keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta

Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta
Kustantaja: Wsoy 2012
Sivuja: 218

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät,
niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi.
Tove Jansson

Tiina Laitila Kälvemarkin novellikokoelma Kadonnut ranta pitää sisällään yhden hienoimman alkulehden sitaatin, joihin olen törmännyt: siteeraus Tove Janssonin Muumilaakson marraskuusta. Noihin nerokkaisiin sanoihin kiteytyykin hyvin kokoelman novelleita yhdistävä ajatus. Ihmisiä tilanteissa, joissa on joskus valittava lähteekö vai jääkö. Tilanteita, joissa yllättävä valinta muuttaa kaiken suuntaa.

Nimikkonovelli Kadonnut ranta kuljettaa lukijan Sansibarin rannoille, missä vuorovesi syleilee rantahietikkoa. Vastavihityt Anne ja Sakari ovat häämatkallaan, jonka piti olla unelma. Mutta kenen unelma, ja mikä on todellisuus, jonka toinen heistä joutuu kohtaamaan vuoroveden huuhtomalla rannalla?

En usko että hän oli surullinen. Ainakin hänen olisi kuulunut olla onnellinen. Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt ola seitsemännessä taivaassa!
  Hän oli mennyt naimisiin ja saanut juuri sellaiset häät kuin halusi. Hän oli häämatkalla unelmiensa matkakohteessa. Mistään ei ollut tingitty, kaikki oli maksettu käteisellä. Mitä muuta hän olisi vielä tarvinnut?

Maahanmuuttaja-Rashidin pitseria pysyy pystyssä lähinnä Legolandin menevien ja sieltä tulevien turistien myötä. Hän tunnistaa jo kaukaa pihaan ajavat Legoland-perheet, jotka törsäävät rahaa vain siksi, kun vielä ollaan lomalla. Rashid yrittää sopeutua tuonne kalpeanaamaisten ihmisten pitkulaiseen maahan, eikä kukaan voi väittää, etteikö Rashid olisi yrittänyt. Lech siivoa hienostokoteja, sillä hän haluaa vielä jonain päivänä ostaa Veronikalleen sormuksen, ja paljon muutakin. Sitten kun kaikki on ohi. Mutta sitä ennen on monet nurkat luututtavana ja pölyt pyyhittävänä, epäluuloisten katseiden alle alistuttava. Pauli ja Lise seilaavat ruotsinlaivalla ja suomalaisen Paulin on vaikea hyväksyä ruotsalaisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Lise-puolisonsa myötä hänet on siihen pakotettu; seilaamaan kahden kulttuurin välissä. Pauli tuntee, että hänen ja Lisen välillä on jonkinlainen kelmu, jonka vuoksi he eivät vain kohtaa, vuosienkaan jälkeen.

Gladpack, läpinäkyvä talouskelmu. Kelmua päälle niin rakkaus ei haise eikä happane. Sellaista se on, naimista kondomin kanssa. Tuntuu kivalta, tosi kivalta, mutta ei sitten muuta. Iho ei kohtaa ihoa. Sydän ei kohtaa sydäntä.

Novelleissa näyttäytyy keskenään hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta kuitenkin niin usein paljon toisiaan muistuttavissa tilanteissa. Kun elämä on yhtäkkiä täynnä valintoja lähtemisestä ja jäämisestä, tai siitä, kun tietää, ettei enää ole mahdollista tehdä sitä valintaa, on vain mentävä mukana. Otettava se, mihin elämä on sillä hetkellä heittänyt. Sukupolvien välillä on usein kuilu, jonka molemmilta laidoilta kummatkin kuitenkin yrittävät kurkottaa toisiaan kohti. Sota-aikana hevosia hoitanut Pentti kertoo muistojaan tyttärentyttärelleen Emmalle, joka on isoisänsä tavoin kiinnostunut hevosista. Emman äiti Miia ei ole nukkunut kunnolla puoleen vuoteen ja syö pillerin toinen toisensa jälkeen tahtomattaan, jotta saisi edes hetkeksi ummistaa silmänsä. Jos hän vain saisi nukkua, hän voisi olla taas oma itsensä.

Hän ei tiedä mitään ei muista mitään. Muistaminen on kuin nousisi syvän järven pohjasta kohti kaukana häämöttävää valoa, hän tuntee virtaukset ja kylmät kohdat, mutta ei jaksa pintaan asti. Ajatukset liukuvat ohi, päätökset ja aikomukset. Kaikki jää kesken. Aina on yö, ja ei koskaan.

Ylioppilas-Päivi on lähdössä Ranskaan suurin odotuksin au pairiksi. Nuorempi serkku Minna kuuntelee kateellisena Päivin suuria suunnitelmia siitä, millaista elämä Pariisissa tulisi olemaan. Kalliita kenkiä, iso oma huone sisäänkäynnillä, ranskalainen parveke. Kun Minna saa Päiviltä postikortin, ei postileimassa luekaan Pariisi, vaan jotain ihan muuta, josta hän ei saa selvää. Mielestäni kokoelman vahvimmassa novellissa, Jäniksessä, nainen näkee mökkitiellä jäniksen, joka vain istuu ja tuijottaa suoraan kohti. Nainen muistaa nähneensä saman jäniksen jo keväällä, kun he kävivät mökillä enimmäisen kerran talven jälkeen. Yhtäkkiä perheen kesäpäivät mökillä muuttuvat, kun nainen kiertää pakonomaisesti ympäri kirkonkylää vain kohdatakseen jäniksen uudelleen.

Se halusi minun katselevan itseään.
Se oli laiha, luut ja jänteet erottuivat selvästi ruskean turkin alta. Vatsapuolelta se oli valkoinen, kellertävänvalkoinen. Korvien reunat olivat tummat, melkein mustat. Silmät olivat suuret ja kirkkaat, tummanruskeat.
  Siitä ei ollut pienintäkään epäilystä. Minä tunsin tämän jäniksen. Tiesin, kuka se oli.

Jänis on lukukokemuksena niin voimakas, että se suorastaan pakahdutti. Minun piti hetkeksi jopa jättää novelleiden lukeminen kesken, että saan tavallaan etäisyyttä tuohon tarinaan, joka edustaa mielestäni täydellistä novellia. Novellit ovat tasoltaan hieman vaihtelevia, toiset selvästi parempia kuin toiset. Toki tuo on hyvin pitkälti subjektiivinen kokemus. Kokonaisuutena kuitenkin mielestäni ehjä, hyvä ja erittäin hienona pienenä herkkuna tarkkaavaista lukijaa ilahduttaa huomata, kuinka joidenkin novelleiden ihmiset ovatkin jo tuttuja aikaisemmasta novellista. Laitila Kälvemark osaa rakentaa novelleihin suuria latauksia, pirskotella sinne tänne hieman huumoriakin. Nimikkonovellissa hän antaa hienosti myös lukijalle vapauden itse solmia mielessään tarinan langanpäät yhteen haluamallaan tavalla.

4/5


4 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa kiinnostavalta kokoelmalta. Kiitos kun nostit sen esiin, en ollut edes huomannut, että tällainenkin on ilmestynyt :). Olet lukenut paljon hienoja novellikokoelmia viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä muuten taitaa olla jo peräti seitsemäs novellikokoelma tälle vuodelle! ja lisää on tulossa ;)

      Poista
  2. Olen tässä kirjassa puolivälissä nyt, ja kovasti olen tykännyt. Kirjoitan vähän myöhemmin sitten kirjasta, kun tuo jälimmäinenkin osa on luettu =) Tällä hetkellä Suomi-Ruotsi-maaotttelun mainingeissa seilaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidät! Tulen sitten lukemaan heti kun olet kirjoittanut juttua tästä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)