sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms 2012
Alkuteos: Is (2012)
Suomentanut: Leena Vallisaari
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 365

Tuntuu olevan ihmisen psyykelle ominaista, että hän tuudittautuu rauhan ja turvallisuuden tunteeseen juuri ennen kuin kohtalokas isku osuu. Varmasti evoluution suosima piirre, koska se merkitsee, että ihmisellä on pieni puskuri, matalampi verenpaine ja hitaampi pulssi ja mielenrauha kun isku tulee.

On alkukesä vuonna 1946, kun pastori Petter Kummel yhdessä vaimonsa Monan ja heidän vuoden ikäisen tyttärensä Sannan kanssa saapuu Luodoille, Ahvenanmaan saaristoon. Suomi toipuu vielä sodasta, mutta Luodoille saapuessaan varsinkin Petter tuntee heti olevansa oikeassa paikassa. Ystävälliset paikalliset toivottavat heidät lämpimästi tervetulleeksi. Arki Luodoilla on vilkasta, onhan kesä niin kylvön, sadonkorjuun kuin uuden rakentamisen aikaa. Nuoresta iästään huolimatta Petter lunastaa perheineen pian paikkansa luotolaisten elämissä. Komeasti messuava ja laulava pastori herättää ihastusta ja arvostusta. Uuttera pastorin vaimo Mona puolestaan huushollaa pappilaa ja käy itse lypsämässä heidän kaksi lehmääkin. Kerrassaan ihastuttava perhe, joista kenenkään on vaikea sanoa edes pientä moitteen sanaa.

Syksyn vaihtuessa jo talveksi, pääsee erityisesti Petter näkemään, miten talvi muuttaa kesäisin niin kaunista maisemaa ja miten isossa osassa jää on heidän kaikkien arkea. Alueiden väliin jämähtävä jää toisaalta yhdistää heitä, toisaalta erottaa. Arvaamaton jää vie joka vuosi mennessään kulkijan jos toisenkin. Postimies-Anton, jos kuka, näkee jään heikot kohdat tavoin, joita muut eivät ymmärrä. Hän tietää kulkiessaan, mistä kohdasta mennä, mitä välttää. Anton näkee ja tuntee ympärillään sellaista, mitä on vaikea selittää muille. Papille hän kuitenkin kertoo. Sitä hän ei kerro, että hänellä on outo tunne sydämessään, kuin ennakkoaavistus. Mutta mitä kertoa, kun ei itsekään tiedä tarkemmin. Peter ystävystyy erityisesti myös naapuriseurakunnan kirkkoherran, Fredrikin kanssa, mutta luo myös avoimet välit monen muunkin yhteisön jäsenen kanssa välittömänä ihmisenä. Jopa Neuvostoliitosta Suomeen pelastautuneen lääkäri-Irinan kanssa, jonka pidäteltyä olemusta Luodoilla on jaksettu ihmetellä ja arvailla tragediaa sen takana. Petterillä tuntuu riittävän vilpitöntä huomiota ja läsnäoloa monelle seurakuntalaiselle. Pappilan arkea tehokkaasti pyörittävä Mona tuskastuukin välillä siitä, että hänelle tuntuu jäävän miehestä vähiten. Vain väsyneen varjo kun hän palaa iltaisin lopulta kotiinsa. Rakkaus heidän välillään on kuitenkin luja ja elämän asettuessa paremmin uomiinsa Luodoilla, tuntuu kaikki hetken niin hyvältä ja helpolta. Luodoilla ollaan onnellisia Petterin saamasta kirkkoherran virasta ja iloitaan siitä, että tulevaisuus näyttää monin tavoin toiveikkaalta. Silta rakentuu hyvää vauhtia, terveystaloa suunnitellaan täyttä päätä, elämä on kaikilla mallillaan. Kunnes sitten tulee kolmas talvi. Talvi, jolloin jää näyttää jälleen mahtinsa.

KUN MERI JÄÄTYY, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä.

Ulla-Lena Lundbergin Finlandian voittanut Jää on ollut laajalti esillä niin kriitikoiden lehtiarvosteluissa kuin kirjablogistien jutuissakin. Panttasin Jään lukemista ihan vuoden loppumetreille saakka, sillä halusin vähän mielessäni ns. pesäeroa sieltä täältä lukemiini juttuihin kirjasta. Arvelin kyllä, että tulen pitämään kirjasta ja se voi olla todella hieno lukukokemus, mutta silti se yllätti. Nimittäin se, miten jo parinkymmenen sivun jälkeen olin kiinni Kummelin perheen ja saaristolaisten elämässä. Lundberg kirjoittaa yhtäaikaa jotenkin lämpimän humoristisesti, vieläpä preesensissä, mutta samalla voimakkain tunnelatauksin ja pinnan alta tihkuvin oivalluksin. Lukiessa tulee tunne, että hän kirjoittaa tavallaan hellyydellä tarinansa henkilöistä, joskus aavistus pientä ja lempeää ironiaakin sanoissaan. Sivu toisensa jälkeen ahmin tarinaa, joka kasvoi väkeviin mittoihinsa loppua kohden siinä määrin, että jopa itkin. Jää on tarina, joka jää pitkäksi aikaa mieleen elämään ja jonka tulen lukemaan vielä joskus uudestaankin. Se on yhtä aikaa niin kaunis, mutta viiltävä tarina ihmisyydestä, ystävyydestä ja ennen kaikkea luonnon voimasta. Siinä on ripaus jotain selittämätöntä maagisuutta yhdessä kouriintuntuvan realismin kanssa. Ehdottomasti tämän lukuvuoteni hienoimpia lukukokemuksia!


5/5


PS: Jää on luettu jo niin monessa blogissa, että laiskana en tällä kertaa linkitä ketään.
Ensi viikolla luvassa postaukseni kuluneen lukuvuoden huippuhetkistä ;)

21 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hieno kirja, Finlandia palkinnon arvoinen ehdottomasti! Harvasta kirjasta jää leijumaan vastaavanlainen jälkimaku, tai oikeastaan jälkitunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, siis harvoin lukee kirjan, jonka pariin kaipaa kovasti vielä kun viimeinenkin sivu on jo luettu.

      Poista
  2. Oih, ihanaa että sinäkin rakastit tätä, ja itkitkin! Jos antaisin kirjoille pisteitä / tähtiä,
    Jää saisi minultakin täydet viisi, se on selvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, loppua kohden tuntui, että melkein pakahtuu jo lukiessa. Ihan huikea tarina kyllä ja nimenomaan se, miten Lundberg kaiken lukijalle tarjoilee.

      Poista
    2. Jää,todella Finlandia palkinnon arvoinen, pitää varmaan pitää vähaän väliä seuraavan kirjan lukemiseen, että voi vielä palata tämän kirjan hienoon tekstiin ja ilmapiiriin.

      Poista
  3. Totta, jonkinlainen maagisuus ja realismi yhtyvät Jäässä. Vahva kirja. Yksi niistä, joihin suorastaan rakastuin tänä vuonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jälkikäteen ajateltuna tässä oli kyllä hurjan hienosti otettu mukaan vähän sellaista maagistakin siihen rajunkin realismin rinnalle!

      Poista
  4. Jää on unohtumaton kokonaisuudessaankin, mutta vasta viimeisessä osassa faniuduin täysin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllähän se kirjan viimeinen 1/3 oli jo sellaisissa sfääreissä lukukokemuksena, että huh!

      Poista
  5. Ääh... olen tähän asti onnistunut täysin välttymään halulta lukea vielä tämäkin kirja. Paitsi että Finlandia-voittajat automaattisesti epäilyttävät, tämä on kuulostanut liian perhedraamalliselta minulle. Mutta nyt kyllä puraisi kärpänen pikkuisen... Hyvin kirjoitettu siis, Susa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, älä epäile tätä yhtään, tämä on jotain niin hienoa!!

      Poista
  6. Oih, nappasin tämän anopilta lainaan viikonloppuna, aloitin heti lukemaan ja koko ajan tekisi vain mieli olla nenä kiinni kirjassa. Minulla ei ollut kummempia odotuksia etukäteen, mutta yllätyin, miten kirja nappasi kiinni heti ensisanoista lähtien. Kirjailijan muuta tuotantoa en ole aiemmin lukenut, Marsipaanisotilas tosin kiinnostaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minulla alkoi kovasti kiinnostaa lukea häneltä muutakin!

      Poista
  7. Haa! Sinäkin itkit. Lohduttaa, koska suorastaan ulvoin tämän äärellä. Samana iltana vielä tuli Downton Abbeyn SE jakso, joten olipa kivaa mennä aamulla töihin naama turvonneena :)

    Harva kirja todellakin liikuttaa näin. Aioin lukea piakkoin myös Marsipaanisotilaan.

    Booksy, lue tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi joi, aika "paha" yhdistelmä tuollainen itkumomentin kannalta ;)

      Samaa sanon vielä tässäkin, Booksy lue!!

      Poista
  8. Sain kirjan joululahjaksi ja olen vasta aloitellut sen lukemista. Vielä en ole jäänyt koukkuun, teksti on varsin tipitarkkaa selostamista, mutta huippukohtia olen muutaman löytänyt. Vähitellen kahlaan kirjan loppuun saakka....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirjan edetessä saat hienoja lukuhetkiä vielä!

      Poista
  9. Minäkin tunnustaudun Jään äärellä itkeneeksi, vaikka äärimmäisen harvoin kirjat (tai mikään muukaan) minua oikeasti kyyneliin asti liikuttaa. Nyt on varmaan pakko tutustua myös Lundbergin muuhun tuotantoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin minullakin ihan itku tulee, vaikka liikutunkin herkästi. Jää kyllä mursi padot ;)

      Poista
  10. Olen kirjan loppumetreillä, suurten tapahtumien vyörynnässä.
    Vahva kirja, vahvoin kuvauksin, ihanaa kerrontaa ihmiselosta kaukaisella luodolla meren ja jään armoilla, tykkään!

    VastaaPoista
  11. Kirjotitpa kivasti, harvoin luen kenenkään postauksia muuta kuin silmäillen; tämän luin sana sanalta. Kirja vielä lukematta. Pitääpä ottaa pöydälle.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)