Kustantaja: Gummerus 2009
Sivuja: 396
Mutta mikään ei ole toisaalta niin varmaa kuin kuolema. Se tulee eri muodoissa, eri hahmoissa, usein hyvin yllättävissäkin. Joskus sillä on täysin tuntemattomat kasvot, toisinaan se tulee läheisimpänä pitämänsä ihmisen hahmossa. Mustasukkaisena aviomiehenä, lapsuuden ystävänä, työtoverina, huumehouruisena sekopäänä. Kuolema voi ottaa hahmon jopa keskenkasvuisesta koulupojasta, ja pystyy tekemään työnsä mitä hirvittävämmällä tavalla. Se voi olla kuka tahansa meistä, se voi tälläkin hetkellä olla kenen tahansa vierellä, kosketusetäisyydellä.
Heti alkuun on todettava, että meinasin jättää kirjan lukemisen poikkeuksellisesti kesken jo alkumetreillä. Mutta en missään nimessä siksi, että se olisi huono, vaan siksi koska aihepiiri on nyt niin rankka tässä mielentilassa, että ellei kirja olisi lukupiirimme seuraava kirja, olisin siirtänyt lukemista tuonnemmaksi. Olen pitkään halunnut tutustua Kilven tuotantoon ja pari vuotta sitten olinkin kuuntelemassa häntä Jyväskylän kirjamessuilla. Kun lukupiirissä päätimme lukea dekkarin, valikoitui tämä 2009 Finlandia-ehdokkaanakin ollut teos luettavaksemme. Siispä luin kirjan, vaikka hetki siihen olikin nyt ehkä hieman väärä.
Itse kirjaan sitten. Kilpi on kirjoittanut toiminnan määrän ja kantaaottavuuden suhteen suorastaan hengästyttävän teoksen. Se näyttää lukijalle sellaisen Suomen, millaiselta haluaisi vielä ummistaa silmänsä ja hetken kuvitella elävänsä lintukodossa. Kadotetut kuitenkin pakottaa näkemään, miten täälläkin pahoinvointi saa yhä hurjempia seurauksia ja toisaalta väkivaltaa ja kuolemaa on aina ollut ympärillämme, halusimme tai emme. Tapahtumia tarkkailee kaiken keskeltä vanhempi konstaapeli Olli Repo, joka suhtautuu poliisin työhönsä poikkeuksellisella intensiteetillä. Uudessä työtehtävässään harjoittelijoiden perehdyttäjänä hän saa huomata, että motiivit monen poliisin työhön eivät ole yhtä puhtaat kuin hänellä. Revonkin tarkkaivaisuus tapahtumien ytimessä meinaa paikoin horjahdella hänen oman elämänsä ongelmien puskiessä väkisin pinnalle. Vaimon pöydälle jättämä avioerohakemus painaa miehen mieltä, sillä hän ei ymmärrä miksi tilanne on mennyt niin pitkälle.
Kun Olli työkavereineen törmää erään asuintalon autotalliin asukkaan valituksen perusteella, näky lamaannuttaa heidät hetkeksi täysin. Katossa alasti killuva mies ja yleisönä nuoret huumatut pojat samein silmin. Pahuudella on toden totta monet kasvot. Ulos päin kiltiltä vanhemmalta herrasmieheltä näyttävästä miehestä ei uskoisi, että hän voisi syyllistyä moiseen kauheuteen. Samaan aikaan katoaa paikkakunnan pikkujulkkis, joka sai oman hetkensä julkisuudessa Big Brother-talon myötä. Myös nuoria kunnollisia naisia häviää kuin savuna ilmaan, internetin keskustelupalstat täyttyvät järkyttävistä vihaviesteistä- ja ryhmistä. Väkivalta eri muodoissaan on yhtäkkiä hyvin voimakkaasti läsnä monella suunnalla. Uteliaat toimittajat eivät kaihda keinoja päästä urkkimaan kauheidenkin rikosten tapahtumapaikoille ennen kuin veri on edes kuivunut. Kansa janoaa toinen toistaan kauheampia tapauksia lööppeihin voidakseen turvallisesti maistaa palan kuolemaa.
Olli koittaa selvittää useita eri tapauksia yhtä aikaa ja oman haasteensa tuovat niin hänen harjoittelijansa kuin työkaveri, joiden työkyvystä Olli ei ole vakuuttunut. Rikosten selvittämisen tuoksinnassa Olli pohtiikin hyvin intensiivisesti poliisin työn mielekkyyttä ja asioiden syvempiä merkityksiä. Pahoinvoiva yhteiskunta velloo lonkeroitaan laajalle ja Olli kyseenalaista omankin työnsä mielekkyyttä. Urallaan tehokkaasti edenneenä konstaapelina hän kokee nyt olevansa siellä minne on tähdännytkin, mutta sisällä kolkutteleva selittämätön yksinäisyys eivät jätä häntä rauhaan.
Kilpi ottaa Kadotetuilla kantaa niin moniin yhteiskunnallisiin kipupisteisiin, että lukijana pää on välillä pyörällä. Se esittelee lukijalle poliiseja joiden toiminta ei kestä päivänvaloa, heitteillä olevia lapsia, yksinäisiä ihmisiä, pedofiliaa, tahdottomia nuoria ihmisiä joiden ainoa tavoite on hetki julkisuudessa, tositv-kulttuurin luomaa tunteiden ja tekojen kertakäyttökulttuuria. Se näyttää ahdistavankin todentuntoisesti, miten väkivalta on läsnä yllättävissäkin paikoissa. Päähenkilön Ollin filosofiset pohdinnat kaikesta tästä ovat voimakkaasti kantaaottavia ja tuovat tämän genrgren kirjaan siten poikkeuksellista syvyyttä. Kuitenkin, hieman on pakko antaa risujakin, sillä paikoin tuntui että tuota kantaaottavaa pohdintaa ja suorastaan paatosta oli liikaakin. Samoin tapauksien ja yleensä toiminnan määrä on kirjassa runsas ja paikoin se sai aikaan tunteen, että vähempikin ehkä piisaisi. Yleensä kiinnyn herkästikin kirjan päähenkilöihin, mutta nyt Olli ja muut jäivät ehkä hivenen etäisiksi kaikesta huolimatta. Koenkin että kirjan suurimmat ansiot ovat sen tematiikassa. Kokonaisuutena Kadotetut on mielestäni kuitenkin vahva lajinsa edustaja poikkeuksellisella, tunnustuksensa ansainneella otteella yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen. Vaikka se monin tavoin näyttää, että maailma on mätä, se viestii myös sitä, että rakkaudella ja välittämisellä on iso merkitys. Sillä...
..ilman rakkautta ihminen kadotetaan.
Kadotetut on luettu myös Kirsin kirjanurkassa.
4/5
Ai että olen iloinen, kun Kilpi alkaa päästä esille täällä Blogistaniassa! Kadotetut on minulla vielä lukupinossa, olen vähän säästellyt tätä. Lue seuraavaksi Elävien kirjoihin, pidät varmasti!
VastaaPoistaMinullakin on vakaa aikomus lukea Marko Kilpeä, mutta ensin piti lukea toisen poliisimiehen tuotanto läpi erästä työjuttua varten. Ei muuten yhtään hassumpi ollut Pasi Lönnin tuotantokaan!
VastaaPoistaEn ole vuosiin itse dekkareihin koskenut, mutta niitä luetaan Suomessa siinä määrin paljon, että pakko yrittää pitää itsensä edes jotenkin kartalla.
Amma: Tykästyin kyllä Kilven tyyliin sen verran, että aion lukea tänä vuonna häneltä lisääkin!
VastaaPoistaJoana: Pasi Lönn on ihan vieras minulle, täytyypä googlettaa!