Lukutoukan kootut tunnustukset


Ei, älkää pelätkö, en ole haastamassa ketään nyt yhtään mihinkään, vaan aion avautua vain itse. Toki siinäkin voi olla haastetta jo kerrakseen lukijoille, jos jaksatte postauksen loppuun asti. Nyt on kuulkaa niin, että minulla on mielen päällä monta asiaa ja säästääkseni teidät kymmeneltä eri postaukselta, aion tehdä tunnustukseni tässä nyt, yhdellä kertaa.

Ihan ensin on tunnustettava, että minä olen kuulkaa jumissa Ian McEwanin kanssa. Noin niin kuin symbolisesti vain. Meillä on lukupiirin kirjana Sovitus, jonka olen nähnyt elokuvana ja pidin siitä kovasti. Niinpä päätin ehdottaa sitä yhdeksi lukupiirimme kirjaksi. Mutta voi että. Tapahtumarikkaan ja runsaan Kirotun Istanbulin jälkeen minulla on nyt joko asennoitumisvaikeuksia toiseen äärilaitaan eli hyvin kuvailevaan ja hidastempoiseen kerrontaan, tai sitten on vain selkeä lukujumi. Olen jutellut kirjan alusta useamman kanssa ja moni on sitä mieltä, että se hidas alku on haastava ja melkein raivostuttavankin hankala. Elokuvasta tiedän kuitenkin kirjan juonen ja tiedän myös, että alun jälkeen tyyli muuttuu ja kirja imaisee mukaansa. Ja kahden aikaisemmin lukemani McEwanin perusteella olen melko varma, että tulen pitämään tästäkin. Mutta voi kumpa tämä jumi vähän helpottaisi! Sanokaa kirjan lukeneet, että helpottaa!

Senkin tunnustan, että oli aika mukavaa, kun Sarah Watersin Vieras kartanossa voitti meidän bloggaajien Globalian äänestyksen! Kirja oli hilkulla päästä omalle kuuden ehdokkaan listalle, mutta päädyinkin antamaan sille erityismaininnan, koska selvästi luin viime vuonna niin monta hyvää käännöskirjaa, että lopulta kuudenkin ehdokkaan päättäminen oli melkein mahdoton tehtävä. Kurkatkaapa muuten kirjan jo lukeneet aikaisemmin aloittamaani Vieras kartanossa- juonikeskusteluun! Siellä saa luvan kanssa jutella kirjan käänteistä. Globalian tuloksista löytyy muuten tarkemmin tietoa Karoliinan Kirjavasta kammarista.

Aikeissa on ollut jo tovin myös tunnustaa, mutta aina se on unohtunut, että kylläpä kuulkaa lämmitti mieltä, kun mm. Lapin kansa sekä Aamulehti olivat vuodenvaihteessa nostaneet jutussaan Ensi vuoden uutiset kirjablogit yhdeksi ilmiöksi, jotka tänä vuonna tulevat nousemaan otsikoihin! Kohta 5: Kirjablogit nousevat kukoistukseen! Sinne niin vaan nätisti kaikkien isojen poliittisten, taloudellisten ja Olympialaisiinkin liittyvien asioiden rinnalle oli nostettu kirjablogit. Ja erityisen hyvässä valossa nimenomaan. Ja voin kertoa, että allekirjoittanut oli pyllähtää pyrstölleen, kun kuuli että tämä oma pieni piskuinen, mutta niin rakas blogi oli päässyt tuohon juttuun mukaan. Hienointa kuitenkin jutussa oli se, että kirjablogit saavat yhä enemmän sijaa kirjavaikuttajien joukossa. Sehän on toki jo selvää, että kirjablogeista puhutaan jo nyt, mutta tietenkin on aina kivempi mitä enemmän ;) Selvittelin vähän noita lehtileikkeiden lainaamisen/kuvaamiseen liittyviä kuvioita ja ymmärtääkseni on oikeus julkaista ote lehtijutusta, jos se koskee itseä. Joten, tässä pätkä jutusta:



Ja en minä vielä lopettanut, nyt kun vauhtiin pääsin. La petite lectrice- blogin ihana Katri heitti minullekin blogeissa paljon jo kiertäneen Jos minä saisin valita-haasteen. Olen pyöritellyt kysymystä mielessäni useina päivinä aina hetken aikaa ja päätin yrittää tiivistää omat vastaukseni kolmeen...todellakin vain kolmeen! Ja päätin myös jättää siksi ne tietyt itsestäänselvyydet pois tällä kertaa, sillä eikö meistä jokainen nyt oikeasti toivoisi maailmanrauhaa, nälänähädän loppumista ja sitä, että itse kukin kohtelisimme toisiamme kunnioituksella ja välittäen? Tai ainakin minä toivon. Niinpä kolme vastaustani ovat omaan tähän hetkeen liittyviä:

Jos minä saisin valita....

...niin jokaisella ihmisellä olisi päivässä edes yksi sellainen hetki, jolloin saisi puhtaan itsekkäästi toteuttaa itseään ja siten saada hyvää mieltä ja oloa. Toiselle se voi olla hetki liikunnan parissa, toiselle hetki lukea ihan rauhassa tai toiselle vaikka hyvä elokuva...Tärkeintä olisi kuitenkin se, että hektisenkin tai raskaan arjen keskellä emme unohtaisi kuunnella omiakin toiveitamme ja tarpeitamme. Onnellinen ihminen voi hyvin!

...oppisin oikeasti tajuamaan jotain niistä neulomusohjeista ja osaisin neuloa villasukkia ja lapasia. Tekisin kaikille ystävilleni sellaiset käsin ja jalkojen lämmikkeiksi.



...jokainen tänään nukkumaan käydessään voisi ajatella, että olipa hyvä päivä!

Kirja-arvosteluja ei ole tänä viikonloppuna blogissani luvassa, sillä aion tahkota tuon Sovituksen kanssa nyt tovin jos toisenkin ja ainakin nauttia myös tästä huikean kauniista talvisäästä (postauksen alussa oleva kuva on keskiviikkona ottamani), käydä äänestämässä, näprätä kieli keskellä suuta VIHDOINKIN oppimiani isoäidin neliöitä ( no joo, ovathan ne vielä aika muotopuolia, mutta katsotaan tekeekö harjoitus mestarin!), katsoa keräämiäni upeita BBC:n British classics-sarjoja DVD:ltä ( Talo jalavan varjossa, Erään avioliiton muotokuva, Northanger Abby, Aristokraatit jne). Mitä sinä aiot tehdä viikonloppuna?

Kommentit

  1. Ihana postaus Susa ja onneksi olkoon maininnasta lehtijutussa :))

    Olet myös valikoinut itsellesi hienot valinnat. Kyllä se olisi mainiota jos joka päivä voisi illalla huokaista että niin, olipa kuitessiin hyvä päivä.

    Meillä vietetään tämä viikonloppu juhlien kun tuo siippa täyttää tänään 30. Kohta lähden kaupungille kunhan saan naaman kuntoon, mennään syömään ja teatteriin ja illalla tullaan kotiin ja arvotaan blogiarvonnan voittajat koska miehen mielestä se pitää tehdä tänään :)

    Lauantaina jatketaan juhlimista ja sunnuntaina varmaan pällistellään vaaitulosta ja valmistaudutaan ensi viikkoon jonka aikana pitäisi esim. saada gradu kunnolla käyntiin.

    Hurmaavaa viikonloppua Susa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllähän elämään kuuluu tyynet ja myrskyt, mutta kun edes useimmiten voisi illalla huokaista, että olipa se kuitenkin hyvä päivä, niin se olisi paljon se!

      Kuulostaapas ihanilta suunnitelmat, teatteria ja kaikkea!!

      Poista
  2. Oi onpas kiva tuo lehtijuttu ja koko postaus! Niin ja muistan oman lukujumini Sovituksen kanssa. Montakohan kuukautta mitä sitä tahkosin ja luin välissä muuta? Puolessa välissä helpotti, mutta sinne puoleen väliin asti pääseminen oli tuskan ja työn takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on vähän niin kuin pakkokin lukea se lukupiirin vetäjän ominaisuudessa ;)Ja seuraava kerta on jo maanantaina, eli siihen mennessä tahkoan sen väkisinkin.

      Poista
  3. Olen harvinaisen samoilla linjoilla noiden sinun "Jos saisin valita"-vastaustesi kanssa :).

    Ja hienoa, että kirjablogit saavat huomiota julkisuudessa!

    Siitä harvinainen tilanne, ettei viikonlopuksi ole suunnitelmia. Harvinainen ja IHANA tilanne. Tälle päivälle, joka jo on minun viikonloppuani vapaapäivän takia, oli ohjelmassa vain pikkukissan eläinlääkäriaika ja ruokaostosreissu. Muuten olen yrittänyt ottaa ihan vaan rennosti ja tehdä mitä huvittaa: neuloa yhtä lahjajutskaa viikon päästä nimen saavalle lasten serkkupojalle, tarkkailla lintuja siinä sivussa olkkarin ikkunasta, ja herkutellakin... :) Huvitti myös hiihtää hiukan viereisellä pellolla, joten raitis ilma-annoskin hoidettu.

    Hyvää viikonloppua Susa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole mitään sellaisia pakollisia suunnitelmia tai menoja, muuta kuin tuo äänestäminen. Tuo kaikki muu on sellaista haaveilua, että mitä ehtisin ja voisin lastenhoiton ja huushollaamisen ohella tehdä ;)

      Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. En tiedä olenko poikkuestapaus, mutta tykkäsin Sovituksessa eniten juuri alkupuolesta. Sekä kirjassa että elokuvassa. Mutta jos sinä pidit elokuvassa enemmän loppupuolesta, niin ehkä kirja toimii samoin. Omat tunnelmani voivat liittyä ainakin osittain siihen, että olen todella huono lukemaan (tai katsomaan) sotakuvauksia - ne ovat minusta yleensä hirveän tylsiä, ja niin Sovituksen tapauksessakin.

    Mukavaa viikonloppua! Oma viikonvaihteeni on aika kiireinen ja täynnä ohjelmaa, mutta eiköhän niitä omia hetkiäkin siihe mahdu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin kyllä elokuvassa koko elokuvasta, mutta jotenkin nyt on liian levoton mieliala vissiin rauhoittua McEwanin rauhalliseen kerrontaan.

      Kivaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  5. Hieno tuo lehtimaininta! Huippua!

    Itse olen sellaisessa lukujumissa, että luen erinomaista kirjaa, mutta lukuvauhti on jotenkin sairaan hidas ja minulle epätyypillinen. Ärsyttää! Nyt se on kyllä jo ihan loppupuolella, mutta kyllä siihen on mennytkin aikaa, reilusti yli viikko, melkein kaksi! Tsemppiä omaasi!

    Minun viikonloppuni menee töissä, eikä yhtään huvittaisi. Plääh. Mutta kestän sen kuin nainen ;)

    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukujumia sielläkin! Niin se vaan taitaa aina välillä iskeä kaikille meille lukutoukille, pöh!

      Hyvää viikonvaihdetta sinnekin!

      Poista
  6. En muista, että olisi ollut kovin suuria ongelmia Sovituksen kanssa, olin kai jo niin tottunut McEwanin hidastempoisuuteen sitä lukiessani. Tuon Aamulehden jutun panin ilahtuneena merkille.

    Viikonloppuna aion (taas!) käydä teatterissa, äitini osti koko meidän perheelle liput Katto-Kassiseen. Aion myös käydä parturissa (vihdoinkin!) ja raapustamassa yhteen lappuun kakkosen. Pulkkamäessäkin olisi kiva käydä, jos tarkenee (hiukkasen epäilen). Sitten aion uudelleenlukea loppuun yhden suosikkikirjani ja pähkäillä, mitä lukisin sen jälkeen (runsaudenpula). Olisi myös kiva saada tammikuun kirjakoostejuttu tehtyä, mutta en lupaa mitään... Hyvää viikonloppua Susalle ja itse kullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vasta kaksi McEwania takana ennen tätä ja niistä kyllä pidin kovasti. Luulen, että ongelma on nyt juuri se, että on tosiaan liian rauhaton mieli/hektinen arki ympäristön kanssa, että en pääse kiinni siihen rauhallisuuteen ja siksi tympäännyn.

      Oi, pulkkamäkeen mennään meilläkin jos pakkanen laskee alle kahdenkymmenen.

      Yllättäen minullakin on runsaudenpula noiden "seuraavaksi luettavien" kirjojen kanssa ;)

      Mukavaa viikonvaihdetta sinnekin!

      Poista
  7. Onneksi olkoon medianäkyvyydestä; kiva juttu tuo!

    Viikonloppusuunnitelmasi kuulostavat mukavilta - minäkin aion käydä äänestämässä,
    muuten tiedossa sellaista perheen viikonloppuyhdessäoloa sekä toivottavasti vähn aikaa lukemiseenkin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai onkin varsin jännä ilta varmaan monessa kodissa tv:n äärellä ;)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Onnea Lapin kansan ja Aamulehden jutusta! Olin niin iloinen siitä jo silloin, kun muualla asiasta kerroit ja nyt vielä enemmän. :) Ihanaa, että kirjablogit saavat näkyvyyttä ja ihanaa, että hyvän ystävän blogi nousee vielä esille.

    Tsemppiä McEwanin kanssa! Voi olla, että kirjan hidas tempo nyt vain viivyttää, mutta voi toki olla mahdollista myös, ettei Sovitus olekaan "sinun McEwanisi", mutta veikkaan kyse olevan vain alkuhitaudesta. Sovitus kiinnostaa minuakin.

    Viikonloppuna aion lukea loppuun Toibinin hienon Brooklynin. Olen nyt noin puolivälissä menossa ja ihan myyty. Huomenna on ihan tavallinen perhepäivä: aamulla eskarilaisen tanssikoulu, sitten kokkailua & leipomista ja jos sää sallii, niin hieman ulkoiluakin. Sunnuntaina tosiaan kakkosen äänestäminen, lasagnea ja uimahalli tai pulkkamäki sään mukaan. Toivon ehtiväni myös blogata yhdestä lastenkirjasta.

    Ihanaa viikonloppua, Susa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä aina mieltä lämmittävää kun näkee että kirjablogeista puhutaan hyvää medioissa :)

      Olen jo lukenut Sovituksen 2/3, ja kyllä pidän onneksi kirjasta, vaikka se alku OLI jähmeä..

      Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  9. Tuo lehtijuttu on tosi upea tunnustus, jee, hyvä Sussu! <3

    Voi ei, minua nyt hirvittää tuo sanomasi Sovituksesta. Olen ajatellut, että se olisi seuraava McEwanini, ja odotan siltä luonnollisesti paljon jo itse kirjailijan takia, ja lisäksi myös siksi, että minäkin rakastin sitä elokuvasovitusta. No, hmm. Onneksi olen hamstrannut hyllyyni muutaman muunkin lukemattoman McEwanin, joten voin sitten vaikka lennossa vaihtaa, jos tuon kanssa tuntuu takkuamiselta. En muuten tiedä, milloin aion sitä aloitella, mutta tänä vuonna kuitenkin. :D

    Meillä on huomenna varmaan ihan perhepäivä, ja illaksi menen hoitamaan puolivuotiasta siskonpoikaani, että tämän vanhemmat pääsevät vähän viihteelle. Hyvä ystäväni tulee avuksi, ja onkin kiva vaihtaa kuulumisia samalla, kun muistelen vauvanhoidon perusoppia. :) Sunnuntaina meidän piti kyläillä, mutta se taitaakin nyt peruuntua. Käydään toki piirtelemässä kakkoset lappuihin mekin, mutta muuten voisi varmaan keksiä jotakin hauskaa lapsille, kuten HopLopia tai uimahallia tms. Tai joku ex tempore -kyläpaikka. :) Sääennusteet näyttävät vähän siltä, ettei välttämättä ulkoilla...

    Hyvää viikonloppua koko perheelle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä anna minun tuskastelun vaikuttaa tuohon Sovituksen lukemiseen ;) On se kiehtova kirja ja jos ei valmiiksi pelota se hidas ja hyvin kuvaileva alku, niin lukemaan vaan ;)

      Kivoja viikonloppusuunnitelmia sielläkin!

      Poista
  10. Susa, hyvänen aika sentään...Olisit jättänyt Sovituksen viimeiseksi. Se on jollain tavalla sekä helppo että vaativa ja miten tämän nyt sanoisi: Se elokuva on aika hyvä ja niin erinomaiset roolitukset eli olisikohan kirja pitänyt lukea ensin. Jos minulta olisit kysynyt, olisit lukenut nyt Lauantain, sitten Ikuinen rakkaus ja Vieraan turva.

    Hieno huomiononosoitus sinulle tuo lehtijuttu: Onnea! Blogit vaikuttavat yllättävän paljon ja monessa.

    Mnäkin haluaisin oppia kutomaan/neulomaan. Muutakin kuin niitä jättikaulaliinoja.
    Pitelemme pakkasia, syömme liikaa ja katsomme Midsomerin;-) Ihanaa, kun joskus saa vain olla....Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nyt valikoitui tuo Sovitus luettavaksi kirjaksi siksikin, kun sitä oli kaikille halukkaille kirjastosta saatavilla ;) Ikuinen rakkaus ja Lauantai odottavatkin jo hyllyssä ja tänä vuonna aion lukea nekin.

      Lokoisalta kuulostavat viikonloppusuunnitelmanne ;)

      Poista
  11. Mahtavaa, onnittelut hienosta maininnasta :)

    Hyviä valintoja sinulla! Minäkin joudun vähän valikoimaan kun suunnittelen kutomista (neulomista), en osaa lukea kovin monimutkaisia ohjeita. Ja virkkausohjeiden lukeminen on joskus hankalaa koska virkkaan vasemmalla kädellä, eli "väärään suuntaan".

    Minä en ole vielä Ian McEwania lukenut, mutta lukupinossa olisi odottamassa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)