Alkuteos: Les yeux jaunes des crocodiles (2006)
Kustantaja: Bazar 2011
Suomentanut: Marja Luoma
Elämä valuu käsistäni. En ole keksinyt, mikä sen tarkoitus on. Minä en elä vaan suljen silmäni elämältä. En osaa olla muiden kanssa, en osaa olla itseni kanssa. Raivostun ihmisille, jotka suhtautuvat minuun sen kuvan mukaan, jonka heille annan, vaikka en pidä siitä. Raivoan itselleni, koska en pysty antamaan itsestäni toisenlaista kuvaa. Kierrän kehää eikä minulla ole rohkeutta muuttua. Kun yhden kerran alistuu muiden lakeihin ja suostuu elämään heidän ajatusmaailmansa mukaisesti, oma sielu latistuu ja hajoaa. Kutistuu pelkäksi ulkokuoreksi. Entä jos on liian myöhäistä?
Ranskalaisen Katherine Pancollin Krokotiilin keltaiset silmät -teoksessa ihmiset ovat enemmän tai vähemmän epämukavasti itse luomissaan rooleissa ja ulkokuorissa, jotka määrittävät heitä. Keski-ikäisen pariisilaisen historiantutkijan Joséphinen arki mullistuu, kun hänen miehensä päättää lähteä Joséphinen hyvänä pitämästä liitosta nuoremman naisen matkaan ja päätyy Keniaan kasvattamaan krokotiileja. Joséphine joutuu yhtäkkiä ottamaan ohjat kahden tyttären kasvatuksen lisäksi myös talouden hoidosta arken pyörityksen ohella. Teini-ikäinen esikoinen Hortense pistää Joséphinen lujille siinä missä kuopus Zoé kaipaa vielä yllättävän usein äidin syliä. Joséphinen huonoa itsentuntoa ei helpota hänen siskonsa Iris, jolla tuntuu olevan kaikkea: rikas aviomies, kaunis koti ja ylellisyyttä siellä minne katseensa suuntaa. Siskosten kylmä ja laskelmoiva äiti Henriette, Hammastikku, elää kulissielämää varakkaan Marcelin kanssa, jolla puolestaan on vispilänkauppaa nuoren uhkean sihteerinsä kanssa. Hyvin harva Pancolin kirjan henkilö on sinut elämänsä tai edes itsensä kanssa, ja siten kaipaa elämäänsä monia asioita. Joku kaipaa rahaa, joku rakkautta ja yllättävän moni sitä, että voisi kokea elävänsä mielekästä elämää. Pancolin kirjan krokotiilit eivät ole vain Kenian rämeikössä vaanivia petoja, vaan usein myös ihmisen syvimpiä pelkoja.
Sattumien ja pienen valkoisen valheen kautta Joséphine päätyy kirjoittamaan historiallista romaania siskonsa nimissä, palveluksena erityisesti Irikselle. Iris kaipaa sosiaalisen statuksensa kohotusta mieheensä liittyvien ikävien juorujen myötä ja kunnon tienesti ei tekisi pahaa puolestaan Joséphinelle. Kaikki kuulostaa helpolta, mutta milloinka elämä kulkisi täysin etukäteen suunniteltuja teitään?
Suukkoja, äläkä unohda: muista silloin minua, kun kirppu puree sinua!
Krokotiilin keltaiset silmät on pintapuolisesti suloisen naiivilla tavalla hupsu ja sydämellinen tarina erityisesti keski-ikäisistä ihmisistä elämän aallokossa, mutta myös teini-ikäisten joskus sivaltavastakin suoruudesta ja älykkyydestä suhteessa aikuisiin. Suloisen hupsuuden takana, pinnan alla syvemmissä vesissä todellakin uivat niin todelliset kuin symboliset krokotiilit keltaiset silmät kiiluen. Kirjan päähenkilöt kantavat sisimmissään monia pelkoja, joihin lukijan on helppo varmasti jossain määrin edes samaistua: työttömyys, pettäminen, ero, huono itsetunto ja vaikeat sukulaissuhteet.
Tämä kirja on odotellut minua jo yli puoli vuotta luettavien kirjojen pitkässä rivissä. Kaipasin nyt jotain hyvänmielen kirjaa, ilman että tarina kuitenkaan on mitään ihan hömppähöttöä. Olen parin vuoden aikana kehittänyt vahvan rakkauden ranskalaisiin elokuviin ja kirjallisuuteen, ja senkin myötä odotin mielenkiinnolla Pancolin kirjan lukemista. Muiden arvioista olen aikaisemmin lukenut keskustelua siitä, onko tämä viihdekirja vai ei. Se on jännä juttu tuo sana viihde yhdistettynä kirjan arviointiin, sillä tuntuu kuin se olisi melkein kirosana tai vähintään synonyymi huonolle kirjalle. Olen itse aikaisemmin sanonut, että omalla kohdalla viihteellisyys voi olla mukana hyvin erilaisissa kirjoissa ilman, että se on missään määrin negatiivinen ominaisuus. Jos puhun halvasta kioskikirjallisuudesta tai ihan luokattomasta hömpästä, silloin ollaan varmasti minun arvostelukategoriassa huonon kirjan synonyymien parissa. Miksi se on niin hankala ajatella, että viihteellisyys voi olla kirjassa vain ja ainoastaan hyvä piirre. Eikö hyvän kirjan parissa juuri viihdytä syystä tai toisesta? Krokotiilin keltaiset silmät on mielestäni viihteellinen kirja, mutta isoilla teemoilla, jotka syventävät lukukokemusta. Itse tarina on kuitenkin sellainen sopivalla tavalla sympaattinen ja hupsu. Päähenkilöt ovat paikoin kieltämättä vähän kliseisiä ja juonenkäänteet romanttiselle tarinalle ominaisia, mutta sen antaa anteeksi, kun tarina itsessään on kuitenkin enemmän. Oma kiehtova lisä kirjassa on Joséphinen kirjan kirjoittaminen, sillä Pancol rakentaa hyvinkin yksityiskohtaisesti Joséphinen luomaa tarinaa. Ihan sellaista täyttymystä kirja ei kuitenkaan tarjonnut, mitä olin ennakko-odotusten perusteella mieleeni luonut, ja siksi pitkän jahkaamisen jälkeen päädyin antamaan kirjalle pisteitä neljän sijasta kolme. Mutta kuten aikaisemmin pisteytyspostauksen yhteydessä mainitsin, kolmen pisteen kirja on jo hyvä ja suosittelen sitä muillekin.
3/5
Pancolin kirja on luettu myös ainakin seuraavissa blogeissa:
Lumiomena
K-blogi -koko lailla kirjallisesti
Luettua
Mari A.
Tällä kirjalla nappaan pisteen myös Kirjavan kammarin Karoliinan Ikkunat auki Eurooppaan- haasteessa!
Kiva kun toit esiin tuon että viihteellisyys ja hyvä kirjallisuus eivät sulje toisiaan pois. Minusta Pancolin kirja oli loistava: se osui jotenkin oikeaan ajankohtaan, kun luin sen kesälllä:
VastaaPoistahttp://marinkirjablogi.blogspot.com/2011/06/katherine-pancol-krokotiilin-keltaiset.html
Kirjahan vei ihan mukanaan ja musta on ihan sama, jos joku nyt on sitä mieltä, että tämä on viihdettä. Mulle viihde on sitä, että se vain viihdyttää, eikä anna muuta. Pancol kuitenkin antoi paljon elämääni huumorinsa lisäksi, joten kai mun on nostettava se vähän viihteen yläpuolelle (jos siis liikutaan näissä rajoissa). Akateemisen kirjallisuusopin mukaan tämä lienee juurikin sitä viihdettä, mutta onneksi ei ole tarvinnut pitkään aikaan liikkua akateemisissa kaanoneissa ;D
Odottelen jo sitä seuraavaa Pancolia =)
Siis minulla oli eilen kyllä bookmarkseissa jo sinunkin arvostelu kun niitä googlen haulla keräsin, mutta näköjään unohdin sen!! Kiva kun laitoit suoran linkin, lisään sen heti tuohon perään.
PoistaTuossa varmaan kiteytyy hyvin se viihde-termin käytön kaksijakoisuus, että sinä luokittelet viihdekirjan kirjaksi joka ei anna sinällään kummoista sisältöä/pohdittavaa, vaan lähinnä vain viihdyttää. Minä taas vastaavista kirjoista käyttäisin ehkä juuri termejä hömppä tai kioskikirjallisuus, sillä mielestäni laadukas lukuromaani myös viihdyttää eli tuo tavalla tai toisella iloa, mielihyvää sen ohella, että antaa paljon syvempää pohdittavaa ja pureskeltavaa.
Joo, mä aina vähän nostan verenpainetta tästä viihdeasiasta, kun sain yliopiston sempassa taistella siitä, että voiko viihdekirjallisuutta (sitä ihan vain viihdyttävää) tutkia.
VastaaPoistaJos hehkutan jotain kirjaa, joka antoi mulle paljon ja joku vierestä sanoo (et sinä), että voivoi, tuohan on ihan vain sitä viihdettä, niin en tykkää.
Mutta piti ihan vain kysyä, että onko tässä sun blogissa joku uusi asetus, kun kommentit tulee näin?
Ymmärrän tuon pointin, että sillä viihde-sanalla on ikävä kaiku tosiaan herkästi ja se on ärsyttävää, jos sanoja juuri tarkoittaa sillä mitätöidä oikeasti hyvää kirjaa.
PoistaLaitoin asetuksista kokeilumielessä kommentti-osiosta sen vaihtoehdon "upotettu", niin saapi näppärästi kommentoida suoraan aina jätettyyn kommenttiin itsekin. Silmiinhän tämä aluksi näyttää ehkä sekavalta, mutta on jotenkin kiva kun voi jokaiselle vastata suoraan ko kommentin alle omana vastauksena
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinä aion lukea (tai ainakin aloittaa) tämän pian. Se on odotellut hyllyssä jo kauan, ja nyt tuon Pancolin seuraavan kirjan "tulemisen" myötä haluan kokeilla tätä ensin. Sinun kuvailemanasi kirja kuulostaa aika paljon siltä, mitä olen odottanutkin, vaikka tietenkin toivon sen olevan minulle vähän enemmän. Sitä ei ikinä tiedä, kun nämä lukukokemukset ovat lopulta niin subjektiivisia. :) Kiitos arviosta, joka osui minulle tosi sopivaan kohtaan!
VastaaPoistaSiis nimenomaan! Se, mikä ei toiselle tuonutkaan mitään sinällään suurta elämystä, voikin tarjota toiselle juuri sillä lukuhetkellä paljon enemmän ;)
PoistaOlen tämän kirjan suhteen aika samoilla linjoilla kanssasi. Hyvä lukuromaani, joka viihdyttää ja ajatteluttaakin. Silti kuitenkin hivenen kliseinen ja ennalta-arvattava. Pancoul kirjoittaa kuitenkin siinä määrin hyvin, että haluan lukea keväällä ilmestyvän Kilpikonnien hitaan valssinkin. :)
VastaaPoistaViihdekirjallisuus, viihteellisyys ja viihdyttävyys mietityttävät minuakin käsitteinä. Mielestäni kirja saa ehdottomasti viihdyttää, mutta katson että viihdekirjallisuus tai viihtellisyys ovat eri asioita kuin viihdyttävä kirjallisuus. Moni "laatukirjakin" voi viihdyttää, kuten esimerkiksi Franzenin Vapaus tai O'Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Ne eivät kuitenkaan ole viihdekirjoja tai edes viihteellisiä, vaan viihdyttäviä laaturomaaneja. Minulle viihdekirjat ovat sitä hömppää, viihteellisetkin vähän sillä rajalla. Pancoul oli minulle viihdyttävä lukuromaani. ;)
Mutta niin tai näin, yhtä lailla viihdekirjoja kuin viihdyttävää laatukirjallisuuttakin tarvitaan. Ja aika häilyviähän nämä kaikki rajat ovat, onneksi. :)
Hienosti syvensit noita käsitteitä. En ole tajunnut ajatella asiaa noin, mutta noinhan sen tosiaan voisi luokitella kuvaavammin. Viihdekirjallisuus on juuri sitä kevyttä hömppää, viihdyttävä kirjallisuus taas enemmän niitä laatukirjoja jotka viihdyttävät olematta hömppää :) Franzenin Vapautta itsekin mietin eilen esimerkkinä, että koin viihtyväni kirjan parissa eli se viihdytti minua, mutta se ei missään määrin ole viihdekirja.
PoistaMutta toisaalta, kuten sanoit, nämä rajat ovat hyvin häilyviä ja eri ihmisille tarkoittavat eri ominaisuuksia ja sekin tuo isojakin ristiriitoja kirjallisessa keskustelussa.
Luen parhaillaan tätä kirjaa ja pidän tästä kirjasta tosi paljon.
VastaaPoista