Blogistanian Globalia 2012 - minun ehdokkaani

Ennen kun julkaisen vuoden 2012 Blogistanian Globalia -ehdokkaani, haluan lyhyesti taustoittaa omia pohdintojani ehdokkaiden tiimoilta. Luin vuonna 2012 aika monta huikean hienoa, viiden pisteen lukukokemuksen käännöskirjaa, joten valinta ei ollut helppo. Luin esimerkiksi monta dekkaria/psykologista jännäriä, joille annoin täydet viisi pistettä, mutta jostain syystä tuntuikin oudolta valita niistä yksi listaani. Olen nyt pyöritellyt viikon näitä seuraavaa kolmea mielessäni, joten näillä mennään! Listaan loppuun vielä kirjat, joita mietin kyllä vakavasti ehdokaslistalle. Mutta tässä nyt viralliset ehdokkaat:


1. sija (3 pistettä) menee Craig Thompsonin upealle sarjakuvaromaanille Habibille ( Like). Thompsonin seitsemän vuotta työstämä Habibi on huikea niin teemoiltaan kuin visuaalisestikin. Se tarjoaa häkellyttävän realistisen vastakohdan satujen Tuhannen ja yhden yön tarinoille. Se on suuri tarina ihmisyydestä ja rakkaudesta.

2. sija ( 2 pistettä) menee puolestaan norjalaiskirjailija Gaute Heivollin autofiktiiviselle teokselle, Etten palaisi tuhkaksi ( Wsoy). Heivoll kertoo omalla äänellään niin omaa kasvutarinaa kuin pienen kyläyhteisön tragediaa, sen heijastumista kylän ihmisiin ja Heivolliin itseensäkin. Aluksi on kaksi poikaa. Toisesta tulee kirjailija ja toisesta tuhopolttaja. Kenet me näemme, kun näemme itsemme?

3. sija ( 1 piste) menee erittäin yllättävälle, taidokkaalle Herman Kochin Illalliselle ( Siltala). Illallisen alkunäyttämö on sangen harmittoman tuntoinen: kaksi pariskuntaa illallisella hienossa ravintolassa. Illallisen edetessä aluksi niin hallitusti ylläpidetyt naamiot alkavat mureta itse kunkin kasvoilta ja lopulta edessä on vain paljas totuus. Illallinen näyttää, miten pitkälle ihminen voi mennä onnellisuuden nimissä.


                                                          **************
Siinäpä siis minun ehdokkaani Globaliaan! Ja kuten alussa lupasin, pakko mainita vielä nekin vuoden 2012 käännösteokset, jotka olivat mukana näissä listani kärkikahinoissa: Elif Shafakin Kirottu Istanbul, Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhat, Camilla Läckbergin Merenneito, Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi, Lars Keplerin Tulitodistaja, Linn Ullmanin Aarteemme kallis sekä Sarah Winmanin Kani Nimeltä jumala.

Blogistanian Globaliaa emännöi hurmaava Kirjavan kammarin Karoliina, jonka blogi on muuten muuttanut uuteen osoitteeseen TÄNNE! Karoliinan blogista löydät myös sitten Globalian tuloksetkin.



Kommentit

  1. Hienoa, että Illallinen on listallasi :)

    VastaaPoista
  2. Jee, Etten palaisi tuhkaksi. Jos olisin nostanut muita suosikkejani esille, olisin nostanut Illallisen ja Kuin jokin päättyisi. Ne ovat niin hienoja romaaneja.

    VastaaPoista
  3. Illallinen on ihan must!

    Heivollilta luemme varmaan jatkossa kaiken, mitä ilmestyy...

    VastaaPoista
  4. Hienot sijat! Melkein itseäni nyt harmittaa, etten nostanut tuota Habibia mukaan...

    VastaaPoista
  5. Minäkin mietin Habibia, joka olisi kuulunut listalle. En jaksanut alkaa kaivella sääntöjä ja vähän myös taktikoin... No, joka tapauksessa se on huippu. Mutta Heivoll molemmilla!

    VastaaPoista
  6. Oi, ihanaa, täältäkin löytyy Heivoll <3. Onneksi Illallinen on lukulistallani! :-)

    VastaaPoista
  7. Ja Heivoll sullakin. :-) Illallisenkin pidän mielessä, samoin Habibin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)