lauantai 18. elokuuta 2012

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän
Kustantaja: Moreeni 2012
Sivuja: 193

Ja minä odotin sinulta onnea. Tahtomattasi, vasten tahtoasi.
Minä en tajunnut, että se on uhkarohkeaa, odottaa onnea toiselta, se on uhkarohkeaa aina. Sinä tiesit että sitä se on, sinä tiesit sen liiankin hyvin.

Uulan elämä musertuu kuin pähkinänkuori kengän alle, kun  Sofia tekee itsemurhan. Uula ja Sofia. Epätodennäköinen pari. Sofia oli nuori nainen, joka ei halunnut sitoutua eikä rakastaa, mutta Uula tahtoi sitä hänenkin edestään. Jo toisiinsa tutustessaan Sofia teki hyvin pian selväksi, ettei ole helppo rakastettava. Vaikka Uula ei meinannut millään saada otetta Sofiasta, hän ei luovuttanut. Kuin nuoralla tanssien he rakastavivat toisiaan tavoillaan viisi vuotta. Uula ei kuitenkaan tiennyt, että Sofia oli päättänyt jo pitkän aikaa sitten lopettaa tuskansa. Vain Uula oli ollut se syy, miksi Sofia oli ylipäätään jaksanut vielä hetken.

Ja menisin kevyesti, kevyemmin, ellei Uula olisi tässä. Tuossa. Minussa. Minä siinä.
Virhe. Uula. Minun virheeni.
Ja minä annoin itselleni tunnustuksen jo kaksi vuotta sitten: mene nyt, mene nopeasti, saat mennä, oikeus on. Ja sitten Uula tuli keittiöstä ja sanoi: Tein sipulipiirakkaa.
Pakotin itseni jaksamaan. Vielä. Päivän. Kaksi. Vuoden. Tämän enempää minä en jaksa. Halua. Pysty.

Uulan elämässä ei ole enää muuta kuin työ lamppukaupassa ja sarjakuvien piirtäminen, sekä kaikkinielevä suru. Kuitenkin Uula päätyy yhteen elovoimaisen Kertun kanssa, vaikkei Kerttua rakastakaan. Mutta Kerttu rakastaa Uulaa ja tietää mitä haluaa; sormuksen, yhteisen kodin, kesähäät, vauvankin. Kerttu ei näe tai välitä vaikka näkeekin, Uulan epävarmuutta yhteisestä tulevaisuudesta. Tohvelin lailla Uula alistuu Kertun vimmaisten suunnitelmien alle ja käy samalla sisimmässään edelleen riipaisevaa sotaa surua vastaan. Kuvat Sofiasta eivät häviä mielestä, eikä rakkaus. On kulunut pian kaksi vuotta, mutta Sofia ei päästä vieläkään otteestaan Uulaa. Vai onko se lopulta Uula, joka ei ole valmis hyvästelemään? Mielessään Uula yhä puhuu Sofialle.

- Mitä tavaroita tänne tuodaan? Kerttu kysyy ja liikkuu nopeasti ympäri olohuonetta. Hän on valmiina värittämään onnea ja iloa ja illuusiota kaikkeen. Näinkö ne alkavat, kaikki ne ketjut ja historiat ja sukupolvet ja loppuelämät, jotka ovat siitä, kun kaksi ihmistä muuttaa puolihuolimattomasti yhteen ja kiikuttaa epämääräiset rojunsa epäilyttäväksi kasaksi keskelle syyntakeetonta olohuonetta?

-Laitetaan paljon tavaraa, nielaisen.
Jos se on täynnä tavaraa, ehkä sinä et mahdu sinne tanssimaan.

Tanja Lintulan esikoisteos Huomenna rakastan vähemmän, on mielestäni hyvin lyyristä proosaa, josta näkyy Lintulan psykologi-tausta. Läheisensä menettäneen suru on kuin hyökyaalto, joka ei ota laantuakseen. Mielen satamissa se tulee uudestaan ja uudestaan, musertaa, pakahduttaa. Lintula käyttää pitkin kirjaa hyvin kuvailevaa, kaunista kieltä, joka on monin paikoin suorastaan runollista. Uulan mielenmaisema on toisaalta hyvin koskettava, mutta toisaalta paikoin koen sen junnaavan liiaksi paikoillaan. Toisaalta, läheisen menettäneelle se on varmastikin hyvin ominaista. Pidän ylipäätään tyylistä, millä Lintulakin kirjoittaa, eli ns. kauniista kielestä, mutta tässä paikoin ehkä koin sitä olevan hieman liikaa. Toisaalta, niin monin paikoin uppouduin kieleen ja tunsin sanojen merkityksen sydämessä asti. Huomenna rakastan vähemmän on intensiivinen kuvaus surusta ja rakkaudesta, pakkomielteisestä sellaisesta. Kaiken kaikkiaan mielestäni vahva esikoisteos, joka herättää tunteita sekä vielä lukemisenkin jälkeen ajatuksia. Moniin yksittäisiin kohtiin, lauseisiin, tekee mieli palata uudelleen.

Kerro minulle jokin hetki jota sinä pidit kauniina ja keveänä etkä ajatellut kuolemaa ollenkaan, ja minä kierrän vapisevat käteni sen hetken ympärille enkä päästä koskaan irti.

4/5

Myös Leena on tutustunut tähän Lintulan esikoisteokseen!

7 kommenttia:

  1. "...mutta Uula tahtoi sitä hänenkin edestään."

    Tässähän kirjan sanoma oli, mutta Uula vain ei tiennyt, että ei voi pidättää häntä, joka on jo lapsena huomannut olevansa elämälle vieras.

    Vaikka en anna pisteitä, olen alkanut haamupisteyttämään eli annan mielessäni väkisinkin ja tämä olisi minulla ollut 3,5/5 tai just sama kuin sinulla. Ei ollenkaan huono esikoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, Uulan rakkaus oli niin sokea, ettei hän uskonut/tajunnut, ettei toista voi edes rakkaus pelastaa, jos toinen on jo päättänyt mennä..

      Poista
    2. Ja vielä se, että Lintulan tyylissä on se jokin. Ellei tässä olisi ollut niin paljon tuota Uulan jämähtänyttä surua ja ikävää, kirja olisi ollut kovinkin laadukas. Lintulaa pitää alkaa seurata: Kuvittele häntä kirjoittamassa psykologista avioliittoromaania...

      Poista
  2. Tämä tuntuu kirjalta minunkin makuuni. Kiitos vinkistä, tästä esikoisesta en ollut kuullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä oikein kelpo esikoinen vieläpä!

      Poista
  3. Vaikuttaa kiinnostavalta! Täytyy harkita, josko lukisikin ihan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)