torstai 24. tammikuuta 2013

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Amor Towles: Seuraelämän säännöt
Kustantaja: Wsoy 2012
Alkuteos: Rules of Civility 2011
Suomentanut: Hanna Tarkka
Sivuja: 446

Mutta sitten löytyy istumapaikka, juna lähtee liikkeelle, saapuu asemalle, sitten seuraavalle, ihmisiä jää pois ja uusia tulee tilalle. Ja kun junan kehdonkaltainen tuudittelu alkaa vaikuttaa, tuo huolella rakenneltu persoona häipyy taka-alalle. Yliminä väistyy, ja ajatukset alkavat harhailla omissa huolissa ja haaveissa, tai mikä vielä parempaa, mieli siirtyy lähes hypnoottiseen tilaan, josta huolet ja haaveetkin väistyvät, ja täyttyy kosmoksen rauhalla ja hiljaisuudella.
  Niin tapahtuu meille kaikille. Kysymys on vain siitä, montako pysähdystä se vaatii. Joillekin riittää kaksi. Toisille kolme.

On 1930-luvun loppu New Yorkissa. Lamavuosien sävyttämä New York luo kiehtovat puitteet kahden nuoren naisen sekä miehen ystävyydelle, itsensä etsimiselle ja elämälle ylipäätään. Konekirjoittajana asianajotoimistossa työskentelevä nuori Katey asuu naisten täysihoitolassa ja työn vastapainoksi kyllä tietää, missä ja miten pitää hauskaa. Yhdessä ystävänsä Even kanssa he kiertelevät New Yorkin yön sykkeessä juhlimassa. Uudenvuoden aattona he päätyvät jazz-klubille, jossa he tutustuvat komeaan nuoreen mieheen, Tinkeriin. Viettäessään aikaa enemmänkin yhdessä Tinkerin kanssa, he molemmat tahoillaan ihastuvat tuohon kiinnostavaan herrasmieheen. Sitten tapahtuu jotain traagista, joka muuttaa heidän kaikkien elämien suuntaa merkittävästi. Helppo elämä vaihtuu epätietoisuuteen ja epätoivoonkin. Seuraelämän säännöt eivät enää pädekään kuten ennen. Vuosi 1938 on vuosi, jonka he jokainen tulevat muistamaan varmasti aina.

Ns. menneessä New Yorkissa on jotain sellaista kiehtovaa tunnelmaa, johon usein kirjoissa tai elokuvissa lumoudun, siinä missä toisaalta myös n. 1920-1940 -lukujen englantilaismiljöihin. Seuraelämän säännöt on ennen kaikkea henkilötarinaa, mutta myös vahvaa miljöökuvausta. Tietyllä tapaa se on myös ajankuvaa New Yorkista seurapiirielämän pyörteistä lamavuosina, vain hieman ennen sodan syttymista Euroopassa. Näin kirjan luettuna melkeinpä väittisinkin, että pääpaino kirjassa onkin nimenomaan tuossa tuon ajan tunnelmassa kuin ihmiskohtaloissa, vaikka nekin toki kiinnostavat. Towles rakentaa tarinaa kuitenkin niin verkkaalleen, että lukijana huomasin usein jääneeni suorastaan haaveilemaan noista jazz-klubeista, hienoista ravintoloista, vanhan ajan glamourista! Seuraelämän säännöt on kirja, joka vaatii lukijaltaan nimenomaan halua heittäytyä enemmän tunnelmaan kovin juonivoittoisen tarinan sijaan. Kirjassa kun loppujen lopuksi tapahtuu sinällään alun traagista käännettä lukuunottamatta kovin vähän mitään isompaa. Tämä on ehdottomasti kirja, jota luetaan rauhaisana hetkenä, kiireettä nojatuolissa loikoilleen, suklaapala suussa sulaen. Tämä on kirja, jonka kautta pääsee hetkeksi mielikuvituksessaan ajassa taakse päin ja voi kuvitella yllensä hienon coctailmekon, käsiin pitkät hansikkaat ja korviin timanttikorut..

Seuraelämän säännöt on luettu hurjan monessa blogissa. Lukuisan Laura sekä Lumiomenan Katja viihtyivät kirjan parissa, mutta olisivat molemmat kaivanneet hieman tiivistystä. Vaikka itse lukemisesta pääosin nautinkin, olisin minäkin paikoin kaivannut ehkä pientä tiivistystä siivittämään tarinaa. Kirjavan kammarin Karoliina tykkäsi kirjasta ja vaikka jotain pientä jäi hänen mielestä tarinasta ehkä puuttumaankin, vanha New York lumosi. Ilselän Minnaa taas teos ei vaikuttanut juurikaan. Amman lukuhetkessä Amma puolestaan viehättyi kirjan tunnelmasta, mutta ei usko palaavansa kirjaan ihan heti uudestaan. Lukutuulian Tuulia piti myös kovasti kirjan miljökuvauksesta, vaikka hänkin olisi pientä tiivistystä kaivannut. Sinisen linnan kirjaston Maria kuvailee kirjaa haikeankauniiksi, muttei säröttömäksi. Vaikka minäkin välillä kaipasin tiivistystä, pääosin kuitenkin viihdyin kirjan parissa ja sain sen myötä ihanasti palasen glamouria mieleeni. Kaikessa viipyilevyydessään ja hienoisessa viihteellisyydessäänkin kirja, joka jättää ihanan lämmön sydämeen.

Ihmisluonteen ihastuttava kummallisuus on, että kahta keskustelukumppania on helpompaa häiritä kuin yhtä lukevaa ihmistä, viis siitä vaikka luettavana olisi hupsu romanttinen kertomus..

4/5


5 kommenttia:

  1. Miten minusta tuntuu, että tämä ei ole minun kirjani...Kaipaanko glamouria kirjoissa: En. Luulen, että olet samaa mieltä, että ei 'mun juttu'.

    VastaaPoista
  2. Ei tämä oikein minunkaan juttuni ollut, vaikka tunnelmassa jotain kiehtovaa onkin.

    VastaaPoista
  3. Mielestäni tässä kirjassa on paljon hyvää: realismia ja glamouria sopivasti, köyhyyttä ja niitä cocktailkutsuja, kirjallista elämää ja hyvä kehystarina. Mutta täysin ei tämäkään kirja toiminut, vaikka se todella nautittavaa luettavaa olikin. Lukisinkin mieluusti lisää Towlesia. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli kyllä ihan nautittava kirja juuri kiehtovalta atmosfääriltään. Näin jonkin aikaa lukemisen jälkeen pohdiskelen kuitenkin melkein eniten päähenkilöä. Hänessäkin oli jotakin kiehtovaa, vaikka toisaalta hän oli viileä, kovapintainen ja melkein ärsyttävän tasapainoinen.

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä kanssasi. Tässä kirjassa piti tosiaan viipyä, jopa piehtaroida ajan kanssa. Karoliinaa kimppaan myös, päähenkilö oli kiinnostava. Sitten joskus, jos lähden New Yorkiin, otan tämän mukaan. Sitä tosin ei ole vielä näköpiirissä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)