Lisa Genova: Puolinainen

Lisa Genova: Puolinainen
Kustantaja: Wsoy 2012
Alkuteos: Left Neglected (2011)
Suomentanut: Leena Tamminen
Sivuja: 333

Mutta sitten mietin tätä naurettavaa kysymystä. Missä minun vasen käteni on? Ei aavistustakaan. Voi hyvä luoja, missä minun vasen käteni on? Entä vasen jalkani? Sekin puuttuu. Heiluttelen oikean jalan varpaita. Yritän lähettää saman viestin vasempaan jalkaan, mutta aivot palauttavat sen lähettäjälle. Pahoittelut, mutta osoite on tuntematon.

Sarah on uranainen, mutta myös äiti ja vaimo. Muiden silmiin kaikki varmasti näyttääkin suorastaan toiveiden täyttymykseltä: koti hienolla asuinalueella, loma-asunto, ihana perhe ja työ jossa saa nauttia menestyksestä. Totuus on kuitenkin se, että Sarah tekee pitkiä päiviä ja usein töitä vielä kotonakin. Lastenhoitaja hoitaa heidän kolmea lastaan, eikä Sarah aina ehdi edes kotiin ennen kuin lapset ovat nukahtaneet. Saati sitten viettämään kunnolla kahdenkeskistä aikaa miehensä Bobin kanssa. Kiire ja kova suorittamisen tarve ohjaavat Sarahia eikä hän osaa enää pysähtyä. Kunnes sitten tapahtuu jotain, joka todellakin pysäyttää hänet. Sarah joutuu auto-onnettomuuteen puhuessaan kännykkään samalla kun ajaa autoa. Onnettomuuden seurauksena hän saa aivovamman, vasemmanpuoleisen neglectin eli havaitsemattomuuden. Kaikki mitä hän ennen näki vasemmalla, on nyt poissa. Vasenta ei enää ole hänelle. Ruokatarjottimen vasemmalla laidalla olevat ruoat jäävät syömättä, koska hän ei näe niitä. Enää Sarahin suurin murhe ei ole, kuinka hän ehtii hoitaa kaikki sovitut asiat, vaan se, pääseekö hän enää edes vessaan ilman apua.

Sairaalassa ollessaan Sarah joutuu tarkastelemaan elämäänsä monelta kantilta. Urakeskeisenä persoonana hänen on vaikea ajatella, etteikö hän pian olisi taas työkunnossa, vaikka niin moni asia viestii muuta. Samaan aikaan hän ikävöi lapsiaan ja toisaalta miettii, kuinka Bob suhtautuu häneen "vammautuneena". Kaiken myllerryksen keskellä heidän arkeen tupsahtaa Sarahin äiti, joka on jäänyt Sarahille etäiseksi veljen kuoleman jälkeen. Sarahin onkin vaikea hyväksyä sitä, että aivan kuin äiti nyt yrittäisi auttamisellaan hyvittää vuosikymmenien teot ja ennen kaikkea tekemättä jättämiset. Bobin ja lasten on kuitenkin pärjättävä ja koska Sarahista ei ole sairaalassa edes pyyhkimään omaa takapuoltaan, hänen on väkisin hyväksyttävä äitinsäkin apu. Määrätietoinen Sarah ei halua hyväksyä sitä vaihtoehtoa, että tila jäisi hänellä pysyväksi ja yrittääkin kuntoutua sinnikkäästi. Kun sitten lääkärit toteavat hänen olevan valmis siirtymään kotiin kuntoutumaan, uudet pelot täyttävät hänen mielensä: ajattelevatko lääkärit, että koska hän ei ole vieläkään parantunut, on aivan sama päästää hänet kotiin? Ja kuinka hän ylipäätään pärjää siellä?

Portaiden alapäähän on myös asennettu uusi, teollisuustyypin lapsiportti ja yläpäähän toinen, joiden arvelen ensin olevan nyt taapertavaa Linusta varten, mutta sitten tuumin että ne saattavat olla myös minua varten. Me emme saa kulkea ylös emmekä alas aikuisen valvomatta. Kotiini on asennettu sekä lapsisuojat että Sarah-suojat.

Lisa Genova on valmistunut Harvardista neurotieteiden tohtoriksi ja ammattituntemus tuleekin vahvasti kirjassa esille. Puolinainen onnistuu monin paikoin saavuttamaan sellaisen hieman klaustrofobisenkin tunteen, että "entä jos minullekin kävisi noin". Ylipäätään kirjan aihe on todella kiehtova, sukeltaa aivovamman saaneen ihmisen mieleen, tavallaan. Olin kuullut niin paljon kehuja Genovan edellisestä, Edelleen Alice- teoksesta, että olin jotenkin onnistunut luomaan tälle kirjalle suuret odotukset, jotka eivät nyt tosiaan sitten täyttyneet. Genova kirjoittaa kyllä sujuvasti, aihe on kiinnostava ja pääteeman lisäksi sisältää monia muitakin teemoja, joihin lukijan on helppo saada tarttumapintaa: äidin ja tyttären välit, ihmisen suorittaminen elämässä, lapsen kehitysongelmat jne. Kuitenkin jostain syystä Sarah jäi minulle lukijana etäiseksi ja koin kirjan paikoin hieman tylsänä jaaritteluineen. Siitä huolimatta kirja on helppo- ja nopealukuinen. Toisaalta monin paikoin kirjassa oli sellaista tervettä mustaakin huumoria, joka sai tirskumaan. Vaikka Puolinaisesta ei muodostunut minulle kuin keskitason lukukokemus, aion ehdottomasti lukea tuon Edelleen Alicen jossain vaiheessa!

3/5

Kommentit

  1. Hei, mie luin just vähän aikaa sitten tuon Edelleen Alicen ja pidin kovasti. Osin myös ammatillisessa mielessä, vaikka päähenkilö siinä onkin nuorempi kuin omat muistisairaat asiakkaani. Ihailin Genovan kykyä kuvata muistisairaan ajatuksen kulkua, vaikka emme kai kukaan sitä voi varmaksi tietää miltä se tuntuu oikeasti. Tämä siis herätti kiinnostukseni varsin vahvasti, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin kyllä pitäisi hankkia tuo Edelleen Alice vihdoin luettavaksi!!

      Poista
  2. Jotenkin olen jo kauan halunnut lukea Edelleen Alicen. Ja kun luin tätäkin arviotasi, se tuntui ihan mun kirjalta. Aihe kiinnostaa kovasti, sillä kukaan meistä ei voi tietää huomisestaan mitään ja ihmisen sopeutuminen odottamattomiin tilanteisiin on aina jännittävää seurattavaa, omakohtaisena takuulla rankkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on todella mielenkiintoinen aihe ja juuri se sisäinen dialogi, joka herää ajatuksesta, että entä jos kävisi itsellekin kaiken tämän kiireen keskellä noin..

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)