sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia
Kustantaja: Wsoy 2013
Alkuteos: Anatomy of a Disappearance (2011)
Suomentanut: Minna Kumpulainen
Sivuja: 211

Kun äiti kuoli, isä ja minä olimme kuin kaksi poikamiestä, jotka olosuhteiden tai velvollisuuden pakosta asustivat saman katon alla. Mutta silloin tällöin, ihan äkkiarvaamatta, isään iski raju hellämielisyyden puuska kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja hän painoi kasvonsa kaulaani, nuuskutti kovaa ja kutitti minua viiksillään. Silloin me molemmat purskahdimme nauruun ikään kuin kaikki olisi ollut hyvin.

Mutta sitten tuli Mona, kaunis ja salaperäinen nainen keltaisessa uimapuvussaan, muutti heidän molempien elämän. 12-vuotias arabipoika Nuri näkee Monan ensin ja ihastuukin rajusti tähän itseään neljätoistavuotta vanhempaan naiseen, joka kohtelee Nuria välillä kuin lastansa, välillä taas kuin ystävää, tai ehkä enemmänkin. Kun Nurin isä ja Mona päätyvät rakastavaisiksi ja myös lopulta avioon, ei Nuri voi täysin hyväksyä tilannetta. Arabitavoista poiketen isä hullaantuu Monaan niin voimakkaasti, ettei häpeile edes julkisia tunteidenosoituksia Monan kanssa, päin vastoin. Nuoren Nurin sisimmässä myrskyää herkät tunteet ja hän ei muuta toivo kuin saavansa olla kahdestaan Monan kanssa. Kun isä päättää lähettää Nurin Lontooseen sisäoppilaitokseen, saa Nuri hieman etäisyyttä Monaan, mutta ei edelleenkään voi unohtaa tätä. Hän kirjoittaa pitkiä kirjeitä koulusta Monalle ja kun eräällä lomalla he lähtevät taas yhdessä kolmestaan matkalle, Nurin tunteet pääsevät taas valloilleen. Kunpa vain isä ei ehtisi olla kaiken aikaa vaimonsa seurassa ja siten Nuri saisi nauttia Monan seurasta. Kunpa vain..Ja sitten...

Mona päästi sanomalehden käsistään, mutta vasta kun minä nykäisin sen häneltä.
" Hyvä Jumala", hän sanoi.
Hetken ajan terassi, jolla olimme, tuntui kallistuvan ja kippaavan meidät synkkään järveen. Vilkaisin taivaalle, ja riippuliitäjät olivat siellä yhä, leijailivat horisontissa.

Yhtäkkiä Nurin toive saada olla kahdestaan Monan kanssa toteutuu tavalla, joka määrittää hänen loppuelämänsä suunnan voimallisesti, vääjäämättä. Isä katoaa ja jättää jäljelle hämmennystä ja paljon avoimia kysymyksiä, joihin he Monan kanssa yrittävät löytää vastauksia. Nyt kun Mona on vihdoin hänen edessään yksin, näkeekin Nuri hänet toisin, etäällä. Jotain on muuttunut peruuttamattomasti. Miksi isä katosi, miten hänelle kävi? Mihin se kaikki lopulta kuljetti Nurin elämässään? Miten kaikki se, mitä ei sanottu ääneen, saattoikin vaikuttaa niin voimakkaasti elämän kulkuun?

Hisham Matarin Erään katoamisen anatomia on aika merkillinen kirja. Se on ensi tuntumalta jotenkin vähäeleinen, kaunis. Nuoren Nurin äidin ikävä, palava ihastuminen Monaan sekä etäinen suhde isään maalaavat maailman, jossa on tilaa niin kauneudelle kuin surullekin. Nautin paljon Matarin tavasta kirjoittaa ja itse tarinan lähtökohdat olivat hyvinkin kiehtovat: katoaminen ja sen vaikutus läheisiin, nuoren pojan mielenmaisema, isän ja pojan elämään astuva kiehtova nuori nainen. Luinkin kirjaa nautiskellen puolivälin ylitse, kunnes tapahtui jotain...jota en oikein edes osaa selittää kunnolla. Kuitenkin mielenkiintoni koki jonkin sortin herpaantumisen, enkä saanut enää kirjan loppupuolella sellaista kirjallista hekumaa, mitä olisin ehkä tältä kirjalta odottanut. Mutta sitten, päivä kirjan lukemisen jälkeen tulikin sellainen ns. jälkipotku, joka taas voimisti koko lukukokemusta, nostaen tarinan syvemmät merkitykset korkeammalle mielessäni. Mieleni täytti ikään kuin jälkikäteen voimakas melankolia ja vaikuttuneisuuden vapina. Hienoa proosaa, kyllä, ehdottomasti tutustumisen arvoista ja hyvä lisä taas Wsoy:n upeaan Aikamme Kertojat -sarjaan.

Toisinaan isäni poissaolo tuntuu painavalta kuin rinnan päällä istuva lapsi.


4/5

Kurkatkaahan, mitä esimerkiksi Annika on tuumannut Matarin teoksesta!

8 kommenttia:

  1. Lukulistalla ehdottomasti! Luotan Aikamme kertojat -sarjaan, se ei ole pettänyt odotuksia vielä kertaakaan.

    VastaaPoista
  2. Nyökyttelen täällä lukiessani, jälkipotkun minäkin huomasin, vasta postauksen tehtyäni. Ihan samalla tavalla oma mielenkiintoni herpaantui puolivälin jälkeen, ja vaikka teos oli lyhyt, tuntui siltä kuin olisi tullut lukeneeksi pidemmänkin kirjan.

    No kuitenkin, varmasti tähän tulee moni ihastumaan, vaikken itse täysin lämmennyt.

    VastaaPoista
  3. Tämä on tulossa minullakin lukuun, ja hienon arviosi myötä kirja pompsahti juuri monta pykälää ylemmäs luettavien pinossa. Jälkipotku ja vaikuttuneisuuden vapina kuulostavat oikein hyviltä ja saavat uskomaan että tämä taitaa olla ihan minun(kin) kirjani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pakko sanoa vielä sekin, että kansi on ihan huikea, samalla kertaa niin tyylikäs ja puhutteleva, aistikas olematta tippaakaan mauton. Oih! <3

      Poista
    2. Täysin samaa mieltä eli just tuo aistikkuus tai aistillisuus koskettaa katsojaa.

      Poista
  4. Mielenkiintoisen oloinen romaani ja mitkä kannet!

    Terveisiä Salaiseltä ystävältäsi ;)

    VastaaPoista
  5. Kirjan kansi on yksi kauneimpia...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)