Tove Fevang: Virkkaa & koukkua keittiöön

Tove Fevang: Virkkaa & koukkua keittiöön
Suomenkielisen laitoksen julkaisuoikeus: Gummerus 2013
Suomennos: Jenna Yli-Knuuttila
Sivuja: 119

Kuten jotkut teistä ehkä muistavatkin ja tietävät, innostuin toissa vuonna kokeilemaan virkkaamista ja tein muutamia amigurumeja. En voi sanoa olevani mikään käsityöihminen, mutta kausittain huomaan innostuvani erityisesti virkkaamisesta, mutta joskus myös neulomisesta sekä ompelemisestakin. Toisaalta haaveilen, että joku päivä pääsisin kutomaan meille itse muutaman räsymaton. Tai ehkä olenkin käsityöihminen, mutta en mikään taidokas sellainen :) 

Innostuin kovasti saadessani käsiini Tove Fevangin upean selkeän ja informatiivisen virkkauskirjan, jossa esitellään myöskin minulle tätä ennen vieras käsite, koukkuaminen. Koukkuaminen on virkkaamisen ja neulomisen välimuoto, helppo ja hyvin yksinkertainen tekniikka, joka onnistunee vähemmänkin käsitöitä tehneeltä esimerkiksi Fevangin teoksen hyvien havaintokuvien avulla. Fevangin teoksen kantava idea on syntynyt patalapuista, joita hän on hankkinut itse sekä saanut lahjaksi. Patalappujen mallien maailma onkin yllättävän monipuolinen! Toisaalta voi tehdä hyvinkin yksinkertaisen neliön mallisen patalapun tai sitten vaikka haastavamman rimpsureunaisen, tai ehkäpä pienen soman takin mallisen tai....! Fevang on valinnut malleja sillä periaatteella, että jokaiselle virkkaajalle & koukkuajalle löytyy sopivan helppoa tai haastavaa mallia. Patalappujen lisäksi löytyy malleja myös tablettien tai keittiöliinojenkin tekemiseen.

Kirjassa on lopuksi hyvin selkeät kuvalliset johdatuksen niin virkkaamis-, kuin koukkuamissilmukoihin. Lisäksi selitetään lyhenteet, joita virkkaamisen yhteydessä yleensä käytetään. Kokonaisuutena kirja on ihanan raikas, selkeä, hyvin informatiivinen ja havainnollista sekä ennen kaikkea innostava! Kuten kirjan takakannessa todetaan:

Työn aloittamiseen ei tarvita muuta kuin koukku ja kerä kaunista lankaa, ja hetkessä lopputuloksena on upea, itse tehty käyttöesine. Tee se itsellesi tai anna lahjaksi!

Nimenomaan! Minulla on langat hankittuna jo moneen työhön, patalappuja varten olen jemmannut ihanan retrot ruskean ja keltaisen. Lupaan myöhemmin esitellä valmiita "tuotoksia" omassa postauksessa, jos vain kiinnostaa! Vaikka et olisi ikinä ennen tehnyt käsitöitä ja vähänkin kiinnostaa, tämän kirjan myötä on helppo hurahtaa virkkaamisen ja koukkuamisen maailmaan!

Ajattelin tähän loppuun vähän vinkata tulevista postauksista, sillä luvassa nyt syyskuun aikana (toivottavasti ainakin) Agatha Christietä, Karin Slaughteria, Khaled Hosseinia, J.R Wardia, Herman Kochia, 5:2 -dieettiä, TexMex-ruokaa, Muumeja ja juttua postcrossingista ja toivon mukaan monesta muustakin kirjasta, sillä niitähän on vinot pinot odottamassa lukemistaan.

Kommentit

  1. Minäkin olen tuurivirkkaaja. ;) Ostin Molla Millsin Virkkuri-kirjan jokin aika sitten ja tilasin useamman kilon lankoja. Tänään sain vihdoin aloitettua ensimmäistä koria. Kirjoittanen Virkkurista blogiini, kunhan saan korin valmiiksi. :)

    VastaaPoista
  2. Tuurivirkkaaja, tosiaan, hyvä termi :)

    Oi, Virkkuri on ihana! Olen suunnitellutkin ostavani sen!

    VastaaPoista
  3. Minua ainakin kiinnostaa, eli haluaisin nähdä sitten niitä valmiita töitäsi! :) Itse olen enemmän neuloja kuin virkkaaja. Näin syksyn tullen alkavat aina kädet syyhytä ja syksyn uutuuslangat houkuttelevat ostoksille. Olen aloitellut jo syksyn ensimmäistä sukkaparia, ja on se neulominen vaan niin ihanaa. <3

    Kiinnostavia postauksia tulossa, pysyttelen "kuulolla"! :) Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)