sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia
Kustantaja: Tammi 2012
Alkuteos: Dracula's guest and other weird stories (1914)
Suomentanut: Inkeri Koskinen
Sivuja: 201

Äkkiä hän lopetti, aivan kuten edellisenäkin yönä, havahtuessaan arvaamatta alkaneeseen hiljaisuuteen. Hentoisintakaan nakerrusta, rapinaa tai vikinää ei kuulunut. Huoneeseen oli laskeutunut haudanhiljaisuus. Hän muisti edellisen yön oudot tapahtumat ja käänsi vaistomaisesti katseensa kohti tulisijan vierellä seisovaa tuolia. Silloin hyvin outo tunne kulki väristyksenä hänen lävitsensä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä kun irlantilainen Bram Stoker kuoli. Kuollessaan Stokerilta jäi useampi novellikokoelma kesken ja kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen niistä julkaistiinkin yksi, Stokerin lesken painokuntoon saattamana. Nyt lähes 100 vuotta tuon kokoelman julkaisusta Tammi julkaisee teoksen Inkeri Koskisen kääntämänä. Koskinen on kirjoittanut kirjaan huikean hienon, 12-sivuisen esipuheen. Koskisen tekstissä lukija saa kiehtovan katsauksen itse Bram Stokeriin lapsuusvuosista lähtien. Samalla Koskinen luo silmäyksiä myös monen kirjan kertomuksen luonteeseen ja näin lukija jo mukavasti virittäytyy kirjan tunnelmaan. Teos käsittääkin yhdeksän novellia, joista ensimmäisenä oleva Draculan vieras on oletettavasti osa Stokerin julkaisemaa Draculaa. Osio jätettiin aikanaan pois kirjasta, mutta Stokerin leski halusi Draculan ystävien iloksi tuoda tarinan esille omana kertomuksenaan osana kokoelmaa.

Stokerin kauhutarinoille on tyypillistä tarinan päähenkilön tietty hyväuskoisuus ja siinä missä lukija jo tuntee ihokarvojensa nousevan pystyyn, päähenkilö vielä viheltelee hyväntuulisesti vailla pelkoa. Goottilaisille kauhutarinoille luonteenomaisesti puolestaan tarinoissa on niin romantiikkaa kuin karmaisevia rottia ja usein jopa samassa tarinassa. Kasvavan kullan salaisuus näyttää huikean hienolla tavalla, kuinka edes kuolema ei pysäytä rakkauden voimaa. Monessa kertomuksessa pikkuhiljaa mieleen hiipivä jännitys rakentuu sinällään arkiselta näyttävästä tarinasta, mutta Stoker osaa ujuttaa tarinaan elementtejä, jotka saavat kylmät väristykset pintaan. Nimikkotarinassa Draculan vieraassa kaikki näyttäytyykin aivan toisin vasta viimeisiä sivua lukiessa.

Tuomarin talo edustaa mielestäni parhaiten kirjassa juuri sitä kauhukertomusta, joka saa lukijan sydämen hakkaamaan lujaa ja kuikuilemaan olkansa taakse iltahämärässä kesken kirjan lukemisen. Nuori matematiikanopiskelija muuttaa toviksi vuokraamaansa kartanoon saadakseen opiskelurauhaa, mutta huonon maineen omaava kartano tarjoaakin hänelle jotain aivan muuta. Omalla tavalla karmaisevin kertomus on kuitenkin Squaw, missä Nürnbergissä häämatkalla olevan pariskunnan mukaan lyöttäytyy Nebraskasta kotoisin oleva iloluontoinen ja leveää murretta suoltava muukalainen Elias P. Hutcheson. Hutchesonin teon myötä he saavat tahtomattaan matkaseuralaiseksi myös vihaisen, kiiluvasilmäisen kissan.

Joissain kertomuksissa on mielestäni ripaus huumoriakin tai ainakin pieni pilke silmäkulmassa mukana. Mustalaisennustuksessa jännitys on läsnä, mutta kertomuksen loppumetreillä on jo pakko naurahtaa hyväntahtoisesti. Kertomus näyttää hyvin sen, miten ihmismieli pystyy luomaan lamaannuttavan kauhun ilman kovin kummoista todellisuuspohjaa. Mieti kuitenkin kerran, ennen kuin annat mustalaiseukon ennustaa kädestäsi...

Toisaalta kauhu näyttäytyy välillä sinänsä ihan tavallisissa asioissa, jotka saavat otteen vieraaseen miljööseen joutuneesta. Rottien hautajaisissa kertomuksessa Pariisi näyttää eräälle turistille toiset, synkemmät kasvonsa ja hän joutuu pakenemaan henkensä edestä. Ei pidä vähätellä vanhojen ja raihnaiseltakin näyttävien lumpunkerääjien sinnikkyyttä...

Luin tästä teoksesta alunperin Morren maailmasta ja kiinnostuin Dracula- ja vampyyritarinoiden ystävänä heti. Olen kuitenkin enemmän katsonut niitä televisiosta kuin lukenut kertomuksina ja siksi halusin sukeltaa kauhukertomusten maailmaan nyt kirjan sivuilla. Toisena oleva Tuomarin tarina sai sykkeeni nousemaan jo siinä määrin, että hetken mietin, uskallanko lukea kirjaa varsinkaan enää illalla. Kertomukset ovat kuitenkin sopivan vaihtelevia jännitysmomenttinsa suhteen ja lopulta suorastaan ahmin kirjan loppuun. Väittäisin lukematta alkukielistä teosta, että kääntäjä Inkeri Koskinen on onnistunut hienosti työssään, sillä niin rikas ja kiehtova kieli näyttäytyy kirjan kertomuksissa. Täydellinen kertomuskokoelma niin Bram Stokerin faneille kuin kauhukirjallisuuden ystäville.

5/5

Kirjasta piste Ikkunat auki Eurooppaan-haasteeseen ( Irlanti)

4 kommenttia:

  1. Kiva kun sinäkin pelkäsit tätä :D

    Ja en tajunnutkaan, että tästä saisi Irlanti-pisteen! Minä kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se Tuomarin talo siinä heti toisena tarinana alkoi kyllä nostaa ihokarvoja pystyyn ;)

      Poista
  2. Minäkin kiinnostuin tästä Morren ansiosta. Sinun arvio vielä vahvistaa lukupäätöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KivaKiva, siispä odotellaan mitä sinä sitten tuumaat tästä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)