lauantai 2. helmikuuta 2013

Joanne Harris: Persikoiden aikaan


Joanne Harris: Persikoiden aikaan
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: Peaches for Monsieur le Curé (2012)
Suomentanut: Satu Leveelahti
Sivuja: 409


"Omistajat eivät ole erityisen ystävällistä väkeä", sanoin.

Vianne nauroi minun sanoilleni. "Enköhän minä pärjää heidän kanssaan."
Paljastin viimeisen korttini. "He ovat muualta."
"Niin olen minäkin", Vianne sanoi. " Olen varma, että me tulemme loistavasti toimeen."
  Ja sillä tavalla Sainte-Marien juhlan aikana tuuli toi Vianne Rocherin takaisin Lansquenetiin, ja hän toi mukanaan niin kuin aina epäjärjestystä, unelmia ja suklaata. 


On kulunut jo yli kahdeksan vuotta siitä, kun Vianne Rocher yhdessä tyttärensä Anoukin kanssa jätti pienen Lansquenetin kyläyhteisön taakseen. Paikan, jossa hän piti suklaapuotia ja uskoi voivansa asettua aloilleen. Nyt Viannen elämä on kuitenkin Pariisissa, jossa hän asuu yhdessä Anoukin, Rosetten ja Rouxin kanssa jokilaivassa. Kun Vianne saa kirjaan haudan takaa, kuolleelta ystävältään Armandelta, tuntee hän jälleen hennon tuulen, joka kutsuu häntä takaisin Lansquenetiin. Salaperäinen Roux ei halua lähteä Viannen mukaan, joten Vianne lähtee matkaan Anoukin ja Rosetten kanssa junalla.

Lansquenetiin saapuessaan hän saa pian huomata, että vaikka ulkoisesti moni asia on samoin kuin vuosia sitten, on myös moni asia muuttunut. Vanhan suklaapuodin tilalla on vain hiiltynyt alakerta ja kyläläisten sekä Pohjois-Afrikasta saapuneiden muslimien välillä väreilee jotain uhkaavaa. Kyläläisten on vaikea hyväksyä, että yhtäkkiä osa heidänkin arkea ovat kaduilla kävelevät hunnutetut naiset, ilmassa leijuvat suitsukkeen ja voimakkaiden mausteiden tuoksut ja minareetista kaikuvat rukouskutsut. Erityisesti kirkkoherra Francis Reynardin on vaikea sulattaa muslimien tapoja. Vaikeinta hänelle on kuitenkin se, että hänestä on tullut kyläläisten silmissä syntipukki ja syyllinen suklaapuodin paloonkin, vaikkei hänellä ollut siihen osaa eikä arpaa. Kun Francis näkee tutut kasvot kahdeksan vuoden takaa, hän ei tiedä, onko helpottunut vaiko huolissaan. Hänen välinsä Vianneen kahdeksan vuotta sitten eivät olleet mitenkään lämpimät, päinvastoin. Mutta nyt, kun niin moni asia on muuttunut, on ehkä aika unohtaa menneet ja keskittyä nykyisyyteen.

Hyvin pian Viannelle käy selväksi, että lansquenetilaisten ja muslimiyhteisön sekä kirkkoherran välillä vallitsee niin suuri jännite, että se enteilee huonoa. Samaan aikaan hän ihmettelee, miksei hänen vanha ystävänsä Joséphine tule tervehtimään häntä ja lapsia, vaikka varmasti tietää heidän saapuneen kylään. Ennakkoluulottomasti Vianne ottaa kontaktia muslimiyhteisön jäseniin, eikä suostu tuomitsemaan ketään vain juorujen perusteella. Kun Francis tulee pyytämään apua Viannelta ja Vianne tuntee vielä tuulen suunnan muuttuneen, hän tietää, ettei hän voi lähteä Lansquenetistä, ennen kuin on tehnyt voitavansa. Mutta onko Viannella keinoja puuttua tilanteeseen? Ja miksi Roux ei vastaa hänen viesteihinsä, miksi Joséphine on niin vaivautunut hänet nähdessään ja kuka oikein on Joséphinen pojan isä? Niin paljon epäselvää, mutta kenties palanen suklaata selkiyttäisi asioita..?

Mitä minä teen Lansquenetissa? Mietin tätä taas. Autan-tuuliko minut toi tänne? Ja kumpi se tällä kerralla on? Valkoinen autanko, joka pitää ihmiset valveilla, vai musta, joka tekee hulluksi?

Persikoiden aikaan
on Harrisin kolmas osa ns. suklaa-sarjassa, jonka aloitti hurmaava Pieni suklaapuoti, mistä puolestaan Karamellikengät jatkoivat. Harrisilla on kyky kertoa hurmaavaa tarinaa, johon sekoittuu niin realistista miljöö- ja ihmiskuvausta kuin ripaus maagista realismia. Hän värittää myös tarinaa kuvailemalla houkuttelevasti makuaisteja hiveleviä ruokia. Tässäkin kirjassa tuoksuvat niin huumaava Viannen tekemä suklaa, Armanden persikkapuun kypsät persikat kuin muslimikeittiön mausteet. Harris kirjoittaa niin eläväisesti, että on helppo kuvitella itsensä tuon kylän mukulakivikaduille, Viannen viereen suklaapuodin eteen miettimään, että..entä jos vielä kerran..

Olen lukenut Harrisilta jo useita kirjoja vuosien varrella ja vaikuttunut, miten monenlaista tarinaa hän pystyy kirjoittamaan. Kun vaikka vaikka paikoin aika ahdistavaakin Sinisilmää vaikka Pieneen suklaapuotiin, ollaan hurjan erilaisissa tunnelmissa, maailmoissa. Persikoiden aikaan tuo sellaisen ihanan lämpimän deja vun; Vianne lapsineen, Roux sekä lansquenetilaiset tuntuvat niin tutuilta, miljöö rakkaalta. Myös kirkkoherra Franciksen osuus tarinassa toisena kertojana Viannen rinnalla toi hänet henkilönä lähemmäksi ja jotenkin rakkaammaksi. Vaikka Persikoiden aikaan ei lumonnut minua niin voimakkaasti kuin kaksi edeltäjäänsä, nautin jokaisesta sivusta ja vielä lukemisen jälkeenkin tunnen sydämessäni lämpimän läikähdyksen, kaipauksen Viannen suklaapuotiin...Ehdotonta lukuromaanien aatelia!

4/5

Myös hurmaava Leena on seikkaillut Lansquenetissa jälleen!




13 kommenttia:

  1. Susa, tämä kirja oli minulle tilaustyö. Lohtukirja juuri oikeaan aikaan.

    Harris on minulle kuin Cunningham eräällä tasolla eli toisista heidän kirjoistaan pidän kovasti, toisista en. Tämä on minusta Harrisia parhaasta päästä. Ja Vianne-koukkuun nyt takerruin;-)

    Olet lukenut Appelsiinin tuoksun, muistanko oikein?, minusta se oli tätä tasoa, vai oliko siinä kuitenkin pitkä jälkimaku, koska kaipaan kirjaa vieläkin...Luen sen blogiini sopivassa rakosessa.

    Ah, kirjat, joissa on ruokaa ja maagista realismia, ne ovat sitä jotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, huomasin vasta äsken sen suruisan uutisen tämän kirjan postauksestasi! Lämpimiä ajatuksia sinne kovasti!

      Luin Appelsiinin tuoksun juuri sinun suosittelemana, se oli kyllä myös hurjan hyvä! Ja hyvä tämäkin oli, vaikkein ihan viittä pistettä minulta saanutkaan.

      Nimenomaan, tuo yhdistelmä on huumaava!

      Poista
    2. Kiitos♥

      Sinä vain siitä postasit, mutta minä aion lukea sen uudelleen ja kirjoittaa siitä. Se on edelleen minulle paras häneltä.

      Ei tämä viittä pistettä ole, mutta just kuten sinä pisteytit.

      Minä en sitten toimeentunut sitä Lammaspataa ja ruusuvettä hankkimaan...voi minua!

      Poista
  2. Minua melkein harmittaa, etten "tilannut" tätä luettavakseni. Mutta luen kirjan jossain välissä, joko lainaan kirjastosta tai sitten ostan aikanaan alesta. Pidin kovasti Pienestä suklaapuodista ja Karamellikengistä. Harris on parhaimillaan sellainen viihdekirjailija, jonka romaaneista saan paljon ja joiden maisemissa haluan viipyä. Oi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harris tosiaan on kyllä puhtaasti viihdekirjailija, mutta laadukas sellainen :) Yllättävän monipuolisesti hän kirjoittaa, vrt. Sinisilmä ja vaikka juuri Pieni suklaapuoti!

      Poista
  3. Sain Harris-herätyksen Villasukka kirjahyllyssä -blogissa muutama päivä sitten ja nyt tämä! Voi voi, mitä minun TBR:lleni käy, kun uusia ehdokkaita tulee eteen!? ;-D

    Nyt haluan lukea koko sarjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen katsellut omaa TBR-100 -listaani ja huomannut, että vasta muutaman olen ehtinyt siltä lukea, kun koko ajan tulee aina jotain muuta :)

      Poista
  4. Sattuipa sopivasti hieno arviosi, kiitos! Sain tämän kirjastosi pari päivää sitten ja nyt nautiskelen ihanan Viannen seurasta! Suklaapuoti tuli luetuksi useamman kerran ja Karamellikengätkin.
    Hyviä sunnuntain lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Harrisin "suklaa-sarja" on kyllä niin ihana, hurmaava! Tekee hyvää sielulle ;)

      Poista
  5. Oijoi, lukulistallani on tämä(kin) teos. Varasin kirjastosta tällä kertaa =)

    VastaaPoista
  6. Kävin illalla kommentoimassa, mutta liekö kommenttini kadonnut bittiavaruuteen kun lähetysvaiheessa tapahtui jotain kummallista. Uusi yritys siis!

    Niinhän siinä sitten kävi, että ihastuin kirjaan alun epäilyistä huolimatta :) Olikohan tämä sarja nyt tässä, vai vieläköhän on tulossa jatkoa... Vaikka Viannen elämästä on ollut ihana lukea oikeastaan toivoisin, että tämä oli päätösosa, niin hienosti se loppui.

    Hauska nähdä, että muutkin ovat innostuneet sarjasta :)

    (Psst! Muslimit tulivat Pohjois-Afrikasta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten miettinyt samaa, että niin paljon kuin nautinkin lukea Viannesta ja muista, tähän voisi olla hyvä lopettaa, niin ns. taika vielä säilyy mielessä.

      psst: Hassu juttu, että tiesin tuon ja piti kirjoittaakin noin, mutta mistä lie aivojen perukoilta tulikin tuo Amerikka :O

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)