perjantai 22. maaliskuuta 2013

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Afterwards (2011)
Suomentanut: Tero Valkonen
Sivuja: 481

Voiko ihminen kokea koti-ikävää pöytää kohtaan? Minä nimittäin kaipaan aivan hirveästi vanhaa keittiön puupöytäämme, jonka toisessa päässä on Adamin ritarihahmot, toisessa eilispäivän lehti ja tuolin selkämyksellä jonkun takki tai paita. Tiedän kyllä, että "sekasotku!" ärsytti minua ja vaadin että toiset "siivoavat jälkensä!" Juuri nyt kaipaan sekasotkun täyteistä elämää, en sellaista joka on pantu palasiksi ja vaihdettu ylettömän järjestäytyneeseen kiiltävien, liukkaiden pintojen maailmaan.
Coveyn perheen elämän perustat järkkyvät kun eräänä päivänä kesken koulun liikuntapäivän koululla syttyy tulipalo. Tulipalon myötä hän itse sekä hänen 17-vuotias tyttärensä Jenny loukkaantuvat pahoin. Perheen kuopus, Adam ei vahingoitu ulkoisesti, mutta kantaa sisimmässään salaisia, syviä traumoja. Kuoleman lähellä käydessään sekä Grace että Jenny jättävät fyysisen olemuksensa sairaalavuoteisiin ja tarkkailevat kaikkea ulkopuolelta. Kukaan muu ei näe tai kuule heitä, heillä on seuranaan vain toisensa. Raskain mielin Grace katsoo miehensä ja poikansa surua hänen ja Jennyn sairaalavuoteiden äärellä. Aivan kuin siinä ei olisi jo kylliksi surua, käy Gracelle pian selväksi, etteä tulipalo on sytytetty tahallaan ja kohteena mitä todennäköisemmin oli Jenny. Hänen rakas, pahoin palanut, elämästään kamppaileva tyttärensä ei olekaan vielä turvassa.

Grace haluaa saada totuuden selville ja kulkee mm. miehensä poliisi-siskon Sarahin mukana seuraamassa, mitä poliisi tekee tapauksen selvittääkseen ja Jennyä suojellakseen. Jenny kulkee sairaalassa usein omia teitään ja yrittää muistaa, mitä ennen tulipaloa oikein tapahtui. Tutkimusten edetessä erityisesti Grace joutuu huomaamaan, etteivät kaikki läheisetkään ihmiset ole sitä, mitä on vuosia luullut olevan. Samaan aikaan lääkärit kertovat läheisille, ettei Gracellä ole monien tutkimusten perusteella enää aivotoimintaa ja Jennyn sydän on pettämässä. Tuskaisena Grace yrittää viestittää, että hän on elossa, olemassa edelleen, samalla kun koittaa suojella Jennyä todelliselta tilaltaan.

Kun Jenny syntyi, hänen elämäänsä mitattiin ensin tunneissa, sitten päivissä, sitten viikoissa. Noin kuudentoista viikon kohdalla se muuttui kuukausiksi - neljä kuukautta, viisi kuukautta, kahdeksantoista kuukautta - kunnes kahden vuoden kohdalla ikää alettiin mitata puolissa vuosissa. Sitten siirryttiin asteittain kokonaisiin vuosiin. Nyt sitä mitataan jälleen viikoissa.
En salli sen tapahtuvan.

Mitä jäljelle jää on toinen romaani Rosamund Luptonilta. Aloin lukemaan kirjaa aika suurin odotuksin, mutta jotenkin alun tragediasta huolimatta en oikein tuntunut pääsevän kunnolla vauhtiin lukemisessa kuten toivoin. Pidin kyllä siitä erikoisesta piirteestä, että Grace ja Jenny irtaantuivat vartaloistaan ja heidän tietoisuutensa olivat läsnä ns. ulkopuolella. Aihepiirinä koen sen erityisen kiinnostavana. En osaa oikeastaan edes tarkemmin eritellä, miksi lukukokemus jäi suhteelliseksi vaisuksi, vaikka loppuosa petrasikin sen verran voimakkaasti. Itse asiassa Luptonin ensimmäisessä teoksessa, Sisaressa oli minulla sama juttu. Ilman yllätyksellistä loppua kirja olisi ollut aika tavanomainen kokemus. Tässäkin teoksessa Lupton on kyllä onnistunut kutomaan yllättävää verkkoa syyllisten suhteen, mutta kokonaisuutena pidin jotenkin Sisaresta tätä enemmän. Siksi pisteiksi muodostuu lopulta vahva 3, kun taas Sisarelle annoin lopun tuoman "noston" ansiosta lopulta 4. Mitä jäljelle jää on kuitenkin kelpo jännitysmomentin omaava, viihteellinen lukuromaani!

3/5

Lukuisa -blogista Lauran jutusta löytyy myös linkkejä muiden blogistien juttuihin Luptonin uutuudesta!

9 kommenttia:

  1. Sisar olikin parempi, mutta tätäkään en olisi kesken jättänyt. Paras ystäväni on dekkarihullu ja hän luki tätä yöt putkeensa, vaikka seuraava päivä olikin työpäivä. Siis tässähän on niin paljon trilleriä, että kai tämä on trilleri;-)

    Pientä tiivistämisen varaa olisi ollut. Nyt on jännä nähdä, mitä Lupton tekee seuraavaksi, sillä hän on todella taitava tuottamaan tekstiä. Minulla oli tätä lukiessa vihko, johon keräsin huippuvirkkeet, mutta se katosi johonkin, niin kuin eräs uutuuskirjakin. Huolestuttavaa...

    VastaaPoista
  2. Jep, tämä kirja jäi minullekin vähän vaisuksi lukukokemukseksi ja Sisar oli minustakin hieman parempi – se oli ehkä tiiviimpi ja jännittävämpi. Mutta kyllä minä varmaan seuraavankin Luptonin sitten joskus luen :)

    VastaaPoista
  3. Ja sama täällä. Ennakko-odotukset olivat korkealla, eikä kirja sitten oikein tuntunut "tarpeeksi" hyvältä. Ehkä seuraavaan Luptonin kirjaan ei tulisi ladattua ihan niin suuria odotuksia... :)

    VastaaPoista
  4. Vahva 3 on osuva. Minullakin oli ennakko-odotukset tälle lähes kohtuuttoman korkealla, koska Sisaressa vain oli sitä jotain. Kyllä mä jatkossakin Luptonia luen, mutten enää häntä ihan suosikkina pidä :)

    VastaaPoista
  5. Minä taas rakastuin tähän päätä pahkaa, mutta pidin myöhemmin lukemaani Sisarta keskinkertaisena. :)

    VastaaPoista
  6. Kolme tuli täältäkin. Aika keskinkertainen kirja, mutta toki koukuttava ja kestonsa ajan viihdyttävä. Minua tuo kirjan idea oman kehon ulkopuolella olosta ärsytti suunnattomasti. Se on aihepiiri, jota jostain syystä inhoan. :)

    VastaaPoista
  7. Minulla on tämä odottamassa vuoroaan, sain kirjan ystävältä. :) Pidin todella paljon Sisteristä, mutta on ollut mielenkiintoista lukea arvioita tästä, kun toiset rakastavat, ja toisille tämä on vain keskinkertainen kirja. Lukuisat arviot pistävät mukavasti omia odotuksia kuriin... :) Jännää siis nähdä, miten itse tämän koen! Palaan vielä tänne(kin) kun ehdin lukea kirjan jossain kohtaa...

    VastaaPoista
  8. Minustakin tämä oli kaikenkaikkiaan aika keskinkertainen. Juoni ihan toimiva, mutta paikoittain lukeminen oli jopa työlästä. Olisin kaivannut tiivistämistä. Katjan tavoin en juurikaan vaikuttunut tuosta oman kehon ulkopuolella olemista. Itse asiassa sain aika hämmentävän mielleyhtymän: muistan, että Kauniissa ja rohkeissa eräs hahmo kerran irtaantui ruumistaan sairaalassa ja siirtyi kuvaruudun ylänurkkaan tarkkailemaan...

    VastaaPoista
  9. En ole lukenut tätä kirjaa, mutta muistuttaa liikaa Huhtikuun noitaa (Majgull Axelsson). Pidin siitä kirjasta, mutta jotenkin idea siitä että päähenkilö(t) poistuu ruumiistaan ei enää tunnu kovin omaperäiseltä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)