Kirjamessuja ja Twiittausta


Huomenna ne alkavat, Helsingin kirjamessut nimittäin! Vielä parisen viikkoa takaperin minulla oli tarkoitus olla töissä ko. ajankohtana ja siten edelleenkin missata kirjamessut mutta muutaman käänteen kautta olenkin nyt menossa messuille! Olen käynyt pikaiseen vuonna 2007 Helsingin kirjamessuille, joten voitte uskoa miten innoissani olen sinne pääsystä! Siinä ei kuulkaa lapsuuden joulunodotuksetkaan vedä vertoja tälle riemulle! Olen messuilemassa melkeinpä koko lauantain, mutta iltajunalla huristelen kotiin jo sitten.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt myös liittymistä Twitteriin ja nyt messuille lähdön selviämisen myötä päätin vihdoin tehdä Twitter-tilin blogilleni. Blogini Twitter-tiliä pääset katsomaan ja vaikka ihan seuraamaan klikkaamalla tästä sekä blogini sivupalkkiin teen oman kohdan Twitterille. Aion twiittailla ahkerasti messuilta ja sunnuntaina luvassa blogissani tuoreeltaan messurapsaa kuvien kera.

Varsinaisia messutärppejä en taida nyt sen isommin jaella, sillä olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa messujen suhteen nyt..mutta eniten odotan tietenkin bloggaajien Pasi I. Jääskeläisen tapaamista (tosin kerrottakoon, että pääsin viime viikolla vihdoin tapaamaan livenä häntä työn merkeissä !!! ) ja siis tietenkin toivottavasti monen blogikollegan tapaamista -vihdoin!!!

Luvun alla onkin nyt Pasin uusin kirja ja siitä luvassa juttua ensi viikolla ;)

Kommentit

  1. Onnea Twitter-tilille! Ja hienoa, että pääset messuille. Lauantaina nähdään!

    VastaaPoista
  2. Susa, sä pääsit lähtemään! :-) Iloitsen puolestasi ja seuraan teitä muita täältä sivusta <3.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se lämmittää bloggaajan mieltä :)