviytymistarina ja kaiken keskellä on hetkittäin pieniä ilon pilkahduksia. Se näyttää, että vaikka sukupolvelta toiselle siirtyvä raskas ja ikävä henkinen perimä voi olla sitkeässä, sen voi myös katkaista.

Tunnen, että elämäni on ollut jo melko pitkä ja että elämä itse katsoo minua peilistä ja hymyilee minulle ystävällisesti pilke silmäkulmassa. Kyllä, tuo olen epäilemättä minä. Tuntuu hyvältä nähdä itsensä, kohdata itsensä. Minun ei enää tarvitse etsiä vastauksia. Minä voin tervehtiä sitä ainoaa ihmistä, joka minä voin olla.

Vinoon varttunut tyttö on luettua ainakin seuraavissa blogeissa:
Lumiomena
Sinisen linnan kirjasto
Opuscolo

5/5

11 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta arviostasi Susa. Luen parhaillaan juuri tätä kirjaa, kirjaa jonka tunnelmat jäävät viipyilemään mieleen...
    Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
  2. Minttuli: Oleppas hyvä, kiva jos pidit! Tämä on kyllä sellainen kirja, että tälle soisi paljon näkyvyyttä!

    VastaaPoista
  3. Tämä on tosiaankin, hyvin monitasoisesti, koskettava ja puhutteleva kirja. Se jää mieleen.

    <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle tästä postauksesta. Juuri alkuviikosta varasin tämän kirjan kirjastosta -on mitä nyt odottaa. Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä ostin jo aikaisemmin lukemani Karin Ehrnroothin kirjan "Isäni oli nuori sotilas". Suosittelen lukemaan senkin -mie ainakin historiasta kiinnostuneena nautin suuresti sen lukemisesta.

    VastaaPoista
  5. Tämä on tosiaan riipaiseva kirja. Onneksi kuitenkin lopulta selviytymistarina <3

    VastaaPoista
  6. minä tiedän tuon tuonteen, siis että kirja tulee lähelle jollain tapaa ja on vaikea jakaa sitä. tiedän myös että haluan ehdottomasti lukea tämän. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  7. Katja: Totta, tämä kyllä elää mielessä vielä kauan varmaan lukemisen jälkeen.

    Annu: Olen tiennyt aika vähän Adolf E:stä, mutta jo tämän kirjan myötä kyllä kasvoi kiinnostus tietää hänen henkilöhistoriastaan ja persoonasta enemmän.

    Maria: Tuo selviytysmitarina-piirre tässä tekee tosiaan onneksi lukukokemuksesta valoisamman mitä voisi alun perusteella kuvitella.

    anni.M:Mukava kuulla sitten sinun ajatuksesi tästä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos koskettavasta arviosta. <3 Tämä on toinen viime vuoden kirjoista, jota jäin omasta hyllystäni kaipaamaan, ja aion kirjan kyllä vielä lukea. (Toinen on Stefam Mosterin romaani.)

    VastaaPoista
  9. Karoliina: Kiitos Katjan arvostelun, tämä pomppasi mieleeni ja tajusin, että tämä täytyy ehdottomasti lukea!

    VastaaPoista
  10. Mukava postaus.

    Olen itsekin lukenut teoksen.

    VastaaPoista
  11. Jokke: Tulenpas tänään lukemaan sinunkin juttusi kirjasta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)