Vanhan kirjan talvi Jyväskylässä 10.-11.2.


Jyväskylän pääkirjastolla järjestettiin jälleen kerran talven suurin antikvaarinen kirjatapahtuma 10.-11.2.2012, Vanhan kirjan talvi. Tapahtumassa oli äkkiä laskettuna reilu 10 antikvaarista kirjakauppiasta sekä myös esimerkiksi Atena kustannus myymässä kirjoja. Tapahtuman aikana oli myös mahdollisuus arvioituttaa omia vanhoja kirjoja, kortteja, merkkejä ja rahoja. Kahden päivän monipuoliseen ohjelmaa sisältyi myös kirjansidontanäytöstä- ja opastusta, filatelisti- ja numismaatikkojen näyttelyt, raha- sekä antikvaarinen kirjahuutokauppa, runokahvila, Vuoden kirjateon palkitseminen ja paljon muuta. Itse keskityin lauantai-aamupäivänä lähinnä tutustumaan antikvaaristen kirjakauppiaiden pöytien tarjontaan. Olen yleensä hyvin harkitseva ostaja vastaavissa tapahtumissa ja esimerkiksi kirjamessuilla, koska nykyään löydän niin edullisesti kirjoja kirpputoreilta. Kun kuitenkin eteeni sattui vuoden 1970 erittäin siisti Janssonin Muumilaakson marraskuu ehjillä kansipapereilla, hellyin ja maksoin nätisti 11e. Olen halunnut lukea sen jo pitkän aikaa ja ihanaa saada omaan hyllyyn varmasti tavallaan keräilykappale. Lisäksi ostin kympillä kolme paksukaispokkaria: Jonathan Franzen MuutoksiaZadie Smithin Kauneudesta sekä Doris Lessingin viisiosaisen Muutoksen ajan. Franzenin pokkari minulla on jo ollut odottamassa omassa hyllyssä, mutta halusin ostaa tuon sillä ajatuksella, että annan sen jollekin eteen päin joko yllärinä, arvon täällä tms.




Tarjolla oli kyllä jokaiselle jotain. Monessa pöydässä oli ihan jopa viime vuoden puolella ilmestyneitäkin teoksia, mutta toki pääasiassa vanhempaa tuotantoa ihan keräilyharvinaisuuksiin asti. Vai miltä kuulostaa Mika Waltarin signeeraama teos tai harvinainen 31 osaa käsittävä Suomen kansan vanhat runot -kokoelma? ( Jos kiinnostuit jommasta kummasta, niitä voi tiedustella antikvariaatti Living Dollista) Erityisesti vanhojen lastenkirjojen kohdalla pohdin pitkän aikaa, sorrunko ostamaan. Tällä kertaa Muumilaakson marraskuu sai toimittaa niin lasten kuin äidin kirjan virkaa, sillä sitä luetaan meillä varmasti jossain vaiheessa iltasaduksikin. Erityisen merkillepantavaa oli se, että useammassa pöydässä oli upea valikoima Tammen keltaisen kirjaston kirjoja niihin harvinaisuuksiin asti. 



Kyllähän tuolla olisi voinut viettää vaikka koko päivän ja rauhassa tutkia jokaisen pöydän tarjonnan, mutta harmikseni/onnekseni oli varannut lompakkooni vain parikymppiä ja monellakaan ei näyttänyt ainakaan olevan kortillamaksumahdollisuutta, muutamaa lukuunottamatta, joten selvisin kohtuuajassa kotiin eikä järjen peikkokaan ehtinyt istumaan olkapäälleni ja kuiskimaan syyllistävään sävyyn, että "eikö sinulla muka ole jo tarpeeksi kirjoja..." Tämä oli minulle ensimmäinen kerta tässä tapahtumassa, mutta aion ehdottomasti mennä ensi vuonna uudestaan!


Tällä hetkellä ei ole tiedossa nyt muita ihan lähiaikojen kirjallisia tapahtumia jonne olisin menossa, kuin vasta sitten ensi kuun lopulla Jyväskylän kirjamessut. Aion kuitenkin pitää silmäni ja korvani auki, jos sitä ennen ilmaantuu jotain kiinnostavaa!

Ensi viikolla lanseerataan sitten Juonittelua-blogi, jossa luvan kanssa saa keskustella kirjojen tapahtumista, henkilöistä tai yleensäkin syvällisemmin kirjan asioista. Pysykäähän siis kuulolla!    

Kommentit

  1. Mukavan oloinen tapahtuma. Oi jospa oisi saanut olla mukana!

    Jumiuduin katsomaan tuota Keltaisen kirjaston kirjoja tarjoavaa hyllyä. Voi että. Missä hinnoissa "keltsi" oli siellä? Toki eri kirjat ovat hyvinkin eri tavoin hinnoiteltuja, mutta muutamaa ko. sarjan kirjaa metsästävänä syöksyn aina ensimmäisenä katsomaan Keltaisia teoksia.

    SKVR:sssä on muuten nyt käsittääkseni 34 osaa. Sarjasta kiinnostuineiden kannattaa vilkaista tänne. Täältä voi pikaisesti katsoa, olisiko Suomen kansan vanhoissa runoissa vaikkapa oman kotipaikkakunnan aineistoa:
    http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr.phtml

    Kivoja ostoksiakin teit. Muumilaakson marraskuu on hieno, aika lohdullinen romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltsi oli niiden kirjojen kohdalla mitä katselin, 10-30e riippuen kirjasta. Joku mies osti mielestäni kuitenkin jonkun harvinaisuuden ja se maksoi 40e. Mutta edullisesti siellä oli kyllä tarjontaa myös Keltsissä.

      Kiva tietää, että niitä osio onkin tuon verran!

      Poista
  2. Ihan(an) petollinen tapahtuma.

    Käyn itse tosi laiskasti divareissa, koska usein on nuo kaksi hidastetta mukana. Toisaalta ehkä se on ihan hyvä, siksi että iksun billyt vielä riittävät näille kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä kirppareilla ja vastaavissa tapahtumissa se "huono" puoli, ettei mahdu kirjat kohta hyllyyn, mutta ei oikein enää uuttakaan hyllyä näihin neliöihin ;)

      Poista
  3. No nam, mitä kirjarivejä 8) Kuulostaa kiinnostavalta tapahtumalta, olisipa tuollaisia täällä pohjoisessakin. Muumilaakson marraskuusta voikin vähän maksaa, on se niin ihana teos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelin, että Muumilaakson marraskuusta olen valmis maksamaan reilummin mitä normaalisti vanhoista kirjoista :)

      Poista
  4. Ihanat ostokset ja tosi kivalta kuulostava tapahtuma! Ja messutkin on teillä tulossa. :) Kivaa on myös se, että laitoitte tuon Juonittelua-blogin pystyyn. :)

    VastaaPoista
  5. Mukavan oloinen tapahtuma ja kiva kun kerroit tästä! Olisin sortunut niihin vanhoihin lastenkirjoihin... Olen ollut yhden kerran vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa ja pidin kovasti tapahtumasta. Ensi kesänä voisi yrittää päästä taas sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos minulla olisi ollut käteistä enemmän mukana, luulenpa etteivät ostokseni olisi jääneet pariinkymppiin ja mukana olisi nimenomaan ollut jotain vanhoja keräilyarvon kantaviakin lastenkirjoja :)

      Poista
  6. Voi kun meidänkin kirjastossa järjestettäisiin jotain tuollaista... Turha luulo, ei ole ihan pikkupaikkakunnan juttuja :(

    Ai joko juonittelublogi on pystyssä! Viikon tauko blogistaniasta ja kaikkea uutta ja mahtavaa on ehtinyt tapahtua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa muuten joskus kysyä kirjastossa, että olisiko kenties heillä resursseja joskus järjestää jotain sillä varmasti kiinnostuneita olisi!

      Poista
  7. Sormet syyhyävät jo täällä ruudun toisella puolella pelkästä katselemisesta, voi kunpa sitä itsekin pääsisi kollaamaan tuollaisia kirjavalikoimia! Keltaista kirjastoakin noin paljon, aijai! <3

    Tosi mukavan oloinen tapahtuma! Ja tosi hyviä ostoksia teit! Ihana Muumilaakson marraskuu, ja Franzenin ja Smithin kirjat kiinnostavat kovasti. Ja Lessingiä kaipaisinkin jonkun bloggaajan lukevan lähiaikoina! Luin itse ensimmäisen Lessingini viime kesänä, ja kirja jätti minut suuren hämmennyksen valtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Kirsi-Maria on kirjoittanut Lessingistä, esim. http://kirsimaria.wordpress.com/2011/08/24/doris-lessing-lumous-haihtuu/

      Poista
    2. Keltainen kirjasto oli kyllä tuolla hienosti edustettuna ;) Minäkin luin..olikohan se nyt viime vai tuossa vuonna ekan Lessingini, Viides lapsi ja vaikutuin, joskin hieman hämmentynyt olin minäkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)