torstai 6. joulukuuta 2012

P.D. James: Syystanssiaiset

P.D. James: Syystanssiaiset
Kustantaja: Otava 2012
Alkuteos: Death Comes to Pemberley (2011)
Suomentanut: Maija Kauhanen
Sivuja: 348

Elizabeth ja muu seurue kerääntyivät ikkunaan, ja he näkivät etäällä kiesit, jotka etenivät metsätietä pitkin kohti taloa keikkuen ja huojuen, sivulyhdyt loistaen kuin pienet liekit. Mielikuvitus täydensi sen, mitä ei pystynyt niin kaukaa näkemään - hevosten tuulen pörröttämät harjat, niiden vauhkot silmät ja pingottuneet lavat, kun vasemmanpuoleisen hevosen selässä istuva ajuri veti ohjaksista kaikin voimin. Kiesit olivat vielä liian kaukana, jotta pyörien ääntä olisi kuulunut, ja Elizabethista tuntui kuin hän olisi nähnyt tarunomaisten aavevaunujen, kuoleman pelätyn sanansaattajan, kiitävän ääneti kuun valaiseman yön halki.
  Darcy sanoi: " Bingley, pysy täällä naisten kanssa, niin minä menen katsomaan, mistä on kyse."


On vuosi 1803, lokakuu, ja Pemberleyn kartanossa Elizabeth ja Mr. Darcy valmistautuvat palvelusväkensä kanssa vuotuisiin Lady Annen tanssiaisiin. Darcyilla on takanaan jo kuusi onnellista aviovuotta ja todisteena siitä heillä on kaksi ihanaa pientä poikaa. Vaatimattomammista oloista lähtöisin oleva Elizabeth on lunastanut upeasti paikkansa ison kartanon emäntänä, Mr. Darcyn vaimona. Kartanossa leijailee jo palvelusväen kovasti valmistelemien tarjottavien herkulliset tuoksut, kartano alkaa olla valmis tanssiaisia varten. Mutta sitten juuri tanssiaisten aattoiltana kartanoon syöksyy Elizabethin sisaren Lydian, joka kirkuu, että hänen miehensä Mr. Wickham on murhattu ja vieläpä tuttavan toimesta. Lydian hieman rauhoituttua käy selville, että hän ja Mr. Wickham olivat olleet vaunuilla matkalla yhdessä kapteeni Dennyn kera. Miesten oli ollut tarkoitus jättää Lydia kartanoon tanssiaisia varten ja jatkaa itse matkaa majataloon, mutta sitten keskellä pimeää metsää tapahtui jotain, joka sai miehet syöksymään ulos vaunuista, jättäen Lydian ajurin kanssa ihmettelemään. Kun metsästä kaikui laukauksia, hysteerinen Lydia käski ajurin viedä hänet nopeasti kartanoon. Darcy lähtee yhdessä ajurin, everstin ja Dennyn kanssa selvittämään, mitä miehille oikein oli tapahtunut. Oliko jompi kumpi heistä oikeasti murhattu? Lankeaako Pemberleyn kartanon ylle tanssiaisten loisteen sijasta kuoleman synkkä varjo?

Jo Syystanssiaisten Tekijän huomautus-kohdassa P.D. James tunnustaa, että on tavallaan anteeksipyynnön velkaa Jane Austen -vainaalle viedessään rakkaan Elizabethin keskelle synkkää murhamysteeriä. P.D. James on varmasti tiedostanut muutoinkin ottavansa aikamoisen kirjallisen riskin ottaessaan tarinaansa mukaan ehkä Austenin rakastetuimmat henkilöt; Elizabethin ja Mr. Darcyn. Ja pakko myöntää, että hieman pelonsekaisin tuntein kirjaa aloinkin lukemaan, vaikka olinkin kovasti odottanut sen pariin pääsyä. Tietyllä tapaa ajatus siitä, että pääsee lukemaan yhdenlaisen version siitä mitä heille tapahtui, oli kiehtova. Niin rakkaita kirjallisia hahmoja kuin Elizabeth ja Darcy minulle ovatkin ja nautin melkeinpä mistä vain missä he ovat tavalla tai toisella mukana, koin pientä alkukankeutta lukemisen alussa. Vaikka P. D. James kirjoittaa aika taidokkaasti tuon ajan tarinaa, en silti saa päästäni Jane Austenin tapaa kirjoittaa. Ja samalla tiedostan, ettei sen pidäkään olla samanlaista, mutta en voi itselleni mitään, että kaipaan Elizabethin ja Darcyn suhteen sitä tiettyä tyyliä, "ääntä", otetta. Vähitellen kuitenkin tarinan tunnelma ja Pemberleyn upea miljöö alkoivat ottaa otettaan minusta ja huomasin lukevani tarinaa kuin mitä tahansa. Tavallaan Elizabeth  ja Darcy muuttuivat mielessä hieman eri ihmisiksi kuin millaisina heitä vaalin lukumuistoissani, ja en enää edes verrannut Jamesin tyyliä Austeniin. Korostan vielä, että en toki odottanutkaan hänen edes yrittävän kirjoittaa samalla tavalla, vaikka hän Austenin eräät hahmot kirjaansa mukaan ottikin. Mutta näistä tietyistä kirjallisista mieltymyksistä on vain vaikea päästä joskus eroon. Kun pääsin eroon tuosta vertailusta, saatoin keskittyä tarinaan ja kiehtovaan miljööseen, sekä nauttimaan lukemisesta.

James osaa kyllä luoda hienosti sellaista kutkuttavan jännittävää tunnelmaa kartanomiljööseen. Nautin erityisesti jokaisesta kohdasta, missä itse kartano tuli "esille" ja mielikuvitukseni filminauha alkoi väkisin luoda kuvaa mielessä kartanon pimeistä käytävistä, vain kynttilät valonaan jne. Vaikka lukukokemus ei ollutkaan ihan niin huikea kuin oletin sen parhaimmillaan voivan näistä kirjallisista aineksista olla, lukukokemus oli ehdottomasti positiivinen ja hyvä. Tämä oli nyt toinen P.D. Jamesin teos jonka luin, ja täytyy sanoa, että on ihanan virkistävää lukea tällaista perinteisempää, kenties vähän Agatha Christiemäistä brittidekkaria niiden raakojenkin psykologisten jännäreiden sijaan. ( Sellainen on muuten minulla nyt kesken...hui..) Ja onhan tämä nyt vähän niin kuin must- luettava kaikille Elizabeth ja erityisesti Darcy-faneille!

4/5

Syystanssiaiset on luettu jo useammassakin blogissa, tässä muutamia linkkejä:

Amman lukuhetki
Nenä kirjassa
Lumiomena

sekä alkukielisenä
Booksy

11 kommenttia:

  1. Must luettavaa Austen-faneille - kyllä.
    Minusta vain se koko murhamysteeri oli jotenkin päälleliimattu. Ihan kuin P.D.James olisi pääasiassa keskittynyt kuvaamaan Elizabethin ja Darcyn elämää... tai sitten minä vaan luin kirjaa niin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä totuttelemista yhdistää murhamysteeri Jane Austenin maailmaan, mutta jotenkin se sitten kuitenkin pidemmälle lukiessa menikin kivasti yhteen.

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan melkein pakolliselta luettavalta!:) Allekirjoitan myös ajatuksen, että välillä on ihana lukea "vanhan ajan dekkareita" ilman mitään ihan kauheita raakuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainkin ystävältä ison pinon P.D. Jameseja omaan hyllyyn!

      Poista
  3. Nyt mua alkoi kiinnostaa, mitä olet lukemassa... Olen metsästämässä täydellistä joulukirjaa, tämähän voisi olla pyhinä mukavaa seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei mitään ihmeitä tapahdu, tänään illalla se selviää täällä blogissani ;)

      Poista
  4. Sinulle on novellihaaste blogissani! (:

    VastaaPoista
  5. Susa, olen hyvästellyt P.D.Jamesin, niin traagista kuin se onkin. Ehdin olla hänen suuri ihailijansa vuosikymmeniä...

    VastaaPoista
  6. Harmi kun en ehdi lukemaan tätä ennen joulua. Tämä olisi joko nappivalinta tai ilonpilaaja äidilleni joululahjaksi, jos tässä kerran yhdistyy Jane Austenin hahmot ja Christiemäinen dekkari... Täytyypä miettiä. (Omalle lukulistalle menee kyllä!)

    VastaaPoista
  7. Pidin tästä kirjasta. Sen lukeminen vain vaati aikaa, mutta jopa raskaan työpäivän päätteeksi se sai muut ajatukseni kaikkoamaan - tosin lukukokemukseen kuului aina pari kuppi teetä. Mielestäni James on onnistunut saamaan tekstiin hienostunutta ironiaa tuon ajan ihmisten hillityn hallittuihin hahmoihin kuten pitääkin. Ihailin älyn kirkkautta ja tapain ja oikeuskäytännön kuvauksia naiselta, joka on syntynyt 1920. En Leenan tavoin hyvästele "rautadamea", vaan onnittelen häntä hienostuneesta tyylikokeilusta ja odotan seuraavaa kirjaa.

    t. Miina

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)