keskiviikko 29. elokuuta 2012

Patricia Cornwell: Punainen usva

Patricia Cornwell: Punainen usva
Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: The Red Mist (2011)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 399

Silti odotan pahinta. Koen parhaillaan jotain tuskallisen tuttua, kuin tapaisin vanhan ystävän, synkän seuralaisen, joka on ollut masentava teema minun elämäntaipaleellani, ja reaktioni on valitettavan tuttu tunne, vajoava, kiinteytyvä, kuin sementin kovettuminen, kuin jokin asettuisi raskaasti aloilleen sysipimeään, ulottumattomiin. Samanlainen tunne valtaa minut juuri ennen kuin astun paikkaan, jossa kuolema hiljaa ja peruuttamattomasti odottaa, että huolehdin siitä siten kuin vain minä osaan.

Punainen usva on jo yhdeksästoista Patricia Cornwellin Kay Scarpetta-sarjan teos! Yhtä kirjaa vaille olen lukenut kaikki hänen Scarpettansa. Tätä edeltävä, eli Kuolleiden satama sai minut pohtimaan, olenko jotenkin jo kyllästynyt Scarpetta-sarjaan, sillä en tuntenut enää ko. teosta lukiessa sitä samaa jännitystä ja intoa, johon olen jo yli kymmenvuotisen Scarpetta-faniuteni aikana tottunut. Jo Punaisen usvan alkupuolella sain ilokseni huomata, että nyt on jälleen Cornwell hienosti pahuuden ytimessä ja kokonaisuutena onnistunut luomaan erityisesti Scarpetta-faneille kiehtovan tarinan. Luin kirjaa yömyöhään asti, enkä olisi millään malttanut lopettaa lukemista vielä edes yhden aikaan yöllä, aamuvuorosta huolimatta.

Punaisessa usvassa kuolinsyytutkija Kay Scarpetta päättää puolisonsa Bentonin vastusteluista huolimatta matkustaa kuumaan etelään, Georgiaan, tapaamaan vankilaan seksuaalirikollista Kathleenia, jonka tytär Dawn puoli vuotta aikaisemmin yritti tappaa Kayn ja murhasi Kayn työkaverin Jackin. Vierailu ei kuitenkaan suju aivan Kayn odottamalla tavalla ja ennen kuin hän kunnolla ehtii tajutakaan, on hän jo mukana laajalle lonkeronsa levittävässä jutussa. Kay palaa uudestaan ja uudestaan takaisin tuohon puolenvuoden takaiseen hetkeen, kun Dawn melkein onnistui surmaamaan hänet. Samassa vankilassa odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa heikkolahjainen Lola, joka todettiin syylliseksi yhdeksän vuotta sitten tapahtuneeseen raakaan perhesurmaan. Kun Kay saa tapaamiskutsun Georgiassa ollessaan siskontyttärensä Lucyn entiseltä puolisolta Jaimeelta, ja oven avaakin Kayn pitkäaikainen työkaveri Marino, ei hän enää tiedä mitä ajatella. Jaimee tarvitsee apua, sillä hän on varma, että vankilassa istuva Lola on syytön. Bentonin vastahakoisuudesta, Lucyn ja Jaimeen yhteisestä historiasta ja Kayn omien varoituskellojen soimisista huolimatta hän ajautuu yhä syvemmälle pelottavaan juttuun mukaan. Kun yllättäviä kuolemia alkaa tapahtua niin vankilassa kuin sen ulkopuolella, tajuaa Kay, ettei hänellä ole valinnanvaraa: suojellakseen muita, hänen on pantava oma henkensä alttiiksi vaaralle. Mutta ennen kuin on liian myöhäistä, selviääkö Kaylle edes, millaiselle vaaralle?

Jos se on totta, joku kuolee. Ehkä useampi kuin yksi ihminen. Olen varma siitä.

Cornwellin uusimmasta voisi todeta näin genren henkeen, että se on aika karmaisevan hyvä. Se on juuri sitä taattua Cornwellia, joka sai minut aikanaan kiintymään Scarpettaan sarjan alkupään kirjoja lukiessani. Italialaista ruokaa ja viinejä rakastavan Scarpetan persoona pääsee taas oikeuksiinsa ja itse kehystarina on monin paikoin puistattava, mikä on vain hyvä asia tämän genren kirjoissa. Erityisesti yhdeksänvuoden takaisen perhesurman käänteet tekevät tarinasta hyytävän ahdistavan, mutta myös nykyhetkessä tapahtuvat asiat pitävät jännitystä yllä ihan kirjan viime metreille saakka. Myös Marino on tällä kertaa merkittävässä roolissa ja itse asiassa näyttääkin itsestään taas hieman uusia puolia. Olin hilkulla antaa tälle täydet viisi pistettä, sillä kyllähän tämä oli hieno nousu taas Cornwellilta, mutta kun lukukokemuksen myötä kirjoja pisteytän, en voi sille mitään, että Åsa Larssonin ja Camilla Läckbergin teokset ovat nousseet kärkisijoille ja väkisinkin hieman vertaan niihin. Mutta ehdottomasti täydet neljä pistettä isojen suositusten kera, ehdotonta Scarpetta-fanien lukemista mutta myös kaikille psykologisten trillereiden ystäville! Ja kirjan henkeen vielä pieni varoituksen sana teille ystävät: olkaahan varovaisia sen suhteen, mitä syötte...

4/5

PS: Toinen vähintään yhtä kova dekkari- ja jännärifani kuin minä, eli Leena, on myös lukenut Punaisen usvan heti tuoreeltaan!

4 kommenttia:

  1. En ole lukenut muita kuin ensimmäisen Scarpettan, mutta pidin siitä. Olen joskus ajatellut että pitäisi alkaa hiljalleen lukemaan sarjaa eteenpäin. Se, että kehut vielä sarjan yhdeksättätoistakin kirjaa, kertoo kyllä vahvasta ja (miltei) tasalaatuisesta kovan luokan jännärisarjasta, joka selvästi olisi lukemisen arvoinen. :)

    VastaaPoista
  2. Jee, toinen mahtava arvio kirjasta! Minunkin pitäisi tämä saada työn alle näillä näppylöillä :) Luin muuten Vivikan ja loppu oli todella hämmentävä. Siis mitä?

    VastaaPoista
  3. Susa, jos pisteyttäisin, niin täysin samat pisteet olisin antanut. Eihän me nyt voida Scarpettasta luopua, vaan jatkamme hänen kanssaan jännittävää elämää 'loppuun asti'. Loppuun asti on kyllä Scarpettan yhteydessä aika dramaattinen asia;-)

    VastaaPoista
  4. Minun onkin syytä lukea muutama oikee hyvä dekkari..kiitos vinkistä.
    Sinulle on tunnustus sivulla Varjojen saari , otsikko Tunnustus

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)