Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu
Kustantaja: Otava 2008
Alkuteos: Till dess din vrede upphör
Suomentanut: Sanna Manninen
Sivuja: 282

Huidon käsilläni. Hakkaan jäätä turhaan. Viimeisenä tekonani riuhtaisen regulaattorin ja maskin pois. Sitten kuolen. Minun ja jään välissä ei ole enää ilmaa. Eikä minun peilikuvaani. Silmäni ovat auki vedessä. Nyt näen yläpuolellani olevan henkilön.

Kasvot painautuvat jäätä vasten ja katsovat minua. En ymmärrä näkemääni. Tietoisuuteni vetäytyy kuin vuorovesi.


Sen piti olla jännittävä sukellus tutkimaan sota-ajalla järveen pudonnutta lentokoneen hylkyä, josta vain harva tiesi. Nuoripari Wilma ja Simon uhkuivat intoa ja seikkailumieltä. Vaikka oli vasta lokakuu, oli järvi jo jään peitossa ja he joutuivat tekemään avannon päästäkseen sukeltamaan hylylle. Heillä oli oikeat välineet, narut kiinnitettynä jäähän, kaiken piti olla kunnossa. Sitten naru irtoaa ja kun Wilma yrittää päästä pintaan, vastassa onkin peitetty avannon aukko, jonka päällä seisoo joku...

Puoli vuotta myöhemmin löytyy joesta Wilman ruumis. Kun ruumiinavauksessa selviää, että Wilman ruumista on siirretty kuoleman jälkeen, käynnistää rikoskomisario Anna-Maria Mella tutkimukset. Syyttäjä Rebecka Martinsson alkaa Mellan ja kumppaneiden apuna selvitellä tarkemmin Wilman ja Simonin liikkeitä. Simon on edelleen kateissa ja vaikka hänenkin uskotaan löytyvän kevään mittaan vesistä, pieni epävarmuus kytee silti. Ärsyttävät ja pelkoa kylvävät Krekulan iäkkäät veljekset käyttäytyvät niin uhmakkaasti heitä jututtaessa tapauksen tiimoilta, että erityisesti Anna-Maria uskoo heidän liittyvän jotenkin Wilman ja Simonin katoamiseen. Tutkimusten edetessä esille tulee mielenkiintoisia seikkoja, joiden jäljet johtavat aina sota-ajalle 40-luvulle ja saksalaisiin.

Rebecka uppoutuu tutulla intensiivisyydellä työhönsä ja hänen etäsuhteensa Månsiin tuntuu kärsivän, koska Måns ei ymmärrä, miksi Rebecka niin väkisin tahtoo pysyä pienessä kylässä, kun voisi asua Månsin luona ja palata asianajajan töihin. Mutta Måns ei näe sitä tulta, joka palaa Rebeckan sisimmässä. Rebecka tarvitsee kaikkea sitä ympärilleen, mitä Måns vain ihmettelee ja kauhistelee.

Minä tarvitsen tätä, hän ajatteli. Minussa on niin monta hankalaa henkilöä. Pieni rakkaudenkipeä kolmivuotias, jääkylmä juristi, yksinäinen susi ja se, joka haluaa menettää taas järkensä, paeta hulluuteen. Minulle tekee hyvää olla pieni kipunoivien revontulien alla, raskaan joen vierellä. Luonto ja maailmankaikkeus ovat niin lähellä. Minun huoleni ja omituiset piirteeni kutistuvat. Minusta on mukavaa olla vähäpätöinen. 

Kunnes vihasi asettuu on neljäs Åsa Larssonin kiehtovan karuihin arktisiin maisemiin sijoittuva teos, jossa päähenkilöinä on mm. Rebecka Martinsson ja Anna-Maria Mella. Teos alkaa jo sen verran intensiivisesti, että tarina tempaisee mukaansa heti alkumetreiltä. Tällä kertaa Larsson tekee erityisen kiehtovan ratkaisun kertojaäänen suhteen, sillä kuollut Wilma toimii tarinassa välillä minäkertojana, ja siten tarina saa aivan uudenlaisia sävyjä. Kuolleen, nuoren tytön ääni kirjassa tuo mieleen hienon Alice Seboldin Oma taivas-teoksen. Edellisen teoksen, Mustan polun tapahtumat ovat myös kirjassa vahvasti läsnä näkymässä Anna-Marian ja Sven-Erikin kireissä väleissä. Impulsiivinen Anna-Maria saa tuta Sven-Erikin etäisen käytöksen myötä, ettei hänen valintojaan toimia työtilanteissa katsota aina hyvällä. Jännitteistä huolimatta Rebecka ja Anna-Maria tulevat siinä määrin juttuun, että Rebecka pääsee tutkimuksiin mukaan paremmin kuin mitä ehkä muutoin syyttäjän ominaisuudessa pääsisi. Rebeckalla on myös omat syynsä saada Wilman ja Simonin kohtalo selvitettyä, sillä hän on alkanut nähdä asioita, joita kaikki eivät ehkä ymmärtäisi.

Larssonin ratkaisu nostaa fiktiivisyyttä vähän ylemmälle tasolle Wilman kertojaäänen myötä, on todella toimiva ratkaisu. Toisaalta Rebeckan kyky nähdä jotain, mihin kaikkien silmät eivät kykene tai edes halua kyetä nähdä, tuo oman syvyyden tarinaan. Itse kehystarina on kiehtova ja vaikka hyvissä ajoin käy selville, kuka on osallisena nuorten kohtalossa, Larsson tarjoaa silti pieniä koukkuja kirjan loppupuolella lukijan yllätykseksi. Muutenkaan mielestäni Larssonin kirjojen juonen ei ole tarkoitus olla sellainen, että lukija saa arvuutella mahdollisia syyllisiä loppuun saakka, vaan olennaista on se kiehtova arktinen miljöö, inhimilliset henkilöhahmot joiden kehityskaari etenee kirja kirjalta ja vetävä tarina. On jotenkin paljon rikkaampaa upota   syyllisen/syyllisten maailmaan ja motiiveihin pitkin kirjaa sen sijaan, että vasta viimeisillä sivuilla se kävisi ilmi. Siksi olisi väärin puhua Larssonin kirjojen yhteydessä ennalta-arvattavuudesta, kun luulen ettei hän ole edes halunnut luoda tarinaa, jossa syyllisen/syyllisten henkilöllisyyden selviäminen säilyisi loppuun saakka. Tämä taitaa olla minulle kyllä Larssonin kirjoista se parhain! Nautin kovasti tämän lukemisesta ja voi että miten kutkuttavaan tilanteeseen Larsson Rebeckan tässä kirjassa henkilökohtaisessa elämässä jättääkään! En malta odottaa pian ilmestyvää viidettä teosta, Uhrilahjaa!

5/5

Myös Kuutar on lukenut tämän!

Kommentit

  1. Tämä onkin minusta jo dekkarien aatelia, sillä mitenkään tätä ei unohda. Toki kaikki Åsan kirjat ovat minulle mieleen ja myös hyllyssä, sillä ne on kiva joskus lukea kaikki peräkkäin. Ja tosiaankin: On kiva olla mukana jutussa heti eikä vasta loppuratkaisussa.

    Pidän kovasti Seboldin Oma taivaasta ja siksikin tämä on minulle valovoimaisin Åsan kirjoista - toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä minullekin Larssonin kirjoista tähän asti parhain!

      Minullekin Seboldin Oma taivas on rakas kirja!

      Poista
  2. Tämän kirjan alku on ehkä pelottavin ikinä lukemistani! Hui! Mutta minä en erikoisemmin viehtynyt tuohon Wilmaan kertojana ja myöskin Rebekkan näyt olivat minusta kielteisiä juttuja. Odotan kovasti Larssonin seuraavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin se alku on hiuksiapuistattavan pelottava!

      Minusta ne Rebeckan näyt olivat jotenkin ensi alkuun ehkä aika yllättäviä, että Larsson meni niin paljon ns. yliluonnollisen puolelle, mutta kuitenkin kun olen sinällään sellaisen ystävä, ihastuin siihen aika äkkiä ;)

      Poista
  3. MInä pidin tästä kirjasta, vaikka kauhukertomuksista en pidä, tästä pidin. Komppaan Kirsiä, odotan seuraavaa Å.Larssonia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan kyllä suurella innolla seuraavaa. On muuten ollut todella kiva lukea nyt nämä kaksi edeltäjäänsä melkein peräkkäin!

      Poista
  4. Olen lukenut Larssonia vuosia sitten, mutten tarkalleen muista kirjojen tapahtumia tai millaisia ajatuksia ja tunteita hänen kirjansa ovat herättäneet (minä kyllä ihan turhaudun siihen, miten huonosti kirjat muistan, ellen niistä kirjoita!). Sen toki muistan, että olen tykännyt lukemastani samoin kuin senkin, että aika rankkoja juttua on sille Rebeckalle sattunut. Pitänee lukea koko sarja uudelleen läpi oikeassa järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, minulla on sama "vika", että hyväkin kirja saattaa unohtua niin, ettei muista kuin tunnelmia ja juttuja sieltä täältä. Liekö se meidän paljon lukevien ongelma?

      Kannattaa aloittaa sarja tosiaan ihan alusta!

      Poista
  5. Voi että, omasta hyllystä löytyy ainakin yksi Larsson. Pitäisi ottaa viimein luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Minä olen tykästynyt kyllä kovasti näihin hänen kirjoihinsa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)