Julkaisen tänään oman arvosteluni Sarah Watersin huikean tuhdista kummitustarinasta Vieras kartanossa, joka lienee jossain määrin myös psykologinen jännäri. Muutamassa blogissa onkin ollut jo toivetta, että olisi mukavaa keskustella kirjan juonikuvioista sekä loppuratkaistusta jossain ilman, että joku arvostelua lukemaan tullut kokee tulleensa samalla ns. spoilatuksi. Niinpä tämän postauksen kommenttiosio on tarkoitettu keskustelulle, jossa saa puhua kirjan juonen käänteistä vapaasti. MIKÄLI ET HALUA TIETÄÄ KIRJAN JUONESTA MITÄÄN NS. PALJASTAVAA ETUKÄTEEN, EI KANNATA LUKEA TÄMÄN POSTAUKSEN KOMMENTTEJA. NE TULEVAT TAKUUVARMASTI SISÄLTÄMÄÄN SPOILAUSTA MONELTA KANTILTA.
Joten sillä välin kun itse vielä kirjoittelen kirja-arvostelua koneelle julkaistavaksi, aloitelkaahan jo te kirjan lukeneet tässä keskustelua siitä, MITÄ siinä kirjassa todella tapahtui ;) Linkitän tämän postauksen myös kirja-arvostelun loppuun, jotta jokainen voi tulla tähän kommentoimaan ja itse kirja-arvostelun kommentit pysyisivät siten spoilausvapaana. Toki toivon yleensäkin, ettei kirja-arvostelujen kommenttiosioissa yleensäkään kauheasti paljasteltaisi mitään olennaista kirjasta etukäteen, mutta tämän kirjan kohdalla tuntuu, että tämä suorastaan vaatii oman jatkokeskustelunsa tapahtumista. Vieras kartanossa on varmasti niin keskustelua herättävä juonenkäänteidensä ja syvempien merkitysten suhteen, että odotan innolla keskustelua siitä!
Joten sillä välin kun itse vielä kirjoittelen kirja-arvostelua koneelle julkaistavaksi, aloitelkaahan jo te kirjan lukeneet tässä keskustelua siitä, MITÄ siinä kirjassa todella tapahtui ;) Linkitän tämän postauksen myös kirja-arvostelun loppuun, jotta jokainen voi tulla tähän kommentoimaan ja itse kirja-arvostelun kommentit pysyisivät siten spoilausvapaana. Toki toivon yleensäkin, ettei kirja-arvostelujen kommenttiosioissa yleensäkään kauheasti paljasteltaisi mitään olennaista kirjasta etukäteen, mutta tämän kirjan kohdalla tuntuu, että tämä suorastaan vaatii oman jatkokeskustelunsa tapahtumista. Vieras kartanossa on varmasti niin keskustelua herättävä juonenkäänteidensä ja syvempien merkitysten suhteen, että odotan innolla keskustelua siitä!
Haa, tämän haluan lukea kesällä - ehdottomasti. Kaikki viittaa siihen, että kysmyksessä on loistava kesäkirja :D Kiitos houkuttelevasta kirjoituksestasi!
VastaaPoistaMinäkin haluan Valkoisen kirahvin tapaan lukea tämän kirjan kesällä, palailen sitten tänne!:)
VastaaPoistaSusa, mulla on nyt KOLME aivan erilaista dekakria jonossa, joísta yksi on taas sellainen, josta voisi sanoa, että jännitysromaani.
VastaaPoistaVakuuta minut tästä kirjasta, että pidän, sitten luen. Olin tätä ottamassa, mutta sitten jokin alkoi tökkiä vastaan.
Pallo on nyt sinulla;-)
JUONIPALJASTUS SEURAA!
VastaaPoistaMielestäni syyllinen oli kertoja, tohtori Faradya, joka alkoi käyttäytyä yhä omistuisemmin kirjan loppua kohden. Kartanosta oli tullut hänelle pakkomielle, ja vain siksi hän kihlautui C:n kanssa. F. on ainakin C:n tappaja, joskin vain sielunsa avulla (?). C:n huuto ennen kuolemaa: "Sinä!" huolestutti F:ää kovasti. Hän alkoi itsekin epäillä itseään. Loppuhöivytys puhuu selvää kieltä: F. lakaisee aution kartanon lattioita tyytyväisenä itseensä ja kartanoon, joka lienee se perimmäinen syyllinen!
Minä olin ensin ihan varma, että se on se Susien henki, joka heitä piinaa, mutta loppua kohden jo ahdistuin siitä Faradayn pakonomaisesti käytöksestä Carolinen = kartanon suhteen ja se loppu kyllä vahvisti käsitystä, että se "henki" oli ns. Faradayn katkeruuden ja ihailun ns. itu, joka aineellistui joksikin, joka pystyi aiheuttamaan ne näyt, liikkeet, äänet. Mutta että Carolinen hän minustakin tappoi itse.
VastaaPoistaMie nyt sitten hypin yli kaikki kommentit samoin kuin kirjasta tekemäsi postauksen, koska olen jo lainannut kirjan ja aion sen piakkoin lukea. Haluan lähteä tabula rasa -tilanteesta, paitsi että siitä huolimatta odotukset ovat korkealla. Ihan tyhjiössä ei kuitenkaan voi olla ja kirjan lukemista aloittaa. Mutta kunhan luen kirjan, käyn tietenkin kirja-arviosi ja kommentit lukemassa. :-)
VastaaPoistaHmm. Haluaisin ehkä itse uskoa, että kaikki muu johtui todella Susien hengen tekosista, mutta että Carolinen kuolemaan liittyi pelkästään itse tohtori. Kummitustarinassa täytyy olla oikeita kummituksiakin, mutta Carolinen huudahdus "Sínä!" ennen kuolemaansa ei voi viitata kuin Faradayhin. Ihmettelin lukiessani, että miten hän sinne kartanolle on päässyt ilman, että Betty huomaa hänen poistumistaan. Susalla olikin kelpo vastaus siihen, eli että se oli Faradayn pahojen ajatusten henki, joka ilmestyi Carolinelle.
VastaaPoistaMinusta se oli se Faradayn kateellisten ja katkerien tunteiden herättämä entiteetti sekin, joka aiheutti Carolinen kuoleman. Näin ajattelen esim. siksi, että hän tuona yönä näki unta, että muuttui usvaksi ja vaelsi Hundreds Hallin porttien ohi sisään taloon tms. (En muista yksiyiskohtia enää ihan tarkkaan.)
VastaaPoistaMutta joka tapauksessa Faradayn "pahempi puoli" oli minusta kaiken takana. Se liittyi tähän luokkayhteiskuntaan, jota tuotiin paljon esille, sillä Faraday oli kateellinen talon asukkaiden paremmasta yhteiskunnallisesta asemasta. Hänellä oli myös niin ristiriitaisia tunteita esim. Carolinea kohtaan. Välillä tämä inhotti häntä, etenkin jos näytti asemaansa köyhemmältä. Faraday (jonka etunimeä ei muuten kerrottu kirjassa) oli alussa minusta ihan sympaattinen, mutta viimeistään viimeisen sadan sivun aikana olin varma, että hänellä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Vaikka ei hän varmaan itse tietoisesti mitään tehnyt.
Luin eri tulkintoja englanninkielisiltä sivustoilta, ja siellä kerrottiin, että toisaalta Waters oli jättänyt lopun avoimeksi, koska ei itsekään "tiennyt" tai osannut päättää, mistä kaikki johtui. Toisaalta taas kerrottiin Watersin sanoneen, että ratkaisu löytyy kirjan viimeisestä virkkeestä. Myös hän kuuluu sanoneen, että jos kummitusteoriat hylkää kokonaan, on väärillä teillä. Joka tapauksessa hän oli aloittanut romaania ilman mitään kummitusjuttuja, pelkkänä luokkayhteiskunnan murroksesta kertovana tarinana, mutta sitten nämä "yliluonnolliset" elementit olivat ujuttautuneet sinne mukaan. :)
Se kirjan viimeinen lause kyllä minustakin vahvistaa sitä ajatusta, että se paha oli Faradaysta lähtöisin. En kuitenkaan usko, että hän ennen Carolinen kuolemaa sitä tajusi, josko sittenkään muuten kuin ehkä hieman epäillen.
VastaaPoistaSe Seelayhan selitti Faradaylle sitä teoriaa, että ihmisestä irtoaa ns. itu, joka elää omaa "elämäänsä" jne. Kummitusthan se sekin siis oli. Uskon, että Rouva Ayreskin näki pahimpina hetkinä Susien, että se ns. henki ilmestyi Susiena.
On muuten aika mielenkiintoinen yksityiskohta tuo, että Waters ei alunperin alkanut kirjoittamaan tätä minään kummistustarinana!
Minä ajattelin, että niillä oli omat kummituksensa jokaisella, Rouva Ayresilla kuollut Susie ja Carolinella tohtorin kostouni. Roderickin kummitus ei ollut niin henkilöitynyt, mutta sillä voisi olla tekemistä hänen sotakokemuksiensa kanssa.
VastaaPoistaPidin kirjasta tosi paljon, ja yksi sen viehätyksestä onkin juuri se, ettei kummituksista tai muista selityksistä millään saa kunnon pitävää otetta.
Erja: Nyt kun aloin miettimään tuota, niin hyvinkin tuo olisi mahdollista. Kun olihan siellä kartanossa tapahtunut juttuja jo ennen tohtorin sinne tuloa..eli se "jokin" oli siellä jo, mutta tohtorin mukaan tulo lisäsi ja vahvisti kaikkia niitä juttuja.
VastaaPoistaSe on totta, että on mukavaa saada lukemisen jälkeen pohtia juonikuvioita kun ne eivät tällaisessa kirjassa ole liiaksi selitetty ns. auki.
Luin tämän aikoinaan englanniksi. Päädyin siihen, että Faraday on kaiken takana, mutten ole varma tietoisestiko vai osittain tiedostamattaan. Tietoista puoltaisi se, että hänen olisi helppo käyttää kaiken jo olleen kuvitteellisen hyväkseen ja vahvistaa niitä. Esimerkiksi juoppohulluuskohtausten aikana Roderick on voinut polttaa tupakalla niitä palojälkiä - ja Faraday tulkitsee ne sitten miten tahtoo.
VastaaPoistaEhkä siinä on vähän molempia, voi kai sitä psyykata itsensäkin uskomaan, että paha henki on tehnyt sen, mistä itselle (Faradaylle) ei ole jäänyt selvää muistikuvaa. Jolloin hän on toiminut tietylla tavalla psykoosissa.
Mutta: luokkayhteiskunta ja sen murtuminen on silti se, mikä tässä kirjassa on kantava aihe. Kartanoelämän katoaminen, suurmaanomistuksen käyminen yhä tuottamattomammaksi ilman valtavia investointeja.
Heli: Oi että, on niin hauskaa kun aina kun joku kirjoittaa oman näkökulmansa tapahtumiin, oma mielipide väkisin alkaa luikerrella samaan suuntaan ja taas alkaa pohdinta :)
VastaaPoistaTuo luokkayhteiskunnan mureneminen on kyllä kirjan parasta antia monella tapaa!
Minä päädyin vähän samalle linjalle kuin Erja: ajattelin että talo sai liikkeelle pahoja voimia, jotka sitten ilmenivät eri ihmisille eri tavalla. Roderickia vaivasi velvollisuudentunto, joten hänen kummituksensa oli joku selittämätön voima, jota hänen oli yksin pideltävä kurissa. Rouva Ayres ei voinut antaa itselleen anteeksi lapsensa kuolemaa, ja siksi hänen demoninsa oli "minun pikku tyttöni".
VastaaPoistaCarolinen tappaja ilmestyi minunkin mielestäni Faradayna, mutta en ole varma oliko Faraday välttämättä tappaja edes mielessään, vai ottiko henki vain Faradayn hahmon. Carolinen kummitus kkun oli minun tulkintani mukaan hänen seksuaalisuutensa. Oliko Caroline aseksuaali tai lesbo? Hän ei selvästikään pystynyt yrityksistään huolimatta tuntemaan mitään seksuaalisia tunteita tai rakkautta ainakaan Faradayta kohtaan, eivätkä muutkaan mieskokemuksetkaan ilmeisesti olleet olleet kovin menestyksekkäitä.
Carolinen kuolemaahan kuvailtiin niin että hän sätki kuin kissa joka ei halua olla sylissä - mikä heijastaa hyvin Faradayn ja Carolinen aikaisempia kömpelöitä syleily-yrityksiä. Minusta se viimeistään kertoi, että Caroline näki Faradayn - mutta ei välttämättä sitä, oliko Faradayn henki välttämättä lähtenyt liikkeelle.
Vaikka Faraday oli varsinki loppupuolella suorastaan hyytävä hahmo, hänetkin voi minusta nähdä talon uhrina. Hänen demonejansa olivat alemmuudentunne ja kateus, jotka ilmenivät mm. pakkomielteinä kartanoa kohtaan. Ehkä myös rationaalisuus oli Faradayn heikkous, sillä vaikka hänelle kävi kirjan lopussa periaatteessa hyvin, ajatus Faradaysta kulkemassa vuodesta toiseen hylätyssä kartanossa kuulostelemassa kummitusta, joka ei koskaan ilmesty, ei ole kadehdittava. Faraday ei uskonut kummituksiin, eikä siksi koskaan niitä tule näkemään vaikka nyt haluaisikin: siinä hänen painajaisensa!
En siis ole aivan varma, ketä tai keitä pidän syyllisenä. Mutta äärimmäisen kiehtova kirja tämä oli. Ja ihanaa, että tänne saattoi tulla lukemaan spekulaatioita, koska minustakin tämä on kirja jota ei missään nimessä pidä spoilata.
Liisa: Nimenomaan, talolla oli pakko olla joku olennainen osa kaiken sen "pahuuden" ja pelottavan ilmenemisessä.
VastaaPoistaTällaisia kirjoja kyllä kaipaisi lisää, sillä näitä on ihana pohtia monelta kantilta vielä pitkään lukemisen jälkeenkin!
Minä sain juuri kirjan luettua:) Päädyin samaan kuin moni muukin. Ajattelin, että Faradaylla oli ainakin joku rooli kaikissa tapahtumissa, Carolinen kuolemassa kuvittelen, että juuri Faraday oli Carolinen näkemä "sinä", ja Faradayn haamu tms tappoi Carolinen. Toki uskon myös, että pelottavalla, vanhalla kartanolla oli oma osuutensa tapahtumissa. Kirjan viimeinen virke osoitti kuitenkin mielestäni, että Faradaylla oli suuri rooli kaikissa tapahtumissa... Mielenkiintoista;)
VastaaPoistaTämä on siitä jännä kirja, että omakin mielipide aina vähän muovautuu sen mukaan, mitä tulee uusia näkökulmia juoneen ;)
PoistaHih, olipas kiinnostavaa lukea nämä pohdintanne! Olin alkuun taipuvainen pitämään Faradayta syyllisenä Carolinen, mutta ajattelin sitä niin, että kartano ikään kuin imi hänestä energiaa ja katkeruutta, ilman että hän itse sitä tiedosti - että kartano tavallaan vietteli hänen pimeän puolensa ruokkimalla hänen kaunaansa ja kateuttaan. Eli rouva Ayresin ja Roddyn kohtaloissa olisi ollut 'oikeampi' paha henki takana. Mutta tuo Liisan ja Erjan tulkinta on briljantti, juuri noin sen voisi lukea - kartano tuottaa jokaiselle oman kummituksensa.
VastaaPoistaPitäisi melkein lukea kirja nyt uudestaan, ja varmaan juonikin avautuisi ehkä hieman eri tavalla näiden keskustelun jälkeen - jännittävää!
VastaaPoistaAa, minulla menee pää ihan pyörälle kaikista näistä tulkintamahdollisuuksista! Kirjaa lukiessani en jotenkin tietoisesti miettinyt, kuka tai mikä kaiken takana on: nautin vain lukijaa herkullisesti kalvavasta epävarmuudesta ja ajattelin, että kai tämä kaikki lopulta selviää. Oli oikeastaan aika hienoa, ettei selvinnytkään. Yksiselitteinen selitys kartanon tapahtumille olisi ollut paljon latteampi ratkaisu kuin tämä avonaiseksi jäänyt loppu.
VastaaPoistaMinuun vetoavat kyllä nuo Erjan ja Liisan tulkinnat yllä. Kaikilla omat demoninsa...
Blogistanian Globalia-äänestyksen innoittamana aloin miettiä tuota kirjan nimen suomalaista käännöstä, joka on minusta yksinkertaisuudessaan todella onnistunut. Rohkenisinko melkeinpä sanoa, että vieras-sanan monitulkintaisuuden ansiosta lähes mielenkiintoisempi kuin alkuperäinen? "Little stranger" viittaa selvästi Susieen, kun taas "vieras kartanossa" avaa tulkinnan tämän arvoituksellisen muukalaisen lisäksi myös kartanon kutsuttuun vieraaseen Faradayhin. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kirjailija itse ajattelee teoksen nimestä ja miten paljon hänen näkemyksensä vaikuttaa käännösten nimiin. Tsekkasin huvin vuoksi kirjan nimen parilla muulla kielellä. Ruotsiksi siitä tuli "Främlingen i huset", saksaksi "Der Besucher", ranskaksi "L'indésirable", espanjaksi "El ocupante". Hmm...
"Pieni vieras" voisi olla myös tohtori Faraday nuorena poikana, jolloin hän itse ensimmäistä kertaa vieraili kartanossa äitinsa kanssa.
VastaaPoistaEikä Faraday olisi vonut käydä työntämässä Carolinen kaiteen yli kuolemaansa ihan fyysisestikin, hänhän vietti yön lähellä kartanoa ja hänellä oli avaimet sekä muurin portteihin että itse taloon ja hän näki unta, jossa lähestyi taloa... Oma tulkintani on, että Faraday tässä on kaikista tyypeistä hulluin ja tukahduttaa sekopäisyytensä manifestaatiot muististaan. Hänhän on voinut itse riipaista sen naarmunkin rouva Ayersiin puutarhassa, kun se ilmestyi "tyhjästä". Kaikkia talon hämäryyksiä tämä teoria ei tietenkään selitä...
VastaaPoistaAjattelin, että Faraday olisi voinut kyllä ihan fyysisestikin käydä tappamassa Carolinen, koska hän yöpyi sinä yönä kartanon lähellä ja hänellä oli avaimet muurin porttiin sekä itse taloon. Oman tulkintani mukaan Faraday oli henkilöistä sekopäisin tehdessään kauheuksia ja sulkiessaan ne tyystin mielestään - en siis ajatellut kertojan valehdelleen lukijalle vaan itselleen. Tämä teoria ei toki selitä kaikkia kartanossa tapahtuneita omituisuuksia...
VastaaPoistaMinulle itselleni kirjan ymmärtämiseen on annettu aivan yksielitteiset ja päivänselvät avaimet. Luin kirjan kaksi kertaa peräkkäin, ensin "normaalisti", sitten siinä välissä tutustuin mm. Guardianin artikkeleihin kirjasta ja Watersin omiin kommentteihin, ja tänään kahlasin kirjan toistamiseen läpi tarkistaakseni löydänkö ne vinkit ja avainkohdat, jotka mielestäni ovat "koodiavain" kirjan idean hoksaamiseen. Lyhykäisyydessään: kirjassa toistuu uudelleen ja uudelleen ajatus siitä, että talo muuttui pahaksi vasta vähän aikaa sitten, toisaalta Seelyn teoria uniminästä, joka voi hommailla omiaan ihmisen nukkuessa, ja komanneksi se, mikä myös todetaan pariin otteeseen, että pahat asiat tapahtuivat aina kun Faraday oli poissa, käytännössä niinä aikoina, kun hän nukkui levottomasti tai näki "synkkiä, väkivaltaisia" unia. Faradayn kaipuu kartanoon ja rakkaus sitä kohtaan oli niin suuri, että hänen tiedostamaton uniminänsä poisti talosta yksi kerrallaan ne ihmiset, jotka suhtautuivat häneen ynseästi (Rod), tai yrittivät pitää hänet sieltä pois (rouva Ayres, koska ei täysin hyväksynyt Faradayn ja Carolinen avioliittoaikeita, ja myöhemmin kihlauksen purkanut ja taloa myymässä oleva Caroline itse).
VastaaPoistaNiin että kuten sanoin, minusta ihan päivänselvää ja lähestulkoon aukottoman johdonmukaista.
Sain tämän loppuun perjantai-iltana ja olen vielä tänä aamunakin kuumeisesti pohtinut juonenkäänteitä. Pitää lukea tämä uudestaan ja nimenomaan sitä silmällä pitäen, mitä Faraday oikein sanoo, mitä hän tekee ja mihin hän pyrkii.
VastaaPoistaOlen varma että Faraday jättää kertomatta tekemisistään, mutta jos katsoo lopputulosta, hänen motiivinsa on selvä. Faraday haluaa kartanon, vaikka jää epäselväksi, miksi: hänhän vain haahuilee aution kartanon käytävillä eikä pysty mitenkään palauttamaan sitä entiseen loistoonsa.
Toinen tavoite Faradaylla oli saavuttaa menestystä lääkärinä. Hän myös avoimesti myönsi, että tuttavuus Ayresien kanssa ja artikkelin kirjoittaminen Rodin jalan hoidosta tässä auttaisi. Lopulta auttoi myös kohujulkisuus, kun Faradayn nimi tuli lehtien kautta tutuksi ihmisille.
Luin uudelleen kohtauksen jossa Gyp puree Gilliania ja siinä on mielestäni monia esimerkkejä, jotka tuntuivat ensi kerralla vähän hassuilta, mutta uudelleen lukemalla ne tuntuvat viittaavan kirjan tapahtumiin laajemmin. Faraday mainitsee ettei tiedä miten joutui perheen luo huoneen poikki - aivan kuin hän muutenkin löytäisi itsensä paikoista, joihin ei ole tietoisesti mennyt. Lisäksi hän sanoo, että samaan aikaan tapahtui jotain muutakin, jonka merkitys huomattaisiin vasta tulevina kuukausina. Jää kuitenkin hieman avoimeksi, onko kyse koiran moittimisesta vai mistä. Samoin keittiön pöydän äärellä hän ihmettelee, miten on juhlavaatteissaan kun oli ajatellut olevansa tweed-takissaan. Hän myös sanoo, että olisi voinut estää tapahtuman ja pohti kuukausia jälkikäteen, miksi ei estänyt. Tämä viittaa näennäisesti tyhjänpäiväisen keskustelun jatkumiseen, mutta voisi tarkoittaa muutakin.
Mietin myös, oliko Betty Faradayn liittolainen. Ekan käynnin jälkeen Faraday sanoo talon väelle, että Betty voisi saada luvan olla käyttämättä pelottavia takaportaita. Jättikö Faraday näin portaat omaan käyttöönsä? Koirakohtauksessa Faraday korostaa erityisesti sitä, miten ainakaan Betty ei katsele koiran suuntaan ratkaisevana hetkenä. Viimeisessä kohtaamisessa Faraday toteaa, miten hänen ja Bettyn keskustelu näyttäytyy ulkopuolisille varmasti ihan tavallisena. Epäilyttävää!
Pitäisi lukea kaikki nämä Faradayn epäilyttävät kommentit uudelleen koko kirjasta ja yrittää löytää punainen lanka. Lisäksi mietin kovasti, miksi kirjassa tunnuttiin ripottelevan kellonaikoja, päivämääriä ja muita lukuja jotenkin epäjohdonmukaisella tavalla. Välillä päivämääriä korostettiin, välillä ajan ilmaisu oli paljon epätarkempaa. Jo talon nimi, Hundreds Hall, sisältää numeron. Samoin "neiti Havishamin kelloon" viitattiin parikin kertaa.
Faradayn nimen viittaus Faradayn häkkiin on kiehtova, mutta mietin myös tulkintaa "far a day", siis ajatusta kaukaisesta päivästä. Jo kirjan avauskohtaus on kaukainen päivä.
Minulle kirjan nimi oli pitkään arvoitus ja vasta ihan loppupuolella siellä Seeleyn uniteoriakohtauksessa tuli vastaan sanapari "pieni muukalainen". Kyttäsin myös ihan hulluna Susanista kertovia pätkiä ja olin varma, että jossakin vaiheessa Susanin tarinasta löytyy jokin yllätys. Mutta tämä taisi olla harhautusta. Jossakin netissä esitettiin teoria, että Faraday olisi edesmenneen everstin avioton poika ja näin sukua kartanon väelle. Tämänkin teorian valossa tekisi mieli kahlata kirja uudelleen. Se toki selittäisi miksi kartanosta tuli sellainen päähänpinttymä.
Caroline oli tosi kiehtova hahmo, koska hän tuntui näkevän Faradayn taakse lopultakin.
Kirjan tunnelma oli kyllä tosi tehokkaasti luotu. Yksittäisiä kummitteluja pelottavampaa oli se koko rappeutuvan kartanon aavemainen tunnelma, ihan oikeasti alkoi pelottaa varsinkin pimeällä lukiessa. Vielä enemmän taisi pelottaa se jokin pahantahtoisuus, joka väijyi taustalla - sellainen ihmisluonnon pimeä puoli. Erinomainen kirja!