maanantai 11. kesäkuuta 2012

Craig Thompson: Habibi

Craig Thompson: Habibi
Kustantaja: Like 2012
Alkuteos: Habibi (2011)
Suomentanut: Ida Takala
Sivuja: 665

Habibi ( arabiaksi minun kultani/rakkaani) on yhdysvaltalaisen Craig Thompsonin huikea, seitsemän vuoden taidonnäyte. Tällaisen teoksen edessä ei voi kuin tuntea kunnioitusta sen tekijää kohtaan. Jo pelkästään teoksen visuaalisuus mm.pikkutarkkoine ornamenttikuvioineen tekee Habibista ainutlaatuisen. Thompsonin kirjaan tuomat teemat puolestaan ovat niin runsaita, että Habibia lukiessa ei voi olla vaikuttumatta monella tapaa.

Tarinan keskiössä ovat kaksi orpolasta, Dodola ja Zam (Habibi), joiden elämänpolut kohtaavat orjamarkkinoilla. Dodola pelastaa pienen Zamin ja pakenee aavikolle, josta he löytävät hiekkaan juuttuneen laivan. He asettuvat laivan hylkyyn asumaan ja Dodola päättää pitää huolta Zamista. Lukutaidottoman isän kirjurille vaimoksi myymä Dodola ja äitinsä hylkäämä Zam kiintyvät toisiinsa ja ovat kuin sisko ja veli. Kirjurin vaimona ollessaan lukemaan ja kirjoittamaan oppinut Dodola alkaa kertoa Zamille Koraanin kertomuksia. Neuvokas Dodola hankkii ruoan heille aavikolla vaeltavilta karavaanaeilta antamalla maksuksi itsensä. Pian syntyykin myytti aavikon kurtisaanista, joka tuo miehille taivaallisen nautinnon. Erään kerran Zam seuraa Dodolaa ja todistaa, kuinka Dodola tulee raiskatuksi ja näky jättää Zamin sieluun ikuiset arvet. Pian tapahtuneen jälkeen Dodola siepataan läheiseen Wanatolian kaupunkiin ja heidän yhdeksänvuotinen yhdessä eläminen katkeaa. Dodola päätyy irstaan sulttaanin haaremiin vangiksi ja sulttaanin yhdeksi monista naisista. Dodolaa etsimään lähtenyt Zam syyttää itseään, ja päätyy lopulta eunukkien hoiviin. Niin Dodola kuin Zam, molemmat tahoillaan, yrittävät selviytyä painajaismainista asioista, joiden keskellä he eivät kuitenkaan kertaakaan unohda toisiaan. Mutta kohtalo on jo kutonut silkinhienot lankansa heidän ympärilleen, ja lopulta he kohtaavat jälleen. Koetut tapahtumat ovat jättäneet jälkensä molempiin, mutta miten he kohtaavat toisensa kaiken jälkeen, kun kumpikaan ei ole enää lapsi?


Thompson kuljettaa Dodolan ja Zamin tarinaa sekä Dodolan elämää ennen Zamin kohtaamista useilla eri tasoilla. Lukija pääsee usein ensin suoraan järkyttäviinkin tapahtumiin seuraajaksi, mutta myöhemmin tarinan punoutuessa auki sama tarina saakin inhimillisempiä sävyjä. Kirjan alussa riistäjältä vaikuttava Dodolan aviomies onkin lopulta ymmärtävä ja lempeä. Tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen paikkaan, mutta muistuttavat mielestäni monin tavoin lähi-itää. 

Teemat, jotka nivoutuvat kirjan upeaan kuvitukseen, ovat aika häkellyttävänkin puhuttelevia, voimakkaita: orjakauppaa, monenlaista julma hyväksikäyttöä, heikomman riistämistä, eunukkiprostituutiota, haaremielämän todellisuutta sekä toisaalta myös tietynlaista poliittista kannanottoakin. Varsinkin Tuhannen ja yhden yön tarinoiden synnyttämä, melkein romanttinen mielikuva haaremista kyllä murenee Habibia lukiessa, niin että lopulta melkein voi pahoin. Näiden väkevien teemojen taustalla kulkee punaisena lankana kuitenkin kahden nuoren erityinen ja erikoislaatuinen rakkaustarina, mikä tuo tarinaan valoa ja toivoa, kauneuttakin.


Habibi on kyllä niin häkellyttävä teos monella tapaa, että minulla on suoranaisia vaikeuksia osata edes vähänkään kattavasti tai järkevästi kirjoittaa siitä. Tuntuu, kuin nämä kirjoittamani jutut olisivat vain pintaraapaisu siihen, ja niin varmasti onkin. Habibi on niin iso teos sisällöllisestikin, ettei yksi lukukerta riitä. Pelkästään kuvien ihailuun ja ihmettelemiseen menee oma aikansa ja tavallaan myös huomionsakin. Thompson tuntuu tehneen aikamoisen taustatyön perehtyessään niin islamiin, arabian kieleen kuin ylipäätään aihepiiriin. Hänen hieno kuvitusjälkensä on monilla sivuilla kuin oma taideteos. Ihan kaikki jutut (arabialaiset merkinnät ja kaaviot)eivät minulle auenneet kuvituksessa merkityksiltään, mutta se ei onneksi estänyt nauttimasta siitä silti kauneuden näkökulmasta.

Niin seksuaalisuus ja erityisesti sen nimissä riistäminen kuin uskonnollisuus ovat kirjassa koko ajan läsnä. Dodolan kertoessa tarinoita koraanista, kristitty lukija voi nähdä samat tarinat kristinuskon, raamatun opeista käsin. Tulee tunne, että Thompson haluaa tällä näyttää, kuinka eri uskonnoista huolimatta monella asialla on samat taustat. Thompson on myös sisällyttänyt kipeisiinkin asioihin taidokkaasti hitusen huumoria. Yksi esimerkki löytyy Dodolan kertomasta Noan arkin-tarinasta.

Olen Habibin jäljiltä melkein sanaton, vaikkei sitä ehkä tämän juuri tuottamani tekstimäärän perusteella uskoisi. Sanattomuus on ehkä sellaista hiljaista, sisäistä värinää, jonka teos jätti kytemään. Aion ehdottomasti  lukea tämän vielä ainakin kerran uudestaankin! Kurkatkaa myös, mitä anni.M. sekä Salla ovat tästä tuumanneet! Järkälemäisestä koosta huolimatta/juuri siksi kannustan tarttumaan tähän teokseen, sillä se avaa hetkeksi lukijan eteen varmasti toisenlaisen maailman.

5/5

ps: Blogini täyttää tänään 2 vuotta! Äkkiä se aika on mennyt. Koska tovi sitten pidin täällä arvonnan, jossa palkintona oli Suomalaisen kirjakaupan lahjakortti sekä suklaata, päätin pitää arpajaiset nyt Facebookin puolella, koska sielläkin on jo iso joukko tykkääjiä blogini sivustolla. Joten jos olet Facebookissa ja haluat osallistua arvontaan, tule tykkäämään tänne!

26 kommenttia:

  1. Mulla on tämä kirjastosta lainassa, joten en lukenut arviotasi tarkkaan. Jotenkin jännitän omaa suhtautumistani etukäteen, mutta arvosanasi kyllä vaikuttaa sen verran, että pakko tätä on ainakin yrittää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sitten, mitä ajatuksia Habibi sinussa herättää!

      Poista
  2. Tämän tahdon minäkin ehdottomasti lukea, kunhan tulee sellainen tilanne että voin rauhassa keskittyä uppoutumaan siihen... vaikuttaa teokselta josta tulee pysyvä klassikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihme, jos tästä ei jonkinsortin klassikko tosiaan muodostu!!

      Poista
  3. Susa, se sun edellinen on jo matkalla minulle. Sen luen, mutta tätä en. Yritän edes joskus vähän suojella itseäni...Kyllä sun onkin aika lukea jo Léon ja Louise.

    Onnea 2-vuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sinäkin luet Illallisen, se on huikean hieno!!

      Poista
    2. Oikein odotan sitä. Aion lukea sen ilman mitään muita kirjoja sivulla (lue: lattialla yöpöydän vieressä sekaisessa kasassa).

      Poista
  4. Susa, miten ihmeessä sait luettua 665 sivua näin nopeasti edellisen jälkeen? Vai luetko kirjoja rinnakkain, kuten minä joskus teen? Ei ole pakko vastata, mutta nyt olen kerrankin utelias, kun tunnen itse käyväni jo suviaikaa. Ei kahta vahvaa kirjaa voi lukea rinnakkain...ainakaan minä. Voin kuljettaa näin: harrastekirja ja yökirja, ja joskus siinä voi roikkua kolmantena joku, josta en oikein pääse heti perille ja annan sen kypsyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Lopetin illallisen lukemisen torstaina illalla, bloggasin siitä sitten pe-aamuna. Aloitin kuitenkin jo myöhään yöllä vielä Habibin ja sen parissa meni pe-su. Vaikka sivuja on melkein 700, tämä on tavallaan huomattavasti nopealukuisempi mitä perusromaani, kun kyseessä on kuitenkin sarjakuva. Toki aikaa menee kun jää ihastelemaan ja ihmettelemään yksityiskohtia, mutta silti luen nopeammin tällaisen kuin tavallisen romskun, eli kolmisen päivää meni. Joka päivä luin muutaman tunnin aina.

      Poista
  5. Ihan mahtavaa, että muistutit tästä Habibista. Mielestäni etsinkin sitä joskus kirjastosta, muttei se ollut silloin vielä edes tullut sinne. Nyt olisin varmaan jo unohtanut koko jutun. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Niin vuolaat kehut, että mieli tekisi saada kirja käsiin heti :D Pelkästään kansikuvaa on tullut ihailtua pitkään. On myös pakko nostaa hattua tekijälle, jos ajattelee kuinka pitkäjänteisesti saa sarjakuvaromaaninkin eteen työskennellä. Seitsemän vuoden aikana loppuis itellä jo kärsivällisyys... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansi on jo pelkästään huikea! Ja mikä rikas maailma noiden kansien väliin vielä avautuukaan :)

      Poista
  7. Kirjoitit tästä tosi hienosti. <3 Habibi ja Näkymättömät kädet muistuttavat minua siitä, että pitäisi lukea sarjakuvaromaaneja (joskus opiskeluaikoina luinkin, mm. Spiegelmannin Mausit, mutta sitten se jäi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun olisi pitänyt haastaa sinut kyllä tuolla Tietäväisen Näkymättömillä käsillä ;)

      Poista
  8. En päässyt ensikosketuksella (Näkymättömät kädet) sarjakuvaromaanien imuun. Toisaalta pidän tiiliskivikirjoista, joten ehkä tätäkin voisi harkita...

    Paljon onnea blogisynttäreiden johdosta ja paljon lisää vuosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain samaa tässä oli kuin Näkymättömissäkin käsissä, mutta toisaalta paljon eri juttujakin, joten kannattaa kokeilla!

      Kiitos :)

      Poista
  9. Ihanaa että tykkäsit täst näin paljon. Jostain syystä Näkymättömät kädet oli minulle liian synkkä kun tämä taas ei ollut sitä. Et sinä nyt ihan sanattomaksi jäänyt kuitenkaa ;) uskonnollisuus ja seksuaalisuus kuulostaa jotenkin raflaavalta yhdistelmältä, mutta tässähän se ei kuitenkaan ollut jotenkin revittelyhaluista aiheiden valintaa.

    Minulla muuten meni tässä yllättävän kauan, tei siis sarjakuvaromaaniksi minusta tämä vaati keskittymistä ja sivumääräkin toki on vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tässä oli tosi rankkoja juttuja, niin kuten kirjoitinkin, mm. Dodolan ja Zamin tarinan myötä paljon toivoakin, valoa.

      Minä haluan lukea tämän vielä kyllä uudestaankin ja keskittyä vielä enemmän tekstin sijaan kuviin ja niiden pieniin yksityiskohtiin. Nyt varsinkin loppua kohden keskityin enemmän tarinaan.

      Poista
  10. Ah mahtavaa! Habibi ansaitsee hirmuisesti blogisavuja. :) Mukava lukea mietteitäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, todellakin tälle lisää blogisavuja!!!

      Poista
  11. Tämä täytyy joskus vielä lukea! Tilasinkin a-kappaleen, mutta kustantaja unohti ensin lähettää sen, ja kun he sitten myöhemmin kysyivät, olenko yhä kiinnostunut, tuntui lukupino niin korkealta, etten uskaltanut ottaa tällaista järkälettä sekaan odottamaan.

    Mutta joskus myöhemmin ihan varmasti luen. Jostain syystä arastelen nyt lukea sarjakuvia, vaikka olen rakastanut varsinkin Mausia ja myös Marjane Satrapin sarjiksia ihan hirveästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ennen arastellut tällaisia ns. romaanimuotoisia, mutta nyt jotenkin suorastaan innostunut niiden maailmasta!

      Poista
  12. Olen ihaillut tämän kirjan ulkoasun kauneutta muutaman kerran kirjakaupassa. Kun luin oivallisen tekstisi, aloin miettiä, että haluanko sittenkään lukea tämän. Aihepiiri kuulosti niin rankalta ja ahdistavalta. Toisaalta tekstistäsi tuli tunne, että kirjan tarinassa on myös jotain kaunista ja kiehtovaa. Ehkä pitäisi edes yrittää lukea, jo pelkän hienosti piirretyn sarjakuvan takia.

    VastaaPoista
  13. Tämän teoksen ulkonäkö on kyllä jo täysi 10! Mutta tosiaan, aihepiiri on monin paikoin rankka, mutta toisaalta myös täynnä toivoa, joten suosittelen kokeilemaan ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)