Timo Parvela: Keinulauta *Äänikirjakokeiluja*


Timo Parvela 
 Virpi Talvitie
Keinulauta (äänikirja)
Wsoy 2011 
Kertojana Kari Ketonen
Kesto n.38 minuuttia

"Keinuminen ei onnistu, jos toisessa päässä ei istu ketään."

Timo Parvelan vuonna 2006 Junior Finlandian voittanut hurmaava Keinulauta muuntui viime vuonna myös äänikirjaksi, Kari Ketosen kertomana. En ole kuunnellut itse aikuisena yhtään äänikirjaa ja lapsillekin se on tähän syksyyn saakka ollut vieras juttu. Nyt päivähoidossa he ovat kuunnelleet lepohetkenä aina silloin tällöin äänikirjaa ja varsinkin esikoisella on herännyt kiinnostus niihin. Myös itse olen jo viime vuodesta saakka suunnitellut kuuntelevani jonkun romaanin äänikirjana. Parvelan Keinulauta on sopivan lyhyt lapsille ensimmäiseksi äänikirjaksi ja esikoinen jaksoikin kuunnella sen hyvin kokonaan. Kuopus puolestaan huuteli jo viiden minuutin päästä, että " SULJE SE!!!", mutta palasi sitten kuitenkin sohvalle vielä toviksi kuuntelemaan.

Keinulaudassa on suloinen, pieni karhu Pii, joka sinnikkäästi istuu keinulaudan toisessa päässä odottaen kaveria keinumaan. Ketään ei kuulu, ei näy. Toisaalta odottaminen on pelottavaa, koska ei tiedä, mitä on odotettavissa, Pii pohtii. Erään kerran sitten suuri kuusi kaatuu keinulaudan päälle ja sinkoaa pienen Piin avaruuteen! Siitä alkaa sydämellisen Piin tutkimusmatka ystävyyteen, sen erilaisiin sävyihin. Niin paljon kuin Pii kaipaakin ystävää ja tapaa matkallaan monenlaisia ehdokkaita, ei ystävyys ole aina helppoa. Keinulaudalla keinuminen symbolisoi ihanan lapsekkaalla tavalla ystävyyden syvempää merkitystä. Keinuminen on paljon helpompaa, jos voi luottaa toiseen. Toisaalta hyväkään ystävä ei aina pidä samoista asioista. Parvela on onnistunut hienosti tavoittamaan lapsellekin ymmärrettävin keinoin tarinassa niitä teemoja, joihin me törmäämme usein jo lapsesta saakka: yksinäisyys, yhdessä leikkimisen vaikeus, anteeksipyytämisen merkitys jne.

Esikoiselle jäi erityisesti tarinasta mieleen se, että "pitää leikkiä pienempienkin kanssa", sekä ylipäätään ystävyyden merkitys lapsellekin. Tämä oli ensimmäinen äänikirjakokeilumme lasten äänikirjojan saralla, muttei varmasti viimeinen. Aiomme pian kuunnella jonkun vähän pidemmänkin tarinan yhdessä. Itselläni odottaa myös Cunnighamin Tunnit äänikirjana, siitä varmaan jo ensi kuussa sitten kokemuksia täällä. En ole pisteyttänyt lastenkirjoja, mutta Keinulauta on mielestäni harvinaisen sydämeenkäypä, älykäs ja hassukin tarina ja haluan antaa sille täydet viisi pistettä. Aion hankkia myös kirjana tämän hyllyymme.

5/5

Kommentit

  1. Tämä on ihana! Kannattaa ehdottomasti lukea myös trilogian muut osat: Karuselli ja Onnenpyörä (http://leppislamppu.blogspot.fi/2012/05/ystavyyden-voima.html ja http://leppislamppu.blogspot.fi/2012/02/aika-ja-yksinaisyys.html).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselinkin jo netistä, että taidammekin kirjastosta hakea nuo kaksi osaa lainaan, vaikuttavat ihanilta nekin!

      Poista
  2. Sinulle on tunnustus blogissani. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)