sunnuntai 18. elokuuta 2013

Anne Tyler: Amerikan lapset

Anne Tyler: Amerikan lapset
Kustantaja: Otava 2008
Alkuteos: Digging to America (2006)
Suomentaja: Kristiina Rikman
Sivuja: 335

Siististi pukeutunut aasialaisnainen astui ovesta vauva sylissään. Lapsi oli kenties puolivuotias - se osasi jo istua. Sillä oli pyöreä naama ja ällistyttävän tiheä musta tukka, joka oli leikattu vaakasuoraan otsalta ja korvallisilta, ja vaaleanpunainen potkupuku. " Ahh! " henkäisivät kaikki - jopa ulkopuoliset, jopa äiti ja hänen aikuinen tyttärnesä. ( Tyttären nuorimies tosin näytti edelleen hämmentyneeltä.) Tuleva äiti ojensi käsivartensa ja päästi nauhurin roikkumaan. Mutta aasialainen nainen näytti niin arvovaltaiselta, ettei äiti uskaltanut mennä lähemmäs. Hän ryhdistäytyi ja sanoi: "Donaldson? "

On vuosi 1997, Baltimoren lentokentällä. Lentokentän odotustilaan on pakkautunut kaksi sukua jännittynein tunnelmin: periamerikkalaiset Donaldsonit sekä iranilaistaustaiset Yazdanit. Molemmat odottavat kiinalaisia tyttäriään saapuvaksi, Donaldsonit suurein elkein, Yazdanit ikään kuin heidän jatkeenaan, sivummalla. Sitten he saapuvat, vuorotellen. Ensin tulee Donaldsonien Jin-Ho, sitten Yadanien Sookie, eli Susan. Kaiken tuon uuden ja ihmeellisen, innostuneen puheensorinan ja hälinän keskellä perheet ehtivät vaihtaa muutaman sanan ja näin alkaa heidän tuttavuus, ystävyys, erikoislaatuinen side, joka kantaa tulevaisuuteenkin saakka.

Bitsy ja Brad Donaldson haluavat luoda adoptiotyttärelleen suureelliset puitteet, dokumentoida kaiken Jin-Hoon ympärillä tapahtuvan, nähdä ja kokea isosti, Jin-Hoon taustaa voimakkaasti esille tuoden. Ziba ja Sami Yazdan puolestaan nimeävät Sookien Susaniksi eivätkä halua korostaa niin omia iranilaisia taustojaan kuin Susanin kiinalaisiakaan sen erityisemmin. Samin äiti, Maryam hoitaa paljon Susania ja on tiivis osa Yazdanien perhettä. Adoptiotyttäret luovat kuin väkisin sillan kahden hyvin erilaisen perheen välille. Kulttuurien lisäksi kohtaavat ja törmäävät myös hyvin erilaiset persoonat, vaikka aina välillä kaiken taustalta nousee esiin varsinkin naisten keskuudessa hyvin tuttuja tunteita jaettavaksi. Joka vuosi perheet järjestävät vuoron perään ns. saapumisjuhlat Jin-Hoon ja Sookien kunniaksi. Erityisesti Donaldsonit haluavat ylläpitää isoja perinteitä, rutiineja, joita Yazdanit puolestaan usein ihmettelevät. Lehtien haravoimista yhdessä? Aivan kuin sitä ei olisi tehtäväksi jo omasta takaa omassa pihassa. Ihmeellisiä nuo amerikkalaiset.

Amerikan lapset on minulle ensi tutustuminen Anne Tylerin tuotantoon. Valitsin kirjan lukupiirimme kirjaksi. Hyvin pian kirjaa lukiessa käy selväksi, että Tylerin vahvuus on kirjoittaa kiehtovasti arjesta ja ihmisistä, hyvin tavallisistakin yksityiskohdista elämässämme. Tyler suorastaan nautiskelee lempeän ironisella otteellaan henkilöhahmoihinsa tarinaa eteenpäin kuljettaessaan. Hän keskittyy pieniin yksityiskohtiin jotka ensi tuntumalta tuntuvat hyvinkin arkipäiväisiltä mutta kokonaisuudessa nostavat kerronnan tasoa syvemmälle merkitykselle. Tylerin tekstiä lukiessa vahvistuu se tunne, että arki itsessään on ihmisen arvokkainta ja rikkainta aikaa, kun vain avaa silmänsä sen huomatakseen.

Henkilöhahmoista luonnollisesti kiinnotavimmiksi osoittautuivat Jin-Hoo sekä Susan, mutta myös Maryam. Tarinan edetessä kuitenkin tuntui, että tyttöjen osuus jotenkin loittoni tarinassa sivummalle ja huomio kääntyi lopulta enemmän niin Maryamiin kuin Bitsyn ja Bradin sekä Samin ja Ziban ympärille. Maryamin taustoista oli kiehtova lukea, mutta toisaalta tuli tunne, että hänen tarinansa olisi ansainnut jo ihan oman teoksen. Jostain syystä en varsinaisesti kiintynyt keneenhään henkilöhahmoon, minkä huomaan vaikuttavan kyllä lukukokemukseen kokonaisuutenakin. Tarinan luettua en jäänyt kaipaamaan ketään erityisemmin tai ylipäätään kukaan ei jäänyt pyörimään mieleeni. Amerikan lapset on mielestäni kokonaisuutena sellainen perusvarma teos, jonka parissa viihtyy ja itse kirjan teemat kyllä saavat pohtimaan enemmänkin vielä lukemisen jälkeen. Rakastan kyllä taitavaa arkikuvausta ja vaikka tunnistan sen tässä Tylerinkin teoksessa, jäi lukukokemus minulla hieman vajaaksi. Hyvä, viihdyttävä ja paikoin jopa nautittavakin lukukokemus, mutta jätti silti hieman valjun jälkimaun. Kurkatkaapas Karoliinan vanhasta blogista, mitä hän kirjasta tuumaa! Toisin kuin minä, Karoliina nautti tästä suurestikin ja jäi kaipaamaan kirjan henkilöitä.

Voi miten kapoista hänen elämänsä oli! Hänellä oli yksi aikuinen poika, yksi miniä, yksi lapsenlapsi ja kolme hyvää ystävää. Hänen työnsä oli mukavasti ennalta arvattavaa. Hänen talonsa ei ollut muuttunut vuosikymmeniin. Ensi tammikuussa hän täyttäisi kuusikymmentäviisi vuotta - ei mikään ikäloppu mutta silti, tästä eteenpäin hänen elämänsä vain kapenisi entisestään. Se tuntui hänestä mukavalta, ei mitenkään ahdistavalta.

12 kommenttia:

  1. Ooh, jos tämä oli ensimmäinen Tylerisi, sinulla on vielä monta ihanaa kirjakokemusta edessä. Amerikan lapset ei ollut mielestäni parasta Tyleria ollenkaan. Omat suosikkini ovat Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa sekä Aikaa sitten aikuisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, aion nimittäin kyllä lukea lisää Tyleria!

      Poista
  2. Minusta tämä oli aivan ihana. Alussa ihastelin sitä arjen kuvausta, ja vähitellen Tyler vietteli minut kiintymään myös henkilöihinsä, jotka olivat jotenkin niin inhimillisiä kaikkine tapoineen ja päähänpinttymineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yleensä viehätyn kovastikin tällaiseen arjen kuvaukseen, mutta jotenkin tässä teoksessa kokemus sitten jäi vähän vaisuksi..

      Poista
  3. Petyin pahasti Päivälliseen Koti-ikävän ravintolassa ja Nooan kompassiin, mutta yllätyksekseni tämä toimi minulle ja kovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, näin ne kirjamaut aina vaihtelee :)

      Poista
  4. Tyler on minulle sellainen hyvänmielenkirjailija :) Juuri tuo arkisten asioiden taidokas kuvailu viehättävää. Toivottavasti tartut toistekin hänen kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvänmielenkirjailija on täydellinen määritelmä :)

      Poista
  5. Tylerin kirjat ovat keskenään aika erilaisiakin. Tämä "Amerikan lapset" oli mielestäni sellainen lempeä hyvän mielen kirja. Jotkut teokset ovat paljon kyynisempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, täytyy tarkkaan miettiä, minkä lukisin sitten häneltä seuraavaksi!

      Poista
  6. Minä pidin tästä, mutta minullekin kirjasta jäi aavistuksen mitäänsanomaton olo. Ei siis vahvinta Tyleria. Hän on kyllä loistava arjen kuvaaja, melkein yhtä hyvä kuin Shields (muttei ihan ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Shields on _edelleen_ minulta kokematta, vaikka jo hyllystä löytyykin!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)