Katja Kettu: Kätilö

Katja Kettu: Kätilö
Kustantaja: WSOY 2011
Sivuja: 348

Olen saanut tulla astutuksi tämän taivaan alla joka asennossa ja kulmassa, olen huohottanut ja huutanut avaruuksiin himoani. Sinua olen saanut yllin kyllin. Mutta vasta nyt olen oppinut, ettei mulkun päässä minua odota rakkaus, vaan väsymys, kivistys, erilaiset tulehdussairaudet, aamun kirkastama ikävä ja ikiaikainen häpeä. 
  Sota on saanut minusta otteen.

Se on sellainen tunne, kuin olisi tullut ensin roikotetuksi ylimmän parvekkeen reunalta ja juuri kun kauhu on nousemassa mieleen, joku tempaiseekin lämpimään ja lohduttavaan syleilyyn. Katja Ketun Kätilö on niin väkevä ja haastava lukukokemus, että kaikki sanat tuntuvat liian pieniltä sitä kuvaamaan. Myönnän, että jännitin tämä Blogistanian Finlandiankin voittaneen teoksen lukemista, sillä lukuisien arvostelun perusteella odotukset kirjan suhteen olivat yhtä aikaa kovat mutta ristiriitaiset. En hätkähdä roisia tekstiä tai kauheita tapahtumiakaan, mutta silti jotenkin emmin, onko kirja sellainen, että haluan sen lukea. Blogistanian Finlandian jälkeen tunsin kuitenkin suorastaan pientä velvollisuutta lukea kirjan ja onneksi niin. Eilen kirjan lopetettuani puhaltelin pitkään syviä huokauksia ulos ja tuumasin moneen kertaan: "Huh huh...huh huh!". Ei päästänyt Kätilö helpolla, se todellakin haastoi ja vei minut lukijana mukavuusalueeni laitamille, pakottaen katsomaan jonnekin pimeyteen. Se ravisutteli ja sai haukkomaan henkeään, kauhistutti ja ihastutti. Se jätti jälkensä.

Eletään vuotta 1944 Parkkinassa, Suomen Lapissa. Jatkosota alkaa olla lopuillaan, mutta Lapin sota on jo melkein kynnyksellä. Sodan vielä riehuessa ympärillä yrittää moni kyläläinen elää elämäänsä niin hyvin kuin taitaa. 36-vuotias vanhapiika, punikkiäpärä ja Villisilmäksi haukuttu nainen toimii kätilönä, Jumalan armosta. Kun hän erään kerran toimittaa Näkkälän Lisbetin lapsenpäästöä, tupaan astuu mies joka ensi hetkestä lähtien mullistaa hänen maailmansa, kaiken. Mies on saksalaissuomalainen SS-upseeri ja valokuvaaja Johann Angelhurst, Johannes. Johannes haluaa kuvata juuri synnyttäneen Lisbetin sekä vauvan, mutta hän kiinnittää huomiota tuohon erikoiseen naiseen, jonka suupielessä roikkuu vielä palanen poikkipurtua napanuoraa. Johannes katsoo Villisilmää tavalla, jolla ei kukaan muu ennen ole katsonut. Johannes näkee tuon yhteisön hyljeksimän punikin jälkeläisen tilalla naisen vailla vertaansa. Sota kuljettaa kuitenkin Johanneksen työtehtäviin  saksalaisten ylläpitämälle vankileirille, Titovkalle. Villisilmä, joka on saanut väkevän vainun tuosta miehestä, saa puhuttua itsensä sairaanhoitajaksi Titovkaan. Hän haluaa tuon miehen, ei mitään muuta ja hinnalla millä hyvänsä.

Jumalani, jos mie tuon miehen saan niin muuta en pyydä.
Sain mitä pyysin. On tullut maksun aika.

Myös Näkkälän Lisbet on iskenyt silmänsä Johannekseen ja niinpä sanonta "sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua" avautuu varsinkin Villisilmän eteen raadollisempana kuin koskaan ennen. Raadollisinta on kuitenkin sodan tuoma todellisuus, joka Titovkalla vallitsee. Sahatessaan vankien kuoliossa olevia raajoja irti, Villisilmä luulee nähneensä jo kaiken, mutta pahin on vielä tulossa. Rakkauden tähden, Johanneksen tähden hän on valmis tekemään mitä tahansa ja hyväksymään kaikki ne kauheudetkin, joita hän todistaa ja joihin myös itsekin lopulta joutuu osallisiksi. Saksalaisten suorittamat ihmiskokeet, naisvankien raiskaukset.. Sodan uhreja eivät vain ole miehet rintamalla vaan sota runtelee ihmisiä paikoissakin, joissa pitäisi voida olla turvassa. Johannes kantaa omia traumojaan, joita hän ei kuitenkaan uskalla kohdata edes mielessään.

Mutta se on selvää, että minun on saatava lääkettä, muuten maailman reunat alkavat taas rakoilla. Ilman Herman Gödelin antamaa lääkettä se kaikki mustuus syöksyy minuun kuin sielu imisi valoa ja suoltaisi mustaa.

Kun jatkosota päättyy ja saksalaisista tulee kuin silmänräpäyksessä liittolaisuuden sijaan vihollisia, joutuu Titovkassa siihen asti sairaanhoitajan virkaa toimittanut Villisilmä kohtaamaan itsekin sodan kauheudet tavoilla, joiden kuvitteleminenkin tekee kipeää. Hän anoo apua niin itselleen kuin suojateilleen Johannekselta, joka on välillä niin sekaisin omien sisäisten haavojensa kanssa, ettei pysty kuin makaamaan katolla ja laskemaan tähtiä. Sota on jättänyt jälkensä häneenkin. Villisilmän ja Johanneksen välinen polte, kiima ja rakkaus on kuitenkin rajua ja paljasta. Kaikkien sodan raakuuksien, veren, lemun ja epätoivon keskellä se ei menetä voimaansa, vaikka hetkittäin kaikki tuntuukin niin epätoivoiselta. Lopulta Kuolleen miehen vuono on paikka, missä jotain päättyy ja jotain alkaa.

Kätilö on tosipohjainen tarina sodan seurauksista ja niistä kauheuksista, joista harva meistä suomalaisista tietää. Ei siksi, etteikö haluttaisi tietää, vaan siksi että niistä on niin kauan haluttu vaieta: vankileirien kauheudet ja toisaalta suomalaisnaisten suhteet saksalaissotilaisiin, joista hetkessä tulikin lopulta vihollisia. Kätilössä sodan julmuudet tulevat niin iholle, ettei niiltä voi ummistaa silmäänsä.  Kätilö on kuitenkin myös väkevä tarina paljaasta himosta, rakkaudesta. Se näyttää miten hurjiin tekoihin ihminen on valmis, ei vain sodan vaan erityisesti rakkauden nimissä. Ketun käyttämä kieli on paikoin suorastaan irvokkaan ronskia, mutta ei tällaisista asioista voi kauniin sanoin kirjoittaakaan. Tämä on tarina, mitä ei pidäkään kaunistella silosanoin. Kettu riisuu kirjansa ihmiset kaikesta ylimääräisestä ja näyttää ihmisen hyvin alkukantaisena, suorastaan eläimellisenäkin olentona, jonka halu pysyä elossa ja olla rakastettu, on hurja. Kaiken rumuuden ja pahuuden keskellä kuitenkin on aina palanen toivoa, kauneuttakin. Voi kuulla valaiden laulun, nähdä huikaisevan tähtitaivaan kattonaan tai mikä tärkeintä, tuntea kädet jotka pitävät kiinni silloin kun maailma kaatuu.

Vaikka kuolisin nyt, kuolisin tietäen, että olet tulossa. Olen odottanut niin kauan ja nyt sinä vihdoin tulet luokseni.

Kätilö on luettu niin monessa kirjablogissa, että linkitän tällä kertaa vain P.S Rakastan kirjoja- blogin Saran arvostelun, jonka lopusta löytyy kattavaa linkkilistaa muihinkin arvosteluihin! Ja jos jollekin jäi epäselväksi, mitä kirjasta pidin, arvosana puhukoon puolestaan:

5/5