Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: The Marriage Plot (2011)
Suomentanut: Arto Schroderus
Sivuja: 599

Jokainen rakastunut on hullu, näin uskotaan. Mutta onko mahdollista kuvitella hullu, joka on rakastunut?

Parikymppinen, hyvätaustainen Madeleine on pienestä tytöstä lähtien rakastanut kirjojen ja lukemisen maailmaa. Lapsuudenkodissa Madeleinen huoneen seiniä koristi lempikirjan sivut tapettina ja vielä yliopistossakin hänen aarteensa oli kaikki ne rakkaat, hiirenkorville luetut kirjat, muiden muassa nokare Trollopea ja mahan täydeltä Austenia. Niinpä oli vain luonnollista, että viktoriaaniseen kirjallisuuteen kiintynyt Madeleine tekee seminaariesitelmän nimeltään "Kysyvillä mielin: Kosinnat ja feminiinin (tarkoin rajattu) vaikutuspiiri" sekä päätyy Semiotiikka 211-kurssille.

Miten ihanaa olikaan, kun virkkeet seurasivat loogisesti toinen toistaan! Miten erinoimaisen nautinnollista syyllisyyttä hän tunsikaan, kun näin tuhmasti nautti kertomuksesta! Madeleine tunsi olevansa turvassa 1800-luvun romaanien kanssa. Niissä olisi ihmisiä. Niissä tapahtui aina jotakin, ja tapahtumapaikka muistutti maailmaa. 
 Ja sitten Whartonilla ja Austenilla oli vielä paljon häitäkin. Ja kaikenlaisia vastustamattomia synkkiä miehiäkin.

Siinä missä Madeleinella on selvät sävelet kirjallisten intohimojensa kanssa, on hänellä myös säännöt seurustelun suhteen: pojan oli pyydettävä häntä ulos, ei toisinpäin. Kun Madeleine tapaa Semiotiikan kurssilla Leonardin, selkeyden tilalle tuleekin kiinnostusta, intohimoa ja epäjärjestystä. Biologiasta kiinnostunut Leonard on poika, jonka nimi kirjoitetaan kampuksen vessakopiin seinään haluttavien poikien listalle. Semiotiikan kurssille Leonard hakeutuu kuin sivupolulle halutessaan päästä paremmin sisälle filosofiassa pinnalla olevaan kielen teoriaan. Liekki noiden kahden, hyvin erilaisen nuoren välillä roihahtaa ja pian he viettävätkin kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Suorapuheinen, suorastaan julkea Leonard riisuu hyvin pian monin tavoin Madeleinen rakkautta ja seurustelua vastaan rakentaneet suojamuurit. Mutta sitten on Mitchell, Madeleinen vanha ystävä, joka on varma, että haluaa vielä naida joku päivä Madeleinen, mutta jota Madeleine ei näe siinä valossa. Madeleinen tavoin Mitchellinkin tarkoitus oli lukea pääaineenaan englanninkielistä kirjallisuutta, mutta lopulta päätyykin etsimään vastauksia isoihin kysymyksiin joista vähimpänä ei ole oman olemassaolon syvempi merkitys, uskonnon parista, päätyen lopulta Intiaan asti Äiti Teresan jalanjälille. Valmistumisen kynnyksellä kuitenkin Madeleinen ja Leonardin yhteiselo katkeaa, kun Leonard käyttäytyy idioottimaisesti. Madeleine ei vielä tiedä, että Leonardilla kärsii maanis-depressiivisyydestä, sairaudesta joka tulee vielä olemaan osa Madeleinenkin arkea.

Ja asia oli sillä selvä: Leonardin ahdingon vakavuus painoi enemmän kuin se tosiasia, että he olivat eronneet. Mitätöi sen. Ja se puolestaan merkitsi, että Madeleine voisi halata Leonardia, jos haluaisi. 

Valmistumisen jälkeinen arki on hyvin erilaista, mitä Madeleine vielä tovi sitten haaveili ja suunnitteli. Yhteenpaluu maanis-depressiivisen Leonardin kanssa tuo omat haasteensa ja reppumatkalle maailmalle lähtenyt Mitchell on vielä viimeisenä iltana yllättäen suudellut Madeleinea. Kuin huomaamatta Madeleine on itse keskellä kolmiodraamaa, jonka piirteet muistuttavat kovasti Madeleinen tutkimia avioliittojuonia viktoriaanisessa kirjallisuudessa. Lopulta kysymys kuuluukin: kuka saa ja kenet, vai saako?

Voi huokaus, ihastunut sellainen! Tämä oli ensikosketukseni Eugenidesin kirjalliseen tuotantoon ( olen katsonut elokuvana Virgin suicidesin aikanaan) ja olen aivan läkähdyksissä ihastuksesta, kertakaikkiaan! Olen lukenut kirjan, joka on niin omintakeinen, etten voi verrata edes sitä mihinkään tunnelmaltaan, sisällöltään tai muiltakaan osin. Päällisin puolin voisi luulla, että tässä on nyt vain lähes kuusisataasivuinen järkäle kolmen yliopistonuoren ihastumisista ja pettymisistä, mutta voi kuulkaa, se on vain pieni osa se. Ensinnäkin kirjan intertekstuaalisuus on huikean vahva ja kiehtova: mitä muuta kuin ihastuksesta voin huokailla saadessani lukea modernissa teoksessa itsekin rakastamieni viktoriaanisen ajan kirjojen maailmaa hienosti juoneen kiedottuna. 1980-luvun nuorten itsensä etsiminen ja rakkaussuhteiden luominen heijastaa yllättävän paljon samoja tunnelmia, mitä varsinkin Austenin romaaneissa saa lukea. Toisaalta Eugenidesin muut teemat tarinassa sitovat sen vahvasti nykyhetkeenkin: psyykkiset ongelmat, seksi, uskonto, aikuistuminen. Tämä on niin merkillinen kirja, että tästä on mahdoton kertoa lyhyesti niitä olennaisia asioita, sillä tämän parissa tunsin olevani lähes lakkaamatta huikealla kirjallisella löytöretkellä. Vaikuttavaa kirjassa oli myös hyvin todentuntuiset kaikkien kolmen nuoren sielunmaisemat aikuistumisen kynnyksellä, hyvin erilaisine haasteineen: psyykkinen sairaus, vaikea rakkaus, oman itsensä todellisten toiveiden kartoittaminen jne. Mielenkiintoista, miten hyvin Eugenides pystyy asettumaan niin nuoren maanis-depressiivisen miehen kuin nuoren rakastuneen naisen nahkoihin. Erikoista on myös se, että Naimapuuhat on yhtä aikaa syvällinen, kepeä, humoristinen ja surumielinen, suorastaan pakahduttavakin. Ja entäpä kirjan nimi sitten. Myönnän, että ensin vähän nyrpistelin nenääni, kun luin alkukielisen nimen: The Marriage Plot, että onpahan siinä muka hauskasti tehty käännös nimestä. Mutta jo kirjaa lukiessa aloinkin nyökytellä nimelle tyytyväisenä, se on niin nappivalinta tälle kirjalle monella tapaa ja kuvastaa kirjan moniulotteisuutta hienosti. Haluan lisää tällaista!!

Yhden jutun mä olen oppinut riippuvuudesta ja masennuksesta. Masennus on paljon pahempi. Masennuksesta ei voi noin vaan päästä irti. Masennuksesta ei voi päästä irti niinku aineista. Masennus on ku mustelma joka pysyy. Mustelma mielessä. Pitää varoo ettei koske kipeeseen kohtaan. Mut siellä se vaan on. Ei mulla muuta. Kiitos että kuuntelitte. Peace.

5/5

Ja hei, kurkatkaa myös, mitä mm. Erja, Sanna sekä Minna ovat tästä tuumanneet!